Terveys

Uudet laihdutuslääkkeet vaikuttavat aivojen nälkäkeskukseen – lääkäri kertoo, kenelle ne sopivat

Uusien laihdutuslääkkeiden teho perustuu siihen, että nälän tunne vähenee. Lääkkeet eivät silti ole oikotie painonpudotukseen, vaan ne toimivat elintapamuutosten tukena.

Teksti:
Johanna Jantunen
Kuvat:
Istock

Reseptillä saatavat laihdutuslääkkeet ovat joko pillereitä tai pistoksia.

Uusien laihdutuslääkkeiden teho perustuu siihen, että nälän tunne vähenee. Lääkkeet eivät silti ole oikotie painonpudotukseen, vaan ne toimivat elintapamuutosten tukena.

Modernit, vuoden 2018 kieppeillä markkinoille tulleet laihdutuslääkkeet toimivat useimmilla, kun niitä käytetään ylipainon hoidossa elintapamuutosten tukena.

– Tällä hetkellä lihavuuden lääkehoito lisääntyy voimakkaasti, kun lääkärit tietävät siitä yhä enemmän ja ihmiset osaavat myös itse kysyä lääkkeiden perään, Mehiläisen painonhallintalääkäri André Heikius kertoo.

Suomessa on tällä hetkellä myynnissä kaksi nykyaikaista reseptillä saatavaa laihdutuslääkettä, Mysimba ja Saxenda. Molemmilla lääkkeillä voidaan saavuttaa vuositasolla noin 8–9 prosentin painonpudotus.

Lisäksi Suomen apteekkeihin on lähitulevaisuudessa tulossa kolmas lääke, Wegovy, joka on nykyisistä laihdutuslääkkeistä tehokkain. Sillä voidaan Heikiuksen mukaan saavuttaa lähes 20 prosentin painonpudotus vuodessa.

– Wegovylle on jo myyntilupa, mutta Suomen apteekkeihin lääkettä ei olla toistaiseksi vielä saatu. Lääke on valtavan suosittu Yhdysvalloissa, mikä selittää sitä, ettei sitä ole vielä riittänyt tarpeeksi Euroopan markkinoille.

Laihdutuslääkkeet eivät ole oikotie painonpudotukseen, vaan ne toimivat aina painonhallintaa auttavan ruokavalion ja liikunnan tukena.

– Jos lääkkeitä käyttäisi ilman elintapamuutoksia, joku voisi silti hyötyä niistä väliaikaisesti, mutta elintapamuutostyö on tärkeää, Heikius painottaa.

Elintapamuutokset eivät tarkoita vain ravitsemusmuutoksia. Monille esimerkiksi stressin hallinta ja kiireen vähentäminen ovat hyvin olennaisia asioita, jotta painonpudotus onnistuu.

Laihdutuslääkkeet helpottavat nälän kanssa kamppailua

Modernit laihdutuslääkkeet perustuvat siihen, että ne saavat ihmisen syömään vähemmän.

– Nälkä vähentyy ja kylläisyys tulee nopeammin. Annoskoko pienenee ja mieliteot vähenevät. Moni myös kertoo, ettei syömistä enää tarvitse ajatella niin paljon eikä käydä kamppailua nälän kanssa, mikä helpottaa elämää valtavasti, Heikius sanoo.

Wegovy ja Saxenda vaikuttavat aivoissa hypotalamuksessa sijaitsevaan nälkäkeskukseen. Mysimba toimii nälkäkeskuksen lisäksi myös aivojen palkitsemisjärjestelmän keskuksessa.

Mysimba on tablettina otettava lääke, ja sen vaikuttavat aineet ovat bupropioni ja naltreksoni. Saxenda ja Wegovy puolestaan annetaan pistoksena. Saxendan vaikuttava aine on liraglutidi ja Wegovyn semaglutidi.

Vaikka Wegovy-lääkettä ei vielä Suomesta löydy, moni suomalainen pudottaa tälläkin hetkellä painoa sen sisältämällä semaglutidilla. Virallisesti diabeteksen hoitoon käytettävää Ozempic-lääkettä voidaan määrätä painonpudotuksen tueksi.

Kenelle laihdutuslääkkeitä voidaan määrätä?

Laihdutuslääkkeitä ei käytetä kuuriluonteisesti vaan pitkäaikaisesti, samaan tapaan kuin esimerkiksi verenpainelääkkeitä. Ylipainon hoitoon täytyy usein suhtautua jatkumona, ei projektina.

– Monen kohdalla lääkettä käytetäänkin pitkään, kuukausista vuosiin, ja täysin syystä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että jos paino on pudonnut lääkkeiden avulla merkittävästi, monilla on taipumus saada painoa jossain määrin takaisin lääkkeiden käytön lopettamisen jälkeen.

– Toki lääkkeistä on myös onnistuttu luopumaan ongelmitta, kun elintavoissa on pystytty tekemään muutoksia ja elämäntilanne on muuttunut sellaiseksi, että painonhallinta on helpompaa.

Kuten muillekin reseptilääkkeille, laihdutuslääkitykselle on olemassa tietyt kriteerit.

– Monesti kysytään, ovatko laihdutuslääkkeet mahdollisia vain heille, joilla on todella paljon ylipainoa. Vastaus on ei.

Jo painoindeksi 30 kg/m² on käyttöaihe lihavuuden lääkehoitoon. Tällöin liikapainoa on pituudesta riippuen 13–16 kiloa.

Laihdutuslääkityksen voi saada myös painoindeksillä 27 kg/m², jos ihmisellä on sairaus, jota lihavuus pahentaa, kuten nivelrikko, astma, uniapnea tai diabetes.

Heikius näkee, että lääkkeiden aloitusta on järkevää pohtia elintapamuutosten tueksi ajoissa, jos paino on jatkuvasti noususuunnassa.

– Tiedetään, että mitä enemmän ylipainoa kertyy, sitä vaikeammaksi siitä eroon pääseminen muodostuu.

Lue myös Kotilieden juttu: Uusi lääke lihavuuteen on auttanut Saria pudottamaan painoa jo 16 kiloa – Myös ylipainoa tutkiva professori uskoo, että lääke todella toimii

Laihdutuslääkkeet ovat painonpudotuksen tukena.
Laihdutuslääkkeet ovat elintapamuutosten tukena painonpudotuksessa.

Laihdutuslääkkeet ovat Kela-korvattavia tietyin kriteerein

Mysimbasta ja Saxendasta on mahdollista saada Kela-korvausta, jos tietyt kriteerit täyttyvät.

Mysimbaan voi saada korvausoikeuden, jos painoindeksi on vähintään 40 kg/m², tai jos painoindeksi on vähintään 35 kg/m2 ja ihmisellä on lääkehoito tyypin 2 diabetekseen, korkeaan kolesteroliin tai kohonneeseen verenpaineeseen.

Saxendaa puolestaan korvataan, jos painoindeksi on vähintään 35 kg/m², ihmisellä on diabeteksen esiaste ja lääkehoito kohonneeseen verenpaineeseen tai korkeaan kolesteroliin.

Tällä hetkellä moni kuitenkin maksaa laihdutuslääkkeet itse.

– Lääkäreiden toivomus on, että korvauskriteerejä laajennetaan, jottei lihavuuden lääkehoidosta tule epätasa-arvoista.

Mysimba-lääke maksaa tällä hetkellä noin 90 euroa kuussa ja Saxenda 120 euroa. Jos ihminen on saanut lääkkeisiin korvausoikeuden, hän maksaa niistä enintään Kelan maksukattoon saakka, joka on hieman alle 600 euroa kaikista lääkkeistä vuodessa.

Millaisia haittavaikutuksia nykyaikaisilla laihdutuslääkkeillä on?

Kaikilla lääkkeillä on omat haittavaikuksensa, jotka lääkärin pitää ottaa yksilöllisesti huomioon lääkkeitä määrätessään.

Laihdutuslääkkeisiin liittyviä yleisimpiä haittavaikutuksia päänsärky, pahoinvointi, ummetus, huimaus ja kuiva suu.

– Suurin osa haitoista häviää ajan myötä. Tutkimukset ja turvakokeet osoittavat, että laihdutuslääkkeitä voidaan käyttää pitkään, eikä pitkäaikaiskäyttöön ei liity erityisiä riskejä.

Kaikille laihdutuslääkkeet eivät kuitenkaan sovi. Esimeriksi Mysimba-lääkettä ei voida määrätä, jos ihmisellä on epilepsia, nykyinen tai aiemmin diagnosoitu bulimia tai anoreksia, opioidiriippuvuus tai bipolaarinen mielialahäiriö.

Kaikilla laihdutuslääkkeet eivät myöskään toimi.

– Mysimba toimii enemmistölle potilaista ja Saxenda selvästi enemmistölle potilaista.

X