Terveys

Hengenvaaralliset ruoka-aineallergiat ovat aiheuttaneet Emmalle, 31, kahdesti anafylaksian – kerran oireet iskivät hotelliaamiaisella: ”Se oli todella pelottavaa”

Jo pelkkä kalan haju voi aiheuttaa Emma Sinkkoselle vakavan allergisen reaktion. Elämänsä pahimmat oireet hän sai neljä vuotta sitten, kun anafylaksia yllätti hotelliaamiaisella.

Teksti:
Maria Lieto
Kuvat:
Emma Sinkkosen Kotialbumi

Emma Sinkkonen sai anafylaktisen reaktion ensimmäisen kerran lapsena.

Jo pelkkä kalan haju voi aiheuttaa Emma Sinkkoselle vakavan allergisen reaktion. Elämänsä pahimmat oireet hän sai neljä vuotta sitten, kun anafylaksia yllätti hotelliaamiaisella.

Joensuulainen Emma Sinkkonen, 31, sai anafylaksian eli vakavan allergisen yleisreaktion ensimmäisen kerran lapsena, kun mummolassa paistettiin kalaa. Myöhemmin sairaalassa tehdyissä allergiatesteissä selvisi, että Emma kärsii hengenvaarallisesta kala- ja kananmuna-allergiasta sekä lukuisista muista ruoka-aineallergioista. Anafylaksia voi aiheutua mistä tahansa allergiaa aiheuttavasta tekijästä.

– Allergioideni vuoksi en edelleenkään pysty olemaan samassa tilassa, jossa valmistetaan esimerkiksi kalaa tai ruokia, jotka sisältävät kananmunaa. Lisäksi olen allerginen muun muassa monille vihanneksille, kasviksille, hedelmille, mausteille, pähkinöille ja muutamille eri marjoille. Lista allergisoivista ainesosista on todella pitkä, hän kertoo.

Lue myös: Maitoallergia voi puhjeta myös aikuiselle – näistä oireista tunnistat sen

Vaikea anafylaksia yllätti hotelliaamiaisella

Ruoka-aineallergiat ovat vuosien varrella aiheuttaneet Emmalle monia yliherkkyysreaktioita, jotka on kuitenkin yleensä saatu rauhoittumaan tavallisilla allergialääkkeillä.

Elämänsä pahimmat oireet hän sai neljä vuotta sitten hotelliaamiaisella Helsingissä. Keittiöhenkilökunta tarjosi Emmalle juustoleivän ja lautasellisen puuroa etukäteen saamansa ohjeistuksen mukaan.

– Ruokaan oli kuitenkin todennäköisesti päässyt allergeenia johtuen kosketuksesta valmistusvälineisiin tai toisiin ruokiin.

Aamiaista syödessään Emma tunsi, että mahassa alkoi kiertää.

– Kuvittelin ensin saaneeni vatsataudin. Kiirehdin ystäväni kanssa takaisin huoneeseen, jonne päästyäni aloin kärsiä voimakkaasta pahoinvoinnista ja oksentelusta, hän kertoo.

Oireet pahenivat voimakkaasti vain muutamassa minuutissa.

– Silmäluomeni ja huuleni turposivat hetkessä valtaviksi, ja vartalon iholle ilmestyi nokkosihottumaa. Kasvoni muuttuvat kirkkaanpunaisiksi ja tunsin, että myös nielu turposi. Se oli todella pelottavaa, hän sanoo.

Sairaanhoitajana työskentelevä Emma tiesi, että anafylaksia vaatii välitöntä hoitoa.

Adrenaliinipiikki käsilaukussa

Anafylaksia on vakava ja moneen elimeen samanaikaisesti vaikuttava reaktio, joka voi edetä nopeasti hengenvaaralliseksi, ellei sitä pysäytetä adrenaliinin avulla.

– Onneksi adrenaliinipiikki löytyi nopeasti käsilaukustani. Se on kulkenut mukanani kaikkialle siitä saakka, kun sain anafylaksian lapsena.

Vaikka Emma pistää töissä potilaille lääkeinjektioita päivittäin, oli adrenaliinin pistäminen omaan reiteen silti epämiellyttävää.

– Tiesin kuitenkin, että piikki on pistettävä tai voisin menettää tajuntani. Adrenaliini alkoi vaikuttaa saman tien ja tunsin, että suun ja nielun turvotus alkoi laskea ja olo hiukan helpottua, hän kertoo.

Päivystykseen lähdettiin heti, ja sairaalassa Emmalle annettiin vielä suonensisäistä kortisonia ja antihistamiinia. Koska anafylaksian oireet uusiutuvat joka viidennellä 4–12 tunnin kuluttua reaktiosta, on potilaan vointia tapana seurata sairaalassa usean tunnin ajan.

– Myös minun kohdallani oireet palasivat takaisin muutaman tunnin jälkeen, mutta rauhoittuivat taas nopeasti lääkityksen avulla. Minua pidettiin sairaalassa lopulta yli vuorokausi.

Emma Sinkkonen
Emma valmistaa nykyään ruokansa mieluiten itse, sillä ravintolassa syöminen tuottaa päänvaivaa.

Kokemus jätti huolen uusista kohtauksista

Anafylaksia on elimistölle sokki, josta toipuminen ottaa aikansa.

– Vaikka limakalvo- ja hengitystieoireet sekä nokkosihottuma helpottivat lääkkeiden avulla nopeasti, kehollani kesti kauan toipua tapahtuneesta. Voimakas väsymys, lihasten jomotus ja pahoinvointi jatkuivat ainakin viikon ajan.

Vertaistukea kokemuksensa käsittelyyn Emma löysi Allergia-, Iho ja Astmaliiton kautta.

– Netissä olen voinut keskustella avoimesti muiden anafylaksian kokeneiden kanssa ja käydä läpi kokemukseeni liittyviä pelkoja ja tunteita. Mahdolliset tulevat kohtaukset jännittävät minua kuitenkin edelleen.

Tällä hetkellä Emman ruokavalio koostuu tavallisista ruoka-aineista, kuten perunasta, bataatista, kaaleista, kanasta, maito- ja viljatuotteista sekä eri vihanneksista. Mausteiksi riittävät suola ja pippuri.

Emma on noudattanut nykyistä ruokavaliotaan sen verran pitkään, että se tuntuu hänelle normaalilta. Ruokansa hän valmistaa mieluiten itse, sillä ravintolassa syöminen tuottaa päänvaivaa.

– Moni ravintola sanoo avoimesti, ettei ole mahdollista luvata, etteikö ruokani joutuisi kosketuksiin allergeenien kanssa. Se on täysin ymmärrettävää. Eniten päänvaivaa tuottavat ehkä juhlat, joissa joku on nähnyt vaivaa ihanien tarjoilujen eteen, ja joudun kyselemään, mitä kaikki sisältää.

Esimerkiksi juhlapäivänä ravintolassa syöminen on kuitenkin joskus vaivannäön arvoista.

– Kotipaikkakunnaltani löytyy onneksi pari ravintolaa, jotka pystyvät takamaan minulle turvallisesti valmistetun ruoan. Matkustaminen uusiin maihin jännittää minua, sillä kielimuuri vaikeuttaa allergeeneista kommunikoimista, hän sanoo.

Emma ei silti halua ajatella, että allergiat tai pelko saada anafylaksia rajoittaisivat elämää.

– En koe, että elämäni olisi allergioideni vuoksi millään tavalla huonompaa. Uskon, että sairauteni kanssa pärjääminen on opettanut minulle sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä ja tehnyt minusta vahvemman. Ilman allergioitani en olisi minä.

X