Eeva Lahtinen ei peittele mielenterveysongelmiaan. – En ymmärrä, miksi minun pitäisi hävetä sairastumistani.
Eeva Lahtinen ei peittele mielenterveysongelmiaan. – En ymmärrä, miksi minun pitäisi hävetä sairastumistani.
Terveys

Eevan, 39, elämässä ovat vuorotelleet masennus ja mania – työpaikkakiusaaminen vei pohjalle ja lopulta uuteen alkuun: ”Opin, että aina on jokin keino, jolla kammeta ylös kuopasta”

Kun putoaa kuoppaan riittävän monta kertaa, sieltä oppii kömpimään ylös. Yksin kiipeäminen on hidasta, tietää mielenterveyskuntoutuja Eeva Lahtinen, 39. Vertaistoiminta on tuonut hänen elämäänsä toivoa.
Teksti: Virve Järvinen Kuvat: Sara Pihlaja

Ei pidä lähteä sorkkimaan herhiläispesää, esimies ohitti Eeva Lahtisen avunpyynnön. Vaikka Eevaa kiusattiin työpaikalla, esimies jätti hänet yksin. Eeva arvelee, että esimies ja osa työtovereistakin pelkäsivät kiusaajaa.

– He tiesivät, että minun jälkeeni kiusaaja löytäisi uuden kohteen, Eeva uskoo.

Kymmenen vuotta sitten Eeva teki tarkkaa ja vastuullista työtä laboranttina. Esimiehet olivat Eevan työhön tyytyväisiä, mutta kiusaaja etsi siitä etsimällä virheitä. Hän löysi jo hyväksytyistä töistä puutteita ja alleviivasi niitä ylemmilleen.

– Kiusaajan mielestä toimin aina väärin.

Työpaikka oli Eevan ensimmäinen vakityöpaikka, eikä hän edes harkinnut irtisanoutumista. Eeva ajatteli, että hänen on pakko kestää huonoa kohtelua. Ylempi esimies ja työterveyshuolto eivät onnistuneet lopettamaan kiusaamista, joten ehkä työelämän kuuluukin olla tällaista, hän järkeili.

Lopulta Eevan terveys romahti. Tuli astma, verenpainelääkitys, krooninen vatsakatarri ja kunnon uupumus. Elimistö yritti sanoa, että nyt riittää, hyvä ihminen. Eeva jäi sairauslomalle.

”Ajattelin, että minussa on jotain vikaa”

Olen erilainen tyttö. En ole kiltti ja hiljainen, vaikka vanhemmat ja opettaja haluaisivat. Aikuisiällä Eevalla diagnosoitiin ADD, 30 vuotta sitten vielä tuntematon tarkkaavuushäiriö. Ala-asteella opettaja seisotti vilkasta tyttöä käytävällä. Kotona Eeva viilteli rannettaan.

– Ajattelin, että minussa on jotain vikaa, kun muut hermostuivat minuun.

Yläasteella Eeva erottautui joukosta tarinoillaan. Hän kirjoitti niin synkkää tekstiä, että äidinkielen opettaja huolestui. Kouluterveydenhuolto hankki tytölle keskusteluapua.

Kolmannella terapiakerralla Eeva ihmetteli, miksi terapeutti kysyi aina samoja asioita.

– Kuvittelin, että terapeutti olisi oikeasti kiinnostunut minusta, sillä hän teki vihkoon muistiinpanoja. Oikeasti hän piirteli.

Eeva oli niin pettynyt, että lopetti terapian. Kiltteyttään hän ei kertonut oikeaa syytä, vaan valehteli kuntonsa parantuneen. Sitä paitsi Eevalla oli keinonsa selvitä: hän kirjoitti.

– Olisin tarvinnut jonkun, jonka kanssa jakaa ajatuksiani.

Diagnoosina kaksisuuntainen mielialahäiriö

Lukiossa kilpailu oppilaiden kesken oli kovaa ja ulottui arvosanojen ulkopuolelle. Tytöt mittelivät siitä, kuka söisi vähiten.

– Elin päivät vissyllä, porkkanoilla ja karjalanpiirakalla. Yöt jumppasin. Aliravitsemus ja unettomuus laukaisivat harhat.

Eevasta tuli sekava, ja ystävä ja yksi opettajista huolestui. Eeva lähetettiin nuorisopsykiatrian poliklinikalle.

– Vaikenin laihdutuskilpailustamme, joten alipainoani selitettiin masennuksella. Masennuslääkitys laukaisi manian.

Samaan aikaan Eevan vanhemmat muuttivat toiselle paikkakunnalle, ja Eeva jäi omilleen.

– Tapasin ihanan pojan, ja ylioppilaskirjoituksissa olin jo raskaana.

Nuorelta perheeltä puuttui tukiverkko. Parisuhde oli jatkuvaa riitelyä. Eeva oli lopettanut lääkehoidot ja alkoi saada pahoja paniikkikohtauksia.

– En hakenut apua. Pelkäsin, että lapseni otettaisiin huostaan.

Kun lapsi oli kolmevuotias, suhde päättyi eroon. Päivät Eeva opiskeli laborantiksi. Öisin hän yritti olla hyvä äiti ja paikata puutteitaan touhuamalla.

– Lapsi heräsi aamulla pullan ja piparkakun tuoksuun, mutta uupuneesta äidistä ei ollut hänelle iloa.

Eeva oli sairastunut kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Se on sairaus, jossa masennus- ja maniavaiheet jaksottavat elämää.

Anna äiti anteeksi tämä hullu elämäni. Tatuointi Eevan selässä kertoo arjesta: kaksisuuntainen mielialahäiriö on läheisille raskasta.

Anna äiti anteeksi tämä hullu elämäni. Tatuointi Eevan selässä kertoo arjesta: kaksisuuntainen mielialahäiriö on läheisille raskasta.

Eeva ei nähnyt toivoa tilanteessaan

Kuolen mieluummin kuin menen takaisin töihin. Uupumuksesta seurannut sairausloma oli päättynyt, mutta Eeva kääntyi kesken työmatkan kotiin.

– En nähnyt tilanteessani toivoa. Minulla oli poika ja uusi, ihana mies, mutta huonokuntoisena olin heille taakka.

Eeva laittoi miehelleen Kallelle Facebookin kautta rakastavan viestin. Kalle tiesi, ettei puolison työpaikalla sallittu Facebookin käyttöä. Hän ymmärsi, että Eeva oli kotona, ja huolestui.

– Olin raivoissani Kallelle, joka tuli kotiin estämään suunnitelmani ja vei minut sairaalan suljetulle osastolle. Minun piti jatkaa elämää, jota en halunnut.

”En hakenut apua. Pelkäsin, että lapseni otettaisiin huostaan.”

Aika hakeutua sopivammalle alalle

Ennen sairaalajaksoa Eeva oli käynyt yksityisesti psykoterapiassa. Hän soitti sairaalasta terapeutilleen. Puhelu oli Eevalle uusi alku.

– Olin samaa mieltä kuin terapeuttini, että minun olisi nyt hyvä aika irtisanoutua töistä ja hakeutua sopivammalle alalle.

Eeva aloitti käsikirjoittamisen ja tuottamisen opinnot ammattikorkeakoulussa. Hän oli opinnoista innoissaan ja teki kaiken tapansa mukaan täysillä – uupumisen uhallakin.

Kun Kalle yritti toppuutella Eevaa, Eeva suuttui: miksi mies ei anna hänen olla onnellinen?

– Kaksisuuntainen mielialahäiriö on läheisille raskas. Maniavaiheessa sairastuneen rajat katoavat ja kaikki on mahdollista.

Maniaa seuraa armoton väsymys, ja myöhemmin masennus. Kun opiskeluihin tuli masennuksen vuoksi tauko, Eeva uskoi, ettei hänestä tule koskaan mitään.

– Olin pettänyt vanhempieni odotukset, ollut surkea äiti ja huono puoliso.

”Sain vertaisteni tarinoista toivoa”

Eeva löysi mielenterveyskuntoutujien vertaistoiminnan. Vaikka hän oli huono pyytämään itselleen apua, hän osasi tukea muita. Eeva ohjasi vertaisilleen luovaa kirjoittamista ja oli tukena esimerkiksi lääkärikäynneillä.

– Sain vertaisteni tarinoista toivoa. Heiltä opin, että aina on jokin keino, jolla kammeta ylös kuopasta.

Eeva alkoi meditoida ja liikkua luonnossa. Hän näytteli ja kirjoitti näytelmiä harrastajateatteriin. Oma sairaalakokemus tallentui näytelmäksi, joka keräsi enemmän katsojia kuin yksikään teatterin aiemmista esitystä.

– Teatteriharrastus ja säännölliset näytelmätreenit pitivät ja pitävät yhä minut kunnossa.

Neljä vuotta sitten Eeva valmistui käsikirjoittamiseen ja tuottamiseen erikoistuneeksi medianomiksi. Hän on nyt työkokeilussa ammattiteatterissa, unelmiensa työpaikassa.

– Haluan testata työkykyäni. Elän kuntoutustuella, ja minulle on ehdotettu työkyvyttömyyseläkettä, mutta minua ei ole koskaan kuntoutettu. Olen tehnyt sen itse opiskelemalla ja kirjoittamalla.

Nykyinen lääkitys toimii, eikä Eevalla ole ollut vuosiin vakavaa masennusta. Kun mania tulee, Eeva vetäytyy kotiin. Enää hän ei suutu, kun Kalle kehottaa rauhoittumaan. Eeva tietää kokemuksesta, että tämäkin paha hetki menee ohi ajallaan.

– Ikävillä muistoilla on tarkoituksensa. Ne kertovat, että olen selvinnyt aiemmin ja selviän myös jatkossa huonoista kausista.

X