Terveys

5 oiretta, jotka kielivät lukulasien tarpeesta – asiantuntija kertoo, miksi kaikkien kannattaa käydä näöntarkastuksessa 40-vuotiaana

Ikänäkö kuuluu vanhenemiseen yhtä lailla kuin hiusten harmaantuminenkin. On kuitenkin yksilöllistä, milloin ikänäkö alkaa vaivata. Joskus pientä näön heikentymistä ei edes itse huomaa, toisinaan on selvää, että on aika hankkia lukulasit.

Teksti:
Roosa Roivainen
Kuvat:
Istock

Silmän linssi eli mykiö menettää iän myötä kimmoisuutta.

Ikänäkö kuuluu vanhenemiseen yhtä lailla kuin hiusten harmaantuminenkin. On kuitenkin yksilöllistä, milloin ikänäkö alkaa vaivata. Joskus pientä näön heikentymistä ei edes itse huomaa, toisinaan on selvää, että on aika hankkia lukulasit.

Oletko miettinyt, pitäisikö sinunkin hankkia lukulasit? Ikänäkö on yhtä luonnollinen asia kuin hiusten harmaantuminen tai ihon rypyt, eikä siihen voi itse vaikuttaa.

– Silmän mykiö, eli silmän linssi, on samaa sarveisaineitta ja sen kimmoisuus sekä elastisuus heikkenevät iän myötä, sanoo Instrumentariumin optometristi Lotta Werlander.

Milloin lukulasit tulisi hankkia?

On yksilöllistä, milloin ikänäkö alkaa oireilla. Toiset saavat oireita jo ennen 40 ikävuotta, toisilla ikänäön ensimmäiset merkit tulevat 45-vuotiaana tai myöhemmin.

Kriittinen ikä näön suhteen on Werlanderin mukaan noin 40 vuoden paikkeilla. Silloin näöntarkastuksessa kannattaisi käydä, vaikka näkö toimisi omasta mielestä hyvin.

– Monet taittovirheistä ovat sellaisia, ettei niitä huomaa itse. Pienenkin virheen korjaamisesta on usein suuri apu, varsinkin tänä päivänä, kun teemme paljon töitä lähietäisyydeltä, Werlander muistuttaa.

Lue myös: Saavatko silmäsi tarpeeksi hyvää valoa? 10 vinkkiä silmien parempaan hyvinvointiin

Nämä oireet voivat kieliä siitä, että on aika hankkia lukulasit

Optikon vastaanotolle on suositeltavaa hakeutua viimeistään silloin, kun huomaa ongelmia näkönsä kanssa.

Werlanderin mukaan seuraavat merkit voivat kieliä ikänäön ensimerkeistä ja siitä, että olisi aika hankkia lukulasit.

1. Silmät kaipaavat enemmän valoa

Syksy ja talvi ovat pimeitä vuodenaikoja, jolloin luonnonvaloa on vain vähän saatavilla. Hämärässä toimiminen voi tuntua epävarmalta, koska ikänäön takia silmillä on vaikea nähdä tarkasti.

Toisaalta ikänäöstä kertoo myös se, jos aurinkoisina talvipäivinä valo häikäisee aiempaa enemmän.

– Oireet liittyvät mykiön eli silmän linssin kirkkauden menettämiseen. Mykiö ei päästä valoa enää niin hyvin kuin lapsena ja madaltaa kontrastinäköä sekä näön tarkkuutta.

2. Katsetta on hitaampi tarkentaa 

Ikänäkö oireilee eri tavoilla. Kuvassa nainen istuu pöydän ääressä ja selaa puhelintaan.
Jos katsetta on aiempaa hitaampi tarkentaa ruutuun, voivat lukulasit olla ongelmaan oikea apukeino.

Yksi ikänäön merkki on etäisyyksille tarkentamisen hidastuminen.

– Katsot esimerkiksi televisiota ja sitten siirrät katseesi kännykkään ja huomaat, että menee hetki ennen kuin puhelimen ruutu on terävä. Ikänäöstä kertoo se, jos katsottavan kohteen terävöittämisessä alkaa olla selvää viivettä.

3. Pientä tekstiä on vaikea lukea läheltä

Ikänäkö oireilee usein sillä, että on vaikea saada selvää pienestä tekstistä.

–Voi tulla tunne siitä, että tekstiä olisi miellyttävämpi lukea hieman kauempaa, Werlander kertoo.

4. Ikänäkö rasittaa silmiä, joka voi tuntua ohimon ja otsanseudun päänsärkynä 

Lukulasit voivat hyödyttää myös niitä, joita ikänäky ei varsinaisesti vielä vaivaa.
Asiantuntijan mukaan lukulasit voivat hyödyttää myös niitä, joita ikänäkö ei vielä varsinaisesti vaivaa. – Silmämme on luotu katsomaan kauas, ja joudumme aina tekemään enemmän töitä, kun katsomme lähelle, Werlander kertoo.

Niin kuin muutkin lihasryhmät, myös silmän tarkennuslihas menettää kimmoisuuttaan iän myötä.

Kun silmä joutuu tekemään enemmän töitä, se rasittuu, joka voi tuntua ikävänä päänsärkynä.

– Silmän rasitus voi oireilla ohimon ja otsanseudun päänsärkyä tai silmän takana voi tuntua kuumottavalta sekä polttavalta.

5. Luomen reunoilla on punoitusta

Koska ikänäkö rasittaa silmiä, se voi oireilla myös punoituksena luomen reunoilla.

– Se on merkki, että silmässä on ylirasitustila ja sinne pakkaantuu enemmän verta. Silmät tuntuvat tikkusilta sekä kuivilta.

Kestävät ja kevyet – huomioi nämä seikat, kun valitset lukulasit itsellesi

Lukulasit ovat vahinkoalttiita, sillä niitä ei pidetä jatkuvasti kasvoilla. Werlander kehottaa valitsemaan kestävät lukulasit, joita on kevyt pitää. Jotta lukulasit eivät naarmuunnu, laseisin on hyvä valita kovapintaiset linssit.

– Linsseihin voidaan tehdä myös heijastumaton pinta, joka vie lukulaseista pois ikkunalasiefektin, eli lukulasit eivät peilaa valoa takaisin, vaan linssit päästävät kaiken tarvittavan valon silmiin, Werlander vinkkaa.

Jos lukulasit ovat päässä päätetyötä tehdessä, niihin kannattaa lisätä sinivalosuoja.

– Sinivalo on vähän sama asia kuin taustamelu, joka häiritsee kuuloaistia. Sinivalo rasittaa silmiä. Lukulaseissa sinivalosuoja suodattaa digitaalisilta näytöiltä heijastuvan sinisen valon haitallisimman osan pois ja näkeminen on silloin mukavampaa.

X