Riikalla, 46, oli pitkään ristiriitaiset ajatukset hurjasta laihtumisestaan – ”En mennyt lihavuusleikkaukseen ulkonäön takia vaan elääkseni terveenä ja pidempään”
Liikakilojen kanssa koko aikuisikänsä taistellut Riikka Hjelt, 46, uskaltautui lopulta lihavuusleikkaukseen voidakseen paremmin. Paino keveni yli 40 kiloa, ja sokeri- ja kolesteroliarvot palasivat normaaleiksi.
Riikka Hjeltin lihavuusleikkaus oli hyvä kokemus.
Liikakilojen kanssa koko aikuisikänsä taistellut Riikka Hjelt, 46, uskaltautui lopulta lihavuusleikkaukseen voidakseen paremmin. Paino keveni yli 40 kiloa, ja sokeri- ja kolesteroliarvot palasivat normaaleiksi.
Kaik lutviutuup, lukee tatuoinnissa, joka on sekä lappeenrantalaisen Riikka Hjeltin että hänen miehensä Samin käsivarressa. Koronakeväänä 2020 Riikka oli kuitenkin siinä pisteessä, että hän ei enää tiennyt, miten asiat lutviutuisivat.
Hän oli uupunut, ja ruoka tuntui olevan ainoa lohtu. Vaaka näytti yli 120 kiloa.
Riikka oli jo kerran aiemmin perunut lihavuusleikkauksen, mutta nyt hän ymmärsi, että se olisi ainoa keino saada oma terveys kuntoon.
Riikan kokemuksia: ”Ensin tulivat jo menetetyt kilot ja sitten vielä lisää”
”Lapsena olin tavallinen tytöntyllerö, en lihava mutta en mikään rimpulakaan. Lukioikäisenä laihdutin Painonvartijoissa reilut kymmenen kiloa yhdessä äidin kanssa. Kilot tulivat tietysti takaisin myöhemmin.
Kun muutin Turkuun opiskelemaan kulttuurituottajaksi, painoni alkoi nousta enemmän. Saimme syödä opistolla ilmaiseksi, mikä oli ihan luksusta. Elämä oli yhtä syömistä ja nysväämistä tulevan aviomieheni Samin kanssa.
Myöhemmin saimme kolme poikaa, ja painoni nousi edelleen raskauksien myötä. Keskimmäistä ja nuorimmaista odottaessani sairastuin raskausajan diabetekseen.
Äitini kuoli syöpään vuonna 2015. Hänen viimeisiä toiveitaan oli, että pitäisin itsestäni huolta ja pudottaisin painoa. Hän kannusti minua sanoen, että helppoa se ei ole, mutta sinä pystyt mihin vain.
Jäin miettimään asiaa. Olin yrittänyt laihduttaa kaiken maailman dieeteillä, mutta turhaan. Vuoden kuluttua äidin kuolemasta hakeuduin hoitoon päästäkseni lihavuusleikkaukseen. Leikkausta edelsi pitkä seuranta, jonka jonka aikana oli laihduttava tietty määrä ja pysyttävä lukemissa.
Pudotin vaaditut kilot, kävin tutkimuksissa ja psykologin haastattelussa. Mutta kun leikkauksen aika tuli, jänistin. Olin saanut painoa reilusti alaspäin ja ajattelin pärjääväni. Toisin kävi: ensin tulivat takaisin menetetyt kilot ja sitten vielä lisää.”
Hurja painonpudotus -ohjelma tarjosi kuukausien tuen elämänmuutokselle
”Ensimmäisenä koronakeväänä jouduin jäämään sairauslomalle työuupumuksen takia. Olin henkisesti ja fyysisesti aivan rikki. Ainoa lohtu oli syöminen – onneksi ei kuitenkaan juominen, se olisi ollut vielä huonompi vaihtoehto. Vaaka näytti kovia lukemia. Tajusin, että jotain on pakko tehdä.
Huomasin netissä mainoksen, jossa etsittiin osallistujia Hurja painonpudotus -ohjelmaan. Mieheni kannusti hakemaan, ja lähetin hakemuksen aivan viime tingassa.
Ennen lopullista suostumista ohjelmaan otin tarkkaan selvää, millaisesta formaatista on kyse. Tulin siihen tulokseen, että diili on hyvä. Olen televisiossa yhden jakson verran, ja vastineeksi saan kahdeksaksi kuukaudeksi täyden tuen elämänmuutokselle.
Olin 44-vuotias ja minulla oli esidiabetes, lievä uniapnea ja rasvamaksa. Painoindeksi oli yli 43. Tv-ohjelman lääkäri, ansioitunut lihavuustutkija, suositteli mahalaukun ohitusleikkausta.
”Kun tv-ohjelman viimeiset kuvaukset tehtiin kevättalvella 2021, vaaka näytti 79,4 kiloa. Painonpudotus oli ollut huima: yli 40 kiloa.”
Alkoi painonpudotus, johon kuului personal trainerin ohjaus ja niukkaenerginen dieetti. Runsaan kahden kuukauden kuluttua olin 18 kiloa kevyempi ja makasin leikkauspöydällä.
Leikkaus pelotti, totta kai. Mietin, mitä sitten tapahtuu, kun en enää turvota itseäni syömisellä? Menenkö ihan säpäleiksi? Kuka minä sitten edes olen? Jostain piti löytää se sisu hoitaa homma. Onneksi perheeni tuki minua täysillä.
Operaationa leikkaus oli iso, vaikka tavallaan pieni. Minuun tehtiin viisi pientä reikää, joista yhdestä meni kamera, toisesta valo ja kolmesta muusta työkalut.
Heti leikkauksen jälkeen olo oli kivulias ja vettä oli vaikea saada alas. Toipuminen lähti kuitenkin nopeasti vauhtiin. Nesteiden, jogurttien ja hedelmäsoseiden jälkeen sain siirtyä kiinteään ruokaan.
Treenasin personal trainerin kanssa kuntosalilla kolmesti viikossa. Kuuden viikon kuluttua leikkauksesta painoni oli tippunut jo roimasti. Kun tv-ohjelman viimeiset kuvaukset tehtiin kevättalvella 2021, vaaka näytti 79,4 kiloa. Painonpudotus oli ollut huima: yli 40 kiloa.”
”Lihavuusleikkaus ei ole oikotie onneen, työ on tehtävä itse”
”Leikkauksen jälkeen syöminen on opeteltava kokonaan uudestaan. On syötävä pieniä annoksia ja usein. Alussa minun piti laittaa kello soimaan, jotta muistin syödä, koska näläntunnetta ei enää tullut. Todella tärkeää on pureskella ruoka rauhassa. Jos syö liian nopeasti, tulee huono olo.
Pyrin syömään viisi kertaa päivässä. Syön samaa ruokaa kuin muutkin, mutta annokseni ovat kuin pieniä lastenannoksia. Palkokasveista olen joutunut luopumaan, sillä niistä tulee hirvittävä vatsakipu.
Olen tehnyt itselleni selväksi sen, että minä en laihduta vaan kyseessä on loppuelämän muutos. Lihavuusleikkaus ei ole oikotie onneen, työ on tehtävä itse.
”Liikunta toi hyvää oloa ja tunteen siitä, että pystyn mihin vain. Sohvaperunasta kuoriutui varsinainen salihirmu.”
Pyrin siihen, että en rajoittaisi mitään. Saan syödä myös makeaa, kuten keksiä tai pullaa kahvin kanssa.
Toki joskus tulee halu napostella, mutta silloin sanon itselleni, että haloo – sinä et voi tehdä sitä enää. Hyvä kikka on pitää mukana pastilleja. Ei tarvitse syödä 200 grammaa irtokarkkeja, kun voi panna suuhunsa pari Läkerolia.
Innostuin liikunnasta aivan uudella tavalla tv-ohjelman kuvauksissa. Liikunta toi hyvää oloa ja tunteen siitä, että pystyn mihin vain. Sohvaperunasta kuoriutui varsinainen salihirmu.
Käyn edelleen säännöllisesti kuntosalilla. Viime talvena innostuin hiihtämisestä. Kesällä nautin suppailusta.”
”Meillä on oikeus voida paremmin kehossamme”
”Nyt painan 78 kiloa. Olen itse asiassa edelleen ylipainoinen, mutta ei minusta tällä ruumiinrakenteella mitään missimirkkua tulekaan – eikä tarvitsekaan tulla. Pelkkä painoindeksiin tuijottaminen ei kerro koko totuutta. Sokeri- ja kolesteroliarvoni ovat palanneet normaaliksi ja rasvaprosentti tippunut. Tunnen itseni terveeksi ja hyvinvoivaksi.
Peilikuvaani olen tyytyväinen. Olen aika sinut myös roikkuvan vatsanseudun nahan kanssa, enkä ole suin päin ryntäämässä leikkauttamaan sitä pois.
Minulla oli pitkään ristiriitaiset fiilikset laihtumisesta. Ajattelin ja ajattelen edelleen, että jokaisella on oikeus olla sellainen kuin haluaa. Mutta toisaalta, meillä on myös oikeus voida paremmin kehossamme. En mennyt lihavuusleikkaukseen ulkonäön takia vaan siksi, että haluan elää terveenä ja pidempään.
”Koen, että olen saanut takaisin sen Riikan, joka oikeasti olen.”
Uskon, että ylipainon taustalla on aina myös psyykkisiä syitä, ja jos niitä ei työstä, ei laihtuminen ole välttämättä kestävää. Onneksi minulla oli mahdollisuus päästä uupumukseen sairastuttuani psykoterapiaan, jossa sain pohtia syntyjä syviä.
Olen aina ollut tunnesyöjä: kun olo on surkea ja masentaa, ruoka lohduttaa. Mieli hakeutuu lohturuoan pariin edelleen joskus, mutta minulla on nyt työkaluja katkaista vahingollinen ajatuskuvio. Joskus annan mielihalulle periksi, mutta koska leikkauksen myötä ei voi syödä määräänsä enempää, satunnainen herkku ei haittaa.
Olen hurjan onnellinen siitä, että kävin leikkauksessa. Koen, että olen saanut takaisin sen Riikan, joka oikeasti olen. Ja onhan se mahtavaa, kun pystyn leikkaamaan itse varpaankynteni helposti ja kurottamaan ylähyllyltä tavaraa, kun vatsa ei ole edessä. Leffateatterissa mahdun istumaan omalla penkilläni pursumatta siitä yli.”
Asiantuntijana kirurgian ja gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri Timo Heikkinen, Terveystalo
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous