Terveys

Näin vältät kesäkilot – Muista nämä 7 rentoa, mutta ratkaisevaa asiaa

Lihotko usein lomalla? Kesällä on lupa rentoutua ja nauttia herkullisista kesäruoista, mutta kohtuus kannattaa muistaa. Näiden 7 vinkin avulla nautit kesästä ylimääräisiä kiloja kerryttämättä.

Teksti:
Johanna Jantunen
Kuvat:
Istock

Grillata voi myös terveellisesti: paahtamalla grillissä esimerkiksi tuoreita kasviksia, kananrintaa, tofua tai kalaa. Makkaraakin voi syödä huoletta silloin tällöin.

Lihotko usein lomalla? Kesällä on lupa rentoutua ja nauttia herkullisista kesäruoista, mutta kohtuus kannattaa muistaa. Näiden 7 vinkin avulla nautit kesästä ylimääräisiä kiloja kerryttämättä.

1. Valitse janojuomaksi vesi

Hellepäivänä mikään ei välttämättä kuulosta yhtä hyvältä kuin kylmä limu, jäätee tai huurteinen siideri. Nämä juomat sisältävät kuitenkin paljon sokeria ja turhia kaloreita.

Sammuta janosi aina tavallisella vedellä tai kivennäisvedellä. Jos haluat veteen hieman makua, lisää joukkoon esimerkiksi sitruunaviipaleita, mintun lehtiä tai marjoja.

2. Grilliherkkuja terveellisesti

Grillaaminen kuuluu olennaisesti Suomen kesään, mutta grilliruoka kerryttää helposti ylimääräisiä kaloreita. Esimerkiksi ribsit, makkarat ja kaslerpihvit eivät ole sieltä vähärasvaisimmasta päästä. Valmiit grillikastikkeet ja marinadit puolestaan voivat sisältää huiman määrän sokeria.

Grillata voi myös terveellisesti. Paahda grillissä tuoreita kasviksia, kananrintaa, tofua tai kalaa. Jos haluat herkutella hampurilaisella, vaihda sämpylöiden tilalle bataattisiivut ja valmista hampurilaiskastike kermaviilistä.

3. Ole tarkkana huvipuistoissa ja festareilla

Hattaraa, metrilakua, hot dogeja, ranskalaisia, pizzaa, pyttipannua… Monen kesätapahtuman ruokakojuissa myydään ruokaa, joka on täynnä sokeria tai tyydyttyneitä rasvoja.

Pieni herkuttelu festivaalilla tai huvipuistossa ei tee hallaa, mutta myös terveellistä pikaruokaa on nykyään saatavilla. Valitse ruokakojusta kasvistaco tai sushiannos ja nauti jälkiruoaksi hattaran sijaan makeita kotimaisia mansikoita.

4. Juo alkoholia harkiten

Alkoholi sisältää lähes yhtä paljon kaloreita kuin rasva, ja lisäksi moni alkoholijuoma on oikea sokeripommi.

Valitse kesäterassilla juomaksesi kuivaa valkoviiniä tai tilaa trendikäs mocktail eli alkoholiton drinkki.

5. Vietä kohtuullinen jäätelökesä

Jäätelöllä voi herkutella silloin tällöin, mutta sorbetti on vähäkalorisempi vaihtoehto. Suklaakuorrutteisessa jäätelöpuikossa voi olla jopa 250 kaloria, kun taas annoksessa vadelmasorbettia kaloreita on vain 55.

Jogurttijäätelö sen sijaan ei ole niin terveellinen vaihtoehto kuin miltä se vaikuttaa. Jäädytettyssä jogurtissa saattaa olla huima määrä lisättyä sokeria.

6. Syö tavallista kotiruokaa

Lomamatkoihin liittyy usein olennaisesti ulkona syöminen, mutta matkan jälkeen kannattaa kokkailla yksinkertaista kotiruokaa. Ravintola-annoksessa voi olla runsaasti kaloreita ja jos illallinen huipentuu joka kerta jälkiruokaan, lomaruokailu alkaa pian näkyä vyötäröllä.

7. Vältä yösyöpöttelyä

Kesällä päivät ovat pitkiä ja illat valoisia, mikä voi johtaa helposti turhan myöhäiseen ruokailuun. Syö iltapalaksi maustamatonta jogurttia ja jätä rasvaiset ja suolaiset naposteltavat väliin, sillä ruoansulatuksen kannalta illalla ei ole hyvä syödä raskaasti.

Lue myös:

Jopa yhtä paljon sokeria kuin 100 grammassa karkkia – Varo näitä sokeriansoja

Tiesitkö tätä mansikoista? Auttavat laihduttamisessa, valkaisevat hampaita…

Ilmaiset hittiherkut: voikukkakaprikset ja parsan korvaavaa maitohorsma – Viisi parasta villiyrttiä

Lähteet: Health, Popsugar

X