Terveys

”Aamuisin aloitin mielessäni uuden elämän, iltaisin join ja petyin itseeni” – Piia ja kaksi muuta naista kertoo, miten juomisen lopettaminen pelasti heidät

Viini rentouttaa ja auttaa unohtamaan päivän paineet. Se voi helpottaa jännittävää tilannetta ja turruttaa yksinäistä oloa. Hanna, Piia ja Marjo tietävät, että joskus on silti parempi panna korkki kokonaan kiinni. Se voi pelastaa koko elämän.

Teksti:
Virve Järvinen
Kuvat:
Sampo Korhonen, Kimmo Rauatmaa, Sara Pihlaja

– Vesilasillakin voi skoolata, Hanna Tikander sanoo.

Viini rentouttaa ja auttaa unohtamaan päivän paineet. Se voi helpottaa jännittävää tilannetta ja turruttaa yksinäistä oloa. Hanna, Piia ja Marjo tietävät, että joskus on silti parempi panna korkki kokonaan kiinni. Se voi pelastaa koko elämän.

Nyt viikossani on seitsemän päivää

”Auringonlasku mökkilaiturilla on ihana ilman viinilasillistakin. Irrottaudun viikonloppuna arjesta, vaikka juon baarissa pelkkää soodaa. Minun on helppo lähestyä ihmisiä erilaisissa työhöni liittyvissä tilaisuuksissa, vaikkei lasissani ole kuohuvaa. Mutta vielä reilu vuosi sitten alkoholi liittyi vahvasti sosiaaliseen, kohtaamisten ja ihmisten täyttämään elämäntapaani. En edes ajatellut, että voisin kieltäytyä alkoholista.

Koin vuosia syyllisyyttä siitä, että elin elämää, jollaista en oikeasti halunnut elää. Alkoholinkäyttöni ja terveellisten elämäntapojeni välillä oli valtava ristiriita. Jos otin arkena lasin tai pari, seuraava työpäivä oli tahmea enkä ollut oikein oma, aikaansaava itseni. Kun tekemättömien töiden lista venyi, koin huonommuutta. Lauantai-illan baarireissun jälkeen maanantai tuli aina liian varhain, sillä sunnuntai kului lepäillessä. Ajattelin, että verkostoituminen vaatii veronsa.

Jätin alkoholin ystävien kanssa vietetyn mökkiviikonlopun jälkeen. Olisin halunnut lähteä metsään juoksemaan, mutta minulla oli niin huono olo, ettei se olisi onnistunut. Minua ahdisti, ja ahdistus tuntui koko kehossa. Ihan kuin kehoni olisi huutanut, että lopeta jo.

Olin kokeillut monta kertaa tipatonta tammikuuta. On kuitenkin eri asia jatkaa vesilinjalla, kun muut palaavat kuukauden jälkeen entiseen. Olen kuullut lukemattomia tarinoita ihmisistä, jotka ovat lopettaneet alkoholinkäytön ja erakoituneet. He ovat jättäneet entisen elämänsä ja ystävänsä, sillä he pelkäävät, että vanha ympäristö saa heidät pyörtämään päätöksensä.

Saan energiaa ihmisistä. Osallistuminen erilaisiin tilaisuuksiin kuuluu työhöni. En halua enkä voi luopua minulle tärkeistä asiois­ta ja siksi kerroin juomisen lopettamisesta kaikille ja kaikkialla: ystäville, läheisille, töissä ja somekanavissani. Sen jälkeen bileystävät katosivat, mutta aidot ystävät säilyivät.

Työtilaisuuksissa vieraampien ihmisten joukossa tarvitsen yhä lasin käteeni. Saan kulkea rauhassa ihmisjoukossa, kun kukaan ei näe, onko juomassani prosentteja vai ei. Tyhjin käsin kulkeva joutuu usein selittämään muille, miksei hän ota. Saan nyt tapaamisista entistä enemmän irti, sillä kun pieni nousuhumala puuttuu, keskustelut syvenevät.

Sijoittajana seuraan menojani sovelluksella. Juomattomuuteni ansiosta minulla on nyt varaa hemmotella itseäni hieronnoilla, kasvohoidoilla ja liikkumalla liikuntakeskuksissa. Olen paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen.

Nyt viikossani on seitsemän päivää, jotka voin elää täysillä. Oloni on puhdas, raikas ja vahva. En halua pilata tätä tunnetta. Siksi en ota.”

Hanna Tikander, 26

Lue myös: Raitistunut Hanna Tikander muistaa myötähäpeän ”ventovieraan” kasvoilla – ”Vei kaksi vuotta ennen kuin nautin ulkona käymisestä ilman alkoholia”

Alkoholinkäytön lopettaminen antoi mielenrauhan

Piia Sumupuulle alkoholinkäytön lopettaminen on tuonut pelkkää hyvää: mielenrauhaa, aiempaa aidompia ihmissuhteita ja uuden ammatin taideterapeuttina ja mindfulness-ohjaajana.
Piia Sumupuulle alkoholinkäytön lopettaminen on tuonut pelkkää hyvää: mielenrauhaa, aiempaa aidompia ihmissuhteita ja uuden ammatin taideterapeuttina ja mindfulness-ohjaajana.

”Kun alakouluikäiset lapseni olivat menneet nukkumaan ja olin saanut kotityöt hoidettua, alkoi oma aikani. Ensin tarvitsin omaa aikaa vain viikonloppuisin, pian myös viikolla ja lopulta joka ilta. Oma aika tarkoitti minulle lasia, paria viiniä tai muutamaa olutta – määrää, jonka ehdin juoda niin, että ehdin ajoissa nukkumaan. Minulla oli työ ja lapset, eikä juomiseni saanut vaikuttaa heihin.

En koskaan nukkunut aamuun asti. Valtava syyllisyydentunne herätti minut kesken unieni. Aina aamulla päätin, etten ota. Mutta kun ilta läheni, saatoin ehdottaa lapsille, että hakisin kaupasta iltapalaksi jäätelöä. Pidin itseäni hyvänä äitinä, vaikka samalla reissulla ostoskassiini sujahti muutama olut. Juomisesta oli tullut rutiini ja minusta alkoholiriippuvainen.

Tiesin, ettei alkoholi tee minulle hyvää, sillä mielenrauhani oli mennyttä. Aamuisin kävin ylikierroksilla ja aloitin mielessäni uuden elämän. Iltaisin join ja petyin itseeni. Jokainen pettymys vei minua kohti masennusta.

Kun olin tissutellut viitisen vuotta, illan alakulo synkkeni ja aloin toivoa, että kuolisin. En suunnitellut itsemurhaa, vaan elättelin toivoa tapaturmasta. Ajattelin, ettei minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin kuolla tai hakea apua. Päädyin vertaistukiryhmään, ja toipumiseni alkoi. Matkan varrella olen löytänyt useita toipumisen keinoja, kuten taideterapian ja mindfulnessin.

Ensimmäisen vuoden ajan osallistuin ryhmään joka perjantai. En puhunut mitään, kuuntelin vain. Selvisin muiden tarinoiden voimalla aina viikon eteenpäin. Vähitellen sain rohkeutta puhua juomisestani läheisilleni. Osa ystävistäni ei kuitenkaan uskonut minua. Heidän mielestään minulla ei ollut minkäänlaista ongelmaa. Äitini tyrmäsi alkoholiriippuvuuteni täysin ja sulki minut pois lapsuudenperheestäni. Hylkääminen tuntui niin pahalta, että hakeuduin terapiaan.

Myöhemmin ymmärsin, että olin peili äidilleni. Herätin hänessä häpeää, sillä perheessämme alkoholiriippuvuus ymmärrettiin heikkoutena, jota perheemme oli vaikea hyväksyä. Alkoholista irrottautuminen oli minun itsenäistymisprosessini. Sen edetessä minusta kasvoi aikuinen, itsemyötätuntoinen nainen.

Käytin alkoholia viimeksi 20 vuotta sitten. Suhtaudun siihen nykyään samalla tavalla kuin lihan syöntiin. En syö punaista lihaa enkä juo alkoholia, eikä kummankaan pois jättämisessä pitäisi olla mitään ihmeellistä. Mutta se on ihme, miten oma ja läheisten elämä muuttuu, kun jättää alkoholin. Se muuttuu koko ajan paremmaksi.”

Piia Sumupuu, 57

Lue myös: Onko tipaton kuukausi turha, kun alkoholi maistuu muuten? Näin vastaa erikoislääkäri

Olisin juonut itseni hengiltä

Alkoholinkäytön lopettaminen pelasti Marjo Talvensaaren elämän.
Alkoholinkäytön lopettaminen pelasti Marjo Talvensaaren elämän.

”Vanha kunnon juoppo. Päihdetyöntekijän luonnehdinta minusta kolahti. En ollut sekakäyttäjä, vaan olin pilannut oman ja läheisteni elämän alkoholilla. Ehdin juoda 20 vuotta ennen kuin päädyin vuoden kestävään Minnesota-hoitoon. Ellei äitini olisi hankkinut minulle sinne maksusitoumusta, olisin varmaan jo kuollut.

Olen tyyppiesimerkki siitä, miten tissuttelijasta tulee alkoholisti. Minulla oli kolme pientä lasta, ja opiskelin oppisopimuksella ravintola-alan esimieheksi. Lievensin siirtymää työstä ja opiskelusta vaativaan lapsiperhearkeen jäämällä töiden jälkeen lasilliselle. Ensin yhdelle – ja sietokyvyn kasvaessa useammalle. Alkuun satunnaisesti, pian joka päivä. Vapaapäivinä purin paineita rajummin ja otin kotona viiniä ja siideriä, baarissa tiukkoja.

Mies keräsi kotona pullot, hoiti lapset ja koet­ti puhua minulle järkeä. Minä haastoin riitaa, sillä sain riidasta syyn lähteä kotoa ovet paukkuen baariin. Erosimme, ja kun mies oli poissa kuvioista, join entistä enemmän, myös väkeviä.

Väkevät tekivät minusta hullun: sekoilin, kaatuilin, olin väkivaltainen ja yritin tappaa itseni lääkkeillä. Jälkeenpäin en muistanut, mitä olin tehnyt juovuksissa. Join jopa isoisältä saamani perintörahat.

Olin ahdistunut, sillä en ymmärtänyt, miksi tein kamalia asioita. Voin huonosti, kun ajattelin, kuinka lapseni pelkäsivät päihtynyttä äitiään.

Hoidossa ymmärsin, että olin alkoholisti. Alkoholismi on sairaus, joka muuttaa ihmisen toiseksi. Siinä mieli ja elimistö tulevat riippuvaiseksi alkoholin saamisesta, eikä juomisen lopettaminen onnistu omin voimin.

Nyt olen ollut raitis 17 vuotta. Meillä on kotona alkoholia, mutta minun ei tee mieli sitä. Tiedän, että huikkakin on minulle liikaa, sillä alkoholisti ei tunne kohtuutta. Menetin alkoholin takia 20 vuotta elämästäni enkä halua menettää enää yhtään hetkeä. Minulla on valtava elämännälkä.

Kun alkoholi jäi, sain tilalle todellisen minäni. Osaan käsitellä ikäviä asioita puhumalla. Uskallan sanoa suoraan, jos jokin asia ei tunnu minusta hyvältä. En arkaile hakea apua. Tunnen ja kannan vastuun teoistani. Tiedän, mikä on minulle hyväksi ja mikä ei, eikä aiempi työni ravintolassa sovi alkoholistille.

Opiskelen parhaillaan sosionomiksi ja tavoittelen päihdeterapeutin ammattia. Minulla on ihana mies ja koira, aikuiset, tasapainoiset lapset ja kaksi lapsenlasta. Autan ja tuen läheisiäni arjessa. Minulla on kaikki hyvin.”

Marjo Talvensaari, 51

Lue lisää: Oletko alkoholistin läheinen? Näin voit auttaa alkoholiongelmasta kärsivää myös etänä

X