Terveys

Alzheimer alkaa usein salakavalasti – tällaisia ovat muistisairauden ensimmäiset oireet

Hammasharja jääkaapissa ja vieraalta näyttävä naapuri. Alzheimerin taudin ensimmäisiä oireita ovat erilaiset muistihäiriöt. Listasimme seitsemän yleistä oiretta, joista Alzheimerin voi tunnistaa.

Teksti:
Johanna Jantunen
Kuvat:
Istock

Alzheimer aiheuttaa muistivaikeuksien lisäksi usein myös mielialan muutoksia.

Hammasharja jääkaapissa ja vieraalta näyttävä naapuri. Alzheimerin taudin ensimmäisiä oireita ovat erilaiset muistihäiriöt. Listasimme seitsemän yleistä oiretta, joista Alzheimerin voi tunnistaa.

Alzheimerin tauti alkaa usein kuin varkain. Alussa oireet ovat lieviä ja voivat jäädä huomaamatta.

Hitaasti etenevää muistisairautta voi olla hankala tunnistaa myös siksi, että pienet unohtelut ja arkitoimien hidastuminen kuuluvat normaalistikin ikääntymiseen. Alzheimeria ei välttämättä osata epäillä myöskään silloin, jos muistivaikeuksia esiintyy alle 60-vuotiaalla ihmisellä. Yleensä Alzheimer alkaa yli 65-vuotiaana, mutta tautia on todettu jo alle 50-vuotiaillakin.

Hajamielisyyttä ja pieniä unohteluja esiintyy silloin tällöin kaikilla. Tietyt merkit ja oireet kuitenkin erottavat Alzheimerin taudin tavallisista muistikatkoksista.

Alzheimerin 7 ensioiretta

Alzheimer aiheuttaa aivoissa muutoksia, jotka vaurioittavat hermosoluja ja aivoalueita ja heikentävät muistia ja tiedonkäsittelyä. Alzheimerin taudin ensimmäisiä oireita ovatkin erilaiset muistihäiriöt. Listasimme seitsemän erilaista yleistä muistiongelmaa, jotka tyypillisesti liittyvät Alzheimerin tautiin.

1. Päivittäiset tapahtumat eivät jää mieleen

Alzheimerin ensimmäiset oireet johtuvat usein lähimuistin heikkenemisestä. Lähiaikojen tapahtumat unohtuvat eivätkä vastikään puhutut asiat jää mieleen. Sovittuja asioita tai uusia nimiä voi olla mahdotonta muistaa. Sen sijaan vuosien takaiset muistot säilyvät usein kirkkaasti mielessä.

2. Asioiden laittaminen vääriin paikkoihin

Avaimien tai silmälasien hukkaaminen silloin tällöin on normaalia, mutta jos tavaroita alkaa löytyä aivan oudoista paikoista, kyse voi olla Alzheimerista. Muistisairaudesta kärsivä voi esimerkiksi laittaa hammasharjan jääkaappiin ja unohtaa, mihin jokin tavara edes kuuluu.

3. Paikan ja ajantajun ongelmat

Alzheimeriin liittyy myös paikan hahmottamisen ja ajantajun vaikeuksia. Taudin alkuvaiheessa uudessa ympäristössä liikkuminen usein vaikeutuu. Myös kellonaikojen ja kellotaulun hahmottaminen voi tuottaa ongelmia.

4. Unohtelu on tavallista syvempää

On tavallista unohtaa pankkikortin tunnusluku tai naapurin nimi hetkeksi. Sen sijaan pitäisi huolestua, jos unohtaa, mikä pankkikortti oikeastaan on tai että henkilö, jonka kanssa juttelee, ylipäätään on naapuri.

5. Uusien asioiden oppiminen ei onnistu

Kun lähimuisti ei enää toimi niin kuin sen pitäisi, uusien taitojen oppiminen on vaikeaa. On tyypillistä, että Alzheimeria sairastava ei esimerkiksi opi uuden kodinkoneen käyttöä.

6. Sanat unohtuvat

Myös kielellisten toimintojen vaikeudet liittyvät Alzheimeriin. Jokainen todennäköisesti unohtaa joskus, mitä oli juuri sanomassa ja joutuu välillä tapailemaan sanojaan. Jos päivittäiset sanat ja termit kuitenkin alkavat unohtua jatkuvasti, kyse voi olla muistisairaudesta.

7. Mieliala kärsii

Suurin osa Alzheimeria sairastavista kärsii psyykkisistä oireista taudin edetessä. Esimerkiksi väsymystä, ahdistuneisuutta, masentuneisuutta ja muista eristäytymistä voi alkaa esiintyä.

Varhainen tunnistaminen on tärkeää

Alzheimeriin ei ole keksitty parannuskeinoa, mutta sairauden etenemistä voidaan hidastaa lääkkeillä. Mitä aikaisemmin Alzheimer tunnistetaan, sitä aikaisemmin hidastava hoito ehditään aloittaa.

Jos epäilet itselläsi tai läheiselläsi Alzheimerin tautia, tutkimuksiin kannattaa siis hakeutua mahdollisimman nopeasti.

Lähteet: Alzheimer-info, Muistiliitto, Terveyskirjasto

X