Sairaus vaikuttaa myös minäkuvaan. Taru Salovaara toivoo, että kokonaisvaltaista kuntoutusta voisi saada senkin jälkeen, kun varsinainen syöpä on hoidettu.
Taru Salovaara toivoo, että kokonaisvaltaista kuntoutusta voisi saada senkin jälkeen, kun varsinainen syöpä on hoidettu.
Terveys

Hoidettiin ensin bakteerivaginoosina – Taru Salovaaran väsymys, yöhikoilu ja oudot vuodot paljastuivat kohdunkaulan syöväksi: ”En ollutkaan kuvitellut oireitani”

Taru Salovaara sairastui 25-vuotiaana kohdunkaulan syöpään. Suru lapsettomuudesta on läsnä elämässä, mutta miksi juuri minä -kysymys on vaihtunut haluun kertoa omista kokemuksista ääneen.
Teksti: Terhi Harper  Kuvat: Niclas Mäkelä

Vuoden 2017 keväällä Taru Salovaara, 29, tunsi olevansa jatkuvasti väsynyt. Mitkään yöunet eivät riittäneet voimien palautumiseen, ja kotihoidossa lähihoitajana työskennellessä lyhyetkin kävelymatkat asiakkaalta toiselle uuvuttivat tyystin. Aluksi Taru laittoi oireet kiireen ja stressin piikkiin; elämässä oli uusi työ ja sen rinnalla sairaanhoitajaopinnot rientoineen. Yöt kuluivat hikoillessa. Monesti oli noustava sängystä kesken unien vaihtamaan litimärät lakanat kuiviin.

Kun kaiken päälle alkoivat voimakkaat vuodot, Taru varasi ajan lääkärille. Vaiva hoidettiin bakteerivaginoosina, mutta hoidoksi määrätyn antibioottikuurin loputtua vuodot palasivat takaisin entistä runsaampina.

Taru hakeutui tutkimuksiin omalle terveysasemalle. Irtosoluseulassa näkyi lieviä tulehduksen aiheuttamia muutoksia, mutta lääkärin mukaan ne menivät nuorilla ihmisillä tavallisesti ohi itsestään.

Ohjeeksi Taru sai saapua kontrollikäynnille vuoden kuluttua.

Vuodesta oli ehtinyt kulua vain kuukauden päivät, kun Taru palasi elokuun lopussa lääkärin vastaanotolle. Vuodot, väsymys ja yöhikoilu vaivasivat edelleen, ja lääkäri päätti lähettää Tarun kiireellisenä jatkotutkimuksiin silloiseen Kätilöopiston sairaalaan.

Päätöksensä tueksi lääkäri päätti konsultoida vielä kollegaa. Siksi aikaa Tarua pyydettiin poistumaan vastaanottohuoneesta.

– Se oli perjantai-iltapäivä. Istuin käytävällä ja mietin, että tämä ei voi olla hyvä merkki. Miksei omaa terveydentilaani koskevasta asiasta voitu puhua minun kuulteni? Taru muistelee.

Myöhemmin vastaanottohuoneessa lääkäri vakuutti, että kyse ei ollut mistään vakavasta – lähete maanantaille oli päätetty kirjoittaa varmuuden vuoksi. Kotiin palattuaan Taru kuitenkin huomasi, että potilaskertomukseen oli kirjattu merkintä, jossa oireiden aiheuttajaksi epäiltiin jotakin pahanlaatuista.

– Asia on harmittanut minua vielä jälkikäteenkin. Jouduin kärvistelemään tiedon kanssa koko pitkän viikonlopun.

Lue myös: Kohdunkaulan syöpä on usein alussa oireeton – lääkäri kertoo kolme hälytysmerkkiä

Lääkäri soitti huonot uutiset

Kätilöopistolla Taru makasi tutkimushuoneen hoitopöydällä lääkärin suorittaessa ultraäänitutkimusta. Huoneessa parveili kätilö- ja gynekologiopiskelijoita, joiden katseet olivat niin ikään kiinnittyneet ruudulle ilmestyneeseen löydökseen.

– Kasvaimen näkeminen omin silmin konkretisoi tilanteen uudella tavalla. Muistan ajatelleeni tuolla hetkellä, että kunpa huoneessa ei olisi ollut läsnä niin paljon ulkopuolisia.

Kun aiemmin Taru oli kokenut tulleensa vähätellyksi oireidensa kanssa, nyt hän huomasi muutoksen henkilökunnan suhtautumisessa.

– Minulta kysyttiin, oliko lähipiirissäni joku, jonka kanssa voisin puhua.

Varhain torstaiaamuna Taru oli kotona, kun puhelin hälytti. Uutiset olivat huonoja, kuten hän oli osannut aavistaakin. Lääkäri vahvisti diagnoosiksi kohdunkaulan syövän, ja seuraavaksi tutkittaisiin sen mahdollinen levinneisyysaste.

– Purskahdin itkuun. Tuntui siltä, että koko perusturvallisuuteni järkkyi. Silti kaiken keskellä tulosten kuuleminen tuntui helpottavalta, en ollutkaan kuvitellut oireitani.

Ensimmäiseksi Taru soitti äidilleen ja sen jälkeen muutamalle ystävälle, jotka myös tiesivät syöpäepäilystä. Sen jälkeen oli kerrottava uutiset isälle.

– Emme olleet tottuneet puhumaan toistemme kanssa vaikeista asioista. Olin vuosien varrella kantanut isästä huolta, ja tässäkin kohtaa työnsin oman suruni ja pelkoni taka-alalle. Huomasin ylipäätään huolehtivani enemmän muiden reaktioista kuin itsestäni.

Konkreettinen tekeminen, kuten lääkärin määräämissä kuvauksissa ja verikokeissa käyminen, helpotti oloa jonkin verran. Opintojaan Taru päätti jatkaa tavalliseen tapaansa niin kauan kuin mahdollista.

– Halusin pysyä arjessa kiinni enkä jäädä surkuttelemaan tilannettani.

Hoidot veivät mahdollisuuden saada lapsia

Kasvain ei ollut levinnyt lantion alueen imusolmukkeita pidemmälle. Tarun pahimmat etukäteiskuvitelmat eivät olleet käyneet toteen.

Tuloksista kertoessaan lääkäri kuitenkin totesi samaan hengenvetoon, että sädehoidon lisäksi syöpää jouduttaisiin hoitamaan sytostaatein eikä säästävää leikkausta voitu levinneisyyden takia tehdä. Hoitojen myötä omien biologisten lasten saaminen tulevaisuudessa olisi mahdotonta.

– Lääkärin sanat tuntuivat musertavilta, mutta käsittelin uutisen niin hyvin kuin tuossa hetkessä taisin. Halusin valita toiveikkuuden ja keskittää voimani edessä oleviin hoitoihin ja paranemiseen.

”Huomasin huolehtivani enemmän muiden reaktioista kuin itsestäni.”

Rankka hoitojakso tuottikin tulosta; kuukaudessa kasvain kutistui ja lopulta hävisi kokonaan.

Kullanarvoista käytännön apuaan tarjosivat äiti ja läheiset ystävät.

– Kun pääsin pahoinvoinnilta ja väsymykseltäni jalkeille, kiittelin monesti mielessäni sitä, että ruokakauppa sijaitsi oman kodin kivijalassa.

Joulukuun 7. päivänä, seitsemän viikkoa hoitojen aloittamisesta, Taru käveli Meilahden sädehoitoklinikan ovista ulos. Viimeinen hoitokerta oli ollut merkittynä kalenteriin jo kauan, mutta yhtäkkiä Tarusta tuntui siltä kuin olisi astunut tyhjän päälle. Intensiivisen hoitojakson jälkeen paluu arkeen pelotti varsinkin, kun ratkaisevaa kontrollikäyntiä joutui odottamaan helmikuulle saakka.

– Aikaisempina vuosina joulunpyhät olivat sujuneet töissä, mutta nyt sain viettää joulua perheen ja sukulaisten kanssa. Tuntui hyvältä kerätä voimia kaikessa rauhassa ja valmistautua palaamaan opintoihin tammikuussa. Uudenvuoden kynnyksellä kirjoitin päiväkirjaani, että kulunut vuosi oli ollut kaikkea muuta kuin mitä olisin ikinä osannut odottaa.

Helmikuussa 2018 Taru sai vihdoin huokaista helpotuksesta, kun hänen etukäteen suuresti jännittämänsä syöpäkontrolli näytti puhdasta.

Sairastuminen opetti Taru Salovaaraa tarttumaan asioihin, jotka tuntuvat itsestä tärkeiltä. – Vaikka suhtaudun myönteisesti tulevaisuuteen, tiedostan, että elämä voikin jäädä lyhyemmäksi kuin etukäteen ajattelisi.

Sairastuminen opetti Taru Salovaaraa tarttumaan asioihin, jotka tuntuvat itsestä tärkeiltä. – Vaikka suhtaudun myönteisesti tulevaisuuteen, tiedostan, että elämä voikin jäädä lyhyemmäksi kuin etukäteen ajattelisi.

Lapsettomuus on vaikuttanut myös ajatuksiin parisuhteesta

Miksi juuri minä? on kysymys, jota Taru pohti erityisesti sairautensa alussa.

– Vaikka en ollut omassa elämäntilanteessani sinkkuna ehtinyt miettiä lopullista suhtautumistani äitiyteen, syöpähoitojen myötä valinnan mahdollisuus vietiin minulta pois. Se tuntui epäreilulta.

Kuluneen kolmen vuoden aikana elämä on täyttynyt työstä, harrastuksista ja yhdistystoiminnasta. Osaltaan Taru ajattelee sen toimivan puskurina lapsettomuuden synnyttämille tunteille. Kiireessä asia on helpompi työntää taka-alalle.

Lapsettomuus on vaikuttanut myös ajatuksiin parisuhteesta. Ympärillä moni on perustanut perheen. Ennen uuden ihmisen tapaamista Taru huomaa monesti miettivänsä jo ennakkoon, mahtaako deittikumppanin haaveisiin kuulua lasten hankkiminen.

– Käyn koko kaaren mielessäni läpi ja ehdin päästä ”ei tästä taida tulla mitään” -lopputulemaan. Kun olen kertonut lapsettomuudestani, monet ovatkin ottaneet uutisen hyvin vastaan ja tsempanneet minua.

Tarulle on tärkeää puhua sairastumisestaan julkisesti

Toipumisaikanaan Taru on kokenut tärkeäksi sen, että omalle sairastumiselle löytyy jokin suurempi tarkoitus.

Gynekologiset syövät ovat olleet intiimi ja hävettykin asia, kukapa vaivoistaan haluaisi kertoa julkisesti. Itse olen halunnut toimia toisin. Olen ollut mukana Suomen Gynekologiset Syöpäpotilaat -yhdistyksen toiminnassa sen perustamisesta eli keväästä 2020 asti. Tavoitteemme on, että näistäkin syövistä voitaisiin puhua ääneen. Ja että potilaiden hoito olisi nykyistä kokonaisvaltaisempaa – nyt moni nainen jää selviytymään yksin, kun syöpähoidot ovat päättyneet.

”Miksi juuri minä” -kysymys on hiljalleen muuttanut muotoaan ”miksi juuri minä selvisin” -kysymykseksi. Sairaalassa ollessaan Taru tutustui kahteen niin ikään kohdunkaulan syöpään sairastuneeseen naiseen. Jälkeenpäin he ovat kahvitelleet ja pitäneet yhteyttä puhelimitse. Nyt naiskolmikosta on jäljellä kaksi.

– Kun 25-vuotiaana joutuu miettimään, onko vielä vuoden kuluttua elossa, omaa terveyttä osaa arvostaa uudella tavalla. Olen ymmärtänyt myös sen, että suurten saavutusten sijaan onni voi löytyä pienistä asioista ja hetkistä.

X