Terveys

Kertyykö rasva kropassasi alavartaloon? Alavartalorasva ei välttämättä ole terveysriski, jonka takia olisi syytä laihduttaa

Alavartalorasva on vähemmän haitallista kuin keskivartalolle kertyvät kilot. Vaikka siis senttejä olisi kertynyt lantiolle ja reisiin, kilojen karistamiselle ei välttämättä ole terveydellistä syytä.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Istock, Maria Grönroos

Alavartalorasvan kertymiseen vaikuttavat suurilta osin geenit.

Alavartalorasva on vähemmän haitallista kuin keskivartalolle kertyvät kilot. Vaikka siis senttejä olisi kertynyt lantiolle ja reisiin, kilojen karistamiselle ei välttämättä ole terveydellistä syytä.

Mikä ihmeen alavartalorasva? Kysyimme painonhallintalääkäri André Heikiukselta 10 kysymystä aiheesta.

Mikä määritetään alavartaloksi ja alavartalorasvaksi?

Alavartalorasva tarkoittaa alavartalossa sijaitsevaa rasvakudosta. Alavartalo alkaa vyötärön tuntumassa sijaitsevasta suoliluusta. Suoliluun yläpuolella oleva osa on keskivartaloa, alapuolella oleva osa alavartaloa.

– Alavartaloa ovat siis esimerkiksi lantio, takapuoli, reidet, pohkeet ja jalat, Heikius luettelee.

Miksi joillekin rasvaa kertyy juuri alavartaloon?

Heikiuksen mukaan geeneillä on paljon merkitystä siinä, minne rasva kertyy. Moni varmasti tunnistaakin omalle suvulle tyypillisen vartalotyypin, oli se sitten päärynä, omena tai tiimalasi.

– Usein esimerkiksi nuori nainen vertailee itseään äitiinsä. Mutta naispuolinen henkilö saa geenejä myös isältään, eli naistenkin kannattaa pitää silmällä myös isänsä sukua, jos haluaa ymmärtää omia geenejään.

Juuri alavartalorasvan kertymiseen geenit vaikuttavat huomattavasti – esimerkiksi keskivartalorasvan kertymiseen on omilla valinnoilla huomattavasti suurempi vaikutus. Liikkumattomuus sekä runsas alkoholin tai kovien rasvojen käyttö alkavat todennäköisesti näkyä keskivartalolla, olivatpa geenit millaiset tahansa.

Onko naisilla enemmän alavartalorasvaa kuin miehillä?

– Naisilla alavartalorasvaa on tyypillisesti miehiä enemmän ihan hormonaalisista syistä, estrogeenin vaikutuksesta.

Kieliikö runsas alavartalorasva runsaasta keskivartalorasvasta?

– Ei välttämättä, Heikius toteaa.

Päärynävartaloisilla rasvan sijainti voi suhteellisen suurilta osin olla kertynyt alavartaloon.

– Voi siis hyvinkin olla, että ihmisellä ei ole vyötärölihavuutta, vaikka hänellä olisi suhteellisen paljon rasvaa alavartalossa.

Onko alavartalorasva vähemmän haitallista kuin keskivartalorasva?

– Usein painonhallinnassa käsitellään rasvakudosta niin, että rasvakudos kuin rasvakudos, vaikka näin ei ole, Heikius toteaa.

Kauan luultiin, että rasvakudos on passiivinen elin. Nykyään tiedetään, että se käyttäytyy eri puolella kehoa eri tavalla.

– Vatsaontelossa sijaitseva rasvakudos on aktiivista. Vatsaontelon rasvakudoksessa on tulehdussoluja, jotka erittävät matala-asteista tulehdusta ja sitä ylläpitäviä aineita.

Tämän takia keskivartalorasva lisää riskiä sydän- ja verisuonitaudeille ja kakkostyypin diabetekselle, jopa lapsettomuuteen ja syöpiinkin.

Alavartalorasvaa Heikius sen sijaan kuvaa rauhalliseksi rasvakudokseksi, joka aiheuttaa merkittävästi vähemmän terveysriskejä. Rasvan sijainnilla on siis todella suuri merkitys.

Täytyykö runsas alavartalorasva laihduttaa pois terveyden takia?

– Ei ole kauaakaan, kun vastaanotolle tuli nainen, joka halusi pohtia painonpudotusta. Hänen painoindeksinsä eli BMI:nsä oli piirun verran yli 30, eli juuri ja juuri lihavuuden puolella. Mutta hänen vyötärönsä ympärysmitta oli 80 sentin tietämillä.

Naisella ei siis ollut lainkaan vyötärölihavuutta, vaan nimenomaan alavartalorasvaa. Nainen oli myös varsin lihaksikas.

– Hän oli iloinen kuullessaan, että ei ole mitään terveydellistä syytä sille, miksi hänen pitäisi laihduttaa.

Tämä on hyvä muistutus myös siitä, että painoindeksi ei aina kerro koko totuutta – yhdessä vyötärönympärysmitan kanssa tietoa saadaan jo enemmän.

Painoindeksiä ei kannata kokonaan heivata romukoppaan, sillä jos BMI on kovin korkea, pelkästään alavartalossakin voi olla niin paljon rasvaa, että sen pudottamisesta voi olla hyötyä esimerkiksi polville ja nivelille.

Voiko alavartalorasvasta olla hyötyä?

Riittävä mutta ei liika rasvakudoksen määrä on Heikiuksen mukaan tärkeää jokaisen ihmisen hyvinvoinnille. Sopiva rasvakudoksen määrä on tärkeää niin elintoiminnoille, liikkuvuudelle ja lihaksistolle kuin hedelmällisyydellekin.

”Jokaisella on oikeus olla juuri omanlaisensa ja tuntea tyytyväisyyttä sellaisenaan.”

– Sopiva määrä rasvaa on ihmiselle hyväksi terveyden kannalta. Mutta on tärkeä muistaa, että jokaisella on oikeus olla juuri omanlaisensa ja tuntea tyytyväisyyttä sellaisenaan.

Mistä tietää, onko alavartalossa rasvaa vai lihasta?

Esimerkiksi selluliitti on pinnallista rasvaa, joka ei kerro syvän rasvan määrästä.

– Pelkästään silmämääräisesti ei voi sanoa, paljonko alavartalossa on rasvaa ja paljonko lihasta – tai onko alavartalossa nestettä esimerkiksi lymfaturvotuksen takia.

Selluliittia
Selluliitti on pinnallista rasvaa, joka ei kerro syvän rasvan määrästä.

Kehonkoostumusmittaus on yksi tapa selvittää, miten paljon alavartalossa on rasvaa, lihasta ja nesteitä.

– Kehonkoostumusta mittaavat laitteet eivät ole supertarkkoja, mutta jos käy samalla laitteella esimerkiksi puolen vuoden välein samaan aikaan päivästä, parantaa se jo vertailevuutta ja kertoo, mihin suuntaan ollaan menossa.

Entä ylävartalorasva – onko se samantyyppistä kuin alavartalorasva?

Keskivartalo päättyy rintojen alapuolelle, josta ylävartalo alkaa. Ylävartaloon kuuluvat siis rinnat, rintakehä ja kädet.

Ylävartalorasva on Heikiuksen mukaan alavartalorasvan tapaan vähemmän haitallista kuin keskivartalorasva. Ylävartalorasvakin voi nostaa BMI:tä, vaikka painonpudotukselle ei välttämättä olisi tarvetta.

Esimerkiksi suuret rinnat voivat nostaa painoa, vaikka rintojen rasvakudoksesta ei ole terveydellistä haittaa eikä niiden paino ole syy laihdutukselle.

Onko alavartalorasva vaikeampi karistaa kuin keskivartalorasva?

– On aika vaikea täsmäpudottaa painoa jostain tietystä osasta kehoa, lukuun ottamatta keskivartaloa, Heikius sanoo.

Tiedetään, että keskivartalosta häviää suhteessa enemmän rasvakudosta aina, kun paino putoaa – ja jos painonpudotustapa on liikuntavoittoinen, silloin nimenomaan keskivartalorasva vähenee.

Myös sukupuolella on väliä: miehillä on taipumus karistaa rasvakudosta ensin keskivartalolta, kun taas naisilta rasva häviää varsin tasaisesti kaikkialta, mutta pysyy sitkeimmin reisissä ja lantiossa.

Voidaan siis sanoa, että alavartalorasva on ikään kuin tiukemmassa kuin keskivartalon rasva.

– Samat säännöt pätevät kuitenkin kummankin rasvan karistamiseen: jos rasvaa on kertynyt liikaa, kaloreiden vähentäminen järkevällä, terveellisellä tavalla saa painon laskemaan. Voi olla niin, että ensin ylimääräinen rasva lähtee keskivartalosta ja vasta sitten alavartalosta, eli prosessi on hieman pidempi.

Painonhallintalääkäri André Heikius
Painonhallintalääkäri André Heikius vastasi kysymyksiimme alavartalorasvasta.
X