Stressivapaa vyöhyke: Unelmien hinta
Luin uudesta Talouselämästä naisten vaurastumiskurssia käsittelevän artikkelin. Osa Vauras nainen -kurssia oli luoda itselleen motivoiva visio tulevaisuudesta. Tämän vision avulla laskettiin sitten paljonko sen toteuttaminen tulee maksamaan. Aika paljon, ilmeisesti.
Yhdellä kurssin osallistujalla oli mukava näkymä tulevaisuudelleen. Hän halusi oman talon ja puutarhan, työllistävän yrityksen, auton ja kaksi kuukautta lomaa vuodessa maalatakseen. Kurssin vetäjä auttoi osallistujaa laskemaan unelmaan tarvittavat menot ja tulot. Hänen mukaansa tuohon sinänsä tavanomaiselta ja kohtuulliselta kuulostavaan elämäntapaan tarvittaisiin 5000 euron kuukausitulot verojen maksun jälkeen. Palkkatyöllä ansaittuna kuukausitulojen tulisi olla pienen pörssiyhtiön toimitusjohtajan palkkaa vastaava määrä, 15 000 euroa kuukaudessa.
Jokin artikkelissa kaihersi minua. Ei kai kukaan tarvitse tavallista, tasapainoista elämää viettääkseen pörssiyhtiön johtajan tuloja? Onko tosiaan niin, että unelmointi maksaa noin paljon? Voiko ihan aikuisten oikeasti olla totta, että unelmointi tulee jättää vain niille, jotka ovat valmiita uhraamaan sen eteen kaiken ja vielä vähän enemmän?
Kun kurssilla siirryttiin seuraavaan vaiheeseen, tajusin mikä mätti. Siinä taululle piirrettiin pisteet A eli Aika ja B eli Toiminta. Tajusin nimittäin, että toimintaa tai aikaa on turha edes miettiä, jos lähtökohtaisesti hyväksytään ylihintaiset unelmat. Kyse on klassisesta väärinymmärryksestä, jossa varakkuus yhdistetään vaurauteen.
Taloudellisen ihmisen varakkuus on unelmien toteuttamisen ennakkoehto samassa määrin kuin rauhallinen elämä on läsnäolon edellytys. On toki helppoa olla läsnä, jos ympäristö on tyyni. On myös helppoa toteuttaa unelmiaan, jos on pörssijohtajan kuukausitulot. Valtaosa meistä joutuu kuitenkin toteuttamaan unelmiaan keskituloisen tilipussilla ja harrastamaan läsnäoloa huutavien lasten, valvottujen öiden ja työpaineiden puristuksessa.
Unelmien toteuttamiseen tarvitaan toki rahaa. Mutta tarvitaan niihin muutakin. Erityisesti niihin tarvitaan luovaa visiointia ja kykyä tehdä kompromisseja. Raha on tärkeä osa unelmoinnin yhtälöä, mutta ei sen ainoa funktio. Varakkuus on osa vaurautta, ei sen ainoa tekijä. Kun vietimme perheeni kanssa vuoden päivät majakkasaarella, elimme 500 euron kuukausituloilla henkeä kohden. Olimmeko onnellisia? Olimme! Toteutimmeko unelmamme? Toteutimme! Maksoiko se paljon? No ei. Paitsi vaivan, suunnittelun ja tietenkin hyvän tuurin. Emme olleet varakkaita, mutta vauraita koimme olevamme.
Ehkä siis tärkeää onkin se, millaisia unelmia itselleen asettaa; ei se, mitä niistä joutuu maksamaan. Jos hinta kohoaa liian korkeaksi, voi miettiä tavoittelemisen sijaan sitä, ovatko omat unelmat ylipäätään tavoittelemisen arvoisia. Jos vastaus on kyllä, hienoa – ei muuta kuin lykkyä tykö ja unelmien perään. Jos vastaus on ei, on aika kierrellä unelmien kirpputoreja ja tehdä muutama vaurautta lisäävä löytö.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous