Piinaavat polvikivut vaikeuttivat Arjan, 55, liikkumista yli vuoden: ”Tekonivelleikkaukset antoivat minulle elämäni takaisin”

Arja Immoselta pääsi itku ortopedin vastaanotolla: viimein joku ymmärsi, miten tuskissaan hän oli ollut viimeiset puolitoista vuotta. Tekonivelleikkausten myötä polvikivut kaikkosivat ja Arja innostui uudella tavalla liikunnasta.

Vaadittiin monta lääkärikäyntiä, ennen kuin Arja Immosen, 55, polvikivut otettiin tosissaan.

Kun viimein löytyi ortopedi, joka ymmärsi, miten tuskissaan hän oli pari viime vuotta ollut, Arja purskahti itkuun.

Polven tekonivelleikkaus on nyt tehty molempiin jalkoihin ja uusi, liikkuvaisempi arki on koittanut.

Polvikipu ei hellittänyt

”Muistan tarkkaan, milloin polveni alkoi oireilla. Oli syyskuun toinen päivä vuonna 2019, ja olin palaamassa lomamatkalta. Harppasin vesilätäkön yli lento­kenttäbussin portaiden ensimmäiselle askelmalle. Askelma olikin liukas ja siinä oikea polvi sitten vääntyi.

Kipuilin polven kanssa aikani, kunnes lähdin lääkäriin. Siellä minua ei otettu vakavasti.

Kun vielä saman vuoden joulu­kuussa käveleminen oli silkkaa tuskaa, päätin, että lähden omilla rahoillani tarkempiin tutkimuksiin. Varasin ajan magneettikuvaan. Ajattelin, että jotakin polvessa on pakko olla rikki, koska en parane.

Magneettikuvat osoittivat, että sääriluussa oli murtuma ja nivelkierukka oli säpäleinä. Sain kyynärsauvat pariksi kuukaudeksi, siinä se – vieläkään polvi ei lähtenyt paranemaan.

Astuminen sattui ja polvilleen meno sekä kyykistyminen oli mahdotonta. Arvelin, että minulla täytyy olla nivelrikko.”

Liian nuori nivelrikkopotilaaksi?

”Liikkumisvaikeudet olivat ikäviä, mutta kaikkein pahinta olivat kivut ja etenkin yösäryt, jotka pitivät hereillä.

Kunnollisia kipulääkkeitä en voinut ottaa, sillä minulla on munuaisten vajaatoiminta, eivätkä tulehduskipulääkkeet silloin sovi.

Lisäksi lääkärit sanoivat, että olen liian nuori nivelrikkopotilaaksi – ja koska olen aina ollut ylipainoinen, minusta tuntui, että vaivaani vähäteltiin jo senkin vuoksi.

Vajaan vuoden kestin, mutta kun menin lääkäriin uudestaan syksyllä 2020, sanoin, että nyt saa riittää! Kerroin, että olen yli vuoden odottanut saavani apua. Painotin, että olen ihan oikeasti kipeä.

Tällä kertaa sain sanottavani perille. Lääkäri tuumi, että ’kuvataan se polvi, jos kerran haluat’.

Ja kun kuvat valmistuivat, todettiin, että polvessa olivat luupinnat jo aivan vastakkain. Luut hankautuivat toisiaan vasten, kun terveessä polvessa paksut nivelrustot erottavat sääri- ja reisi­luun toisistaan.

Ei ihme, että olin niin tuskissani.”

Särkylääkettä ja kortisonia ensihätään

”Tästä alkoi hoitopolkuni. Sain särkylääkkeen, jonka avulla kykenin viimein nukkumaan.

Lisäksi sain polveeni kortisonia, joka auttoi ensihätään. Pistosta seuraavan viikon aikana kävelin yhteensä 30 kilometriä, niin iloinen olin.

Mutta eipä kortisonin teho pitkään jatkunut. Jatkopiikit eivät auttaneet enää ollenkaan.

Fysioterapeutillekin sain lähetteen, ja sieltä sain kyllä oikein hyviä jumppaohjeita.

Sitten sattuma astui peliin. Aloin potea vaikeita rytmihäiriöitä, ja pienikin tekeminen laukaisi ne. Se pysäytti fysioterapian.

Lopulta olin taas siinä pisteessä, että liikkuminen sattui kovasti.”

Ortopedi ymmärsi tuskan

”Yllätyskäänne tapahtui ihan tavallisessa munuaiskontrollissa viime vuoden keväällä. Kävi ihmeellinen juttu: kun mainitsin polvestani, sain lähetteen Päijät-Hämeen keskussairaalaan.

Lähettävä lääkäri arveli, että voisin päästä ensimmäiseen leikkausarvioon joskus syksyllä. Tiesin, että sinne asti en kestä.

Varasin ajan yksityiselle ortopedille. Hän kysyi, miksi edes harkitsisin paikallista keskussairaalaa, kun on olemassa sellainenkin vaihtoehto, että voisin itse valita hoitopaikkani ja kunta maksaisi hoitoni.

Ortopedi suositteli yksityistä tekonivelleikkauksiin erikoistunutta sairaalaa Tampereella.

Ortopedin lähetteellä olin viime vuoden heinäkuussa sairaalassa ensimmäisissä tutkimuksissa.

Kun lääkäri totesi minua tutkiessaan, että mahdatpa olla kipeä, minulta pääsi itku. Että oli joku, joka uskoi ja tiesi, kuinka tuskissani olin nämä puolitoista vuotta ollut.”

Leikkauksesta toipuminen käynnistyi hyvin

”Oikea polveni leikattiin vuosi sitten syyskuussa. Lääkäri oli varoittanut, että leikkauksen jälkeen polvi on hyvin kipeä – mutta liikkua silti pitää.

Ja kipeähän minä olin, pahinta olivat ensimmäiset kaksi viikkoa. Tuntui siltä, että minulla ei ollut enää lihaksia, joilla nousta jaloilleni.

Toipuminen lähti silti hyvin käyntiin, ja keräsin sinnikkäästi askelia.

Mutta koska varasin painoa niin paljon vasemmalle jalalleni, sekin kipeytyi.

Työterveyshuollossa paljastui pian, että vasenkin polveni oli nivelrikkoinen. Ei kun uudestaan samaiseen yksityissairaalaan.

Toinen polveni leikattiin kuluvan vuoden kesäkuussa.”

Liikkeelle uusien polvinivelten kanssa

”Vaikka toisesta tekonivelleikkauksesta on vasta joitakin kuukausia ja olen yhä toipilas, olen samalla maailman onnellisin ihminen!

Päätin, että kun minulle on tällainen mahdollisuus suotu, alan liikkua entistä enemmän. Halusin antaa koiralleni takaisin kaiken sen, mistä se oli jäänyt kuntoni takia paitsi.

Jouduin polviongelmien takia lopettamaan suomenlapinkoirien kasvattamisen, joka oli rakas harrastukseni 15 vuotta. Samasta syystä ja osin kerrostaloon muuton takia jouduin myös raskain mielin luopumaan kahdesta koirastani. Nyt minulla on enää yksi koira, Hani, jonka kanssa ulkoilen.

Jälkimmäisestä leikkauksesta olen toipunut selvästi nopeammin kuin ensimmäisestä. Syynä ei voi olla mikään muu kuin se, että olin ottanut ­tavoitteek­seni vahvistaa lihaksia ja niveliä siitä, mihin kuntoon ne olivat paikoillaan olon takia päässeet.

Pari kuukautta ensimmäisen polven operoinnista olin jo kuntosalilla – jonne minua ei olisi saanut aiemmin millään.

Lisäksi palasin pilatestunneille. Meillä on ihana ohjaaja, joka on myös fysioterapeutti. Hän räätälöi minulle ennakkoon kaikki liikkeet ja sanoi, että tule mukaan heti kun pystyt.”

Polven tekonivelleikkaus antoi elämän takaisin

”Nyt olen jo siinä pisteessä, että pystyn kävelemään normaalisti ja kulkemaan portaita – ja mikä parasta, elämään ilman kipuja.

Odotan kauheasti, että toinenkin polvi sen verran toipuu, että pääsen Hanin kanssa pitkille metsälenkeille. Jos en vielä tänä syksynä, niin viimeistään ensi keväänä.

Tätä nykyä arki on kaikin puolin ihanaa. Palasin leikkauksen jälkeiseltä sairauslomalta töihin elokuun puolivälissä – mukavaa sekin.

Teen toimistotyötä, ja minulla on sähköpöytä. Voin valita, istunko vai seisonko. Ihan kaikkia kahdeksaa tuntia ei tarvitse jaksaa jalkojen päällä.

Helpottavinta on, että olen voinut jättää taakseni kaiken sen taakan. Pelkoni siitä, että joutuisin jo tässä iässä pyörätuoliin, on saanut tehdä tilaa valoisammalle ja ennen kaikkea liikunnallisemmalle tulevaisuudelle.

Voisi sanoa, että tekonivel­leikkaukset antoivat minulle elämäni takaisin.”

Juttu on ilmestynyt Kotilääkärin numerossa 8/2022.

Lue lisää

• Liikunta

  Selkä- ja polvikipujen syynä jäykät lonkat? 7 avaavaa liikettä

• Terveys

  Auttaako polvikipuun liike vai lepo? Asiantuntija kertoo yleisimmät polvikipujen syyt ja milloin tarvitaan lääkäriä

• Terveys

  Epämääräiset jalkasäryt haittasivat Petran, 48, elämää vuosia, kunnes diagnoosiksi tuli nivelrikko: ”Luulin kipujeni johtuvan ylipainosta ja seisomatyöstä”