Aina sanoja ei löydy, kun sairaanhoitaja Ulla Mähönen kohtaa syöpäpotilaan: ”Tämä työ vaatii herkkiä tuntosarvia”

Kuopiolainen sairaanhoitaja Ulla Mähönen on hoitanut syöpää sairastavia liki kaksikymmentä vuotta. Asia, joka jännitti häntä uran alussa eniten, on osoittautunut työn suolaksi: potilaiden kohtaaminen.

Sairaanhoitaja Ulla Mähösen, 39, päivä alkoi hieman kangerrellen. Auto ei lähtenyt käyntiin, joten hänen piti saattaa kuopus kävellen eskariin ja soittaa sitten työkaverille, jonka kyydissä hän pääsi töihin.

Siinä hän nyt kuitenkin on, keskittyneenä ja rauhallisena, Kuopion yliopistollisen keskussairaalan eli Kysin syöpätautien poliklinikalla valmiina vastaanottamaan päivän ensimmäisen potilaan.

49-vuotias Jari Belov sairastaa keuhkosyöpää, joka saatiin vuonna 2014 hoidoilla remissioon eli lepotilaan. Nyt syöpä on ärhäköitynyt uudestaan.

Jari oli jo päättänyt, ettei hän enää ikinä lähde sytostaattihoitoihin, niin pahoja sivuvaikutuksia hän hoidoista sai. Harkittuaan asiaa hän muutti kuitenkin mielensä. Kahden pienen lapsen isoisä toivoo kalenteriin lisää päiviä.

– Kyllä tämä elämä vielä maistuisi.

Ulla kertoo lääkkeistä, niiden sivuvaikutuksista, ruokavaliosta ja taksikyydeistä hoitoon. Hän antaa Jarille myös nivaskan esitteitä luettavaksi. Kello raksuttaa, mutta kiireen tuntua ei ole. Ulla on tässä Jaria varten.

– Millä mielellä sinä nyt olet? Ulla kysyy.

– Hoidot jännittävät tietysti. Muuten olen ihan hyvillä fiiliksillä. Minulla on takana huonompi jakso – onneksi olen saanut apua psykiatrian puolelta, Jari kertoo.

– Nämä ovat isoja asioita, mutta ennusteet ovat vain ennusteita. Ja sinulla on asenne kohdillaan, Ulla kannustaa.

Sytostaattihoito kestää neljä, viisi tuntia

Lääkehoitohuoneessa on rauhallista. Yhdellä hoitotuolilla mies lepää silmät kiinni, toisella myssypäinen nainen katselee televisiota. Lääkkeet valuvat letkuja pitkin suoneen. Hoitajat juttelevat hiljaa potilaiden kanssa tai istuvat tietokoneella kirjaten asioita potilastietoihin.

Jarilta mitataan verenpaine ja hänelle annetaan esilääkitys. Ulla asettaa tippatelineeseen lääkepussit ja keittosuolapussin, näppäilee tippalaskuria ja kääntelee tutkimusvaloa.

– Osaankohan minä käyttääkään näitä meidän hienoja valoja vai tehdäänkö hämärähommia, hän hymähtää.

Jarille on asennettu solisluun alapuolelle ihon alle laskimoportti, jonka kautta suonensisäiset lääkkeet voidaan antaa. Laskimoporttiin päädytään muun muassa silloin, kun suonia on vaikea löytää ja kanylointi on hankalaa.

Edessä on pitkä neljän, viiden tunnin hoito.

– Verenpaineesi voi laskea. Jos sinulle tulee jotain tuntemuksia, niin kerro heti. Haluatko nyt jotain syömistä tai juomista? Ulla kysyy.

Jari nyökkää, ja Ulla käy hakemassa hänelle jääkaapista voileivän ja pillimehun.

”Urani alussa mietin, osaanko sanoa potilaille mitään”

Kun Ulla 22-vuotiaana vastavalmistuneena sairaanhoitajana tuli Kysin syöpätautien poliklinikalle töihin, eniten häntä jännitti potilaiden kohtaaminen.

– Olin nuori, kokematon ja arka. Mietin, osaanko sanoa potilaille yhtään mitään. Onneksi minulla oli ympärillä kokeneet työkaverit, jotka tukivat ja kannattelivat minua.

Kysin syöpätautien poliklinikka oli silloin, 2000-luvun puolella, vielä pieni ja intiimi yksikkö, jossa potilaitakin oli niin vähän, että kaikki tulivat tutuiksi. Se oli Ullalle hyvä ympäristö opetella vaativaa ja raskasta työtä.

– Niiden vuosien aikana vahvistui tunne, että tätä minä haluan tehdä.

Se, mikä Ullaa alussa pelotti eniten, on osoittautunut työn suolaksi.

– Tämä työ on niin paljon muutakin kuin sitä, että osaa laittaa kanyylin. Ydin on potilaiden kohtaaminen. Vuosien mittaan olen löytänyt oman tyylini. Jokainen potilas on erilainen, ja heidän kohtaamisensa vaatii herkkiä tuntosarvia. Yksi haluaa keskittyä faktoihin, toisen kanssa puhutaan enemmän tunteista ja tunnelmista.

Vieläkin eteen tulee hetkiä, jolloin on vaikea löytää oikeita sanoja. Raskaimpia ovat tilanteet, joissa potilaat ovat nuoria tai jos heillä on pieniä lapsia. Tai kun mitään ei ole enää tehtävissä. Aina sanoja ei edes löydy. Silloin kosketus voi lohduttaa.

– Saatan koskettaa potilaan kättä tai olkapäätä. Halaankin, jos aloite tulee potilaalta.

Ulla on niin sanottu kiertävä hoitaja eli hän tekee työtä sekä syöpätautien poliklinikalla että lääkehoitopoliklinikalla. Tänään Ulla työskentelee poikkeuksellisesti molemmilla, normaalisti paikkaa ei vaihdeta kesken päivän.

Syöpäpolilla potilaita käy hoitoarviokäynneillä, kontrollikäynneillä ja hoitopäivän aamuna laajemmilla ohjauskäynneillä. Hoitajien työhön kuuluu myös soittaa potilaille ja tiedustella vointia sekä antaa ohjausta puhelimitse. Lääkehoitopolilla hoitajat antavat suonensisäisiä lääkehoitoja ja ohjausta. Lääkehoitopolilla hoidetaan syövän lisäksi muita suonensisäistä lääkehoitoa vaativia sairauksia, kuten reumaa.

”Olen ylpeä siitä, miten laadukasta hoitoa syöpäpotilaille pystytään antamaan”

Hiljaisuuden rikkoo näpytys. Ullan sormet tanssivat tottuneesti näppäimillä.

– Päivässä potilaskäyntien kirjaamista tulee todella paljon. Kyllä tässä melkein konekirjoittajaksi oppii.

Syöpäpolin vastaanottohuoneesta johtaa ovi viereiseen huoneeseen, jossa työskentelee syöpälääkäri Maria Tengström. Sekä Ulla että Maria kiittelevät työyhteisöään ja sitä, että hoitajat ja lääkärit pääsevät tekemään tiivistä yhteistyötä, myös kasvokkain.

– Milloin vain voi koputtaa lääkärin oveen ja kysyä neuvoa. Konsultoimme puolin ja toisin.

Syöpien yleistyessä, hoitojen kehittyessä ja ihmisten eläessä yhä vanhemmiksi syöpäpotilaiden määrät lisääntyvät. Kysin vuonna 2015 valmistuneeseen Sädesairaalaan on koottu saman katon alle syöpätautien poliklinikan ja lääkehoitopoliklinikan lisäksi hematologian poliklinikka, palliatiivisen hoidon poliklinikka sekä sädehoitoyksikkö. Syöpätautien vuodeosasto sijaitsee pääsairaalassa.

– Työurani aikana potilaiden ja hoitajien määrät ovat hypänneet hurjasti ylöspäin, ja samalla hoidot ovat kehittyneet valtavasti. On tullut uusia sytostaatteja, immunologisia hoitoja, vasta-ainehoitoja ja tablettisytostaatteja, Ulla kertoo.

Kun avoimuus sekä tieto taudista ja sen hoidosta ovat lisääntyneet, myös ihmisten suhtautuminen syöpään on Ullan mukaan muuttunut vähemmän pelokkaaksi. Monien potilaiden lähipiirissä on syöpätapauksia, ja he ovat nähneet, että syövästä voi selviytyä.

Suomalainen syöpähoito on maailman mittakaavassa huippuluokkaa. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan Suomi kuuluu kärkikahdeksikkoon, kun mitataan sitä, kuinka moni selviytyy syövästä.

– Olen ylpeä siitä, miten laadukasta hoitoa potilaille pystytään antamaan.

Kiitoskorteissa näkyy syöpäpolin koko kirjo

Taukotilan ikkunan takana vihmoo räntää. Akuuttisijaisvälityksessä työskentelevä sairaanhoitaja Päivi Kääriäinen lusikoi sosekeittoa, syöpäpolin ja lääkepolin sairaanhoitaja Soila Lipponen on hakenut pitsanpalan kanttiinista, Ulla kippaa purkista tonnikalat salaattinsa päälle.

– Tuon aina omat eväät, sillä henkilöstöravintola on sen verran kaukana sairaalan päärakennuksessa, ettei sinne kannata 20 minuutin ruokatauolla lähteä.

Taukotilan pöydällä on suklaarasioita, pipareita ja kortteja – ne ovat potilailta saatuja lahjoja. Kiitoskorteissa näkyy koko syöpäpolin kirjo. Yksi kiitoskortti on potilaan ennen kuolemaansa kirjoittama ja hänen omaistensa tänne tuoma. Tänään pöytään on ilmestynyt myös kortti, joka nostaa hymyn hoitajien kasvoille. Kortin on kirjoittanut nuori nainen, joka on parantunut imusolmukesyövästä. Hän kertoo, että hän ja hänen miehensä ovat nyt luomukaksosten onnelliset vanhemmat.

”Sometimes when you wish for a miracle… you get two”, kortissa lukee.

”Minulla oli vaihe, jolloin kuulostelin itseäni koko ajan ja pohdin, tarkoittaako tämä tuntemus syöpää”

– Paska tauti, toteaa kuusikymppinen Antti. Hän sairastaa paksusuolen syöpää, ja hänellä on etäpesäkkeitä maksassa.

Antin syöpä todettiin kesällä 2018. Hän kertoo, että alku oli vaikeaa, mutta nyt on helpompaa, kun sytostaattihoitoja on vähemmän eivätkä ne vie kaikkia voimia.

– Jaksan puuhaillakin jotakin. Se ja perheen tuki auttavat.

Ulla valmistelee Antin laskimoporttia hoitoa varten. Vakain käsin hän kiinnittää laskimoporttiin neulan ja neulaan letkun, jonka kautta Antille annetaan ensin keittosuolaliuosta. Siten varmistetaan, että laskimoportti toimii hyvin.

Lääkkeet hän hakee lääkehuoneesta.

– Lääkäri määrää lääkkeet ja hoidonsuunnittelija tilaa ne sairaalan apteekista, jossa lääkkeet myös valmistetaan. Sitten lääkkeet tulevat tänne lääkehuoneeseen, jossa farmaseutti valmistelee pakit jokaiselle potilaalle, Ulla selittää.

Palattuaan takaisin lääkehuoneeseen Ulla laittaa Antin lääkkeen tippumaan.

– No niin, se tippuu vain puoli tuntia. Tuttu juttu sinulle. Onko sinulla jatkoajat selvillä? Sinulla on ensi viikolla verikokeet ja se TT-kuva. Pidetään peukut pystyssä, Ulla juttelee.

Vaikka kaikki tiedot ovat tallessa digitaalisesti, hoitajat käyttävät myös perinteistä vaaleanpunaista potilaskorttia. Kun hoitoja on paljon, on helppoa ja selkeää merkitä ne korttiin.

Joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään jossakin vaiheessa elämäänsä. Pelkääkö Ulla koskaan itse sairastuvansa?

– Minulla oli vaihe, jolloin kuulostelin itseäni koko ajan ja pohdin, tarkoittaako tämä tai tuo tuntemus syöpää. Siinä auttoi se, että juttelin asiasta työkavereille. He kertoivat, että kriisin paikka tulee jokaiselle joskus.

Ulla ajattelee syöpää parannettavana tautina, ja näin hän pystyy tsemppaamaan myös potilaitaan.

– Syövän hoito on pitkä prosessi. Usein potilaat ovat alussa hurjan reippaita, mutta väsyttävien lääkehoitojen jatkuessa heidän mielialansa ymmärrettävästi laskee. Hoitajan lisäksi potilas voi jutella kuntoutusohjaajan kanssa, ja tarvittaessa hän saa lähetteen psykiatriselle sairaanhoitajalle.

Maarita ei halua tietää ennustettaan

Maarita Kinnunen, 57, tupsahtaa lääkehoitohuoneeseen leveästi hymyillen. Hän on ajanut Mikkelistä tuhatta ja sataa ehtiäkseen hoitoihin ajoissa. Elokuussa 2018 häneltä leikattiin gynekologinen syöpä, ja kaikki näkyvä saatiin pois. Sytostaattihoidot hän kesti hyvin.

Nyt hänelle annetaan biologista lääkettä ylläpitohoitona, jonka tarkoitus on vähentää taudin uusimisen riskiä. Ulla kanyloi ja laittaa lääkkeen tippumaan.

Ylläpitohoidoista päätetään aina tapauskohtaisesti. Kaikki riippuu siitä, millaisia reseptoreja tai mutaatioita syöpään liittyy ja hyötyykö potilas hoidosta.

– Olen hurjan kiitollinen siitä, että saan tätä järkyttävän kallista lääkettä. Tässä on yksi todella iloinen veronmaksaja, Maarita naurahtaa.

Teatterialan ihmisenä hän on työstänyt sairastumistaan kirjoittamalla siitä näytelmän.

– Se on nimeltään Kuokkavieras ja minä. Tarjosin sitä Mikkelin teatterille – katsotaan, kuinka käy. Käsittelen näytelmässä kuolemanpelkoa, haaveitani ja elämääni.

Maarita ei halua tietää omaa ennustettaan.

– Olen oppinut nauttimaan jokaisesta päivästä. Voi, kunpa sen hetkessä elämisen taidon oppisi helpommalla!

”Nämä hoitajat ovat arjen sankareita”

Kello on puoli neljä, ja Jarin hoito on päättynyt. Hän kertoo jännittäneensä pahoinvointia ja tunsi siksi hetkittäin jopa pakokauhua.

– Olo on nyt sellainen, että jotain on elimistöön laitettu, mutta muuten tuntuu ihan hyvältä. Toivon ja rukoilen, että tämä tunne säilyy kotona.

Jari kehuu hoitoa ja sitä, miten hoitajilla ja lääkäreillä tuntuu aina olevan aikaa, vaikka he varmasti painiskelevat kiireen kanssa.

– Nämä hoitajat ovat arjen sankareita. Päättäjien pitäisi ymmärtää, että tekeviä käsiä ei saa vähentää enää yhtään.

Ullan työpäivä lähenee loppuaan. Jos mies on ehtinyt hakea lapset eskarista ja iltapäiväkerhosta, menee Ulla työkaverinsa kyydissä suoraan kotiin.

– Ja sitten ovat ne normaalit ruoanlaitot, pyykinpesut ja lenkkeilyt, jotka pyyhkivät tehokkaasti työasiat mielestä. Joskus voi jokin asia jäädä mietityttämään, silloin auttaa soitto työkaverille. Pelkkä puhuminen työkaverin kanssa yleensä riittää – heidän vertaistukensa on korvaamaton.