Kohti luomua (6/6): Luomutila Mörbyn kartanon verkkainen idylli

Jos luomun ystävä on lihansyöjä, laittaa hän mieluiten lautaselleen luomukarjasta saatua lihaa. Mistä luomutuotteet sitten tulevat kaupan tiskille? Kohti luomua -sarjan viimeisessä osassa vieraillaan luomukarjaa kasvattavassa ja luomuviljaa viljelevässä Mörbyn kartanossa.

Tammisaaresta kymmenisen kilometriä pohjoiseen sijaitsevalle Mörbyn kartanon luomutilalle ajetaan kapeaa haapojen reunustamaa hiekkatietä. Jätämme auton navetan ja maatilakaupan väliselle pihalle, jonka keskellä on herttaisia pieniä kaneja häkissään. Aurinko paistaa lämpimästi, kun tilan emäntä Barbara Alm tervehtii meitä. Jossain ammuu lehmä.

Luomuviljaa ja -lihaa

Mörbyssä viljellään viljaa ja kasvatetaan karjaa – luonnonmukaisesti. Tilan 430 hehtaaria on osittain viljelymaana ja osittain karjan laidunalueena. Tällä hetkellä viljeltynä on yhteensä 78 hehtaaria, joista 61 on kartanon omia maita.

Vanhan ja mahtipontisen navetan takaa löytyy lihakarja. Viime vuoden 17 nuorta sonnia tungeksii syöttökaukalon ääreen saamaan osansa tilalla viljellystä luomurehusta. Luomutilalle asetettuihin vaatimuksiin kuuluu, että rehu tuotetaan pääosin omalla tilalla. ”Huonompana vuotena joudumme ostamaan rehua toisilta luomutiloilta. Silloin pitää pitää tarkasti kirjaa siitä, kuinka paljon ja mistä on ostettu”, Alm kertoo luomun vaatimuksista.

Kukin sonnivasikoista painaa viidestä kuuteen sataa kiloa ja niiden tuleva teuraspaino on 330 kiloa. Liha myydään suoraan tilalta ilman turhia välikäsiä.

Perinteikäs sukutila

Mörbyn kartano on kulkenut Barbara Almin suvussa 1700-luvun alkupuolelta saakka. Alm on ottanut tilan haltuunsa vuonna 1976 isältään, ja jonain päivänä tilaa emännöi Almin nuorin tytär, joka tällä hetkellä opiskelee maatalouskoulussa. Vuonna 1891 valmistuneen maalämmöllä lämpiävän päärakennuksen kupeessa kasvaa myöhemmin kesällä mehustettavia mustaseljanmarjoja, ja kuistilla häntäänsä heiluttaa kaunis suomenajokoira Milla.

Työnjako Mörbyn kartanossa on kaikkea muuta kuin perinteinen: Barbara Alm emännöi ja tekee suurimman osan tilan töistä, ja hänen miehensä Thomas huolehtii toimistotyöstä. ”Onneksi minulla on mies, joka tykkää paperityöstä”, Alm hymyilee. Tilalla on yksi vakituinen työntekijä, kesäisin yksi harjoittelija ja kasvimaalta löytyy naapuritalon nuori poika auttamasta.

Vuoroviljely taltuttaa kasvisairaudet

Lehmien laitumella kasvaa polvenkorkuista heinää ja suuria apilankukkia. Välillä täytyy väistellä lehmänläjiä. Barbara Alm kertoo, miten peltojen luomuviljely tapahtuu. ”Tämä pelto on nyt laidunniittyvaiheessa. Apilaa täällä kasvatetaan siksi, että se kerää itseensä runsaasti typpeä ja jättää sen sitten seuraaville kasveille maaperään.” Niittyvaiheen jälkeen viljely jatkuu ensimmäisenä vuonna vehnällä, speltillä tai kauralla. Kolmen viljelyvuoden jälkeen sykli alkaa alusta.

Mörbyn kartanossa siirryttiin luomuviljelyyn vuonna 1995 eli samana vuonna, kun Suomi liittyi Euroopan Unionin jäseneksi. Barbara Alm on hyvin tyytyväinen ratkaisuun, vaikka luomuviljelyssä omat haasteensa onkin. ”Luomuviljely poikkeaa tavanomaisesta viljelystä esimerkiksi siten, että rikkaruohokynnys on korkeampi. Minä olen kuitenkin ehkä jopa ylioptimistinen ja keskityn pääasiassa tämän viljelytavan hyviin puoliin.”

Tonnin siitossonni

Karja on siirtynyt lähemmässä Pohjanpitäjänlahtea ja varjoisia puita. ”Katsokaa, miten kauniin viherhuoneen lehmät syövät puiden alle”, Alm osoittaa. Alimpien oksien alle on tosiaan muodostunut aivan oma valtakuntansa, kun lehmät ovat syöneet maan paljaaksi.

Puiden siimeksestä lompsii esiin siitossonni Tala. Tuhannen kilon elopainonsa kanssa se on kunnioitusta herättävä näky. ”Tämä sonni antaa hyviä jälkeläisiä”, Alm kertoo. ”Se on täällä nyt kolmatta vuotta ja kotoisin Kosken kartanolta.” Karja on pääosin herefordin ja simmenthalin risteytystä.

Veikeät vasikat

Tämän kesän kaksi-kolmikuukautiset vasikat ovat jo kasvaneet melko suuriksi, ja Alm kuvailee niiden olevan teini-iässään. Vantterien vasikoiden joukossa on kuitenkin yksi hintelä pikkuinen, joka menetti äitinsä synnyttyään. ”Oli melko kova paikka lopettaa emä. Se oli kuitenkin jo niin sairas, ettei sitä voinut pitää. Tätä vasikkaa me kutsumme sen hieman surkean olemuksen takia Skruttikseksi.”

Kesällä luomutilan onnelliset lehmät laiduntavat ulkona, talvella ne siirtyvät suureen navettarakennukseen. Saavat ne tosin myös pakkasilla käyskennellä piha-aitauksessa. Ennen joulua tilalla käy vilinä ja vilske, kun tuhatkunta ihmistä saapuu joulumarkkinoille nauttimaan syksyllä kaadetusta hirvenlihasta tehdystä keitosta ja joulutunnelmasta.

Luonnollinen kiertokulku

Luomuskeptikkojen mukaan luomuviljely altistaa kasvit sairauksille, joita normaalissa viljelyssä ei esiinny. Barbara Almin mukaan juuri vuoroviljely pitää sairaudet loitolla. ”Ei tavallisessakaan viljelyssä mitään niin kauheita myrkkyjä käytetä, mutta torjunta-aineita tarvitaan, kun maata viljellään jatkuvasti.”

Alm peräänkuuluttaa luonnollista kiertokulkua yhteiskunnassa. Esimerkiksi vehnä on riippuvainen nurmesta ja lannasta. Toisena esimerkkinä Alm mainitsee liha-luujauhon, jonka käyttäminen oli aikaisemmin kiellettyä. Luomuviljellyillä pelloilla tuppaa kuitenkin käymään niin, että maaperässä on liian vähän fosforia. Liha-luujauhoa voidaan käyttää lannoitukseen ja tuoda siten lihan hivenaineita takaisin peltoon.

Rauhan tyyssija

Vierailu luomutilalla on kesäni rauhallisimpia ja rentouttavimpia kokemuksia. Barbara Almilla ei tunnu olevan minnekään kiire. ”Ei tähän työhön kyllästy. Ehkä jonain talviaamuna, kun lunta on satanut puoli metriä ja on todella kylmä, saattaa tuntua siltä, että tekisi mieli jäädä nukkumaan.”

Toimeliaalla Almilla on sitä paitsi jo suunnitelma valmiina eläkepäiviä varten. ”Haluan pitää ruuanlaittokursseja, joilla valmistetaan ruokaa perusaineksista. Nuoret ihmiset tuntuvat olevan usein tietämättömiä perusruuanlaiton suhteen.” Onko maatilan emännällä lainkaan lomaa? Alm hymyilee ja kertoo olevansa hyvin huono pitämään lomaa.

Almia on helppo uskoa, kun hän kertoo luomulihan maistuvan asiakkaiden mielestä erilaiselta: maatilakaupasta ostamamme ulkofileet maistuvat illalla taivaalliselta jopa minusta, joka en juuri lihaa syö. Heti seuraavana päivänä leivon Almin reseptin mukaan Maiskis-sämpylöitä. Ne menevät saman tien parempiin suihin.

Teksti: Anne S.
Kuvat: Maukka V.

Lue lisää:
Ekolo
Joulukalenteri
Kemikaalicocktail
Luomu.fi
Mörby gård
Numen
Puhdistamo