Jatkuva vitkastelu ja aloittamisen vaikeus voivat kertoa ADD:sta.
Aloitekyvyn puute, järjestelmällisen arjen haasteet ja sosiaalinen kömpelyys voivat viitata aikuisiän tarkkaavaisuushäiriöön ADD:hen.
ADD näkyi Fiassa jo pienenä.
– Fia oli lapsena sellainen heräteltävä. Hän oli usein omissa maailmoissaan, kuvasi entinen Miss Suomi Marja Kinnunen tytärtään Anna-Sofia ”Fia” ToivostaAnnan haastattelussa.
Fiaa kiusattiin koulussa sen takia, että hän oli erilainen kuin muut. Luokkatoverit pitivät outona sitä, että Fia saattoi pysytellä syrjässä ja yhtäkkiä päästää suustaan jonkin erikoisen kommentin. Hänet suljettiin ulkopuolelle, eikä opettajakaan osannut auttaa. Oppiminen ei sujunut, koska Fia jaksoi kiinnostua vain niistä aineista, joista hän piti. Usein hän sai kuulla olevansa laiska.
ADD voi jäädä huomaamatta
Vasta aikuisena äiti ja tytär ymmärsivät, mistä oli kyse. Fialla on ADD eli tarkkaavaisuuteen liittyvä häiriö ilman sellaista ylivilkkautta, joka taas liittyy ADHD:hen. Juuri ylivilkkauden puuttuminen aiheuttaa sen, että ADD (Attention Deficit Disorder) on vaikeasti diagnosoitavissa ja saattaa jäädä huomaamatta.
ADD: Masennusta ja itsetunto-ongelmia
On tavallista, että lapsuudessa diagnosoitu ADHD muuttuu aikuisiällä ADD:ksi. Tällöin voidaan puhua lapsuuden ADHD:n jälkitilasta, jossa ylivilkkaus on vähentynyt.
Tarkkaavaisuushäiriöön liittyy myös alttius masentua sekä itsetunto-ongelmia. Itsetunto-ongelmat juontavat juurensa siihen, että ihminen on vuosien ajan kuullut olevansa kömpelö tai laiska, tyhmä tai omituinen.
ADD-diagnoosin tekee lääkäri yksilöllisten oireiden perusteella. Jos lääkehoito aloitetaan, se on usein pitkäaikainen.
Fia Toivosen elämää helpotti jo pelkästään se, että hän tiedosti tilanteensa.
– On helpompi antaa itselle anteeksi vaikkapa se, ettei saa jotain aikaiseksi, kun tietää, mistä se johtuu.
Joopajoo: Teitkö oman pääteltämäsi diagnoosista pelkästään tämän artikkelin perusteella? Suosittelen käyttämään alan lähteitä.
Kuinka monta adhd -taustaista olet tuntenut elämässäsi? Kuinka monen kanssa heistä olet keskustellut työssä, opinnoissa tai vapaa-ajallasi, esim. harrastuksissa?
Kyse on ei ole ”muotidiagnoosista” vaan ihan tunnetusti dopamiinin tai muiden aivojen välittäjäaineiden puutteellisesta toiminnasta. Elimme parikymmentä vuotta sitten tai 100 vuotta sitten erillaisessa ympäristössä, joten tarpeemme ja arjesta selviytyminen vaatii erillaisia ominaisuuksia. Näin ollen myös adhd :tä diagnosoidaan enemmän kuin vielä 90-luvulla.
Tarkentaakseni: Dopamiini on se aine, mikä tahdistaa sisäistä kelloasi, säätelee liikeitäsi ja aiheuttaa mielihyvän tunteen 🙂
Joukossamme on yhtä lailla erittäin spontaaneja, aktiivisia, kömpelöitä ja epäsosiaalisia luonteenpiirteitä (vähän diagnoosista, kokemuksistamme ja tunnelukoistamme riippuen), kuin kenessä tahansa yksilössä.
Adhd/add -diagnoosi auttaa ymmärtämään omaa käytöstämme, mutta se ei saisi olla oikeutus omalle huonolle käytökselle. Aivan kuten kenellä tahansa, itsetuntemus lisää halua kehittää omia ominaisuuksiaan paremmaksi 🙂
…joskus se voi olla lähdekritiikin ohella myös avoimuus ja tiedonhalu ennen oman mielipiteen luomista 😉
Tekstin perusteella minulla on selkeä ADD, mutta aikuisten oikeasti osaan sanoa olevani vain ”täysin saamaton”, koska helpompi olla tekemättä mitään, ilman diagnoosia. Voi jeesus näitä kaikkia diagnooseja…
Joopajoo: Teitkö oman pääteltämäsi diagnoosista pelkästään tämän artikkelin perusteella? Suosittelen käyttämään alan lähteitä.
Kuinka monta adhd -taustaista olet tuntenut elämässäsi? Kuinka monen kanssa heistä olet keskustellut työssä, opinnoissa tai vapaa-ajallasi, esim. harrastuksissa?
Kyse on ei ole ”muotidiagnoosista” vaan ihan tunnetusti dopamiinin tai muiden aivojen välittäjäaineiden puutteellisesta toiminnasta. Elimme parikymmentä vuotta sitten tai 100 vuotta sitten erillaisessa ympäristössä, joten tarpeemme ja arjesta selviytyminen vaatii erillaisia ominaisuuksia. Näin ollen myös adhd :tä diagnosoidaan enemmän kuin vielä 90-luvulla.
Tarkentaakseni: Dopamiini on se aine, mikä tahdistaa sisäistä kelloasi, säätelee liikeitäsi ja aiheuttaa mielihyvän tunteen 🙂
Joukossamme on yhtä lailla erittäin spontaaneja, aktiivisia, kömpelöitä ja epäsosiaalisia luonteenpiirteitä (vähän diagnoosista, kokemuksistamme ja tunnelukoistamme riippuen), kuin kenessä tahansa yksilössä.
Adhd/add -diagnoosi auttaa ymmärtämään omaa käytöstämme, mutta se ei saisi olla oikeutus omalle huonolle käytökselle. Aivan kuten kenellä tahansa, itsetuntemus lisää halua kehittää omia ominaisuuksiaan paremmaksi 🙂
…joskus se voi olla lähdekritiikin ohella myös avoimuus ja tiedonhalu ennen oman mielipiteen luomista 😉
Hei!
Meillä on jokaisella omat ”omituiset” piirteemme, oli diagnoosia tai ei.
Paras ihmisen ominaisuudesta on suvaitsevaisuus ja se, että kunnioittaa kaikkea ja oppii ymmärtämään myös erilaisia ihmistyyppejä, positiivinen ajattelu opettaa hitsin hyvin tähän.
Elämä on elämistä varten, oli diagnoosia tai ei.
Suzzy /
18.7.2018 klo 23:16
Suurin osa meistä haluaa diagnoosin saadakseen työkaluja oman elämän hallintaan, ymmärtääkseen mistä poikkeavassa neurologiassa on kyse. Itseäni on tutkittu jo 80 -luvulla ja todettu aistiherkkyys tuolloin. Elämä on ollut alisuorittamista, epäonnistumisia, itkua, mutta myös toivoa, uskoa ja unelmia. Nyt nelikymppisenä vahvistui ADD -diagnoosi. Ehkä viimein löydän vahvuuteni ja luontaiset taidot toteuttaa esim. ammatillisesti itseäni ja saan nykyiset opiskelut päätökseen sekä elämäni ruotuun.
En usko, että kukaan meistä tämän ”muotidiagnoosin” saaneista olisi tätä kehitysvammaa itselleen halunnut, jos olisi saanut valita. Normaalisti toimivilla aivoilla vaan pärjää helpommin yhteiskunnassa. On totta, että kaikilla ihmisillä on joskus ad(h)d piirteitä, mutta siinä vaiheessa kun kyseiset piirteet muodostuvat esteeksi arjen pyörittämiseen, työelämään, koulutukseen ja ihmissuhteisiin, puhutaan ihan syystäkin lääketieteellisen termin mukaan häiriöstä. Diagnosoimattomana tila altistaa masennukselle, ahdistukselle, päihteiden ongelmakäytölle, työkyvyttömyydelle, syrjäytymiselle ja monelle muulle yksilön ja yhteiskunnan kannalta ikävälle seuraukselle. Adhd ei ole mikään nykyisin keinoin korjattavissa oleva sairaus vaan pysyvä tila, jonka haittoja voidaan (väliaikaisesti) lieventää lääkityksellä, ja terapiassa etsitään keinoja selviytyä jotenkin oireiden kanssa.
Toivon, että kaikki artikkelin tekstiin samaistuvat ”laiskat” ja ”huonot” ihmiset olisivat armollisempia itselleen ja oikeasti miettisivät testaukseen hakeutumisen mahdollisuutta. Adhd ei toki ole ainoa sairaus, mikä oireilee näin, mutta ne tulevat kyllä selvitettyä erotusdiagnostiikassa, kun sinne tutkimuksiin hakeutuu. Mitä enemmän ihmisiä hakeutuu arvioitavaksi, sitä nopeammin lääkäreiden ja psykologien tietämys tarkkaavaisuushäiriöistä ja niiden diagnosoinnista kehittyy.
Kommentit
Joopajoo: Teitkö oman pääteltämäsi diagnoosista pelkästään tämän artikkelin perusteella? Suosittelen käyttämään alan lähteitä.
Kuinka monta adhd -taustaista olet tuntenut elämässäsi? Kuinka monen kanssa heistä olet keskustellut työssä, opinnoissa tai vapaa-ajallasi, esim. harrastuksissa?
Kyse on ei ole ”muotidiagnoosista” vaan ihan tunnetusti dopamiinin tai muiden aivojen välittäjäaineiden puutteellisesta toiminnasta. Elimme parikymmentä vuotta sitten tai 100 vuotta sitten erillaisessa ympäristössä, joten tarpeemme ja arjesta selviytyminen vaatii erillaisia ominaisuuksia. Näin ollen myös adhd :tä diagnosoidaan enemmän kuin vielä 90-luvulla.
Tarkentaakseni: Dopamiini on se aine, mikä tahdistaa sisäistä kelloasi, säätelee liikeitäsi ja aiheuttaa mielihyvän tunteen 🙂
Joukossamme on yhtä lailla erittäin spontaaneja, aktiivisia, kömpelöitä ja epäsosiaalisia luonteenpiirteitä (vähän diagnoosista, kokemuksistamme ja tunnelukoistamme riippuen), kuin kenessä tahansa yksilössä.
Adhd/add -diagnoosi auttaa ymmärtämään omaa käytöstämme, mutta se ei saisi olla oikeutus omalle huonolle käytökselle. Aivan kuten kenellä tahansa, itsetuntemus lisää halua kehittää omia ominaisuuksiaan paremmaksi 🙂
…joskus se voi olla lähdekritiikin ohella myös avoimuus ja tiedonhalu ennen oman mielipiteen luomista 😉
Kommentit
Tekstin perusteella minulla on selkeä ADD, mutta aikuisten oikeasti osaan sanoa olevani vain ”täysin saamaton”, koska helpompi olla tekemättä mitään, ilman diagnoosia. Voi jeesus näitä kaikkia diagnooseja…
olen aika yksin
Mulla ihan selvästi add sotkeutuu asia mulla
Joopajoo: Teitkö oman pääteltämäsi diagnoosista pelkästään tämän artikkelin perusteella? Suosittelen käyttämään alan lähteitä.
Kuinka monta adhd -taustaista olet tuntenut elämässäsi? Kuinka monen kanssa heistä olet keskustellut työssä, opinnoissa tai vapaa-ajallasi, esim. harrastuksissa?
Kyse on ei ole ”muotidiagnoosista” vaan ihan tunnetusti dopamiinin tai muiden aivojen välittäjäaineiden puutteellisesta toiminnasta. Elimme parikymmentä vuotta sitten tai 100 vuotta sitten erillaisessa ympäristössä, joten tarpeemme ja arjesta selviytyminen vaatii erillaisia ominaisuuksia. Näin ollen myös adhd :tä diagnosoidaan enemmän kuin vielä 90-luvulla.
Tarkentaakseni: Dopamiini on se aine, mikä tahdistaa sisäistä kelloasi, säätelee liikeitäsi ja aiheuttaa mielihyvän tunteen 🙂
Joukossamme on yhtä lailla erittäin spontaaneja, aktiivisia, kömpelöitä ja epäsosiaalisia luonteenpiirteitä (vähän diagnoosista, kokemuksistamme ja tunnelukoistamme riippuen), kuin kenessä tahansa yksilössä.
Adhd/add -diagnoosi auttaa ymmärtämään omaa käytöstämme, mutta se ei saisi olla oikeutus omalle huonolle käytökselle. Aivan kuten kenellä tahansa, itsetuntemus lisää halua kehittää omia ominaisuuksiaan paremmaksi 🙂
…joskus se voi olla lähdekritiikin ohella myös avoimuus ja tiedonhalu ennen oman mielipiteen luomista 😉
Hei!
Meillä on jokaisella omat ”omituiset” piirteemme, oli diagnoosia tai ei.
Paras ihmisen ominaisuudesta on suvaitsevaisuus ja se, että kunnioittaa kaikkea ja oppii ymmärtämään myös erilaisia ihmistyyppejä, positiivinen ajattelu opettaa hitsin hyvin tähän.
Elämä on elämistä varten, oli diagnoosia tai ei.
Suurin osa meistä haluaa diagnoosin saadakseen työkaluja oman elämän hallintaan, ymmärtääkseen mistä poikkeavassa neurologiassa on kyse. Itseäni on tutkittu jo 80 -luvulla ja todettu aistiherkkyys tuolloin. Elämä on ollut alisuorittamista, epäonnistumisia, itkua, mutta myös toivoa, uskoa ja unelmia. Nyt nelikymppisenä vahvistui ADD -diagnoosi. Ehkä viimein löydän vahvuuteni ja luontaiset taidot toteuttaa esim. ammatillisesti itseäni ja saan nykyiset opiskelut päätökseen sekä elämäni ruotuun.
En usko, että kukaan meistä tämän ”muotidiagnoosin” saaneista olisi tätä kehitysvammaa itselleen halunnut, jos olisi saanut valita. Normaalisti toimivilla aivoilla vaan pärjää helpommin yhteiskunnassa. On totta, että kaikilla ihmisillä on joskus ad(h)d piirteitä, mutta siinä vaiheessa kun kyseiset piirteet muodostuvat esteeksi arjen pyörittämiseen, työelämään, koulutukseen ja ihmissuhteisiin, puhutaan ihan syystäkin lääketieteellisen termin mukaan häiriöstä. Diagnosoimattomana tila altistaa masennukselle, ahdistukselle, päihteiden ongelmakäytölle, työkyvyttömyydelle, syrjäytymiselle ja monelle muulle yksilön ja yhteiskunnan kannalta ikävälle seuraukselle. Adhd ei ole mikään nykyisin keinoin korjattavissa oleva sairaus vaan pysyvä tila, jonka haittoja voidaan (väliaikaisesti) lieventää lääkityksellä, ja terapiassa etsitään keinoja selviytyä jotenkin oireiden kanssa.
Toivon, että kaikki artikkelin tekstiin samaistuvat ”laiskat” ja ”huonot” ihmiset olisivat armollisempia itselleen ja oikeasti miettisivät testaukseen hakeutumisen mahdollisuutta. Adhd ei toki ole ainoa sairaus, mikä oireilee näin, mutta ne tulevat kyllä selvitettyä erotusdiagnostiikassa, kun sinne tutkimuksiin hakeutuu. Mitä enemmän ihmisiä hakeutuu arvioitavaksi, sitä nopeammin lääkäreiden ja psykologien tietämys tarkkaavaisuushäiriöistä ja niiden diagnosoinnista kehittyy.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous