Terveys

5 vinkkiä, miten pysyä hereillä unettavissa tilanteissa – nuokkumisen takana on aina syy, ja se on hyvä ottaa todesta

Univajeesta kärsivälle voi olla todellinen ongelma, miten pysyä hereillä erilaisissa unettavissa tilanteissa.

Teksti:
Anna Ferrante
Kuvat:
iStock

Toisen elokuvaelämys on toisen uni.

Univajeesta kärsivälle voi olla todellinen ongelma, miten pysyä hereillä erilaisissa unettavissa tilanteissa.

Miten pysyä hereillä, kun luennoitsijan monotoninen ääni tai teatterin tasainen taustahäly unettaa? Herkästi nukahtelu saattaa olla ongelma myös esimerkiksi bussissa matkustaessa, pitkissä kokouksissa tai muissa hereillä oloa ja ainakin jonkinlaista tarkkaavaisuutta vaativissa tilanteissa.

Tapa saattaa muodostua todelliseksi häiriötekijäksi, jos se on toistuvaa ja vaikeasti hallittavaa.

Ennen täsmävinkkejä – ethän ole kerryttänyt univajetta jo pitkään?

Tässä jutussa kerromme konkreettisia vinkkejä tilanteeseen, jossa olisi pakko pysytellä hereillä. Mutta unilääkäri Henri Tuomilehto kehottaa ennen kaikkea tarkastelemaan omaa unirytmiä ja unen laatua, jos holtiton nukahtelu vaivaa. Sen sijaan että kysyy, miten pysyä hereillä eri tilanteissa, pitäisi itseltään kysyä näitä kysymyksiä:

Nukunko öisin tarpeeksi ja jos nukun, onko unen laatu tarpeeksi hyvää ja mitkä asiat sitä mahdollisesti heikentävät?

Noudatanko terveellisiä ja säännöllisiä elämäntapoja, liikunko tarpeeksi?

Valvonko iltamyöhään näytön ääressä?

Onko alkoholinkäyttöni kontrollissa?

Mitä enemmän näissä on petrattavaa, sitä todennäköisempää on sekä unen määrän että laadun puute eli univaje. Silloin ongelmaksi pahimmillaan tulee, miten pysyä päiväsaikaan hereillä.

– Hyvin usein holtittoman nukahtelun taustalla on univaje. Se voi vaivata salakavalastikin, ilman että asiaa itse huomaa.

Univajetta voi kertyä pikku hiljaa kuukausien ja jopa vuosien aikana, jolloin elimistö ja mieli on tottunut olotilaan. Nukahtelu kertoo, että keho yrittää kuroa vajetta umpeen aina kun tilaisuus tulee.

– Moni helposti nukahtava asiakas on yllättynyt, kun olen kertonut että heidän unessaan saattaa olla jotain häikkää. Klinikalla usein sitten todetaan univajetta ja laadullinen ongelma unessa, Tuomilehto kertoo.

Lue myös: Voiko unen jakaa pätkiin: toimiiko monivaiheinen unirytmi?

Tuomilehto muistuttaa, että uniapneaa sairastaa noin miljoona suomalaista, mutta 80–90 prosenttia tapauksista on tunnistamatta.

– Uniapneasta kärsivä nukahtaa illalla nopeasti ja saattaa nukkua seitsemän tuntia putkeen, nukahtelee eri paikoissa helposti ja siksi kokee olevansa hyvä nukkuja. Mahdollisesti vasta kun nukahdetaan rattiin, tajutaan ettei kaikki olekaan kunnossa.

Tuomilehto kehottaakin hakeutumaan uniapneatutkimuksiin, jossa mahdollinen uniapnea on helppo sulkea pois.

Lue myös: Oletko jatkuvasti väsynyt? Nämä oireet voivat kieliä uniapneasta – lääkäri kertoo

Miten pysyä hereillä – näin ylläpidät vireystilaa

Luennolla ja teatterissa unettava tilanne laskee vireystilaa liikaa. Kyse on paitsi nuokkujan yksilöllisestä ominaisuudesta myös ja ennen kaikkea vireystilaan yleisesti vaikuttavista seikoista:

– Jos esimerkiksi jätät aamiaisen väliin ja syöt päivän ensimmäiseksi ateriaksi lounaan, riski notkahtamiseen iltapäiväluennolla kasvaa. Edellisenä yönä valvominen on luonnollisesti myös selkeä riskitekijä, Tuomilehto huomauttaa.

Herkästi nukahtelevan ei kannata liikaa keskittyä siihen, miten pysyä hereillä unettavissa tilanteissa, vaan kiinnittää erityistä huomiota vireystilan ylläpitämiseen päivän mittaan. Se onnistuu säännöllisellä ruokarytmillä, sopivalla ulkoilulla ja liikunnalla ja unen määrästä ja laadusta huolehtimisella.

– Herkästi nukahtelevalle univajeen välttäminen on erityisen tärkeää, tai muuten nukahtelusta voi tulla aivan holtitonta.

miten pysyä hereillä: kahvikuppi
Monet piristävät itseään unettavissa tilanteissa kahvilla. Siitä voi olla apua, mutta piristävä vaikutus on lyhytaikainen.

Miten pysyä hereillä tilanteissa, jossa ei saisi nukahtaa? 5 vinkkiä

Ehkäise ennalta.

Tärkeää nukahtelun hallitsemisessa on ennaltaehkäisy, sillä jo päälle iskeneeseen nuijanukutusolotilaan unettavan luennon lämmössä ei sataprosenttisen tehokkaita vippaskonsteja ole. Huolehdi siis riittävästä, laadukkaasta unesta.

Juo kylmää.

Piristävien juomien tai ihan vaan raikkaan veden juominen voi auttaa, kun ongelmana on miten pysyä hereillä jossakin tietyssä tilanteessa.

Kofeiinipitoisten ja muiden piristävien juomien kanssa on kuitenkin syytä muistaa, että ne antavat energiabuustauksen vain hetkellisesti, jonka jälkeen väsymys voi palata entistä painavampana. Kofeiini kuitenkin vaikuttaa jopa 10 tuntia, joten myöhään nautittuna se voi haitata nukkumista.

Liiku se vähä, minkä voit.

Tilanteen sallima pieni liikehdintä kuten venyttely tai nilkkojen ja hartioiden pyörittely piristää. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa käydä ulkoilmassa happihyppelyllä.

Mielikuvaharjoittelu: keskity tilanteeseen.

Myös mielikuvaharjoittelua voi käyttää unta vastaan taistellessa keskittämällä huomio tietoisesti esimerkiksi ympärillä näkyviin yksityiskohtiin ja mahdollisesti tylsäänkin luennon aiheeseen. Tärkeää on, ettei päästä ajatuksia ajelehtimaan.

Ota epämukava asento.

Liian mukava asento unettaa, joten itseään voi pitää hereillä pitämällä ryhdin suorassa ja asennon tiukkana, vaikka se hieman epämukavalta pitkän istumisen aikana tuntuisikin.

Vain harvoin nukahtelu on ominaisuus, jolle ei voi tehdä mitään

Vaikka herkästi nukahtelu tuntuisi kuinka sitkeältä, Tuomilehdon mukaan vain harvoin on kyse ominaisuudesta, jolle ei voisi tehdä mitään.

– Ennen kuin alkaa uskotella itselleen mitään sisäsyntyisistä ominaisuuksista, edellä mainitut univajeen ja uniapnean mahdollisuudet on hyvä sulkea pois sekä laittaa vireystilaan vaikuttavat asiat kuntoon. Jos siltikin vain nukahtelee, voidaan alkaa todeta, että henkilö nyt vain on taipumukseltaan sellainen.

Nämä ovat kuitenkin hyvin harvinaisia tapauksia, Tuomilehto painottaa. Tyypillisimmin miten pysyä hereillä -ongelman taustalla on selkeästi osoitettava syy.

Lue myös: Mikä ihme on luonnollinen uni-ikkuna? – Seura.fi

X