Terveys

Painopeitto ei ollutkaan vain yhden joulun hitti – unitutkija kertoo, missä tilanteessa sen käytöstä voi erityisesti olla hyötyä

Painopeitosta väitetään olevan apua yölliseen levottomuuteen ja ahdistuneisuuteen. Kysyimme unitutkijalta, kenelle painopeitto sopii ja millaista hyötyä sen käytöstä voi olla.

Teksti:
Maria Lieto
Kuvat:
Istock

Painopeitto on kehitetty alun perin erityislasten hoitoon.

Painopeitosta väitetään olevan apua yölliseen levottomuuteen ja ahdistuneisuuteen. Kysyimme unitutkijalta, kenelle painopeitto sopii ja millaista hyötyä sen käytöstä voi olla.

Muutaman vuoden takainen suosikkijoululahja painopeitto löytyy monesta suomalaiskodista. Painopeitto on yleensä muutamasta kilosta noin kymmeneen kiloon painava peitto, josta moni kokee saavansa apua rauhoittumiseen ja nukahtamiseen.

THL:n tutkimusprofessori Timo Partosen mukaan painopeitto näyttää tavalliselta peitolta, mutta täytteenä on käytetty vanun tai untuvan lisäksi esimerkiksi pieniä mikrolasi- tai metallipalloja. Painavan peiton on tarkoitus antaa kehoa vasten painautuessaan käyttäjälleen hyvänolon tunne.

– Moni kokee painopeiton aiheuttaman lievän paineen turvalliseksi ja rauhoittavaksi, mistä johtunee mahdollinen myönteinen vaikutus nukahtamiseen tai unessa pysymiseen. Painopeitto myös estää ylimääräisen liikehdinnän, mikä voi edesauttaa rentoutumista, hän sanoo.

Painopeitto: hyödyistä on olemassa alustavaa tutkimusnäyttöä

Alun perin toimintaterapiassa erityislasten hoitoon kehitetty painopeitto on viime vuosina tullut suosituksi myös esimerkiksi stressistä tai nukahtamisvaikeuksista kärsivien aikuisten keskuudessa.

Toistaiseksi hyödyt perustuvat ensisijaisesti ihmisten kokemuksiin, mutta Partosen mukaan painopeiton vaikutuksista levottomuuteen, rauhattomuuteen ja ahdistuneisuuteen on olemassa myös vähäistä tieteellistä tutkimusnäyttöä.

– Painopeiton vaikutuksia on tutkittu esimerkiksi ahdistuneisuudesta ja kivuista kärsivillä aikuisilla. Tähän mennessä kertyneen tutkimusnäytön mukaan painopeitto lievittää ahdistuneisuutta ja levottomuutta kuitenkaan kohentamatta unta.

Eräässä tutkimuksessa painopeiton käytön havaittiin rauhoittavan muistisairauksista kärsiviä vanhuksia.

– Muistisairaudet voivat häiritä tavallista vuorokausirytmiä, aiheuttaa rauhattomuutta ja tehdä unesta levotonta. On mahdollista, että painopeitto voisi hyödyttää myös muistisairauksista kärsiviä. Edellytyksenä tietysti on, että muistisairas on itse halukas kokeilemaan painopeittoa, Partonen sanoo.

Painopeiton hyötyjen sanotaan usein perustuvan syväpaineentuntoon ja lisäävän sitä kautta aivoissa muun muassa endorfiinin ja serotoniinin tuotantoa.

– Toistaiseksi ei kuitenkaan ole tietoa siitä, mihin painopeiton vaikutus perustuu. Mutta on loogista, että moni kokee painopeiton antaman kapalomaisen tunteen miellyttäväksi ja turvalliseksi, Partonen sanoo.

Oma paino vaikuttaa siihen, kuinka painava peitto kannattaa valita

Kuka tahansa voi kokeilla, olisiko painopeiton käytöstä apua rentoutumisessa tai nukahtamisessa. Erityisesti sen rauhoittavasta vaikutuksesta voivat kuitenkin hyötyä stressistä, ahdistuneisuudesta tai levottomuudesta kärsivät.

– Toistaiseksi ei ole tiedossa sairauksia, joiden vuoksi painopeiton käyttöä ei voisi kokeilla. Jos kuitenkin kärsii vaikeista uniongelmista, ei painopeitosta välttämättä ole riittävästi apua. On myös tärkeää, että ajatus painavasta peitosta tuntuu miellyttävältä.

Markkinoilla on eri painoisia peittoja, mutta monet valmistajat suosittelevat sopivaksi painopeiton kilomääräksi noin 10–15 prosenttia oman kehon painosta. Esimerkiksi 70-kiloinen henkilö voisi käyttää noin 7–9 kiloa painavaa peittoa. Itselle parhaiten sopiva vaihtoehto löytyy kokeilemalla.

Kevyimmät painopeitot on yleensä tarkoitettu lapsille.

– Painopeittoa käytettäessä tulee kuitenkin huomioida ikärajasuositukset, sillä liian pienelle lapselle painopeittoa ei saa antaa. Painopeiton pitää olla sen verran kevyt, että lapsi pääsee halutessaan sen alta itse pois, Partonen muistuttaa.

Hän sanoo, että unen edistämiseksi on kuitenkin olemassa monia aivan tavallisiakin keinoja. Painopeiton käyttö olisikin hyvä yhdistää muihin nukahtamista ja unen laatua edistäviin asioihin.

Stressistä, rauhattomuudesta ja levottomuudesta kärsiville Partonen suosittelee rentoutusharjoitusten tekemistä ennen sänkyyn menoa.

– Esimerkiksi hengitys- ja lihasrentoutusharjoitukset, musiikin kuuntelu tai vaikkapa kevyt iltakävely voivat edesauttaa nukahtamista. Tärkeintä on, ettei aivoja tai kehoa enää aktivoi liian myöhään illalla, jos yöllä haluaa nukkua hyvin.

Hänen mukaansa sänkyyn kannattaa mennä vasta silloin, kun tuntee olonsa väsyneeksi.

– Siksi aktiivinen rentoutuminen kannattaa aloittaa jo pari tuntia ennen nukkumaanmenoa. Jos mielessä pyörii iltaisin stressaavia ajatuksia, voi ne pyrkiä siirtämään pois mielestä kirjoittamalla ne paperille ja palaamaan niihin vasta seuraavana päivänä. Kiire ja stressi ovat unen vihollisia.

X