Stressivapaa vyöhyke: Varjoista valoon

Olin viikonloppuna Helsingissä työmatkalla. Yövyin tavalliseen tapaan ystäväni luona. Hänellä oli uusi musiikillinen villitys. Ystäväni oli innostunut, niin kuin neljättäkymmenettään käyvä kirjanpitäjä vain voi, mustan metallin maailmasta.

Teimme yhdessä lyhyen mutta intensiivisen tutustumismatkan tämän päivän black metalliin. Totesimme sen olevan kammottavan nihilistisestä maailmankuvastaan huolimatta paikoitellen kekseliästä ja yllättävän monipuolista musiikkia. Nautimme mustan metallin elämänvastaisista soinnuista myöhään Kallion yöhön.

Seuraavana päivänä palasin takaisin bussissa kotiseudulleni. Katselin aikani kuluksi älypuhelimestani mitä Wikipedia sanoo mustasta metallista. Moneen yhtyeeseen liittyi, kuten arvata saattoi, päivänvaloa kestämättömiä ideologisia painotuksia. Joillakin oli kuitenkin löyhiä yhteyksiä jopa kristinuskon varhaishistoriaan liittyvään gnostilaiseen mystikkaan.

Uskontotieteilijäksi kouluttautuneena tämä tietenkin kiinnosti minua. Painelin syvemmälle wikiviidakkoon bussin hämärissä. Vähitellen tutkimusretkeni johdatti minut keskivertoa virvoittavampien vetten äärelle, nimittäin ortodoksisen kristillisyyden alkulähteille. Sieltä nousi esiin mielenkiintoisia, nykyajan ahdistunutta ihmistä elähdyttäviä tosiasioita. Yksi niistä oli hesykastinen hermetiikka.

Hesykasmina tunnettu keskiajalla syntynyt ortodoksisen kirkon haara painottaa sisäistä hiljentymistä, sisäisen rauhan etsintää ja sydämen rukousta. Hesykasmi – joka sanana tarkoittaa hiljaisuutta – juontaa juurensa ortodoksisen kirkon alkuajoille, jolloin erämaaisinä ja -äiteinä tunnetut munkit, nunnat ja mystikot yrittivät elää kuten opettivat. Näiden erämaaihmisten sanoma on ajankohtainen, koska se tavoittaa häivähdyksen aina tervehdyttävää ajattomuutta.

Tämän hiljaisen ja ajattoman viisauden osaajia oli Isä Pambo, jonka pyydettiin sanovan jotain elähdyttävää oman aikansa arkkipiispalle. Isä Pambo vastasi: ”Ellei hiljaisuuteni elähdytä häntä, ei sitä tee myöskään puheeni”.  Ja piti sanaisen arkkunsa kiinni. Eipä pöllömpi kaveri.

Jatkoin tutustumistani hyvän tovin, oikeastaan aina perille pääsyyni saakka. Opin monenmoista mielenkiintoista, sielua tervehdyttävää ja henkeä lämmittävää. Sydänalassani oli erikoinen lämpö, joka lämmitti vielä hetken verran astuttuani ulos talven ensimmäiseen kunnon pakkasilmaan. Sitten huomasinkin autoni tarvitsevan starttikaapeleita ja minä maallisen isäni apua niiden asentamisessa.

Matka mustan metallin maailmasta ortodoksisen kristinuskon hiljentymistä korostavaan valoon oli avartava kokemus. Maailmankaikkeus tuntuu tarjoavan ravintoa melkeinpä minkälaiseen maailmankuvaan tahansa. On mahdollista valita perinpohjaisen misantropian ja perimmäisen sielun syvyyden väliltä.

Omaa elämän puuta ruokkiessa oleellinen kysymys lienee oikeastaan vain se, millaisia hedelmiä tuo puu tuottaa. Makeat vaativat kypsyäkseen ehkä hieman enemmän aikaa kuin kitkerät.