Terveys

Syö itsesi uneen

Teksti:
Anna.fi

Päivisin väsyttää, mutta illalla nukkumatti pysyy piilosilla? Sopiva iltapala voi houkutella unen esiin.

nainen syo

Vaikka luulisi että pimeässä nukkuu erityisen hyvin, kaamoksen aikaan unen laatu voi olla jopa heikompaa kuin kesän valoisina öinä. Kun vuorokaudessa on yhä vähemmän valoisaa aikaa, unen ja valveen rytmiä säätelevä sisäinen kello voi hämmentyä: aamuherääminen on hankalaa ja päivällä on väsyneenpöhneä olo, mutta illalla uni ei tahdokaan tulla. Iltanukahtamista voi vaikeuttaa myös se, jos hämärän väsyttämänä ei malta vastustaa päivänokosien houkutusta. Hyvän unen kannustimeksi voi kaurapuuron vaihtaa iltapalaksi ja nauttia sen lämpimän teekupposen kera. Unen tuloa voi suostutella suloisesti myös suklaalla tai banaanilla.

1. Banaani

Banaanissa on runsaasti tryptofaania, jota elimistö tarvitsee muodostaakseen serotoniinia. Serotoniini on mielialan säätelyyn osallistuva aivojen välittäjäaine ja toimii esiasteena melatoniinille, jota myös unihormoniksi kutsutaan. Serotoniinin ja melatoniinin arvellaan liittyvän kaamosväsymykseen, jonka oireistoon kuuluvat päiväaikainen väsymys ja toisaalta nukahtamisvaikeudet. Banaani sisältää myös paljon kaliumia, joka on tärkeä hivenaine lihasten ja hermoston toiminnalle. Kun mieli on hyvä ja keho rento, unikin tulee helpommin. Banaani on täyttävää ja pitää hyvin nälkää, joten jos mahan kurniminen pitää hereillä, banaanilla pikkunälkä taittuu vaikka sängyssä syöden.

2. Suklaa

Vaikka kaakaopapu sisältää hieman kofeiinia, sen vastapainoksi kaakaossa on runsaasti tryptofaania sekä magnesiumia, joka auttaa lihaksia rentoutumaan ja palautumaan. Suklaan sisältämä sokeri paitsi tehostaa tryptofaanin toimintaa, myös edistää unentuloa, sillä pientä hiilihydraattipiikkiä seuraa usein raukea olo. Sokerilla itsensä nukuttaminen ei kuitenkaan ole jatkuvasti järin terveellinen tapa, joten on hyvä muistaa terveellisen suklaasyönnin sääntö: Mitä tummempi suklaa, sitä enemmän se sisältää aitoa kaakaota ja vähemmän lisättyjä rasvoja ja sokereita. Esimerkiksi perinteinen tumma, makeuttamaton kaakaojauhe on hyvä pohja kuumalle iltakaakaolle Veden sijasta maitoon keitettynä kaakao on vielä tehokkaampaa, sillä myös maidossa on tryptofaania. Kaakaon makeutuksena voi käyttää hunajaa, joka on valkoista sokeria parempi vaihtoehto. Nestettä vähentämällä saat kaakaosta paksua, suklaakastikkeen tapaista, jolloin voit vaikka dipata siihen banaania!

3. Kaura

Kauraa tavataan syödä aamiaiseksi, mutta yhtä lailla se sopii iltakäyttöön. Kaikissa viljoissa on jonkin verran tryptofaania, ja kaurasta saa myös reilun annoksen B-vitamiineja sekä magnesiumia. B-ryhmän vitamiinit ovat tärkeitä hermoston säätelylle, magnesium puolestaan lievittää lihasten kireyksiä. Vastakeitetty puuro lämmittää ja rentouttaa koko kehon, mutta jos kesähelteellä on jo valmiiksi liian kuuma nukkua, viileäksi vaihtoehdoksi voi kipaista lähikaupasta kaurajäätelöä tai käyttövalmista kylmää kaurajuomaa.

Kauran ikioma tehoaine on aveniini-niminen flavonoidi, joka onkin saanut nimensä kauran tieteellisestä nimestä Avena sativa. Aveniini rauhoittaa hermostoa ja voi siten lievittää stressiperäisiä nukahtamisvaikeuksia. Aveniinia on erityisen runsaasti kauranversoissa, ja kauranversouute onkin vaikuttavana ainesosana monissa mielen rauhoittamiseen tarkoitetuissa rohdosvalmisteissa.

4. Kamomilla

Kaunis kamomillankukka, kotoisammin kamomillasaunio, on auttanut ihmisiä unten maille historian hämäristä saakka. Kamomillassa on haihtuvaa öljyä, jonka sisältämillä yhdisteillä on rauhoittava ja unen tuloa edistävä vaikutus. Kamomillateetä löytyy niin luontaismyymälöistä kuin ruokakauppojen teehyllyistä. Unijuoma-ainekset voi kerätä ja kuivata kaamoksen varalle itsekin, sillä kamomillasauniota kasvaa luonnonvaraisena ainakin eteläisissä osissa Suomea. Kamomillasaunio muistuttaa ulkonäöltään hiukan päivänkakkaraa ja vielä enemmän peltosauniota, mutta lajissa erehtyminen ei onneksi ole vaarallista, sillä päivänkakkara ja peltosaunio ovat myrkyttömiä. Teeksi kamomillaa haudutetaan viitisen minuuttia vastakiehautetussa vedessä, jotta vaikuttavat ainesosat pääsevät vapautumaan. Kukkia kannattaa laittaa kupillista kohden vain muutama, sillä vaikka kamomilla kohtuudella käytettynä toimii myös vatsarohtona, liian vahva kamomillatee voi aiheuttaa herkkävatsaiselle pahoinvointia.

Rohdosasiantuntijana Yvonne Holm, Farmaseuttisen biologian osasto, Helsingin yliopisto.
Lähteet: www.thl.fi; www.duodecimlehti.fi
Lisätietoja: www.suklaayhdistys.com; www.lumoudukaurasta.fi ja www.tts.fi/Eliaksenyrttitarha

Teksti: Anu Holopainen

X