Terveys

Pinnaa kiristää, parisuhde on koetuksella ja suklaa houkuttaa? Selvitimme, miksi PMS-oireet tuntuvat pahenevan vuosi vuodelta

Taas on se aika kuukaudesta: itku on herkässä, tavarat lentävät seinille ja kumppani saa kuulla kunniansa. Lisäksi farkut kiristävät reisistä ja päätä särkee. Miksi PMS-oireet tuntuvat pahenevan vuosi vuodelta?
7.12.2019 Teksti: Virve Järvinen Kuvat: iStock

1. Miksi PMS-oireet tuntuvat koko ajan pahenevan?

Suurimmalla osalla naisista on jonkinlaisia kuukautisia edeltäviä oireita. Kun ne tekevät oman olon ja elon hankalaksi, kyse on PMS:stä eli premenstruaalioireyhtymästä. PMS-oireet voivat aiheuttaa itkuisuutta, ahdistusta, kiukkua ja unettomuutta. Paino voi nousta, rintoja aristaa, päätä särkeä ja vatsaa turvottaa.

PMS-oireet ovat hankalimmillaan 30–40-vuotiaana, jolloin moni elää kiireistä elämänvaihetta. Stressi pahentaa oireita. Yhdistelmäehkäisypillerit lieventävät oireita, mutta osa naisista on tässä iässä luopunut niiden käytöstä.

Jotkin perussairaudet saattavat myös kuukautisten aikoihin oireilla tavallista enemmän, jolloin PMS tuntuu entistäkin kurjemmalta.

PMS-oireille on tyypillistä se, että niiden voimakkuus vaihtelee iän ja elämäntilanteen mukaan. Joillain naisilla oireet lievenevät raskauden jälkeen, mutta osa kokee ne vasta silloin ensimmäistä kertaa. Oireiden voimakkuus vaihtelee myös kierrosta toiseen. Kaikki kuukaudet eivät ole kamalia.

2. Mistä PMS-oireet johtuvat?

Munasarjat erittävät hormoneja, joiden pitoisuudet elimistössä vaihtelevat jokaisella naisella kuukautiskierron aikana. PMS:ää potevalla naisella tämä vaihtelu vaikuttaa poikkeavalla tavalla aivojen välittäjäaineisiin, kuten serotoniiniin.

Serotoniini vaikuttaa mielialaan, vireystilaan, nukkumiseen ja ruokahaluun.

3. Kuinka rajut PMS-oireet ovat normaaleja?

PMS ei ole sairaus vaan elimistön tapa reagoida hormonimuutoksiin – siinä mielessä se on ihan normaali juttu. Osalle naisista se aiheuttaa hyvinkin voimakkaita mielialaoireita, kuten raivoa, vihaa ja masennusta. Tätä PMS:n muotoa kutsutaan PMDD:ksi eli kuukautisia edeltäväksi dysforiseksi häiriöksi.

Hankalimmillaan oireet voivat saada naisen tuntemaan, että oma mielenterveys on vaarassa. Toisin kuin mielenterveyden häiriöt, PMDD ja PMS vaivaavat vain viikon tai puolitoista ennen kuukautisia. Kun kuukautiset alkavat, oireet helpottavat.

4. Voiko oloa helpottaa itse?

Ihan ensimmäiseksi kannattaa miettiä omia elintapoja; liikkumista, syömistä ja nukkumista.

Liikunta tasoittaa mielialaa. Tavoitteellisesti liikkuvan kannattaa olla itselleen armollinen ja ymmärtää, että juuri ennen kuukautisia treeni ei välttämättä kulje. Moni vaihtaa rankat lajit tällöin lempeämpiin.

Säännöllinen uni-valverytmi tarkoittaa suunnilleen samaa nukkumaanmeno- ja heräämisaikaa arkena ja vapaalla.

Osalla naisista premenstruaalioireyhtymä lisää makeanhimoa. Se on helpompi hallita, kun muistaa syödä säännöllisesti. Kovin kostea juhliminen juuri ennen kuukautisia voi olla huono idea, sillä alkoholi vaikuttaa aivojen välittäjäaineisiin ja saattaa voimistaa oireita.

5. Mikä auttaa turvotukseen?

Raajojen turvotus kertoo kehoon kertyneestä nesteestä. Se lähtee liikkumalla ja vähentämällä suolan käyttöä. Suola kerää kehoon nestettä, mikä näkyy myös painonnousuna.

Jos vatsa turpoaa, kannattaa karsia ruokavaliosta FODMAP-hiilihydraatteja. Niitä ovat muun muassa ruis, vehnä, ohra, kaali, sipuli, omena, palkokasvit ja osa keinotekoisista makeuttajista.

Turvotukseen voi kokeilla reseptillä saatavia drospirenoni-keltarauhashormonia sisältäviä e-pillereitä tai nesteenpoistolääkkeitä.

Pinkeät rinnat voivat olla tosi kipeät. Niihin voi kokeilla bromokriptiini-lääkettä.

6. Voiko vitamiineja syömällä välttää oireet?

Matala D-vitamiinitaso ja PMS voivat kulkea käsi kädessä. Talviaikaan lähes jokainen suomalainen tarvitsee D-vitamiinilisän.

Myös B6-vitamiini ja kalsium voivat helpottaa oireita. B6-vitamiinia saa rasvaisesta kalasta, täysjyväviljasta ja pähkinöistä – tarvittaessa myös purkista. Kalsiumia saa maitotuotteista, ja sitä on lisätty myös moniin kasvipohjaisiin elintarvikkeisiin.

Rohdosten apu on rajallinen, tosin siveydenpuu-valmiste on joissain selvityksissä lievittänyt oireita.

7. Miksi e-pillerit eivät helpota kaikkien naisten oireita?

E-pillereitä on erilaisia. PMS:aan kannattaa kokeilla drospirenonia sisältäviä yhdistelmäehkäisypillereitä.

Ovulaatio eli munasolun irtoaminen laukaisee oireet. Se voidaan estää yhdistelmäehkäisyvalmisteilla eli sekä estrogeenia että keltarauhashormonia sisältävillä pillereillä, laastareilla ja renkailla. Jos on PMS-oireita, e-pillereitä kannattaa syödä putkeen, kunnes tulee tiputteluvuotoa. Siinä vaiheessa pidetään neljän viiden päivän tauko. Yhdelle tauko tulee joka toinen kuukausi, toiselle kerran vuodessa.

Hormonikierukka helpottaa joidenkin oireita, mutta joillain se tekee olon entistä pahemmaksi. Apua voi saada myös mielialalääkkeistä; serotoniinin takaisinoton estäjistä eli SSRI-lääkkeistä.

8. Jääkö mielialalääkkeisiin koukkuun?

Kun SSRI-lääkkeillä hoidetaan PMS:stä johtuvia mielialaoireita, annos on pienempi kuin esimerkiksi masennuksen hoidossa. Masennuksen hoidossa lääkkeitä käytetään jatkuvasti. PMS:ssä usein riittää, että niitä käytetään vain niinä päivinä, kun on oireita. Vieroitusoireet liittyvät lääkkeiden runsaaseen ja pitkäaikaiseen käyttöön.

9. Mitä tehdä, jos parisuhde on katkolla kerran kuussa?

Jos naisella on pahoja oireita, puoliso, lapset ja työkaverit joutuvat usein sijaiskärsijöiksi. Heille kannattaa kertoa, ettei syy tavallista lyhyempään pinnaan ole heissä. Muutaman päivän päästä helpottaa.

Jos tilanne on tosi, tosi paha, voidaan käyttää GnRH-agonisteja. Ne lamaavat munasarjojen toiminnan ja aiheuttavat vaihdevuodet. Sen vuoksi ne ovat ihan vihoviimeinen konsti.

Vaihdevuosissa PMS loppuu. Se voi olla laiha lohtu: hankalat premenstruaalioireyhtymäoireet saattavat ennakoida hankalia vaihdevuosioireita.

10. Mistä tietää, ettei kyseessä ole mikään muu vaiva?

Oirepäiväkirja paljastaa PMS:n. Päiväkirja kannattaa ottaa mukaan gynekologin vastaanotolle.

Malli päiväkirjaan löytyy Terveyskirjaston sivuilta. Koska oireet vaihtelevat eri kuukausina, kirjaa pidetään vähintään kahden kuukautiskierron ajan.

Asiantuntijana naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, LT Riina Katainen, Turunmaan sairaala, Turun Perhelääkärit, Pihlajalinna Parainen

 

Lue myös

Suosittelemme