– Olen aina treenannut liikaa ja syönyt liian vähän, mutta nykyään olen useimmiten semityytyväinen itseeni, Julius sanoo.
Terveys

Ortoreksiaan sairastunut tanssija-näyttelijä Julius Susimäki: ”Rakensin terveistä elämäntavoista kuplan”

Tanssija ja näyttelijä Julius Susimäki, 28, on yrittänyt koko ikänsä näyttää hyvältä. Ulkonäköpaineet johtivat ortoreksiaan, neuroottiseen kuntoiluun ja itsensä- tarkkailuun. Sitten hän sai shokkiherätyksen: nyt täytyy siirtää katse oman navan ympäriltä toisiin ihmisiin. sanna wirtavuori, Kuvat niclas mäkelä/Otavamedia
Teksti: Sanna Wirtavuori Kuvat: Niclas Mäkelä/Otavamedia

Pari vuotta sitten Julius Susimäki koki eräänlaisen herätyksen. Hänen rakkaussuhteensa oli juuri päättynyt, ja hän tunsi olevansa aivan hajalla. Äkkiä hän tajusi, miksi tyttöystävä oli jättänyt hänet, ja hän ymmärsi myös jotakin itsestään.

– Se oli kuin shokki, kuin joku olisi lyönyt minua tai kuin minulle olisi näytetty elokuva, jossa itse esiinnyn. Tajusin, miltä minä ja minun toimintani näyttivät toisen ihmisen silmin – ei se ihan tervettä ollut, hän sanoo.

Julius oli keskittynyt liian paljon itseensä, ja arki pyöri suorituskeskeisyyden ympärillä. Elämää hallitsi kaksi asiaa: kuinka paljon pitää kuntoilla ja miten pitää syödä. Se vaikutti väistämättä vierellä olevaan ihmiseen.

– Eihän kukaan voi kestää sitä, jos kumppani ei osaa nauttia yhdessäolosta, vaan ajattelee esimerkiksi, että tälläkin ajalla voisi treenata. Tai jos pyytää lähtemään ystävien kanssa lasilliselle, toinen vain miettii, kuinka paljon yksikin drinkki vaikuttaa palautumiseen.

Tuolloin Julius myönsi, että hän oli rakentanut terveistä elämäntavoista itselleen kuplan, jonne hän pakeni ja jonne ei edes tyttöystävällä ollut asiaa. Hän oli lähes pakkomielteinen.

– Olen aina treenannut liikaa ja syönyt liian vähän. Kroppa on työvälineeni, sillä olen tanssija ja näyttelijä, mutta olen miettinyt aivan liikaa, miltä näytän ja olenko tarpeeksi hyvännäköinen, Julius kuvailee nyt.

Herätyksen saatuaan Julius yritti anella tyttöystävää takaisin, mutta se oli jo myöhäistä. Oli kuitenkin tärkeää, että hän myönsi ongelmansa. Sen jälkeen syntyi myös ajatus, että tärkeästä aiheesta voisi tehdä taide-esityksen.

Isä ja pikkuinen Julius 1990-luvun alussa.

”Halusin luoda asioita, joihin minulla oli täysi kontrolli”

Juliuksen kasvuympäristö oli parasta, mitä Helsinki voi tarjota. Perhe eli keskustassa idyllisissä maisemissa vanhassa Ruoholahden villassa. Juliuksen ja hänen isoveljensä äiti on muotisuunnittelija Ilona Pelli, isä kuvataiteilija Markku Susimäki, joka kuoli vuonna 2009.

– Vanhemmat olivat rakastavia, ja kasvatus oli melko vapaata, mutta maanläheistä ja järkevää. Vanhemmilla oli iso ystäväpiiri, enkä koskaan tuntenut, että meistä ei olisi välitetty.

Perheen isä teki paljon töitä kotona ja huolehti pojista ja kodinhoidosta, sillä äiti oli yksityisyrittäjä ja päivisin poissa. Lapsuuteen ei liity väkivaltaa, alkoholismia eikä edes vanhempien avioeroa tai uusperhettä. Liikunta oli jo lapsena asia, josta Julius nautti. Samoin hän piti aina kauniista asioista.

– Matkin kolmivuotiaana Michael Jacksonin askeleita ja viimeistään yläasteella tajusin, että työni tulisi liittymään jotenkin esiintymiseen tai visuaalisuuteen. Ei minusta mitään kirjanpitäjää tulisi.

Julius ei osaa selittää, mistä hänen ulkonäköpaineensa johtuvat ja miksi hän halusi rakentaa itsestään täydellisen. Hän muistelee kuitenkin, että oli ujo ja epävarma lapsi, jota sosiaaliset tilanteet ahdistivat.

– Kerrankin, kun menin lapsena kaverin syntymäpäiväjuhliin, pakenin sängyn alle ja olin siellä koko illan.

Samoin vanhempien temperamenttisuus sekä kiihkeät keskustelut ja riidat tuntuivat lapsen herkkiin korviin pelottavilta.

– Minulle tuli tarve hallita elämääni. Halusin luoda tilanteita ja asioita, joihin minulla olisi täysi kontrolli.

Perhekuva Italian-matkalta: Julius, äiti, isä ja isoveli Joonas.

”Lihaksia piti olla, mutta ei liikaa”

Kuntoilu alkoi yläasteella. Julius oli saanut joiltakin koulukavereiltaan kommentteja siitä, että hän on vähän pullea. Hän alkoi käydä kuntosalilla, ja jo yläaste-ikäisenä hän treenasi joka arkipäivä vähintään pari tuntia.

Julius uskoi, että ihminen voi itse vaikuttaa siihen miltä näyttää, ja hän oli päättänyt näyttää hyvältä. Hän ei ole koskaan käyttänyt vaakaa eikä mittanauhaa tai miettinyt rasvaprosentteja, vaan paljastavin ja ainoa mittari on ollut peili.

Jo teininä hänellä oli tarkka viikkosuunnitelma kuntosalille: sen avulla hän varmisti, että kaikki lihasryhmät saivat sopivasti rasitusta.

– Lihaksia piti olla, mutta niitä ei saanut olla liikaa. En halunnut olla mikään muskelimies.

Teini-iässä ilmestyivät myös finnit. Julius ei ollut enää tyytyväinen kasvoihinsakaan.

– Hankin meikkivoiteita, peittelin finnejäni ja kehityin melko taitavaksi ehostajaksi.

Niiltä ajoilta hänellä on vieläkin pakkomielle pyyhkiä kasvojaan paperilla tietyin väliajoin. Kiiltävä iho ei näytä hyvältä.

– Mietin kyllä jo nuorena, että taidan tuijottaa liikaa peiliin, mutta kuvittelin, että se menee ohi, kun aikuistun. En kuitenkaan puhunut neurooseistani vanhemmilleni. Uskoin olevani turvassa omassa tarkkaan kontrolloidussa kuplassani.

Paineet eivät hellittäneet, vaikka Julius aikuistui. Päinvastoin. Täydellisyyden tavoittelu kohdistui muuhunkin tekemiseen.

”Saatan vatvoa syömisiäni tuntikausia”

Itsensä hallintaan ja täydelliseen ulkonäön tavoitteluun liittyi myös ruokavalion tarkkaileminen.

– En ole koskaan laihduttanut, mutta olen aina yrittänyt syödä mahdollisimman terveellisesti ja oikein.

Pahimmillaan iso osa hänen ajastaan meni aterioiden suunnitteluun. Tilaa voisi kuvata ortoreksiaksi, pakonomaiseksi haluksi syödä oikein.

– Ei saa syödä liikaa, mutta täytyy syödä tarpeeksi, että jaksaa treenata… Saatan vieläkin vatvoa syömisiäni tuntikausia: otanko kalaa illalla, ja jos syön aamulla kaurapuuroa, saanko tarpeeksi rasvaa ja onko rasva oikeanlaatuista.

Hieman armollinenkin hän on sentään osannut itselleen olla.

– Olen aina ollut tiukka arkirutiineista, kuntoilen ja syön terveellisesti, mutta olen antanut itselleni luvan elää epäterveellisesti viikonloppuisin. Viisi päivää tiukkaa treeniä ja ruokavaliota, kaksi päivää mättöä ja huoletonta menoa.

Tosin perfektionistille armollisuuskaan ei ole yksiselitteinen.

– En osaa esimerkiksi päättää, onko perjantai-ilta jo viikonloppua vai ei. Tai voiko sunnuntai-iltana vielä mässäillä, koska sehän häiritsee maanantain treenejä…

Hän saattaa myös pohtia loputtoman pitkään sitä, voiko syödä palan vaaleaa leipää, ja jos voi, pitääkö sen takia tehdä tiukempi treeni. Hän on ankara itselleen ja kertoo kontrolloivansa liikunnan ja syömisen lisäksi lepoaan.

– Jos nukun vain kuusi tuntia, palautumisaika esimerkiksi jalkatreeneistä ei riitä. Ja jos uni ei tule, huolestun siitä, että seuraava päivä menee pieleen.

– Suurin pelkoni oli ajatus, että joku sanoisi, että ennen Julius oli niin hyvännäköinen, kuinka se nyt on tuollainen läski ja plösö.

Suru isästä purkautui rappiokautena

Julius oli parikymppinen, kun hänen isänsä kuoli. Surun keskellä hän tunsi myös syyllisyyttä – tässäkään asiassa hän ei ollut mielestään riittävän hyvä.

– Isä oli maailman paras isä, mutta olinko osannut näyttää sen hänelle? En ollut ehkä pitänyt tarpeeksi yhteyttä häneen viimeisinä kuukausina…

Isän kuoleman jälkeen Julius menetti muutamaksi kuukaudeksi elämänsä hallinnan. Hän ajeli eteenpäin kiihkeällä menovaihteella.

– Se oli sellainen lyhyt rappiokausi. Purin suruni juhlimiseen, istuin baarissa, join ja poltin tupakkaa.

Pian tarve suorittamiseen ja elämänhallintaan kuitenkin palasi, ja kontrollointi jatkui.

– Neljä vuotta sitten minulla oli tosin hyvä jakso, kun opiskelin yhden vuoden kansanopistossa Lahdessa. Ruokailu ei ollut minun vastuullani, joten en ehtinyt kovin paljon miettiä itseäni ja ulkonäköäni.

Mutta koulun jälkeen peili oli taas Juliuksen itsehallinnan ankara päätuomari. Tyttöystäväkin jäi sivuasiaksi, kun yksi tavoite oli ylitse muun:

– Halusin olla timmissä kunnossa. Suorituskeskeisyys heijastui kaikkeen. Tarkkailin itseäni ja suurin pelkoni oli ajatus, että joku sanoisi, että ennen Julius oli niin hyvännäköinen, kuinka se nyt on tuollainen läski ja plösö. Pelkäsin, että olisin myös huonompi näyttelijä, jos olisin lihava, Julius kuvailee.

”Miesten ulkonäköpaineista puhutaan vähän”

Herätyksen saatuaan, pari vuotta sitten – silloin kun tyttöystävä lähti – Julius hakeutui Helsinki Mission tarjoamaan kymmenen kerran terapiaan.

– Se auttoi minua paljon. Nykyään pystyn puhumaan näistä asioista, jotka ovat hallinneet elämääni ja aiheuttaneet minulle ahdistusta.

Pahimmista sydänsuruista selvittyään Julius alkoi myös työstää esitystä miehen ulkonäköpaineista, vaikka aiheen henkilökohtaisuus pelottikin.

– Pohdin pitkään, mistä kaikesta haluan avautua ja avaudunko liikaa. Ja mitä muut ajattelevat, kun paljastuu, kuinka kummallinen olen.

Julius on kuitenkin ääripään ihminen, eikä hän pidä kompromisseista.

– Vaihtoehto on tehdä homma joko täysin henkilökohtaisesti tai sitten ei lainkaan. Kun teen omakohtaisen näytelmän, olen avoin ja rehellinen, tai sitten en tee sitä.

OTE-esitys valmistui vuosi sitten syksyllä. Se sai lämpimän ja myönteisen vastaanoton.

– Palaute todisti, että teema on tärkeä. Miesten ulkonäköongelmista puhutaan vähemmän kuin naisten. Meille kaikille asetetaan valtavat paineet onnistua kaikessa – pitää näyttää hyvältä tietyn ihannekuvan mukaan.

– OTE-esityksen henkilökohtaisuus pelotti ensin, mutta halusin kuitenkin olla rehellinen, Julius pohtii.

”Haaveilen suuresta rakkaudesta”

Taide on ollut Juliukselle myös terapiaa. Hän sanoo olevansa yhä neuroottinen ja kuntoilevansa liikaa, mutta nyt hän tuntee olevansa joustavampi ja fiksumpi kuin pari vuotta sitten.

Kun ongelmat ja neuroosit sanoo ääneen, ne alkavat tuntua tavallisemmilta eivätkä ole enää niin hävettäviä.

– Olen oppinut tuntemaan itseäni, ja ehkä olen vähän aikuistunutkin. Nykyään pystyn hetkittäin jopa nauramaan neurooseilleni, hän sanoo hymyillen.

Kiitetyn OTE-esityksen lisäesitykset ovat helmikuun lopulla, ja sitä ennen vuorossa on perheprojekti Pellisusimäki, johon kuuluu nelipäiväinen Juliuksen isän, Markku Susimäen taidenäyttely. Sen avajaisissa on äidin, Ilona Pellin muotinäytös ja Juliuksen tanssillinen performanssi.

– Katson yhä päivittäin itseäni peilistä, mutta en ole enää ahdistuksissani kehoni kanssa. Useimmiten olen semityytyväinen.

Julius uskoo, että seuraavassa parisuhteessaan hän osaa jo ajatella kumppaniaan eikä jää tuijottamaan omaa peilikuvaansa.

– Haaveilen suuresta rakkaudesta, perheestä ja lapsista – ja tietysti eniten siitä, että minulla olisi täydellisen terve itsetunto. Tuskin tavoitan sitä koskaan, mutta yritän hellittää neurooseistani. Olen matkalla oikeaan suuntaan.

Hän haluaa keskittyä tekemiseen ja yhteistyöhön muiden kanssa.

– Jo ongelmien tiedostaminen on iso askel. Pyrin elämään sydän auki, ja yritän olla niin rehellinen kuin vain voin.

Julius Susimäki, 28

Työ: Tanssija, näyttelijä.

Perhe: Asuu yksin. Äiti Ilona Pelli, isoveli Joonas perheineen.

Koti: Helsingin Kampissa.

Ajankohtaista: Pellisusimäki – nelipäiväinen taidenäyttely Markku Susimäen teoksista. Avajaisissa on Ilona Pellin muotinäytös ja Julius Susimäen tanssillinen performanssi Helsingin Kaapelitehtaan Valssaamolla 1.2.–4.2. OTE-lisäesitykset Kaapelitehtaan Pannuhallissa 27.2.–2.3.

X