Terveys

Vaikuttaako soijan syöminen miehen testosteronin määrään? Asiantuntijat kertovat, kannattaako soijaa syödä

Soijan terveysvaikutuksista miesten hormonitoimintaan on kohistu jo pitkään. Tutkimusnäyttö ei ole edelleenkään yksiselitteistä.

Teksti:
Päivi Pelkonen
Kuvat:
Istock

Soijaa on käytetty pitkään osana arjen ruokavaliota Aasian maissa, kuten Kiinassa ja Japanissa.

Soijan terveysvaikutuksista miesten hormonitoimintaan on kohistu jo pitkään. Tutkimusnäyttö ei ole edelleenkään yksiselitteistä.

Niin naiset kuin miehetkin tuottavat estrogeenihormonia estradiolia. Miesten tuottama estrogeeni syntyy välillisesti testosteronihormonista ja sitä tarvitaan jonkin verran tiettyjen aivoalueiden, luuston, lihaksiston, rasvan ja kolesteroliaineenvaihdunnan ylläpitoon.

Monista luonnon kasveista löytyy yhdisteitä, joilla on lieviä estrogeenin kaltaisia vaikutuksia. Soija on yksi tunnetuimmista tällaisista kasveista.

Soija on ollut peruselintarvike erityisesti Aasian maissa vuosisatojen ajan. Kasvisruokatrendin myötä myös länsimaalaiset kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia soijan terveysvaikutuksista.

Soija on hernekasvien heimoon kuuluva palkokasvi, joka sisältää runsaasti proteiinia, pehmeitä monityydyttymättömiä rasvoja sekä kuitua. Soijapapu sisältää myös runsaasti vitamiineja ja kivennäisaineita, kuten A-, B-, E- ja K-vitamiineja sekä kaliumia, kalsiumia, fosforia, sinkkiä ja rautaa.

”Yleensä syy mataliin testosteroniarvoihin on muualla kuin soijassa”

Jo vuosikymmeniä sitten havaittiin, että paljon apilaa syövät lampaat eivät tulleet kantaviksi. Syy lampaiden lisääntymishäiriöihin löytyi apiloiden sisältämistä kasvisestrogeeneista. Samankaltaisia yhdisteitä löytyy runsaasti myös soijasta. Tilanteesta riippuen niillä voi olla ihmisen elimistössä joko lieviä estrogeenin kaltaisia vaikutuksia tai ne voivat toimia estrogeenin vastavaikuttajina.

– Kun eläinkokeissa eläimille on syötetty suuria määriä soijaa, veren testosteronipitoisuuden on nähty pienenevän urospuolisilla eläimillä. Tätä vaikutusta ei ole pystytty kuitenkaan vahvistamaan ihmisillä. Todennäköisesti ihmiset eivät helposti altistu eläinkokeissa käytetyille suurille määrille soijaa. Tämänhetkinen näkemys tukee sitä, että soijalla ei ole merkitystä testosteronin määrään miehillä, kertoo Helsingin yliopiston tutkija, ravitsemustieteen dosentti ja yliopiston lehtori Anne-Maria Pajari.

Soijapapu sisältää runsaasti vitamiineja ja kivennäisaineita, kuten A-, B-, E- ja K-vitamiineja sekä kaliumia, kalsiumia, fosforia, sinkkiä ja rautaa.
Soijapapu sisältää runsaasti vitamiineja ja kivennäisaineita, kuten A-, B-, E- ja K-vitamiineja sekä kaliumia, kalsiumia, fosforia, sinkkiä ja rautaa.

Myös ravitsemusterapeutti Jan Verho Terveystalosta on samaa mieltä.  Testosteroniarvot vaihtelevat muun muassa vuorokauden- ja vuodenajan mukaan ja laskevat miehillä iän myötä. Niin kauan kuin arvot pysyvät viitearvojen sisällä, ei hänen mielestään ole syytä huoleen. Verhon mukaan yleensä syy mataliin testosteroniarvoihin on aivan muualla kuin soijassa.

– Usein syödään liian vähän ja liikutaan paljon, jolloin eletään suuressa energiavajeessa, Verho sanoo.

– Ja on tutkimuksia, joissa kasvissyöjillä on ollut korkeammat testosteroniarvot kuin sekasyöjillä, Verho lisää.

”Soija on terveellinen vaihtoehto osana monipuolista ravitsemusta”

Joissain tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että soijan käyttö vähentäisi sperman sisältämien siittiöiden määrää. Pajari ei näe tästä huolimatta soijan syömisessä ongelmaa, jos se on osana monipuolista ja ravitsemussuositusten mukaista ruokavaliota.

– Ei kukaan kuitenkaan pelkällä soijalla elä. Soijaa on käytetty pitkään osana arjen ruokavaliota Aasian maissa, kuten Kiinassa ja Japanissa, Pajari sanoo.

– Soija on terveellinen vaihtoehto osana monipuolista ravitsemusta. Soijalla on todettu olevan paljon myös positiivisia terveysvaikutuksia. Esimerkiksi kolesteroliin soija vaikuttaa positiivisesti, Verho lisää.

Asiantuntijat kehottavat olemaan tarkkana soijaa sisältävien lisäravinteiden kanssa

Molemmat asiantuntijat suosittelisivat kuitenkin olemaan varovaisempia soijaa sisältävien lisäravinteiden kanssa. Lisäravinteiden kautta soijan sisältämien kasviestrogeenien saanti voi kasvaa moninkertaiseksi.

Syöpäpotilaille Pajari ei suosittele lisäravinteita olleenkaan sillä, ne voivat sotkea käytössä olevaa lääkitystä.

– Näissä äärimmäisissä tapauksissa soijan terveysvaikutuksista ei voida olla varmoja, Pajari summaa.

Haastattelujen lisäksi lähteinä käytetty: Duodecim-lehti, Duodecim-lehtiFertility and SterilityHelsingin yliopisto, NCBI, NCBI, NCBITerveyskirjasto

X