Terveys

Valkee kirkasvalokuulokkeet Ellien testissä – Hyvästit kaamosmasennukselle?

Teksti:
Anna.fi

Kun sekä töihin lähtiessä että töistä palatessa on pimeää kuin säkissä, on kaamosmasennuksen kouraa vaikea väistää. Ellit testasivat uutta tapaa ennaltaehkäistä ja hoitaa kaamosmasennuksen oireita: testiin pääsivät Valkee kirkasvalokuulokkeet. Lue, saiko kaamosmasennus kyytiä!

Valkee kirkasvalokuulokkeiden testitulokset ovat olleet hyvin lupaavia. Valkeen ja Oulun Yliopiston tekemässä kliinisessä tutkimuksessa 9 potilasta 10:stä koki oireidensa helpottavan kokonaan viimeistään neljän koeviikon kuluessa. Oireita olivat esimerkiksi väsymys ja uupumus. Kaikkia kaamosmasennuksen uhreja ei tämäkään laite kuitenkaan ole auttanut: joillekin käyttäjille on ilmaantunut kirkasvalokuulokkeiden seurauksena muun muassa pääkipua sekä pahaa oloa.

Valkee kirkasvalokuulokkeet Ellien testissä – Hyvästit kaamosmasennukselle?

Mitkä kirkasvalokuulokkeet?

Valkee kirkasvalokuulokkeet ovat lähes identtisesti korvan sisään työnnettäviä korvakuulokkeita muistuttavat – musiikin sijaan vain kuunnellaan valoa.

Kirkasvalokuuloke ladataan tietokoneen tai muun sähköisen laitteen USB-portin kautta käyttämällä pakkauksen mukana tulevaa USB-johtoa. Laite voidaan ladata myös Valkeen erikseen myymällä laturilla, joka ei sisälly peruspakkaukseen. Yhdellä latauskerralla Valkee imee itseensä virtaa noin 5–6 käyttökerran verran. Valkee kirkasvalokuulokkeiden hinta on 185 euroa ja laturin 25 euroa.

Kirkasvalokuuloke annostelee automaattisesti kirkasvalon hoitoannoksen. Halutessa hoitoannosta (valon vaikutusaikaa 6-12 minuutin välillä ja valon voimakkuutta ) voi säätää PC-ohjelmistolla, joka ladataan pakkauksen mukana tulevalla CD-levyllä. Hoitotehon säätäminen ei ole laitteen käytön kannalta välttämätöntä.

Valkee kirkasvalokuulokkeet Ellien testissä – Hyvästit kaamosmasennukselle?

Kirkasvalolamput vs. kirkasvalokuulokkeet

Kirkasvaloa on jo hyvän aikaa käytetty kaamosmasennuksen hoitokeinona, mutta aina ennen valoa on nautittu silmien kautta. Valoa ei kuitenkaan yleisestä käsityksestä poiketen tarvita silmiin vaan aivoihin, joissa masennuksen kannalta olennaiset valovasteelliset alueet ovat. Valkee toimittaa valon siis sinne, missä sitä tarvitaan.

Kirkasvalolampuilla kaamosoireita ennaltaehkäistään ja hoidetaan olemalla vähintään puoli tuntia päivittäin hyvin lähellä lamppua. Syy pitkään aikaan on siinä, että valo ei vaikuta muuten tarpeeksi kallon läpi aivoihin. Kirkasvalokuulokkeet annostelevat valon suoraan aivoihin, minkä ansiosta vain 8-12 minuutin luvataan riittävän tulosten saavuttamiseksi.

Valkee kirkasvalokuulokkeet Ellien testissä – Hyvästit kaamosmasennukselle?

Testaustulokset

Kirsi, 57: Kirkasvalokuulokkeista todellista apua kaamosmasennukseen

Tunnustan. Kärsin kaamosmasennuksesta. Olen varmasti kärsinyt siitä jo vuosikymmeniä, mutta kauan meni ennen kuin asian ymmärsin. Talvet – erityisesti lumettomat – ovat olleet minulle raskaita. Ainainen väsymys, ärtyisyys ja makean himo ovat saaneet minut otteeseensa. Vasta kevään korvalla olen tuntenut, että elämä palaa suoniini.

Romanttiset kynttiläillalliset eivät ole koskaan olleet minun juttuni. Ihmettelin jo varhaisaikuisuudessani, mitä niin ihanaa on punaviinissä ja kynttilöiden loisteessa. Eihän siinä valossa edes näe mitään, eikä viinikään tilannetta korjannut. Tunsin aina tarvetta räpsiä valoja päälle. Ja kaverit sitten perässäni sammuttelivat niitä. Opin lopulta vain tyytymään osaani talvi-iltojen hämyssä.

Joskus viitisentoista vuotta sitten kuulin ensimmäistä kertaa kirkasvalolampuista. Tutustuin aiheeseen ja silloin vihdoin ymmärsin, että minua vaivaa talvimasennus, niin kuin sitä tuolloin kutsuttiin. Sain selityksen sillekin, miksi niin kauniit ja värikkäät ruskakuvatkin ovat oikeastaan aiheuttaneet minussa vain ahdistusta. Ruskahan on merkki lopun alusta! Hankin saman tien ensimmäisen kauhean rohjon kirkasvaloni, mutta kauneusarvoista ei kannattanut välittää.

Jo ensimmäistä kertaa valohoitoa ottaessani tunsin, kuinka valo porautui silmänpohjiini. Olisin voinut istua lampun ääressä vaikka koko päivän, niin hyvältä se tuntui. Vuosien varrella lamppuni ovat vaihtuneet, ja tuska designin puuttumisestakin on jo menneen talven lumia. Ovathan lamput toki kookkaita, ja käyttöäkin on rajoitettava, sillä kaikkien silmille niiden kirkkaus ei suinkaan sovi.

Viime keväänä kuulin eräässä seminaarissa ensimmäistä kertaa Valkeen korviin laitettavasta kirkasvalosta. Laitoin yrityksen nimen välittömästi mieleeni ja ajattelin hakea ennen seuraavan talven tuloa tietoa laitteen tehosta. Syksyllä tulin onnekseni valituksi Valkeen järjestämään ihmiskokeeseen, jossa 60 henkilölle annettiin 60 päiväksi kirkasvalolaite koekäyttöön. Nyt tuo jakso on päättynyt.

Olin alusta lähtien innostunut korvavaloista. Tunsinkin jo heti parin ensimmäisen käyttökerran jälkeen erittäin positiivisia vaikutuksia. Nukuin täydet yöt heräämättä ja aamulla heräsin joko jo ennen kellonsoittoa tai heti ensimmäiseen pirahdukseen. Torkkunapin käyttökin jäi saman tien. Mietin tietysti myös placebo-vaikutusta, enkä ihan heti ottanut uskoakseni laitteen tehoon. Niinpä kun reilu viikko koejaksosta oli mennyt, minusta tuntui, että yöuneni palasi aikaisemman kaltaiseksi, hiukan katkonaiseksi. Vireystasonikaan ei tuntunut ihan yhtä hyvältä kuin aloittaessani korvavalon käytön.

Päätin omatoimisesti lisätä annostuksen kahteen kertaan vuorokaudessa, aamulla ja illalla molemmilla kerroilla 12 minuuttia. Tehovalotus tuntui taas auttavan ja palautti vireystasoni. Ihmeekseni huomasin, että olen jo aamusta hyvän tuulinen. Se on minulle tavatonta. Kysykää vaikka läheisiltäni. Aamuisin herään helposti ja lauleskelen työmatkoillani. En myöskään tarvitse unta yhtä paljon kuin yleensä talvisin, kun on tuntunut, ettei mikään unimäärä riitä virkistämään. Nyt nukun suurin piirtein saman verran kuin kesäisin eli kuusi, seitsemän tuntia yössä.

Useat kokeessa mukana olleet ovat raportoineet makeanhimon vähentymisestä. Niin on tapahtunut varmasti minunkin kohdallani. En vain osaa siihen kiinnittää erityistä huomiota. Olen nimittäin muutoinkin muuttanut ruokavaliotani. Selvää kuitenkin on, että makeaa minun ei erityisesti tee mieli.

Minusta tuntuu, että tämän kuluneen koejakson aikana korvavalon käyttöni on vakiintunut. Edelleenkin käytän korvanappeja kahdesti päivässä, aamulla ja illalla. Viikonloppuisin en juurikaan valota, mutta nukunkin silloin pitempään. Sunnuntai-iltana aloitan sitten valotuksen seuraavaa viikkoa varten, ja esimerkiksi nyt maanantaina tätä kirjoittaessani olin aamulla virkeä ja heräsin alkavaan viikkoon tuntia ennen kellon soittoa ihan hyväntuulisena.

Haittoja en korvavalotuksesta havainnut. Sen sijaan itse laitteeseen toivoisin vielä muutoksia. Laite on kyllä mukavan pieni ja kevytkin, mutta säädöiltään onneton. Sen saa päälle ja päältä pois. Jos valotusaikaa haluaa muuttaa esiasetetusta kahdeksasta minuutista suositeltuun 12 minuuttiin, täytyy ensin asentaa laitteen mukana tulevalta CD-levyltä tietokoneelleen sovellus. Sen jälkeen Valkee liitetään niin ikään pauksessa olevalla piuhalla tietokoneeseen ja käydään sovelluksen kautta muuttamassa valotusaika halutuksi. Luulisi, että moinen ominaisuus olisi ollut helppo toteuttaa suoraan laitteeseen ja lisätä pieni digitaalinen näyttö, josta myös voisi seurata valotukseen käytettyä aikaa. Tämän koin tarpeelliseksi esimerkiksi tilanteissa, joissa valotuksen joutui syystä tai toisesta keskeyttämään. Nyt tuohon toimintoon tarvitaan kellon tarkkailua.

Muiden koekäyttäjien olen huomannut moittivan korvanappien soveltuvuutta omiin korviinsa. Sovittimia on sinänsä kolmet, mutta niistä ei ilmeisesti ole kaikille kuitenkaan löytynyt oikeanlaisia. Minulle puolestani esiasennetut sovittimet istuivat paremmin kuin hyvin. Itse asiassa poikkeuksellisen hyvin, kun vertaan niitä käyttämiini muihin korvanappeihin. Yleensä en tahdo löytää korvissani pysyviä nappeja millään. Korvanappien johdot sen sijaan ovat minusta paksut ja rumat, kun on tottunut muiden laitteiden ohuisiin johtoihin. Lisäksi johdot ovat liian lyhyet, jos laitetta haluaa pitää vaikkapa taskussa. Laitteen mukana tulleissa ohjeissa kehotetaankin ripustamaan laite kaulaan laittamalla johdot ristikkäin.

Anna-Mari, 27: Uni herkässä testijakson aikana

En ole koskaan varsinaisesti kärsinyt kaamosmasennuksesta, mutta pitkä pimeä aika kyllä uuvuttaa.

Ensimmäisillä kerroilla valohoidon jälkeen päässä oli hetken outo tunne. Korvia kuumotti ja päässä oli hutera olo. Tuntemus meni kuitenkin ohi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

Aloitin tiistaina valohoidon, mutta välittömästi en vireystilassa muutoksia huomannut. Torstaista eteenpäin alkoivat uniongelmat. Olen normaalisti erittäin hyväuninen, mutta nyt jostain syystä unen tarpeeni väheni radikaalisti. En kuitenkaan voi uskoa sen johtuneen valohoidosta näin nopealla aikataululla.

Sunnuntaista eteenpäin pidin hoidosta taukoa vajaan viikon, minkä aikana unirytmini palautui normaaliksi. Kun aloitin hoidon uudelleen, unen tarpeeni säilyi samana ja vireystilassakaan en vaikutuksia huomannut.

Säilytin annostuksen koko neljän viikon testiajan 8 minuutissa ja otin annoksen aina noin klo 9 aamulla.

Vaikka en itse merkittäviä vaikutuksia hoidon myötä huomannutkaan, uskon, että laite voi tuoda avun kaamosmasennuksesta kärsiville.

Hanna, 29: Epäuskoa ja päänsärkyä

Syksyn myötä vireystasoni laskee väistämättä ja joulukuussa olen jo ihan nuutunut. Olen kokeillut kirkasvalolamppuja, mutta ehkä en ole jaksanut istua niiden äärellä tarpeeksi sinnikkäästi huomatakseni merkittävää vaikutusta. Uudenlainen menetelmä aivojen valottamiseksi olikin siis todella mielenkiintoinen, vaikka ihmettelenkin, miten valo voi päästä mutkittelevan korvakäytävän ja sen rustojen läpi aivoihin saakka.

Laitteen käyttöönotto oli superhelppoa. Virran lataus koneelta onnistui vartissa ja sitten vaan napukat korviin. ”Kuulokkeissa” valmiiksi olevat kumit olivat omiin korviini liian pienet, mutta onneksi mukana oli suuremmat lärpäkkeet. Korvani ovat ilmeisesi eri kokoiset, sillä toiselle ei pakkauksesta täydellisesti sopivaa kumia löytynyt.

Olin niin epätoivoinen heikon virkeyteni takia, että asetin laitteeseen heti täydet 12 minuuttia. Aika tylsää on, että hoitoajan vaihtaminen vaatii laitteen kytkemistä tietokoneeseen ja erityisen ohjelman käyttöä. Työpaikalla emme saa itse asentaa ohjelmia koneille, joten säätely täytyy hoitaa kotona, vaikka laitetta käytän aina juuri työpäivän aluksi omalla työpisteellä.

Korvanappien ollessa paikoillaan alkaa korvia pian kuumottaa. Ensialkuun epämiellyttävältä tuntuneeseen lämpöön kuitenkin tottuu nopeasti. Työkaverien juttuja ei kuulokkeet päässä oikein kuule, joten niitä kannattaa käyttää, kun toimistolla on vielä rauhallista.

Ensimmäisinä päivinä kuvittelin tuntevani itseni virkeämmäksi, mutta aika pian tunne meni ohi. Sen sijaan aloin saada päänsärkyjä välittömästi kuulokkeiden korviin asettamisen jälkeen. Noin puolen tunnin sisällä särky katoaa, joten pidän aika selvänä sen liittymistä laitteeseen.

Saatuani flunssan yhteydessä korvatulehduksen en halunnut kuulokkeita enää käyttää, mutta ennen sairastumista ehdin käyttää niitä kolmisen viikkoa huomaamatta sen kummempaa vaikutusta. Perustuisiko näiden teho sittenkin itsesuggestioon, johon minulla ei usko riittänyt?

Hilppa, 21: Uskoa, mutta ei huomattavia tuloksia

Aina pimeyden laskeutuessa melkoisen pysyvästi maamme joka kolkkaan, laskee vireystasoni ja mielialani kuin koiran häntä – joulukuussa joulufiilis valtaa minut, mutta muuten kaamosväsymystä on vaikea estää. Kirkasvalolamppu on ollut hyvä ystäväni viimeisen kahden vuoden ajan, sen vieressä oleilu saa olon hieman normaalia virkeämmäksi.

Koska olin jo todennut kirkasvalolampun tehon, odotin myös kirkasvalokuulokkeilta huomattavia tuloksia.

Kirkasvalokuulokkeita käyttäessä kuulokkeet lämpenivät hieman, mutta eivät häiritsevissä määrin. Kirkasvalokuulokkeiden lataus oli vaivatonta ja helppoa.

Kirkasvalokuulokkeiden käytön jälkeen oloni ei muuttunut huomattavasti – oikeastaan on sanottava, ettei oloni muuttunut laisinkaan. Kenties tähän vaikutti se, että perusoloni on jo kirkasvalolampuilla terästetty. Kenties kirkasvalosta saatava apu on jo minussa huipussaan, eikä tämän vuoksi mullistavia tuloksia syntynyt.

Säilytin annostuksen koko neljän viikon testijakson ajan 8 minuutissa, mutta ajattelin vielä testata hieman pidempää aikaa – uskoa tuotteeseen löytyy siis vieläkin, vaikka huomattavia tuloksia ei ole tullut. Kenties hieman pidempi aika ja pim!

Kristiina, 38: Suuria ennakko-odotuksia ja ristiriitaisia testikokemuksia

En kärsi varsinaisesti kaamosmasennuksesta, mutta pimeän aikaan herääminen on vaikeaa ja makeanhimo on huomattavasti suurempi kuin valoisana aikaan. Tartuin tähän testimahdollisuuteen suurin odotuksin, sillä kukapa haluaisi herätä väsyneenä uuteen aamuun.

Aparaatin käyttöönotto oli suhteellisen yksinkertaista. Korvavalottelin kahdeksan minuuttia joka aamu työpaikalla. Aluksi korvissa tuntui pientä lämmön tunnetta, mutta muutoin en huomannut mitään erityisiä sivu- tai haittavaikuksia. En tosin mitään hyötyjäkään. Joka-aamuinen sängystä ylös kampeaminen jatkui yhtä työläänä kuin aina ennenkin. Viikon jälkeen latasin ohjelman koneelleni ja muutin valotusaikaa kahdeksasta minuutista kahteentoista minuuttiin. Olisi hyvä, jos aikaa voisi säätää suoraan laitteesta, eikä erillistä ohjelmaa tarvittaisi.

Päivisin olin suhteellisen virkeä, mutta vaikea sanoa johtuiko se korvavalosta vai siitä, että joogasin 2-3 kertaa viikossa muun liikunnan lisäksi. Kolmannen viikon jälkeen luovutin. Työpäivinä valottamisesta tuli rutiinia, mutta viikonloppuna koko homma unohtui. Jos tulokset olisivat olleet merkittävimpiä, olisin varmasti muistanut sujauttaa valot korviin.

Olen juuri aloittanut testauksen uudelleen niin, että valotan illalla ja kokeilen, toimisiko se minun tapauksessani paremmin. Testauksesta jäi hieman ristiriitainen fiilis. Päivisin olin suhteellisen pirteä, mutta vaikea sanoa, oliko se korvavalon ansiota vai ei. Koska laite ei ole tuonut mukanaan mitään negatiivistakaan, niin jatkan mielelläni testausta tavoitteenani pirteämmät aamut.

Lue lisää: Valkee

X