Terveys

Apua! Miksi peräaukosta tulee verta? Nämä ovat yleisimmät peräpään vaivat ja syyt

Lähes jokaisella ihmisellä on elämänsä aikana jonkinlaisia peräpään vaivoja: kipuja, kutinaa, ulostamisvaikeuksia, pelottavimmillaan verenvuotoa. Useimmat peräaukon seudun vaivoista ovat hoidettavissa, joten lääkäriin menoa ei vaivojen pitkittyessä kannata nolostella tai arastella.

Teksti:
Iina Alanko
Kuvat:
Istock

Intiimit vaivat aiheuttavat huolta ja murhetta, ja siksi on tärkeää kääntyä rohkeasti lääkärin puoleen.

Lähes jokaisella ihmisellä on elämänsä aikana jonkinlaisia peräpään vaivoja: kipuja, kutinaa, ulostamisvaikeuksia, pelottavimmillaan verenvuotoa. Useimmat peräaukon seudun vaivoista ovat hoidettavissa, joten lääkäriin menoa ei vaivojen pitkittyessä kannata nolostella tai arastella.

Lähes jokainen kokee elämänsä aikana erilaisia peräpään vaivoja, eikä niitä tule missään tapauksessa hävetä. Useimmat vaivat ovat hoidettavissa, ja lääkärin tutkimuksessa voidaan myös poissulkea harvinaiset peräaukon seudun pahanlaatuiset kasvaimet.

– Yleisesti ajatellaan, että jos peräaukossa on mitä tahansa vaivaa, kyse on aina peräpukamista. Muitakin syitä voi ongelmille olla, kertoo Diacorin gastrokirurgi, LL ja LT Lea Kyhälä.

Pukamat yleisin syy peräpään vaivoihin

Peräpukamilla tarkoitetaan sitä, että peräsuolen loppuosan limakalvon alainen verisuonikudos turpoaa ja laajenee. Sisäinen pukamakudos on yleensä kivuton, mutta se voi vuotaa ulostamisen yhteydessä kirkasta verta. Turvonnut pukamakudos voi työntyä peräaukon ulkopuolelle, ärtyä, aiheuttaa kutinaa ja hygieenistä haittaa.

Pukamakudoksen päällä oleva iho voi venyttyä, ja joskus ulos työntyneeseen pukamaan voi muodostua hyytymä. Tuolloin peräaukolla tuntuu erittäin aristava kiinteä pahkura.

Älä pinnistele vessassa!

Peräpukamia voi alkuvaiheessa hoitaa apteekista saatavilla lääkevoiteilla ja peräpuikoilla sekä suihkuttelulla. Paras keino estää peräpukamien muodostumista on kuitenkin ummetuksen välttäminen. Mitä enemmän vessassa istuu ja pinnistelee, sitä enemmän peräsuolen seutuun kohdistuu painetta, joka turvottaa pukamakudosta.

Peräpukamat johtuvat liiasta vessassa pinnistelystä.
Mitä enemmän vessassa istuu ja pinnistelee, sitä enemmän peräsuolen seutuun kohdistuu painetta, joka turvottaa pukamakudosta.

Jos pukamakudos työntyy peräaukon ulkopuolelle, sen voi itse yrittää työntää takaisin. Jos peräaukon suuta joutuu kuitenkin toistuvasti itse manipuloimaan käsin, ei kannata jäädä odottelemaan vaan hakeutua lääkäriin.

Kumilenkkihoito tehoaa vaikeisiin pukamiin

Nykyään peräpukamia leikataan enää harvoin. Ensisijaisesti peräpukamia hoidetaan peräsuolen limakalvoille laitettavien kumilenkkien avulla.

Hoidossa kurotaan imulaitteen avulla limakalvoa ja sen alaista pukamakudosta kumilenkeille. Kumilenkkihoidon vaikutuksesta pukamakudos vähenee ja verenvuoto sekä peräaukon ulkopuolella tuntuvat vaivat vähenevät. Peräsuolen limakalvolla ei varsinaisesti ole tuntoa, joten kumilenkkihoito onnistuu vastaanoton yhteydessä. Hoitoon liittyy yleensä epämukavuuden tunnetta peräaukon seudussa yhden tai kahden päivän ajan.

Anaalihaavauma ei parane pukamavoiteilla

Peräpukamien lisäksi toinen yleinen vaiva peräaukon ympäristössä on anaalihaavauma. Se syntyy, kun peräaukon iholle syntyy haava esimerkiksi kovan ulostemassan tai ripulin takia.

Peräaukon tahdosta riippumaton sulkijalihas reagoi ihon haavaan jännittymällä. Kun sulkijalihas on jatkuvassa jännitystilassa, veri kiertää iholla huonosti eikä haava pääse paranemaan. Syntyy pitkittynyt haavauma, joka pyrkii aina ulostaessa aukeamaan.

Anaalihaavauma tekee ulostamisesta kivuliasta. Hoitamattomana vaiva voi kestää viikkoja, kuukausia, vuosiakin. Pahimmillaan ulostamisen jälkeen peräaukon seudussa voi olla kramppaavia, invalidisoivia kipuja useammankin tunnin ajan. Hoitoon hakeutuminen pitkittyy usein, koska ihmiset ajattelevat vaivan johtuvan peräpukamista ja hoitavat haavaumaa pukamavoiteella. Pukamavoiteet voivat kuitenkin jopa hidastaa haavan paranemista.

Anaalihaavauman hoidossa sulkijalihas pyritään rentouttamaan tarkoitukseen sopivalla voiteella. Hankalissa tapauksissa sulkijalihakseen pistetään botuliinitoksiinia eli botoxia.

Haavaumatilanteessakin tärkeintä on ulostemassan pysyminen pehmeänä, sillä ummetus pitkittää paranemista.

Peräaukon kutinalla monia syitä

Peräaukon seudussa voi olla erilaisia kutisevia ihosairauksia. Kutina voi liittyä myös peräsuolen limakalvon tai pukamakudoksen työntymiseen sulkijalihaksen väliin, jolloin peräaukko falskaa ja iho on jatkuvasti kostea ja kutiseva. Tällöin kumilenkkihoidosta voi olla apua kutinaankin.

Ummetuksen välttäminen tärkeää

Peräaukon vaivojen hoidossa ja ehkäisyssä olennaisinta on ummetuksen välttäminen. Ulostemassa pyritään pitämään pehmeänä ensisijaisesti lisäämällä ravintoon kuitujen määrää. Jos kuituja ei saa tarpeeksi ruokavaliosta, kannattaa lisäksi käyttää jotain kuituvalmistetta. Niiden kanssa pitää kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että juo riittävästi.

Kuitu tuo ulosteeseen massaa ja pehmeyttä, helpottaa ulostamista ja tasaa myös ripulointia. Myös liikunta ja riittävä veden juonti ehkäisevät ummetusta.

Ummetusta on hyvä välttää siksikin, että se ehkäisee paksusuolen divertikkeleiden eli suolen seinämän pienten umpipussien syntymistä.

Lääkevalmisteet vain tilapäiseen käyttöön

Akuutissa ummetuksessa voi käyttää ulostemassaa pehmentäviä, apteekista reseptittä saatavia pienoisperäruiskeita. Tavoitteena kuitenkin on, että suolen tyhjennystä ei tehdä peräpään kautta, koska peräaukon ulkoinen manipulointi voivat ärsyttää peräaukon limakalvoa ja sulkijalihasta.

Tilapäisesti voi ummetusta hoitaa myös suun kanssa otettavilla, ulostemassaa pehmittävillä aineilla. Lääkkeet, jotka stimuloivat suoliston hermotoimintaan, ovat tarkoitettu hyvin tilapäiseen käyttöön

– Tutkimuksiin kannattaa hakeutua, jos peräaukon seudun vaivat pitkittyvät tai toistuvat. Aina jos peräaukolta tulee verta, on tilanne hyvä ainakin kertaalleen tarkistuttaa lääkärillä, muistuttaa gastrokirurgi Lea Kyhälä.

Liittyykö verenvuotoosi vatsakipua ja pelkäätkö sen olevan vaarallista? Nämä oireet kertovat, milloin on syytä mennä lääkäriin.

Lue lisää:

Peräpukamat:  10 kysymystä

Ruskea vuoto kuukautisten välillä – tästä se johtuu

Mitä virtsan väri ja haju kertovat terveydestäsi? 13 merkkiä

Miten sukupuolitaudista kannattaa kertoa uudelle kumppanille? Asiantuntija vastaa

X