Terveys

Kannattaako uskoa painoindeksiä vai ”uutta” painoindeksiä? Näin laskutavat eroavat

Tiesitkö, että painoindeksi on peräisin 1800-luvulta? Asiantuntija kertoo, miten terveellistä painoa kannattaa arvioida.

Teksti:
Tiia Kailaheimo
Kuvat:
Istock

Painoindeksin lisäksi kannattaa käyttää mittanauhaa.

Tiesitkö, että painoindeksi on peräisin 1800-luvulta? Asiantuntija kertoo, miten terveellistä painoa kannattaa arvioida.

Perinteinen pituuden ja painon perusteella laskettava painoindeksi on varmasti jokaiselle tuttu. Se antaa suuntaa siitä, onko henkilön paino terveellisissä rajoissa. Painoindeksiä voidaan hyödyntää 18 ikävuodesta eteenpäin.

Perinteinen painoindeksi on kuitenkin peräisin vuodelta 1835. Voiko se olla yhä paikkansapitävä?

Lääketieteeseen tämä matemaatikko Adolphe Queteletin keksimä painoindeksi löydettiin 1970-luvulla. Suomessa se otettiin terveydenhuollossa käyttöön vuosikymmen myöhemmin, kertoo Terveyskirjasto.

Painoindeksi on saanut osakseen myös kritiikkiä. Se ei esimerkiksi huomioi suuria lihaksia, vaan väittää lihaksikasta henkilöä ylipainoiseksi. Joskus taas terveellisen painon rajoihin asettuvalla saattaa olla vatsaontelon sisälle kertynyttä vaarallista rasvaa.

Vuonna 2013 matemaatikko Nick Trefethen kehitti uuden kaavan painoindeksin laskemiseen. Hänen mukaansa aiempi painoindeksi väittää pidempiä ihmisiä ylipainoisemmiksi kuin he todellisuudessa ovat ja lyhyitä ihmisiä taas päinvastoin.

Trefethenin uusi kaava huomioi keksijänsä mukaan paremmin sen, kuinka paljon enemmän massaa pidemmillä ihmisillä luontaisesti on. Uusi painoindeksi sai julkaisunsa aikaan paljon julkisuutta ja sen käyttämiseksi laadittiin omia laskureitaan.

Myös uusi painoindeksi jakaa kuitenkin edeltäjänsä kanssa samat ongelmakohdat. Sekään ei huomioi suuria lihaksia tai alueita, joihin rasvaa on kertynyt.

Kumpaa kaavaa sitten tulisi käyttää: perinteistä vai uutta?

Seura.fi: Painoindeksi eli BMI – Onko luku terveyden luotettava mittari? Näin painoindeksiä tulkitaan – Lue 10 kysymystä

Onko uusi painoindeksi hifistelyä?

– Uudesta painoindeksistä ei ole mitään hyötyä, sanoo hormoni- ja aineenvaihduntasairauksien erikoislääkäri Pertti Mustajoki.

Hänen mukaansa tulisi välttää ajattelua, jossa terveellinen paino on muutamasta sadasta grammasta kiinni. Se sumentaa kokonaiskuvan.

Painoindeksi voi ohjata tarkkailemaan omaa liikunnan tarvetta ja ravinnon laatua.

Tarkennusta, jonka uusi painoindeksi tuo lyhyiden ja pitkien ihmisten eroavaisuuksiin, Mustajoki sanoo hifistelyksi. Hänen mukaansa painoindeksiä ei ole tarvetta tarkentaa näin hienolla seulalla.

Matemaatikon kehittämällä kaavalla ei ole laajaa hyväksyntää lääketieteen tutkijapiireissä.

– Tällä hetkellä terveellisen painon raja on painoindeksissä 25. Se perustuu kymmenien tuhansien ihmisten seurantaan, ja on todettu, että keskimäärin kun tämä raja ylittyy, ylipainon aiheuttamat sairaudet alkavat lisääntyä.

Lue myös: Vaikuttaako vaa’an lukema mielialaasi? Näistä syistä paino vaihtelee ja hyvinvointipaino on usein isompi kuin ihannepaino

Mustajoenkin mukaan perinteisellä painoindeksillä on puutteensa. Hänen mukaansa on olemassa suuri joukko ihmisiä, joilla painoindeksin terveellisen painon raja 25 ylittyy, eivätkä he saa sairauksia.

Yksi esimerkki tällaisesta joukosta ovat ihmiset, joilla rasvaa kertyy alavartaloon. Siellä rasvakudos on Mustajoen mukaan täysin terveellistä.

– Vastakohtana tälle on vatsaontelon sisään kertyvä rasva, joka häiritsee aineenvaihduntaa, Mustajoki sanoo.

Pelkän painoindeksin lisäksi terveellisen painon arviointiin tarvitaan siis myös vyötärönympärysmitan mittaamista. Naisilla vyötärönympärys on terveellisissä rajoissa, kun se on alle 90 senttiä, miehillä taas alle 100 senttiä.

– Painoindeksi ei kerro kovin tarkasti, onko ylipainosta haittaa terveydelle. Vyötäröstä sitä voi arvioida paremmin.

Mustajoki korostaa, että painoindeksiä ja vyötärönympärysmittaa tulkitessa terveys ei ole kiinni muutamista kiloista tai senttimetreistä.

– Miksi tarvitaan uutta painoindeksiä, kun on jo riittävän toimiva? Kun tiedetään perinteisen kaavan puutteet ja otetaan myös vyötärönympäryksen mittaaminen mukaan, näillä kahdella pystytään tekemään arviot.

X