Huumekoukussa rimpuillut Karoliina, 26, yritti lopettaa yli kymmenen kertaa: ”Tuntui kuin olisin ollut repeytymässä kahtia”
Huumeet olivat osa Karoliinan, 26, elämää liki kymmenen vuotta. Nyt hän elää raittiina päivän kerrallaan korvaushoidon ja vertaistuen avulla. Ensimmäistä kertaa elämässään hänellä on haaveita tulevaisuudesta.
Karoliina on hävennyt ja katunut menneitä, mutta mitään hän ei vaihtaisi pois. Kokemukset ovat tuoneet hänet tähän pisteeseen.
Huumeet olivat osa Karoliinan, 26, elämää liki kymmenen vuotta. Nyt hän elää raittiina päivän kerrallaan korvaushoidon ja vertaistuen avulla. Ensimmäistä kertaa elämässään hänellä on haaveita tulevaisuudesta.
Pitkätukkainen nuori nainen tulee kahvilaan ja riisuu takkinsa tuolin selkänojalle. Mikään hänen ulkomuodossaan ei kerro hänen rankasta taustastaan. Hän näyttää tyyneltä ja elinvoimaiselta, mutta levollisen pinnan alla voi aistia haurautta.
Hän osoittaa vasenta olkavarttaan. Siihen hän käy hakemassa päihdepoliklinikalta neljän viikon välein pistoksen, joka sisältää buprenorfiinia ja naloksinia. Lääke leviää verenkiertoon hitaasti ja tasaisesti ja pitää poissa halun käyttää huumeita.
Karoliina hakeutui korvaushoitoon kaksi vuotta sitten. Jo aiemmin hän oli yrittänyt lukemattomia kertoja päästä irti huumeista, mutta oli aina retkahtanut uudestaan. Korvaushoito tuntui ainoalta vaihtoehdolta, jonka turvin selvin päin oleminen voisi onnistua. Hän oli huonossa kunnossa ja lopen kyllästynyt addiktin elämään.
– En usko, että olisin ilman korvaushoitoa päässyt huumeista eroon. Opioidiriippuvuus on niin vahva, että koko elimistö huutaa ainetta. Korvaushoito on ollut minulle pelastus.
Huumeet olivat vain yksi addiktion muoto
2010-luvulla huumeista ei ollut pulaa pääkaupunkiseudulla. Karoliina halusi kokeilla niitä kaikkia: pilveä, kokaiinia, amfetamiinia, ekstaasia, LSD:tä, sieniä, gammaa, lakkaa, bentsodiatsepiineja.
Kuka vain voi jäädä koukkuun. Karoliina on kuitenkin oivaltanut, että hänen elämässään on tekijöitä, jotka ovat nostaneet riippuvuuden riskiä.
– Olen helposti addiktoituva persoona. Lapsena olin koukussa sokeriin ja nyt huumeriippuvuuden väistyttyä riippuvuuteni näyttäytyy suhteessa ruokaan ja shoppailuun. Kontrolloin syömistäni ja saatan ostella tavaroita, vaikkei minulla olisi niihin oikein varaa.
Vähän aikaa sitten Karoliina sai adhd-diagnoosin. Se auttoi ymmärtämään keskittymisvaikeuksia ja ulkopuolisuudentunnetta sekä sitä, että hän oli lääkinnyt niitä päihteillä. Kun Karoliina esimerkiksi kokeili ekstaasia, hän ihastui siihen välittömästi.
– Se sai minut kokemaan tosi vahvaa yhteenkuuluvuutta, sellaista suurta rakkaudellisuutta. Koin kuuluvani tähän maailmaan.
Hän kasvoi Itä-Helsingissä keskiluokkaisen perheen ainoana lapsena. Kesät vietettiin mökillä, jossa oli aina paikalla liuta sukulaisia. Aikuiset käyttivät mökillä paljon alkoholia ja jotkut sukulaiset myös lääkkeitä. Karoliina tottui näkemään ympärillään sekavia ihmisiä.
Hämmentävistä kesistä huolimatta Karoliina kuvailee lapsuuttaan ”ihan hyväksi”. Hän oli herkkä, ujo ja kiltti lapsi. Teini-iässä lapsuuden herkkyys vaihtui kapinaan.
– Pidin siitä olosta, joka päihteistä tuli. Olin aina se, joka meni pidemmälle kuin muut.
15-vuotiaana Karoliina joutui raiskauksen uhriksi. Se oli hänen ensimmäinen yhdyntänsä. Traumaattisen kokemuksen jälkeen huumeidenkäyttö lähti kunnolla vauhtiin.
Rahaa tuli joskus valehtelemalla, joskus varastamalla
Vanhemmat antoivat Karoliinan mennä ja tulla vapaasti. Hän hengasi kaupungilla kavereiden kanssa ja majoittui toisten nurkissa. Joskus hän mietti, eikö ketään kiinnosta. Hänestä tehtiin kyllä lastensuojeluilmoituksia, kun hän jäi kiinni baarissa poliisin ratsiassa tai kun hän päätyi humalassa päivystykseen astuttuaan lasiin. Niistä ei kuitenkaan seurannut mitään kummempaa.
– Jos perheessä kaikki näyttää ulospäin hyvältä, mihinkään ei välttämättä puututa. Toisaalta, vaikka touhuihini olisi puututtu tiukasti, olisin silti tehnyt, mitä haluan.
Karoliina läpäisi peruskoulun kuutosen keskiarvolla ja haki sitten ammattiopistoon hotelli- ja ravintola-alan opintoihin. Ne jäivät pian kesken. 16-vuotiaana hän alkoi seurustella itseään kuusi vuotta vanhemman miehen kanssa, jonka luona hän myös asui. Nyt se tuntuu Karoliinasta hurjalta. Hänhän oli vasta nuori tyttö.
– Kaikki seurustelusuhteeni olivat eräänlaisia hyötysuhteita. Olin sellaisten miesten kanssa, joilta sain alkoholia ja kamaa.
Bentsodiatsepiineihin hän jäi niin pahasti koukkuun, ettei pärjännyt päivääkään ilman. Kun hän ei saanut lääkkeitä enää reseptillä, niitä haettiin katukaupasta. Rahaa hän sai vanhemmiltaan, joskus valehtelemalla ja joskus varastamalla.
Täysi-ikäistyttyään Karoliina hankki Vantaalta oman asunnon, johon kaveriporukka kokoontui bilettämään. Kun muut lähtivät juhlien jälkeen kotiin, Karoliina ja hänen miesystävänsä jatkoivat aineiden käyttöä kahdestaan, päivästä toiseen.
”Sain kramppeja ja yritin työntää käsiä ja jalkoja patjan alle, jotta ne pysyisivät paikoillaan. Tuntui kuin olisin ollut repeytymässä kahtia.”
Huumeet menivät kaiken edelle
Kuin olisi ollut lämpimässä sylissä. Näin Karoliina kuvailee sitä tunnetta, kun hän ensimmäistä kertaa sai opioideja suoraan suoneen.
Oli vuosi 2016, ja 21-vuotias Karoliina oli rakastunut palavasti. Vaikka hän oli vannonut itselleen, ettei ikinä käyttäisi opioideja eikä varsinkaan koskaan aloittaisi pistoskäyttöä, uudessa suhteessa säännöt saivat mennä. Miesystävä käytti metadonia suonensisäisesti ja painosti Karoliinaakin kokeilemaan.
– Tällainen on huumemaailmassa tavallista. Addikti ei välttämättä koe toimivansa väärin, vaan hän ajattelee tekevänsä hyvää toiselle. Hänen mielestään aineet ovat parasta, mitä hän voi toiselle antaa.
Puolessa vuodessa Karoliinan opioidiriippuvuus oli niin syvä, että aineen saamisesta oli tullut koko hänen elämänsä. Huumeisiin hukkuivat yhteiskunnan tukirahat ja vanhemmilta saadut rahat, mutta Karoliinan ei tarvinnut sentään varastaa eikä myydä itseään kadulla.
Vuokrarästien takia hän menetti asuntonsa ja muutti miesystävän kanssa eteläsuomalaiseen pikkukaupunkiin halpaan kämppään alueelle, jossa asui pääasiassa muita käyttäjiä. Hän oli entistä vähemmän tekemisissä vanhempiensa kanssa, ja siteet ystäviin katkesivat. Pistoskäyttö oli päivittäistä. Kun sietokyky kasvoi, määrät lisääntyivät. Tuli yliannostuksia ja häntä jouduttiin elvyttämään.
– Metadonin vieroitusoireet olivat kamalia. Sain kramppeja ja yritin työntää käsiä ja jalkoja patjan alle, jotta ne pysyisivät paikoillaan. Tuntui kuin olisin ollut repeytymässä kahtia.
Kun Karoliina selaa kännykästään vanhoja kuvia noilta vuosilta, kuvista katselee surullisen ja sekavan näköinen nainen.
Vertaisten tarinat loivat toivoa
Ensimmäistä kertaa Karoliina meni katkaisuhoitoon 22-vuotiaana. Hän laskee, että vuosien mittaan lopetusyrityksiä kertyi yli kymmenen – niistä suurin osa katkolla mutta osa myös kotona omin avuin. Karoliinalla ei ollut koskaan vaikeuksia päästä katkolle, vaan paikka järjestyi aina muutamassa päivässä. Pisimmillään hän oli neljä kuukautta ilman huumeita erään hoitojakson aikana.
Hän alkoi toistaa tiettyä mallia. Hän jaksoi käyttää huumeita noin puoli vuotta, kunnes hakeutui hoitoon. Katkon jälkeen hän retkahti aina uudestaan.
– Jäin koukkuun siihen retkahtamiseen. Oli tosi kiva alkaa taas käyttää, kun oli ollut jonkin aikaa selvin päin ja saanut illuusion siitä, että elämän ohjat ovat omissa käsissä. Toleranssikin oli laskenut, joten aineet vaikuttaisivat vahvemmin.
Katkaisukerroista tarttui silti aina mukaan jokin oppi tai oivallus. Karoliina esimerkiksi myönsi itselleen, että hänellä on riippuvuussairaus.
Eräällä katkaisujaksolla Karoliina houkuteltiin mukaan vertaistukiryhmään. Vaikka hän meni sinne epäillen, kokemus oli vavisuttava.
– Vertaisryhmässä näin ensimmäistä kertaa ihmisiä, jotka olivat oikeasti pystyneet lopettamaan huumeidenkäytön. Se oli ollut minulle aiemmin ihan utopiaa. Olin ajatellut, että tämä on loppuelämän hommaa. Ne tarinat toivat toivoa.
Karoliina sanoo, että kaikki huumeriippuvaiset haluavat lopettaa.
– Kaikki, jotka ovat tuolla radalla, tietävät, että ei se elämä tarjoa mitään. Ei siellä ole mitään, mihin tähdätä. Ei se ole ihmisarvoista elämää. Mutta addiktion murtaminen on vain niin vaikeaa.
Teini-ikäisenä Karoliina ajatteli, että huumeidenkäyttö on hienointa maailmassa.
Lue myös: Saila, 60, pääsi päihteistä eroon: ”Vertaistuen avulla raitistuin”
Korvaushoito palautti elämänhalun
Kun Karoliina vetää hihansa ylös, käsivarsista paljastuu vielä vanhoja pistosjälkiä. Hennossa ranteessa on viiltelyarpia muistona pahasta olosta ja ahdistuksesta.
Kolmisen vuotta sitten Karoliina alkoi olla henkisesti ja fyysisesti erittäin huonossa kunnossa. Käsistä ei löytynyt oikein enää suonia, joihin piikittää. Hän oli myös alkanut saada pelottavia neurologisia oireita, kuten kouristeluja ja tasapainohäiriöitä. Lisäksi häntä odotti tuomio huumeiden ostamisesta ja käytöstä. Syyttäjä haki kolmen vuoden ehdotonta vankeustuomiota.
Tuomio oli kaksi vuotta ehdollista ja 90 päivää yhdyskuntapalvelua, jonka hän suoritti Stop huumeille ry:ssä. Työnsä hän kykeni hoitamaan selvin päin. Samoihin aikoihin hän sai vihdoin riuhtaistua itsensä irti tuhoisasta parisuhteesta.
– Toisenlainen elämä oli alkanut tuntua tavoittelemisen arvoiselta. En enää saanut yhteyttä käyttäjiin, vaan tunsin oloni heidän seurassaan ulkopuoliseksi.
Kun huumeidenkäyttö väheni, elämänhalu lisääntyi. Loppuvuodesta 2019 Karoliinan onnistui vihdoin aloittaa kuntouttava korvaushoito, jonka tavoitteena oli päihteetön elämä.
– Miellän sen lääkityksenä, jota saan addiktiooni. Tavoitteeni on jossain vaiheessa luopua hoidosta, mutta se arvio tehdään sitten lääkärin harkinnassa.
”Voin vain sanoa, että tänään en käytä”
Elämä ilman huumeita tuntuu Karoliinasta mielenkiintoiselta ja hyvältä.
– On kiva herätä aamulla ilman vieroitusoireita. Ahdistus, masennus ja paniikkioireetkin ovat hellittäneet. En voi kuitenkaan sanoa, että en enää koskaan käytä. Olen aika nöyrä sen asian suhteen. Voin vain sanoa, että tänään en käytä.
Karoliina on saanut tukea selvin päin olemiseen korvaushoitoklinikalta, korvaushoidon kuntoutusohjelmasta ja vertaistukiryhmistä, joissa hän käy useita kertoja viikossa.
– Ilman vertaisryhmiä en olisi kyennyt lopettamaan. Olen myös ystävystynyt joidenkin toipujien kanssa. Erityisesti me naiset tuemme toisiamme.
Lisäksi häntä kannattelee parisuhde. Kihlatulla ei ole käyttäjätaustaa. Karoliina sanoo, että tekee hyvää olla seurassa, jossa ei ole tietoakaan huume-elämästä.
Äitinsä kanssa Karoliina on lähentynyt ja jutellut paljonkin menneistä. Isälle tyttären huumeidenkäyttö on liian vaikea pala purtavaksi, eikä hän suostu puhumaan aiheesta.
Karoliina on juuri lopettanut yhden sosiaalialan työkokeilun ja aloittamassa toista. Työkokeilut ovat auttaneet häntä pääsemään kiinni yhteiskuntaan. Hän haaveilee opinnoista ja ammatista, ehkä avioliitosta ja lapsistakin.
– Ihan sellaisesta tavallisesta elämästä.
Teini-ikäisenä Karoliina ajatteli, että huumeidenkäyttö on hienointa maailmassa. Hän tietää, että samanlaisia hukassa olevia tyttöjä pyörii kaupunkien kaduilla yhä enemmän. He ovat alttiita myös seksuaaliselle ahdistelulle ja väkivallalle.
Tulevaisuudessa hän haluaisi työskennellä juuri noiden tyttöjen auttamiseksi.
Karoliina ei esiinny jutussa omalla nimellään. Karoliinan tarina on mukana Elina Järven kirjoittamassa, suomalaisesta huumetodellisuudesta kertovassa Tuho ja toivo -kirjassa.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous