Terveys

Elintarvikkeiden lisäaineet – Onko E-koodeista syytä huolestua?

Teksti: Anna.fi

Pitääkö huolestua, kun koululounas vilisee outoja yhdisteitä, joiden nimiä rivikansalainen ei osaa edes lausua? Pitääkö kaikki elintarvikkeet tunkea täyteen lisäaineita? Miksei ruoka voi olla vain ruokaa?

Karkkia

Alkutalvesta espoolaisäidit saivat todellisen sokkiherätyksen. Internetin safkatutka.fi-ruokamedia läväytti kohuotsikon: ”Espoon lapset syövät tulevalla viikolla lähes pelkästään rankasti prosessoituja ravinneköyhiä valmisteita.”

Juttu käsitteli espoolaiskoulujen ja -päiväkotien seuraavan viikon ruokatarjontaa. Listalla oli muun muassa liha-makaronilaatikkoa, siskonmakkarakastiketta ja smetanabroileria. Kustakin ruuasta kerrottiin tuoteseloste, josta selvisi, mitä ruoka piti sisällään. Esimerkiksi liha-makaronilaatikon tuoteselosteessa oli jauhelihaa, makaronia ja sipulia, mutta myös emulgointiaineita sisältävää kananmunamassaa, säilöntäainetta E202 ja happamuudensäätöainetta E330.

”Olen erittäin pettynyt ja suuttunut siitä, että viattomia lapsia sairastutetaan tahallaan ahneuden ja rahallisen hyödyn nimissä. Kasvaville lapsille syötetään sellaista, mitä en syöttäisi koirilleni”, Safkatutkan perustaja, perheenisä Fredu Sirviö kommentoi tuotesisältöjä. Ihmiset olivat järkyttyneitä: lapsille näemmä syötettiin pelkkiä tyhjiä kaloreita ja lisäaineita.

Mitä on tapahtunut? Miksi makaronilaatikko, tuiki tavallinen suomalainen perusruoka, on muuttunut elintarviketehtailijan käsissä E-koodilaatikoksi?

Kääretortun ikuinen elämä

Elintarvikkeiden lisäaineita käytetään lisäämään ruokien säilyvyyttä, laatua ja turvallisuutta. Kuluttajat eivät ole erityisen ihastuneita ruokaan, joka homehtuu tai mätänee nopeasti. Poimimme ostoskoriin paistopisteen lämpimän leivän ja maitotölkin, jossa on eniten päiväystä jäljellä sekä sen omenan,jossa on kiiltävin kylki. Kun sormi uppoaa mätään mandariiniin, kuluttajaa kiukuttaa.

Me suomalaiset olemme myös ahkeria valmisruokien syöjiä. Arkisin ei ole aikaa kokata. Lounastamme työpaikoilla ja kouluissa. Suurkeittiössä tai elintarviketehtaassa on huolehdittava, että tuhansille kuluttajille päätyvä ruokaerä ei aiheuta esimerkiksi ruokamyrkytystä. Haluamme, että ruoka on edullista, terveellistä ja maukasta.

Vuosikymmenien ajan elintarviketeollisuus on saanut kehitellä tarpeitamme vastaavia ruokia aivan rauhassa. Kiireiset perheenäidit ja -isät pitivät kasvavia valikoimia ja hyvin säilyviä tuotteita tervetulleina arjen helpottajina. Ylilyönneiltä ei kuitenkaan vältytty. Jossakin vaiheessa kääretorttu lakkasi pilaantumasta ja avokadotahnan sai valmistettua miltei kokonaan ilman avokadoa. Vastareaktiona syntyi luonnollisen ruuan buumi. Tällä hetkellä valmisruokien myynti on ollut jo vuosia laskussa.

Ihmiset ovat alkaneet ajatella valmisruuan olevan pelkkiä ”tyhjiä kaloreita ja lisäaineita” – juuri näillä sanoilla eräs äiti purki Facebookissa tuntojaan espoolaiskoulun makaronilaatikosta.

Bentseenillä töihin

Kuvittele, että poimit kaupan hyllyltä ruokapakkauksen, jonka tuoteselostusta vilkaiset. Ainesosia on 60. Osa on kuin munkkilatinaa: dokosaheksaeenihappo ja 2-amino-3-hydroksipropaanihappo. Jotkin aineet kuulostavat etäisesti tutuilta mutteivät syötäviltä, kuten formaldehydi, asetoni ja bentseeni. Sokereita on kuutta erilaista, ja väriä ruokaan antavat muun muassa E160c ja E160a.

Poimisitko tällaisen tuotteen hyvillä mielin ostoskoriisi ja tarjoilisit sen kotona perheellesi ruisleivän päällä?

Myönnetään, tämä on kompa. Kyseessä on ihan tavallinen kananmuna.

Pelottavalta kuulostava amino-3-hydroksipropaanihappo on yksi välttämättömistä aminohapoista. Dokosaheksaeenihappo kuuluu terveellisiin omega-3-rasvahappoihin. E160a on beetakaroteeni eli hyödyllinen antioksidantti.

Osiinsa pilkottu kananmuna on australialaisen kemianopettaja James Kennedyn oivallus. Hän kirjoitti myös banaanin ja mustikan luonnolliset aineosat luetteloiksi.

Vaikeista nimistä ja E-koodeista kertyi vaikuttava lista. Samalla Kennedy onnistui havainnollistamaan kuluttajalle, miten luonnolliset ruokien ainesosat alkavat kuulostaa syövyttäviltä hapoilta ja myrkkypulvereilta, kun niitä kutsutaan kemiallisilla nimillä. Elintarviketeollisuudessa näitä aineita sanotaan luontaisiksi lisäaineiksi, ja niitä löytyy paljon esimerkiksi E-koodillisten lisäaineiden joukosta.

Punaviini ei pelota

Pitkään lämpimänä seisova linjastoruoka on mikrobikasvustoille otollinen ympäristö. Esimerkiksi hampurilaisravintolan tuotteet heitetään lämpötasolta jäteastiaan kymmenen minuutin säilytyksen jälkeen. Tämän jälkeen tuotteen mikrobimäärä ylittää turvallisen tason.

Tällaiseen ympäristöä kuormittavaan törsäilyyn ei haluta ryhtyä kouluruokalassa,ja siksi myös Espoon koulujen makaronilaatikkoon on laitettu säilöntäainetta E330. Se on sitruunahappoa, jota on luonnostaan esimerkiksi sitrushedelmissä, päärynässä ja karpalossa. Säilöntäaine E202 on sorbiinihapon suola, jota on pihlajanmarjoissa.

Makaronilaatikon kananmunamassassa on myös kaksi synteettistä eli kemiallisesti valmistettua lisäainetta. Emulgointiaineet E471 ja E475 ovat synteettisiä rasvoja. Ne valmistetaan yhdistämällä glyseriini ja rasvahappo, joita molempia on luonnostaan kasvi- ja eläinrasvoissa. Kumpikin hajoaa elimistössä takaisin alkuperäisiin ainesosiinsa. On siis hiukan vaikeaa päätellä, millä tavalla ne voisivat olla terveydelle vaarallisia.

Me kuluttajat olemme ailahtelevaisia ja vaikutteille alttiita. Marmatamme lounasruokalan sitruunahaposta, mutta kotiin palattuamme popsimme pussin irtokarkkeja tai illastamme ravintolassa, joka sekin todennäköisesti tarjoilee lisäaineita muodossa ja toisessa.

Ateria huuhdellaan alas punaviinillä, jota on ryyditetty rikkidioksidilla, E220:lla. Lisäaineita syödään kaikkialla, mutta kumma kyllä, ihmisten elinikä jatkaa kasvuaan.

Lapsilla on siis hyvät mahdollisuudet selvitä hengissä ja terveinä kouluruuasta huolimatta – tai kenties jopa sen ansiosta.

Teksti: Nina Sarell
Kuva: Colourbox

Kotilääkäri 1/2015

X