Leeni Peltonen oppi nukkumaan vuosien unettomuuden jälkeen – yksi oivallus mahdollisti muutoksen
Vuosikymmeniä unettomuuden kanssa kamppaillut toimittaja Leeni Peltonen paljastaa, mitkä olivat tärkeimmät opit matkalla kohti parempia yöunia.
– Jos pitäisi valita yksi sana unettomuuteni taustalla, se olisi stressi, kirjoittaa Leeni Peltonen.
Vuosikymmeniä unettomuuden kanssa kamppaillut toimittaja Leeni Peltonen paljastaa, mitkä olivat tärkeimmät opit matkalla kohti parempia yöunia.
Aamulla herätessäni vilkaisen usein huvikseni älykelloa, joka mittaa muun muassa unenaikaista sykettä, sykevälivaihtelua ja kehon liikkumista. Niistä se päättelee, miten nukun ja palaudun.
Kello kertoo minun nukkuneen 7 tuntia 41 minuuttia, vuorotellen unen kaikkia vaiheita eli kevyttä, syvää ja REM-unta. Hyvä yö, laite kiittää. Tosin älylaitteiden analyyseihin ei kannata liikaa tuijottaa vaan tärkeintä on se, miltä tuntuu.
Ja miltä minusta tuntuu? Olen herännyt ilman kellon soittoa, ja havahduttuani olen hetken aikaa uni-inertian vallassa eli unenpöpperössä: pari sekuntia mietin, missä olen, kesällä kun tulee välillä nukuttua eri osoitteissa. Noin kymmenen minuuttia loikoilen vielä mukavasti unen ja valveen rajamailla. Kun oikeasti herään, tunnen nukkuneeni hyvin. Olen virkeä ja valmis aloittamaan päivän.
Näin ei aina ole ollut. ”Miten olet ylipäätään hengissä, kun nukut niin huonosti”, minulta kysyttiin hiljattain. Vaikka hätkähdin kysymystä, ymmärsin kysyjää. Olenhan ollut julkisesti myös ”virallinen valvoja”.
Ratkaiseva kysymys
Kaikki alkoi viisi vuotta sitten. Tai no, oikeastaan yli 50 vuotta sitten. Olen ollut lapsesta saakka herkkäuninen, aikuisena ja etenkin ruuhkavuosina myös oikeasti uneton.
Viisi vuotta sitten ilmestyi kirjani Valvomo – Kuinka uneton oppi nukkumaan. Siitä asti olen puhunut unesta ja nukkumisesta aina kun on tullut tilaisuus.
Ja tilaisuuksia on ollut: olen puhunut ja kirjoittanut unesta enemmän kuin mistään muusta aiheesta. Viime vuosien aikana unesta on tullut hyvinvointitrendien ykköspuheenaihe, eikä nykyään kukaan voi olla törmäämättä tietoon unen merkityksestä. Siksi tuntuu ihmeelliseltä, miten asiat olivat vielä 2010-luvun alkupuolella. Silloin uni ja unettomuus olivat aiheita, joista ei juuri puhuttu. Kukaan ei julkisesti kertonut kärsivänsä unettomuudesta.
Silloin menin pahaa aavistamatta työterveyslääkärille, koska olin huolissani silmäluomeen ilmestyneestä mustelmasta. Keskustelussa paljastui, ettei mustelmasta kannattanut olla huolissaan, unenpuutteesta kyllä. ”Olet valitellut unettomuutta aika pitkään. Jaa, täällähän on tosiaan merkintöjä jo monen vuoden ajalta. Mitenkäs nukkuminen nykyään sujuu?”
Tuo lääkärin pieni kysymys pelasti ehkä henkeni, tai ainakin elämänlaatuni. Kuulin tuolloin ensimmäistä kertaa, että unilääkkeiden pitkäaikaisella käytöllä voi olla isoja haittoja ja että niin voi olla myös unenpuutteella. Olin kärsinyt huonosta nukkumisesta koko aikuisikäni ja käyttänyt unilääkkeitä 25 vuotta epäsäännöllisen säännöllisesti. Yksikään lääkäri ei ollut kysynyt, mistä unettomuus kenties johtui. Oli vain uusinut unilääkereseptini.
Tuon valveutuneen työterveyslääkärin kysymys käynnisti tapahtumaketjun, jonka seurauksena aloin etsiä syitä unettomuudelleni. Löysin niitä ja myös keinoja unettomuuden hoitamiseen – ja nimenomaan muita kuin lääkkeitä.
”Miten nukkuminen voi olla niin vaikeaa?”
Aloin selvittää toimittajan uteliaisuudella, mistä unessa on kysymys, ja päätin kirjoittaa tutkimusmatkastani kirjan. Suurin kysymys oli tietysti, miten nukkuminen voi olla niin vaikeaa, vaikka se on elintärkeää kaikille eläville organismeille. Jopa banaanikärpäset nukkuvat – miksi minä en osaa?
Haastattelin unitutkijoita, psykologeja, terapeutteja ja kansanterveystutkijoita. Pala palalta aloin hahmottaa, miten monitahoisesta ja herkästä systeemistä on kysymys: uni vaikuttaa kaikkeen ja kaikki vaikuttaa uneen. Mutta mitä se tarkoitti juuri minun elämässäni?
Sain kuulla, että unihäiriöni on se kaikkein tavallisin eli toiminnallinen unettomuus. Se merkitsee jatkuvasti päällä olevaa ylivireystilaa, joka estää nukahtamasta ja herättelee kesken unien. Kun uni toistuvasti keskeytyy, se ei palauta tarpeeksi, eikä nukuttuja tunteja kerry riittävästi. Liian lyhyistä öistä kertyy univelkaa, joka huonontaa elämänlaatua ja lisää monien sairauksien riskiä. Univajeesta kärsivä ihminen elää jatkuvasti voimiensa äärirajoilla päivästä ja yöstä toiseen sinnitellen.
Tein tutkimusmatkaa paitsi unilääketieteeseen, myös itseeni. Mikä minussa – geeneissäni, elämäntilanteessani ja valinnoissani – oli laukaissut unettomuuden, ja mikä piti sitä yllä?
Stressiä voi opetella säätämään
Jos pitäisi valita yksi sana unettomuuteni taustalla, se olisi stressi. Sopiva määrä stressiä on luonnollinen osa elämää, mutta liika on liikaa. Elämässäni on aina ollut paljon kaikkea. En ole koskaan ollut yhden asian ihminen vaan pikemminkin eniten kiinnostaa kaikki -tyyppi, joka voi palavasti innostua partenokarppisten kasvihuonekurkkujen kasvatuksesta tai suomalaisten kivikirkkojen keskiaikaisista seinämaalauksista.
Olen saanut elämääni juuri sen, mitä olen halunnut: ison perheen, haastavia töitä, kiinnostavia ihmisiä ja innostavaa tekemistä. Joskus kaikkea on vain ollut yhtä aikaa hitusen liikaa.
Suurin opetus itselleni on ollut, että stressiä voi opetella säätämään. Jokaisen elämässä on tekijöitä, joihin ei voi vaikuttaa, ja niiden kanssa pitää elää tai pyrkiä tilanteesta pois. Tein tämän oivalluksen jälkeen työurallani ratkaisuja, joiden ansiosta pystyin vaikuttamaan enemmän oman työni sisältöön sekä työaikoihin ja -tapoihin.
Sama koskee yksityiselämää: silloin kun voi valita, kannattaa kuunnella itseään. Ja lisäksi pitää vain yrittää selviytyä niistä tilanteista, joita elämä heittää eteen. Hyvin nukkuneena niitäkin jaksaa paremmin.
Opin myös, että elämäntapavalinnoillaan voi tukea unta tai haitata sitä. Säännöllinen unirytmi, riittävä liikunta ja alkoholinkäytön välttäminen ovat arjen valintoja. Onneksi monet asiat tapahtuvat iän myötä luonnostaan: elämä säännöllistyy ja alkoholiannokset vähenevät. Liikuntatavoitteiden ja mukavuudenhalun välinen kamppailu taitaa sitä vastoin olla ikuista.
Suhtautumistavalla on väliä
Olin vuosien mittaan tottunut mieltämään itseni unettomaksi. Tällaista minun elämäni on, minulla oli tapana ajatella. Se muuttui, kun tapasin itseäni viisaampia ihmisiä.
Koska sillä, miten nukkumiseen suhtautuu, on valtavan paljon väliä. Omalla kohdallani se tiivistyy tähän: sen sijaan, että ajattelen itseäni unettomana, kutsun itseäni herkkäuniseksi. Tämä on oppi numero kaksi.
Herkkäunisena suojelen untani silloin kun pystyn. Mieltä kuohuttavat keskustelut käyn mieluummin päivällä kuin iltamyöhään. Herkkäunisena voin myös päättää, että en yritä nukkua samassa mökissä kolmen kuorsaajan kanssa. Se ei ole unettomuutta, että uni häiriintyy sisäisistä tai ulkoisista tekijöistä – se on normaalia unen vaihtelua, jolle toiset ovat alttiimpia kuin toiset.
Unen vaihtelun taustatekijöihin kuuluvat myös ikä ja elämänvaiheet. Iän vaikutus uneen on puhdasta biologiaa: vanhenemisen myötä uni kevenee, koska muun muassa unihormoni melatoniinin tuotanto heikkenee. Kuusikymppinen havahtuu unesta hereille paljon helpommin kuin parikymppinen. Unentarve ei ehkä varsinaisesti vähene, mutta vanhemmalla iällä pärjää päivän vähemmälläkin unella – ja ottaa sitten tarvittaessa pienet päiväunet.
”Mitä enemmän unta yrittää vangita, sitä varmemmin se karkaa”
Oppi numero kolme on, että uneen ei kannata keskittyä liikaa. Monenlaisilla valinnoilla voi rakentaa unelle mahdollisimman hyvät olosuhteet. Silti itseään ei voi pakottaa nukkumaan, eikä unta voi kukaan hallita.
Tämä voi kuulostaa oudolta kaltaiseni uniaktivistin suusta, mutta se on totta. Mitä enemmän unta yrittää vangita, sitä varmemmin se karkaa. Unen tavoittelusta tulee helposti stressinaihe numero yksi, ja se jos mikä on omiaan häiritsemään nukkumista. Silloin sen sijaan että nukkuisi elääkseen, alkaa elää nukkuakseen – unen tavoittelu alkaa väärällä tavalla hallita elämää.
On hyvä, että unesta puhutaan nykyään niin paljon. Unen merkitys ymmärretään, ja univajeen haitat tiedostetaan. Tämä on kuitenkin kaksiteräinen miekka: huonosti nukkuvalle tällainen puhe aiheuttaa helposti lisää ahdistusta. Unettomat ovat tyypillisesti tunnollisia ja vaativia – myös itselleen. He todellakin yrittävät parhaansa, ja siksi univajeen haitoista muistuttaminen ei auta heitä.
Unipuheeseen tarvitaan lisää suhteellisuudentajua ja armollisuutta. Vähemmän besserwissereitä, enemmän todellisia ymmärtäjiä.
Vaikeimpina aikoina minua auttoivat eniten lohduttavat sanat, joita sain kuulla esimerkiksi unihoitajalta ja psykoterapeutilta: ”Ei ole ihme, että valvot, kun elämässä on noin paljon stressiä. On luonnollista, että herkkäunisena reagoit noin, kun elämässäsi tapahtuu isoja muutoksia. Voisitko tehdä valvomisen mahdollisimman miellyttäväksi? Voisitko hyväksyä, että tänä yönä et ehkä nuku?”
Opin hyväksymään, että ei kannata tavoitella täydellistä unta. Ja sitten kävikin niin, että aloin nukkua paljon paremmin.
Joten kiitos kysymästä, olen hengissä ja nukun normaalisti: se tarkoittaa, että useimmiten hyvin, joskus vähän huonommin, ja se riittää.
Leeni Peltonen on toimittaja, tietokirjailija ja viestintäyrittäjä sekä jaksaparemmin.fi-sivuston ja Uniuutiset-lehden päätoimittaja. Hän on perustanut Facebookiin Nuku paremmin -ryhmän, jossa on 5 000 jäsentä.
Kommentit
Hyvä kommentti sinulta, tällaiset jutut on
ihan höpö höpö juttuja niille potilaille jotka
Lääkärit ovat saaneet opamox ja mielialalääkke koukkuun, sen jälkeen ei kyllä
nuku vaikka mitä tekisi. Itseä selvisin eturauhassyövästä mutta tulen menehdyn näiden lääkkeiden vieroitus ja haitta oireisiin.
Kommentit
Höpöhöpö! Ja vielä päiväunet pitäisi jostain taikoa, kun ei saa unta yölläkään. En osta noita moneen kertaan kuultuja turhia neuvoja.
Muuten hyvä juttu, mutta olisi kiva kuulla miten unilääkkeistä pystyisi vieroittautumaan joutumatta töistä pitkälle sairaslomalle 🙁
Itse olen nimittäin nukkunut jo vuosia unilääkkeiden avulla joka yö, mutta ne tekevät olon kiusallisen sumuiseksi ja jähmeäksi. Olen yrittänyt kymmeniä kertoja vieroittautua niistä hitaasti esim.vuosilomien aikana, mutta rajumpi unettomuus palaa heti bumerangina takaisin. Lisäksi on muita, todella hankalia vieroitusoireita kuten pahoinvointia, sykkeen nousua ja sydämen hakkaamista, silmitöntä hikoilua, paniikkioireita, huimausta jne, jotka tekevät olon todella sairaaksi.
Toivoisin, että vieroituksen ajaksi olisi saatavilla tiivistä apua ja vertaistukea, koska näistä asioista ei voi puhua työpaikan kahvipöydässä.
Ihan yhtä tyhjänpäiväisiä neuvoja kuin muutkin lukemani ja kuulemani konstit unettomuuteen. En todellakaan voi ymmärtää, miten noilla toimilla pääsee irti yli 20 vuoden unilääkkeiden käytöstä, ja nyt nukkuu muka hyvin ilman lääkkeitä. Höpöhöpö.
Hyvä kommentti sinulta, tällaiset jutut on
ihan höpö höpö juttuja niille potilaille jotka
Lääkärit ovat saaneet opamox ja mielialalääkke koukkuun, sen jälkeen ei kyllä
nuku vaikka mitä tekisi. Itseä selvisin eturauhassyövästä mutta tulen menehdyn näiden lääkkeiden vieroitus ja haitta oireisiin.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous