Kehon kuunteleminen on tärkeää. Kun keho saa päättää nukkuma-ajoista, Tiina Väinölä tietää nukkuneensa tarpeeksi.
Kehon kuunteleminen on tärkeää. Kun keho saa päättää nukkuma-ajoista, Tiina Väinölä tietää nukkuneensa tarpeeksi.
Terveys

Syö, nuku ja liiku intuitiivisesti – Tiina, Heidi ja Tarja kertovat, miten kehon kuunteleminen paransi elämänlaatua

Keho antaa jatkuvasti pieniä merkkejä elimistön tasapainosta. Se kertoo, milloin on oikea aika liikkua, syödä ja levätä. Tiina, Tarja ja Heidi kertovat, miten heidän elämänsä parani, kun he opettelivat tulkitsemaan kehon viestejä.
Teksti: Virve Järvinen Kuvat: Niclas Mäkelä ja Sara Pihlaja

Kehon kuunteleminen opetti oikean unirytmin

”Minä, aikuinen ihminen, nukuin viikonloppuna aamukymmeneen. Pienen hetken häpesin aamu-unisuuttani ja pidin itseäni huonona äitinä, kun poikani oli myöhästyä minun takiani omasta jalkapallopelistään. Jälkeenpäin mietin, miksi olin itselleni niin ankara. Poika ehti ajoissa paikalle, ja minä annoin keholleni sen, mitä se silloin tarvitsi: riittävästi unta.

Luin Matthew Walkerin Miksi nukumme – unen voima -kirjasta, että 30 prosenttia ihmisistä on ilta- ja noin 40 prosenttia aamuvirkkuja ja loput 30 prosenttia siltä väliltä. Minä kuulun tuohon välimaastoon. Ilman herätyskelloa nukkuisin arkisin varmasti pommiin.

Pitkään nukkumisesta tulee herkästi huono omatunto, sillä yhteiskunta ja asenteet suosivat pitkälti aamuvirkkuja ja aamutorkkuja pidetään laiskoina. Oikeasti oman unirytmin noudattaminen on terveysteko. Unirytmi on perinnöllinen ja sisäsyntyinen juttu, ja sen häiritsemisestä on terveydelle tutkitusti haittaa. Olen hidas herääjä ja nautin rauhallisista aamuista. Olen huomannut, että asioiden hoitaminen aikaisin aamulla vie minulta enemmän aikaa.

Yrittäjänä voin onneksi aloittaa päivän oman rytmini mukaan. Ohjaan työkseni joogaa, vaikken ehkä vastaakaan monen mielikuvaa joogaopettajasta. En herää viideltä aamulla meditoimaan, vaan minun aamujoogani alkaa kahdeksalta tai puoli yhdeksältä.

Silloin kehoni nauttii joogaharjoituksesta ja minä olen läsnä harjoituksessa toisella tapaa kuin olisin pari tuntia aikaisemmin. Meitä aamu-unisia liikkujia on yllättävän paljon: puoli yhdeksän joogaryhmäni on huomattavasti täydempi kuin aamuseitsemän ryhmä.

Uskon, että moni liikkuu rytmiinsä nähden väärään aikaan. Esimerkiksi ruuhkavuosissa varhainen aamu voi olla vanhemmalle ainoa vapaa hetki liikkua. Moni liikkuja voisi kuitenkin paremmin jättämällä toisinaan aikaisen aamutreenin väliin ja nukkumalla tunnin enemmän.

Himmennän iltaisin valot, jottei keinotekoinen valo sotkisi unirytmiäni. En yleensä katso kellosta nukkumaanmenoaikaa, vaan kuuntelen kehoani. Kun silmäni alkavat lupsua ja haukottelu tihenee, hakeudun nopeasti sänkyyn. Tarvitsen kahdeksasta yhdeksään tuntia unta yössä.

Kehoni voi viestiä väsymyksestä myös epäsuorasti. Minun alkaa mieli tehdä herkkuja tai minulle voi tulla nälkä, vaikka edellisestä ateriasta ei olisi kauaa. Väsyneenä kärsivällisyyteni on tavallista enemmän koetuksella ja saatan hermostua tavallista pienemmästä.

Jos ohitan kehoni väsymysviestit ja jään puuhailemaan illalla jotain, voin joutua odottamaan unta parikin tuntia. Kun menen nukkumaan kehoani kuunnellen, nukahdan muutamassa minuutissa, nukun sikeästi aamuun asti ja herään virkeänä.”

Tiina Väinölä, 40

Lue lisää: Pihi nukkuja kaivaa itselleen kuoppaa – jos olet aina väsynyt, et arvosta unilääkärin mukaan tarpeeksi nukkumista: ”Se on jonkinlaista masokismia”

Intuitiivinen syöminen paransi ruokasuhdetta

Syö, nauti, vapaudu. Heidi Sahlstedt innostui intuitiivisesta syömisestä niin, että perusti sitä varten oman Facebook-ryhmän. Kehon kuunteleminen paransi myös ruokasuhdetta.

Syö, nauti, vapaudu. Heidi Sahlstedt innostui intuitiivisesta syömisestä niin, että perusti sitä varten oman Facebook-ryhmän. Kehon kuunteleminen paransi myös ruokasuhdetta.

”Heräsin kirjaimellisesti käsi sipsipussissa seitsemän vuotta sitten. Olin nukahtanut television ääreen ja syönyt pussin puolityhjäksi, vaikka en edes pidä sipseistä. Syömisestäni oli tullut automaattista, tiedostamatonta toimintaa, ja syy siihen oli vääristyneessä ruokasuhteessani. Olin koettanut hallita syömistäni, vaikka oikeasti syömiseni hallitsi minua.

Rajoitin jo lapsena syömisiäni ja käytin ruokaa viihdykkeenä. Yläkouluiässä aloin laskea kaloreita. Päivällä vetelin vihanneksia ja illalla palkitsin itseni muka terveellisestä syömisestä kahmimalla jäätelöä ja suklaata. Ajattelin, että jos söisin vapaammin, paisuisin. Laihdutin kunnolla ensimmäisen kerran 14-vuotiaana. Laihdutuskuurit seurasivat toistaan, sillä kurittamalla kadottamani kilot palasivat aina takaisin. Minulla ei ollut lapsena ja nuorena ylipainoa vaan jonkinlainen syömishäiriö. Kukaan ei vain sanonut sitä ääneen.

Sipsipussikohtauksen jälkeen ymmärsin lopettaa itseni rankaisemisen ja palkitsemisen ruoalla. En jakanut ruokia hyviin ja huonoihin, vaan syömiseni muuttui vähitellen joustavaksi ja sallivaksi. Aloin nauttia ruoasta, jota minun teki oikeasti mieli ja josta tuli hyvä olo. Söin nälkääni ja lopetin syömisen kylläisenä. Ryhdyin syömään intuitiivisesti ja tietoisesti. Annoin kehoni viestien ohjata syömistäni ja rauhoituin aterialle.

Kun ruoka muuttui tavaksi pitää kehosta hyvää huolta, herkut lakkasivat kiinnostamasta. Ruokamäärä väheni huomaamatta.

Kehoni kaipaa kahdesta neljään ateriaa päivässä. Se kertoo nälästä mielialan laskulla ja ohjaamalla ajatukseni ruokaan. Kun syön, olen sataprosenttisesti läsnä. Nautin ruoasta kaikilla aisteillani ja jokaisen suupalan jälkeen keskityn tuntemuksiini: riittääkö tämä vai tarvitsenko vielä jotain lisää? Kiireessä riittää, että keskityn pariin ensimmäiseen suupalaan, mutta vapaapäivinä voin istua aamupalalla tunnin. Se kuulostaa pitkältä ajalta, mutta minulle syömiseen keskittyminen on tuonut vapautta. Sen ansiosta ruoka ei pyöri ajatuksissani lopun päivää.

Salliva suhtautuminen ei tarkoita ruokaövereitä. Se tarkoittaa, että syön kulloisenkin tarpeen mukaan: ennen kuukautisia minulla on järjetön nälkä, ja talvella kaipaan raskaampaa ruokaa. Luotan kehooni ja tiedän, että ajan ku­luessa energiamäärä tasoittuu. Minulla ei ole iltaisin nälkä, sillä silloin kehoni haluaa levätä.

En koskaan ohita nälkää, vaan kannan hätävarana pähkinöitä ja hedelmiä. Päätän syömisistäni tuntemusteni, en kellon mukaan. Voin halutessani syödä aamiaisruokaa päivällisellä. En kiellä itseltäni mitään ruokaa, mutta rahkaa en syö. Yhdistän sen mielessäni kitukuureihin.”

Heidi Sahlstedt, 32

Kehon kuunteleminen mahdollisti tavoitteellisen liikkumisen

Tarja Pirinen liikkuu lempeästi, ja siksi kymmenen liikuntatuntia viikossa ei ole liikaa.

Tarja Pirinen liikkuu lempeästi, ja siksi kymmenen liikuntatuntia viikossa ei ole liikaa.

”Osa ihmisistä seuraa liikkumistaan sykemittarilla. Osa liikkuu säntillisesti heille laaditun liikuntaohjelman mukaan. Minä tunnen, koska olen liikkunut sopivasti. Silloin kehoni on jäntevä ja notkea ja se toimii kuin ajatus. Mutta jos kuormitus ja lepo ovat epätasapainossa, lihaksistani tulee lyijyä. Tässä iässä levon ja kuormituksen suhde on erilainen kuin ennen. Nyt palautumiseen menee enemmän aikaa.

Olen ammatiltani liikunnanohjaaja ja ohjaan omassa liikuntatilassani kahdeksasta kymmeneen ryhmäliikuntatuntia viikossa: pilatesta, muokkausta, kehonhuoltoa ja ilmajoogaa. Vapaa-aikana liikkumiseni jää lähinnä koiran ulkoiluttamiseen.

Liikun tavoitteellisesti, jos tavoitteeksi hyväksytään liikunnan tuottama ilo ja hyvä olo. Tavoitteeni täyttyy kehoa huoltavissa lajeissa, jotka ovat monelle täydentäviä liikuntamuotoja. Ne ovat lajeja, joista minulle tulee seesteinen, tasapainoinen olo.

Tiedän, miltä tuntuu treenata kovaa. Kilpailin kahdeksan vuotta fitnessissä ja ohjasin samaan aikaan jopa 15 rankkaa tuntia viikossa. Se onnistui, koska valmensin pääasiassa itse itseäni. Kuuntelin kehoani ja päivän fiilistä ja kyseenalaistin yleiset treeniohjeet. Jos olisin pakottanut itseni noudattamaan säntillisesti tiukkaa treeniohjelmaa, jossain vaiheessa kehoni olisi tehnyt stopin.

Löysäsin aikataulua ja tein tarvittaessa viikon treenit puolessatoista viikossa. Jätin rankkoina työpäivinä omia treenejä väliin ja annoin kehoni levätä. Keskityin oleellisiin asioihin ja tein vähemmän, mutta ajatuksella. Sain aikaan tuloksia, vaikken kävellytkään aamuisin tyhjällä vatsalla kolmen vartin rasvapolttolenkkiä. Kehityin siitä huolimatta, että en ollut salilla se eka enkä vika. Levänneenä kehoni oli yksinkertaisesti vastaanottavaisempi treenille.

Moni pyrkii elintapamuutoksissa liialliseen täydellisyyteen; karsii kovalla kädellä syömisiään ja rankaisee kehoaan rajulla liikunnalla. Tärkeämpää olisi oppia kuuntelemaan omaa oloa ja kehon viestejä mahdollisesta tarpeesta keventää kuormaa.

Pilates ja jooga ovat lempeitä lajeja. Niissä keho saa päättää, mikä on tarpeeksi juuri siinä hetkessä. Riittää, että liikkuja keskittyy tuntemaan liikkeen kehossaan ja antaa liikkeen viedä. Keho on viisas, se ei koskaan vie liikettä äärimmilleen, kipuun saakka. Keho haluaa kantajalleen hyvää.”

Tarja Pirinen, 50

Kehon kuunteleminen on tärkeää – älä odota hätähuutoon asti

Ajatukset, tunteet ja kehon sisällä ja ulkopuolella tapahtuvat reaktiot aiheuttavat erilaisia tuntemuksia, kuten väsymystä, lihaskireyksiä ja fyysiseksi näläksi tulkittavan olon. Kehon kuuntelulla tarkoitetaan sitä, että aistii nämä tuntemukset.

– Kehon kuunteleminen edellyttää rauhoittumista, keskittymistä ja pysähtymistä hetkeen. Toiselta se sujuu paremmin liikkeessä ja toiselta levossa, psykofyysinen fysioterapeutti Karita Palomäki sanoo.

Keho antaa jatkuvasti pieniä merkkejä elimistön tasapainosta, rentoudesta ja vireystilasta. Kyky havaita viestejä turtuu kiireen ja jatkuvan suorittamisen vuoksi, ja silloin ihminen huomaa vain voimakkaat tuntemukset. Kipu on kehon äärimmäinen keino herätellä kantajaansa. Se kertoo, että ihminen on ylittänyt oman sietokykynsä ja että elämässä pitäisi muuttaa jotain.

– Kun kipu on akuutti, hiljentämään kehottavaa viestiä noudatetaan. Kun kipu pitkittyy, pysähtymisen tarve unohtuu.

Ylitämme herkästi sietokykymme, sillä kuuntelemme monesti mieluummin mielen luomia sääntöjä kuin kehon viestejä. Mieli voi esimerkiksi käskeä meitä rajoittamaan syömisiämme samaan aikaan, kun keho yrittää viestittää meille ener­giantarpeestaan väsymyksenä.

– Sietokyky ylittyy ja ennen pitkää ihminen uupuu, jos hän pyrkii joka tilanteessa noudattamaan etukäteen tehtyjä suunnitelmia.

Kehon kuunteleminen voi vähentää stressaantumista ja tehdä elämässä hyvinvointia lisääviä valintoja. Hyvinvointia haittaavat tekijät eivät välttämättä liity työhön, vaan niitä voi löytyä myös harrastuksista, omista asenteista, elintavoista ja ihmissuhteista.

– Keho käyttää stressaavissa tilanteissa ikiaikaista taistele-pakene-jähmety-reaktiota, joka tuntuu jännityksenä.

Jännityksellä on hyvä tarkoitus, sillä se pyrkii suojelemaan todellisilta vaaroilta tai aivojen vaarallisiksi tulkitsemilta asioilta. Keho voi esimerkiksi jännittyä, kun kohtaa ihmisen, jonka läheisyys ei tee hyvää.

– Kun opettelee kuuntelemaan kuiskailevan kehon viestejä, ei myöhemmin tarvitse kuunnella kehon huutoa.

X