Terveys

Löytyykö selitys ”naisen vaistoon” suolistosta? Näin suolisto vaikuttaa päätöksiisi

Oletko joskus tehnyt päätöksen sen perusteella, että vatsassa oli jokin kumma tunne? Kyse on vatsanpohjatuntumasta, joka perustuu suoliston ja aivojen väliseen yhteistyöhön.

Teksti:
Johanna Jantunen
Kuvat:
Istock

Suoliston viestit voivat auttaa ihmistä tekemään intuitiivisia päätöksiä. Suolistoa ei siis turhaan kutsuta toisiksi aivoiksi.

Oletko joskus tehnyt päätöksen sen perusteella, että vatsassa oli jokin kumma tunne? Kyse on vatsanpohjatuntumasta, joka perustuu suoliston ja aivojen väliseen yhteistyöhön.

Ihmiset tekevät elämässään monia päätöksiä tarkan harkinnan ja logiikan perusteella. Toisaalta teemme jatkuvasti valintoja myös ilman kummempaa analysointia.

Sille, että laitoit tänään jalkaasi raidalliset sukat yksiväristen sijasta, ei välttämättä löydy järkisyytä. Eikä se, että valitsit lounaaksi bataattikeiton ja jätit pinaattikeiton huomiselle, välttämättä liity keittojen ominaisuuksiin mitenkään. Valinta vain tuntui oikealta.

Syy tekemiimme ratkaisuihin voi löytyä sisimmästämme. Tarkemmin sanottuna suolistosta.

Vatsanpohjatuntumat auttavat tekemään valintoja

Suolistosta viriää päivittäin biljoonia aistimusviestejä, jotka nousevat aivojen käsiteltäväksi ja joista aivot koostavat vatsanpohjatuntumia.

Lääketieteen tohtori Emeran Mayer käsittelee vatsanpohjatuntumia teoksessaan Viisas vatsa – kuinka suolisto ja aivot toimivat yhdessä.

Aivoistamme löytyy tietokanta, johon on tallennettu niin ennen treffejä vatsassa lepattaneet perhoset kuin pettymysten aiheuttamat kireät möykytkin. Molemmat ovat vatsanpohjatuntumia, joita ovat myös hyvä ja huono olo, pahoinvointi, kylläisyyden tunne ja vatsakipu.

Kun teemme päätöksiä vatsanpohjatuntuman perusteella, aivot käyvät läpi kokemiimme tilanteisiin liittyviä somaattisia merkkejä. Kielteinen somaattinen merkki liittyy epämiellyttävään tilanteeseen, kun taas myönteinen kytkeytyy hyvään oloon. Suoliston ja aivojen yhteistyön ansiosta tulemme välttäneeksi asioita, joista seuraa ikävää oloa, ja suosineeksi valintoja, joihin liittyy myönteisiä tuntemuksia.

Suoliston välittämät aistimukset voivat myös havahduttaa ihmisen siihen, että hänen elämässään tapahtuu jotain huomionarvoista. Esimerkiksi vatsakipu voi herättää ihmisen arvioimaan omaa työkuormitustaan uudestaan. Toisaalta suurin osa suoliston välittämistä viesteistä ei nouse lainkaan tietoisuuteen vaan jää pinnan alle alitajuntaan.

Osa ihmisistä reagoi suoliston aistimuksiin herkemmin kuin toiset. Niin geenit, lapsuuden kokemukset, oma tunnetila ja persoonallisuuden piirteetkin voivat vaikuttaa siihen, kuinka herkkä ihminen on aistimaan vatsansa viestejä.

Maeyrin potilastyökokemuksen mukaan monet naiset osaavat aistia vatsanpohjatuntumia paremmin kuin miehet. Naisilla saattaa siis todellakin olla erityinen ”naisen vaisto”.

Vatsanpohjatuntuma vaikuttaa moniin päätöksiimme.
Suolistosta viriää päivittäin biljoonia aistimusviestejä, jotka nousevat aivojen käsiteltäväksi ja joista aivot koostavat vatsanpohjatuntumia.

Kannattaako vatsanpohjatuntumaan aina luottaa?

Joskus vatsanpohjatuntumaan luottaminen voi osoittautua parhaaksi mahdolliseksi päätökseksi, kun taas toisinaan kehonsa viesteihin ei välttämättä kannatta uskoa.

Työtarjousta seurannut epämiellyttävä olo voi olla kehon hiljainen viesti siitä, että työstä pitäisi tällä kertaa kieltäytyä. Toisaalta epämiellyttävä tunne vatsassa saattaa johtua vain pelosta uuden edessä. Näin vatsanpohjatuntuman perusteella tehty kielteinen päätös voi myöhemmin johtaa tyytymättömyyteen.

Oman kehonsa reaktioihin voi olla syytä suhtautua varauksella esimerkiksi silloin, kun olo on ahdistunut. Kun mieliala on negatiivinen, ihminen on taipuvainen kiinnittämään huomiota kielteisiin tuntemuksiin myönteisten kustannuksella. Haasteena on myös erottaa merkitykselliset vatsanpohjatuntumat vääristymistä, joita on voinut syntyä esimerkiksi traumaattisten kokemusten myötä.

Vatsanpohjatuntuman perusteella tehdään kuitenkin myös viisaita ja hyviä ratkaisuja. On tutkittu, että ihmiset, jotka ovat ostaneet asunnon omiin tunteisiinsa luottaen, ovat päätökseen tyytyväisempiä kuin he, jotka ovat tehneet ostopäätöksen järkisyiden perusteella.

Miellyttävä tunne vatsanpohjassa voi myös olla onnellisen parisuhteen alku.

Lähteet: Emeran Mayer: Viisas vatsa – kuinka suolisto ja aivot toimivat yhdessä (Atena), NeurosciencePsychology Today 

Lue myös:

Voiko intuitiolla tehdä päätöksiä? Opi tunnistamaan, mitä intuitio kertoo sinulle!

Pitäisikö alitajuntaa kuunnella? Näin opit tekemään viisaampia päätöksiä

Vaikea valita? Näillä 7 vinkillä helpotat ja nopeutat päätöksentekoa

Johtuuko ihottumasi tai vatsavaivat stressistä? Tunnista ja hoida 12 psykosomaattista oiretta

X