Terveys

Muista päivittää mökin lääkekaappi talven jäljiltä! Vanhat lääkkeet voivat olla terveydelle haitallisia

Mitä lääkkeille tapahtuu niiden vanhentuessa? Entä mitä tapahtuu, jos vanhentuneita lääkkeitä tai esimerkiksi kyypakkausta tai desinfiointiainetta käyttää, vaikka viimeinen käyttöpäivä on jo mennyt? Kysyimme asiaa farmasian tohtorilta Mikko Käenmäeltä.
8.6.2018 Teksti: Hilppa Alanko Kuvat: iStock

Riippuu todella paljon lääkeaineesta, mitä lääkkeelle tapahtuu sen vanhentuessa. Yliopiston Apteekissa työskentelevä proviisori ja farmasian tohtori Mikko Käenmäki ei suosittele kenellekään vanhentuneiden lääkkeiden käyttöä, oli lääkeaine mikä tahansa.

– Kun lääkkeet ovat vanhentuneet, valmistajan vastuu raukeaa. Valmistaja tai myyntiluvan haltija takaa, että lääke on kuranttia ja toimii siihen päivämäärään asti, joka lääkkeessä on. Sen jälkeen ei tätä lupausta enää ole. Viimeisiä käyttöpäiviä ei hutkita tuotteisiin sattumanvaraisesti, vaan niiden säilyvyys on tutkittu asia, Käenmäki sanoo.

Vanhentunut lääke voi olla tehoton tai jopa terveydelle haitallinen

Suurimmassa osassa lääkkeitä vanheneminen näkyy lääkkeen tehossa.

– Lähtökohtaisesti lääkeaineen vaikuttava aine alkaa hajota ja sen pitoisuus vähenee. Lääke ei siis enää vanhentumisen jälkeen vaikuta niin kuin sen kuuluisi, Käenmäki selittää.

Tetrasykliiniantibiootit on lääkeaineryhmä, jossa lääkkeen vanhenemisella voi olla vakavampiakin seurauksia kuin tehottomuus. Siksi tämän lääkeryhmän lääkkeiden kanssa vanhentumisen huomaaminen on erityisen tärkeää.

– Tetrasykliiniantibioottien vaikuttavasta aineesta tuleva hajoamistuote voi olla jopa terveydelle haitallinen, Käenmäki sanoo.

Mökkien kyypakkaukset kannattaa tarkistaa ennen kesää

Käenmäki suosittelee mökkielämää viettäviä tarkastamaan kyypakkauksien käyttöiän kesää varten.

– Todennäköisesti vanhentuneessa kyypakkauksessa ei ole riittävää tehoa. Jos kyy puree ja on vanhentunut pakkaus, niin se on käytännössä huonoimmillaan sama kuin että kyy puree ja ei ole pakkausta ollenkaan. Vanhentuneen kyypakkauksen käyttöä ei voi suositella kenellekään.

Usein ihmiset luulevat, että kyypakkauksessa on vastalääkettä kyyn myrkylle. Näin ei kuitenkaan ole.

– Ensiapuna käytettävässä kyypakkauksessa on hydrokortisonia, ei vastalääkettä kyyn myrkylle. Oli kyypakkausta tai ei, kyyn purressa on aina joka tapauksessa mentävä lääkäriin, Käenmäki ohjeistaa.

Myös desinfiointiaineen päiväyksen vilkaiseminen kannattaa

Myös desinfiointiaineiden viimeinen käyttöpäivä kannattaa tarkistaa ennen mökkielämän aloittamista. Useimmat desinfiointiaineet sisältävät veden lisäksi etanolia, propanolia tai muuta alkoholia.

– Alkoholi haihtuu vettä nopeammin, eli desinfiointiaineen vanhenemisen myötä vesi jää mutta alkoholin pitoisuus laskee huomattavasti. Voi käydä niin, että alkoholia, joka desinfioi ja puhdistaa, ei enää ole riittävästi, Käenmäki sanoo.

Väärät säilytysolosuhteet voivat lyhentää lääkkeen säilyvyyttä

Lääkkeiden oikeanlainen säilytys on niiden säilyvyyden kannalta erittäin tärkeä asia. Siksi jokaisen valmisteen säilytysohjeet olisi tärkeää lukea läpi ja niitä tulisi noudattaa.

– Jos säilytysohjeita noudatetaan, tuote pysyy hyvänä ilmoitettuun päivään asti. Tuotteen säilyttäminen liian kylmässä tai liian kuumassa voi lyhentää tuotteen säilyvyyttä, Käenmäki sanoo.

Mitä jos lääkkeet ovat olleet koko talven ajan jääkylmässä mökissä ja nestemäiset lääkkeet ovat voineet jopa jäätyä kylmimpinä talviöinä?

– Silloin ei ole enää mitään takeita, että lääkkeet toimivat sillä teholla kuin toivotaan. Siinä tapauksessa menisin ja ostaisin uudet pakkaukset tarvittavia lääkkeitä ja pitäisin huolta niiden oikeanlaisesta säilytyksestä, Käenmäki arvioi.

Käenmäki muistuttaa, että pelkästään lääkkeitä katsomalla voi olla mahdotonta arvioida, ovatko ne käyttökelpoisia.

– Lääkkeiden vanheneminen näkyy harvoin ulospäin. Jos banaani on vanha, se on homeessa. Mutta lääke voi olla ihan saman näköinen, vaikka se on vanhentunut. Sitä pystyy harvoin toteamaan silmämääräisesti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *