Terveys

Kävelemällä teet itsestäsi fiksumman: kävely parantaa oivalluskykyä

Kävely parantaa oivalluskykyä tehokkaammin kuin mikään muu liikunta. Aivotutkija kertoo, miksi näin on.

Teksti:
Maria Tojkander
Kuvat:
Istock

Young woman with dog

Kävely parantaa oivalluskykyä tehokkaammin kuin mikään muu liikunta. Aivotutkija kertoo, miksi näin on.

Kuvittele, että olisi olemassa kikka, jota käyttämällä voisit virittää aivosi parhaaseen mahdolliseen terään helposti ja ilmaiseksi. Kiinnostaisiko?

Sellainen kikka on olemassa: kävely. Se auttaa aivoja poistamaan oivalluksen esteet.

– Kävely auttaa kognition avautumisessa eli sen avulla aivot pääsevät parhaaseen mahdolliseen suorituskykyynsä, aivotutkija Minna Huotilainen kertoo.

– Kävelemällä ei voi varsinaisesti lisätä älykkyyttään, mutta sen avulla voi saada koko oman kapasiteettinsa käyttöön.

Kaikki liikunta parantaa oivalluskykyä, mutta tehokkainta on kävely

Kaikki liikuntalajit edistävät aivojen muistikeskuksen eli hippokampuksen toimintaa ja parantavat aivojen verenkiertoa, mutta tiedonkäsittelyn kannalta tehokkainta on tutkitusti kävely.

– Jostakin syystä aivojen kannalta olennaista on nimenomaan kävellessä tehtävä askellus eli jalkojen rytminen liike. Toinen syy kävelyn tehokkuuteen on se, että kävellessä katsotaan eteenpäin – ikään kuin tulevaisuuteen, Huotilainen sanoo.

Merkitystä ei ole sillä, käytetäänkö kävellessä sauvoja vai ei. Sen sijaan kävelypaikalla on väliä: sisällä juoksumatolla kävely ei ole läheskään yhtä tehokasta kuin ulkona kävely.

Entä jos pinkaisee juoksuksi? Onko juoksukin kävelyä hyödyttömämpää?

– Kognition avautumisen kannalta juoksemisessa on se vaara, että vauhti on liian kova, jolloin katseleminen voi jäädä puuttumaan. Mutta palautumiseen juoksu on mainio laji, Huotilainen sanoo.

Jos siis haluat yltää loistaviin oivalluksiin, tee kävelylenkki. Työpäivän jälkeen palauta aivosi juoksemalla.

X