Pararatsastaja Suvi Javanainen ja Rosalinda-hevonen
Rosalindan selässä pararatsastaja Suvi Javanainen unohtaa hetkeksi kaiken muun.
Terveys

Korona tuhosi munuaiset – nyt pararatsastaja Suvi Javanainen, 41, on elinsiirtojonossa: ”On vaikea ymmärtää, miksi minulle kävi näin”

Korona vei neljä ammattia hankkineen Suvi Javanaisen työkyvyttömyyseläkkeelle ja elinsiirtojonoon. Mutta ratsastaessaan hän tuntee yhä pystyvänsä mihin vaan.
Teksti: Rosanna Marila  Kuvat: Sara Pihlaja ja Suvi Javanaisen kotialbumi

En halua mennä noista ovista sisään. Tiedän, että tulen olemaan siellä hyvin pitkään.

Näin Suvi Javanainen ajatteli Tampereen yliopistollisen sairaalan Taysin edessä viime vuoden huhtikuussa. Lääkäri oli soittanut myöhään edellisiltana ja käskenyt viipymättä sairaalaan – Suvin verikokeet olivat osoittaneet, että hän oli hengenvaarassa.

Suvi oli kuitenkin päättänyt nukkua vielä yhden yön kotona. Hän oli yrittänyt päästä hoitoon jo viikkoja, mutta oireita ei ollut aiemmin otettu todesta. Mitä yksi yö haittaisi?

Aamulla miesystävä Tuomas saattoi Suvin sairaalan parkkipaikalle. Kului vartti, sitten puoli tuntia. Lopulta Suvi käveli raskain askelin sisälle asti.

– Aavistin, että aiemmin tuntemani elämä loppuu.

Taysissa varmistui se, mitä Suvi oli epäillyt jo pitkään: hänellä todettiin koronaviruksen aiheuttama vakava infektio. Hän jäi sairaalaan kahdeksi kuukaudeksi.

Suvi joutui eristyshuoneeseen, jossa ainoat kontaktit olivat kaksi kertaa päivässä käyvä hoitohenkilökunta, hekin viisi minuuttia kerrallaan. Hän ei saanut nähdä Tuomasta, kolmea lastaan tai ketään muutakaan.

– Tuo aika oli henkisesti todella raskasta. En oikein ole toipunut siitä vieläkään.

Korona tuhosi munuaiset

Vuoden 2020 keväällä koronapandemia oli vielä uusi asia, eikä tautia täysin tunnettu. Suvi oli sairaalan ensimmäisiä koronapotilaita.

Eristyshuoneessa Suvista tuntui kuin hänellä olisi ollut rutto: alkuun hoitohenkilökuntakin pelkäsi häntä. Välillä hoitajien kädet tärisivät niin paljon, että lääkeruiskut putoilivat käsistä lattialle.

Kukaan ei pysähtynyt kunnolla selittämään, mitä hänelle oikein tapahtui. Vasta kun Suvi pääsi eristyksestä munuaisklinikan puolelle hoitoon, diagnoosi selvisi: koronan aiheuttama selittämätön tulehdustila, joka oli tuhonnut munuaiset kokonaan. Lääkäreiden puheissa vilahtelivat sellaiset sanat kuin keuhkotukos, dialyysi ja työkyvyttömyyseläke.

Terveysongelmien kanssa Suvi oli tottunut painimaan koko elämänsä. Kaksivuotiaana hänellä oli todettu diabetes ja kymmenvuotiaana nivelreuma. Terveys oli sanellut jo nuoresta asti muun muassa ammatinvalintaa. Työkyvytön Suvi ei kuitenkaan ollut koskaan ollut.

Suvi Javanainen 

Aiemmin itsenäiselle Suville tekee tiukkaa turvautua muihin. – Joudun usein nöyrtymään ja pyytämään apua, mikä tuntuu edelleen vaikealta.

Parikymppisenä Suvi oli päättänyt kouluttautua lehmien ja hevosten hoitajaksi. Hän oli aina pitänyt hevosista.

Kunnianhimo sai hänet hakeutumaan kouluhevosten hoitajaksi Tanskaan; siellä kilpahevoset ovat maailman ykkösiä.

– Kun olet saanut kokeilla Ferraria, et halua enää ajaa Ladalla, Suvi kuvailee.

Pian kävi kuitenkin selväksi, ettei Tanskan tuulinen meri-ilmasto sopinut Suvin nivelreumalle. Lepotilassa ollut reuma aktivoitui ja alkoi häiritä erityisesti nilkkaa ja kävelyä. Suvista tuntui kuin hän olisi kävellyt tikareiden päällä: luut hinkkasivat toisiaan, sillä nilkassa ei ollut suojaavia nivelnesteitä.

Suvi palasi Suomeen ja hankki itselleen kuvankäsittelijän ammattitutkinnon. Valmistuttuaan hän sai töitä valokuvaamosta, mutta jälleen reuma tuli tielle: sormet eivät kestäneet kameran kanssa näpertämistä ja painavan kuvauskaluston kantamista.

Seuraavaksi Suvi sai töitä vaateliikkeestä ja opiskeli samalla itsensä merkonomiksi.

– Kun johonkin ryhdyn, haluan tehdä sen hyvin ja täysillä.

Lue myös: Satu-Maaria Kirjavainen, 42, oli koronaviruksen takia 10 päivää nukutettuna teholla: ”Kotiutumispäiväni olisi voinut olla hautajaispäiväni”

Koko perhe sairastui Espanjan-matkan jälkeen

Elämä muuttui myös muilla tavoin. Suvi rakastui ja tuli äidiksi. Hän halusi hoitaa lapset kotona. Samallahan siinä hoituisi muutama muukin lapsi, Suvi ajatteli. Hän opiskeli neljännen ammattinsa ja valmistui yksityiseksi perhepäivähoitajaksi.

Vuonna 2017 Suvi erosi lastensa isästä 17 yhteisen vuoden jälkeen. Pari vuotta myöhemmin hän tapasi Tuomaksen, jolla oli myös kolme lasta.

Helmikuussa 2020 matkustelusta nauttivan parin oli tarkoitus lähteä reppureissaamaan Japaniin. Ennen lähtöä he kuulivat ensimmäiset uutiset koronasta ja peruivat matkan.

– Japanin sijaan matkustimme viikoksi Espanjaan, jossa välttelimme ihmiskontakteja kulkemalla vuokra-autolla ja yöpymällä hotellien sijaan omakotitaloissa.

Kolme päivää kotiinpaluun jälkeen Suvin oireet alkoivat. Hänet valtasi hirvittävä väsymys, hän tärisi kylmästä kolmen peiton alla eikä saanut nukuttua. Myös Tuomas ja lapset alkoivat oireilla, mutta he selvisivät vähemmällä kuin Suvi.

Suvi soitti koronapuhelimeen ja pyysi riskiryhmäläisenä pääsyä testeihin, mutta viesti oli selvä: jos pystyt hengittämään, pysy kotona. Vaikka olo heikkeni, ohje oli sama. Hänet otettiin tosissaan vasta kahdeksan viikon kuluttua, kun kunto oli täysin romahtanut.

Suvi Javanaisen perheenjäseniä ja koiria. 

Suvilla on kolme lasta ja kaksi koiraa. Uusperheessä lapsia on yhteensä kuusi.

Suvi Javanainen: ”Välillä minulla on ollut olo, etten enää jaksa”

Kun Suvi sairaalajakson jälkeen kotiutui, mikään ei ollut kuten ennen. Dialyysipotilaana hän viettää yhdeksän tuntia vuorokaudesta laitteessa, joka tekee munuaisten tehtävää eli puhdistaa hänen ­vertaan. Vaikka hoito on välttämätön, sillä on varjopuolensa. Dialyysi vie myrkkyjen ohella verestä myös proteiinia, jonka puute surkastuttaa lihaksia ja väsyttää. Öisin laite valvottaa hurinallaan.

Suvi on elinsiirtojonossa. Hänen äitinsä ja tätinsä testattiin, mutta kumpikaan ei sopinut munuaisen luovuttajaksi.

Tekemään tottuneelle naiselle tilanne on ollut sokki. Työkyvyttömyyseläke tuntuu kohtuuttomalta. Eihän hän ollut koskaan aiemmin tarvinnut edes pidempää sairaus­lomaa.

– Nyt työni on odottaa uutta elintä. Kaikki sanovat minulle, että älä mieti sitä, mutta se ei ole ihan helppoa.

Koronatartunta aktivoi myös Suvin nivelreuman, joka tuntuu nykyään jatkuvana hermosärkynä, myös levossa.

Väsymys on välillä niin kokonaisvaltaista, ettei Suvi välttämättä pääse aamulla sängystä ylös. Kerran hän puhui puhelimessa ystävänsä kanssa ja nukahti kesken kaiken.

On päiviä, jolloin Suvi ei jaksa kävellä ollenkaan, vaan istuu pyörätuolissa. Parempina päivinä hän kävelee kepin kanssa.

– Olen ihminen, joka yrittää aina suhtautua asioihin positiivisesti. Vaikka seinä on tullut vastaan, olen aina keksinyt keinon kiertää sen. Koronan jälkeen minulla on välillä ollut olo, etten enää jaksa. On niin vaikea ymmärtää, miksi minulle kävi näin. Mikä on se hyvä, jonka tästä pitäisi lopulta seurata?

Suvi Javanainen ja Rosalinda. 

Suvilla on vahva itsetunto. – Uskon sen pohjautuvan äitini esimerkkiin: hän on itse arvostanut itseään ja näyttänyt minulle, miten se tehdään.

Tavoitteena mahdollisimman tavallinen elämä

Mutta ethän sinä näytä kipeältä. Suvista tuntuu, ettei­vät ihmiset aina ymmärrä, miten sairas hän todellisuudessa on. Hän myöntää, että joskus pitää purra huulta, kun joku ympärillä harmittelee, miten raskasta on vaikkapa kuskata omia lapsia harrastuksiin.

– Olen kuitenkin oppinut, ettei ole minun paikkani arvostella ketään. Jokaisella on omat tragediansa. Minulla vain on niitä vähän enemmän kuin toisilla.

Vaikeinta Suville on ollut myöntää sekä itselleen että läheisilleen: nyt en jaksa. Aiemmin liikunnalliselle naiselle parin tunnin tsemppaus saattaa nykyään tarkoittaa kahden viikon palautumista.

– Olen itseni pahin piiskaaja. Ajattelen turhan helposti, että jos en jaksa, olen laiska. Vaikeinta on ollut ajaa alas omaa tarmoaan. Unohdan sen aina välillä, ja se kostautuu kipuina ja väsymyksenä.

Suvin lapset ovat nyt 7-, 10- ja 13-vuotiaita, ja äitinsä mukaan hyvin itsenäisiä. Apuna kotiarjessa on Suvin henkilökohtainen avustaja.

Suvi tekee kaikkensa, jotta lasten elämä säilyisi mahdollisimman tavallisena. Kun häntä oikein väsyttää, hän naamioi väsymyksensä leikiksi. Tätä varten kotona on aina valmiina lettutaikina-ainekset. Suvi istuu tuolloin tuolissaan ja neuvoo lapsia kokkaamisessa.

– Yritän, etten valittaisi tilanteestani lapsilleni. Jos haluan purkaa pahaa oloani jollekin, soitan äidilleni. Äitini on monessa mielessä ollut pelastukseni, hän on aina valmis auttamaan.

Suvi Javanainen ja Tuomas-puoliso Lofooteilla. 

Suvi ja Tuomas matkustivat Lofooteille sairaudesta huolimatta. Pidemmillä ajomatkoilla Suvin dialyysipussi roikkui auton kattokoukusta.

Myös Tuomas on ollut tärkeä tuki uudessa elämäntilanteessa. Hänen innoittamanaan Suvi palasi hiljattain rakkaan harrastuksensa ratsastuksen pariin.

Mitä jos kävisit kokeilemassa, miltä hevosen selässä tuntuu? mies ehdotti, kun Suvi eräänä päivänä suri tilannettaan. Ensin Suvi jaksoi ratsastaa kerralla 15 minuuttia, seuraavalla kerralla 30 minuuttia.

– Ratsastus on minulle terapiaa. Jo pelkän hevosen tuoksun avulla pääsen hetkeksi täysin eri maailmaan. Ratsastus on taitolaji, ei voimalaji, ja huomasin olevani siinä aika hyvä. Oli mukavaa, että jalan sijaan kipeinä olivatkin vatsalihakset.

Tallilla Suvin ei tarvitse selitellä kenellekään olevansa dialyysipotilas. Hän tarvitsee hevosen käsittelyyn ja satuloimiseen apua, mutta auttajia on onneksi löytynyt.

– Hevosen selässä unohdan kaiken muun. Ratsastaes­sani tunnen itseni tärkeäksi ja hyväksi vielä jossakin. Koska en ole työelämässä, ratsastus aktivoi ja antaa minulle merkitystä – erityisesti niinä viikkoina, kun lapset ovat isällään.

Yhteys Rosalinda-hevoseen palautti itseluottamuksen

Koska Suvilla on ollut tapana tehdä asiat täysillä, ei ratsastus ollut poikkeus. Hän päätti alkaa kilpailla. Reuman takia hänet oli jo aiemmin luokiteltu pararatsastajaksi, mutta ratsastava dialyysipotilas on harvinaisuus.

Suvi löysi itselleen sopivan hevosen, Rosalindan. Alkuun eläin vaikutti liian herkältä – kunnes Suvi ymmärsi, että ongelma oli hän itse.

– Olin hukassa itseni ja sairauteni kanssa. En luottanut itseeni enkä tiennyt, mitä ratsastajana osaan. Kun lopulta löysin Rosan kanssa luottamuksen, se on tehnyt minun eteeni kilpailuissa kaikkensa.

Suvi ja Rosa ovat jo päässeet mukaan Suomen pararatsastuksen maajoukkueeseen. Tällä hetkellä parin tavoitteena ovat Tanskan Herningissä pidettävät MM-kilpailut elokuussa 2022. Lopullinen tavoite ovat Pariisin kesäparalympialaiset 2024.

– Kaiken kokemani jälkeen on hienoa olla vielä tässä. Minun pitää hyväksyä sekin mahdollisuus, että varsinaisena kilpailupäivänä saatan olla liian väsynyt kilpailemaan. Mutta jos se menee niin, sitten menee. Aion silti yrittää.

X