Terveys

Vihreä tee - trendikäs terveysjuoma

Teksti:
Anna.fi

Minulle joskus hymyillään ja myhäillään, kun kerron innostuneeni jostain uudesta elämäntavasta tai harrastuksesta. Myönnän, että olen helposti altis vaikutteille ja viehätyn kaikesta uudesta ja etnisestä. Olen käynyt läpi tiukan kasvisruokakauteni, joka vuosien saatossa on muuttunut kalaa ja kanaa sisältäväksi ruokavalioksi, ja luen silmät kiiluen tietoa henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista. Body Balance on jo vienyt minut mennessään ja kuuntelen innolla joogaajien kokemuksia ja tuntemuksia. Nyt olen löytänyt mielenkiintoni kohteeksi vihreän teen, joka on viime aikoina rantautunut länsimaihin ja luonut suosiotaan terveysvaikutustensa tähden.

Vihreä tee

Teen historiaa

Teepuu on kotoisin Kiinan, Intian ja Burman rajaseutujen vuoristometsistä. Ensimmäiset merkinnät teestä on löydetty jo v. 600 eKr lääkekirjoista. Vihreän teen syntymisen legendana kulkee tarina, jossa Kiinan keisari Chen-Nung istui teepensaan varjossa. Muutama pensaan lehti sattui putoamaan hänen kuppiinsa ja keisarin juodessa kupista hänet valtasi voimakas hyvän olon tunne.

Tee oli pitkään vain munkkien ja aatelisten juoma. Teetä nautittiin sen piristävän ja rauhoittavan vaikutuksen vuoksi ja kerrotaan, että munkit käyttivät vihreää teetä meditoinnin apuna. Hiljalleen tee levisi juomana tavallisten kansalaisten keskuuteen ja Aasiassa vihreän teen kulttuuri on säilynyt näihin päiviin asti.

Eurooppaan teepuu saapui 1600-luvun alussa. Juoma sai suosiotaan pääosin Englannissa, jossa ylhäisö nautti vihreää teetä ja tavallinen kansa halvempaa mustaa teetä. Englannin teeteollisuuden kautta musta tee levisi länsimaihin. Vasta viime aikoina vihreä tee on noussut uudelleen arvoon myös länsimaisessa kulttuurissa.

Mitä vihreä tee on?

Kaikki tee valmistetaan teepensaan nuorista lehdistä ja nupuista. Vihreä tee eroaa valmistuksessaan mustasta teestä siinä, että teelehtien ei anneta hapettua. Teelehtien väri säilyy näin vihreänä ja teen maku on erilainen kuin mustan teen.

Mitä vihreä tee sisältää?

Vihreä tee sisältää huomattavasti mustaa teetä enemmän farmakologisesti aktiivisia aineosia. Yksi tärkeimmistä aineosista on terveyden kannalta teen sisältämät antioksidantit eli flavonoidit. Niiden on todettu estävän solurasvoja härskiintymästä ja näin suojaavan soluja mutaatioilta, vaurioilta, syövältä ja vanhenemiselta. Flavonoidien on sanottu myös estävän rasvan kertymistä kudoksiin.

Vihreä tee ja terveysvaikutukset

Vihreä tee ja sen vaikutus hyvinvointiin on ollut lukuisten tutkimusten kohteena. Sen on todettu vaikuttavan monessa mielessä edullisesti terveyteen ja näin se lasketaan kuuluvaksi funktionaalisiin elintarvikkeisiin.

Vihreällä teellä on todettu olevan yhteys aineenvaihduntaan. Geneven yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan aineenvaihdunta nopeutui teen nauttimisen seurauksena neljä prosenttia ja kokonaisenergian kulutus lisääntyi lähes viisi prosenttia. Vaikutus perustuu tutkijoiden mukaan kofeiinin ja katekiiniaineiden yhteisvaikutukseen. Vihreällä teellä on todettu siis olevan jonkinasteinen laihduttava vaikutus.

Yhteyksiä on löydetty myös auringon haitallisten UV-säteiden ja vihreän teen välille. Tutkimuksissa on todettu vihreän teen suojaavan ihoamme auringolta.

Teen Flavonoidien avulla voimme myös suojautua sydän- ja verisuonisairauksilta. Katekiini estää ”pahan” kolesterolin hapettumista elimistössä ja sen kiinnittymistä valtimoiden seinämiin. Katekiinilla saattaa myös olla suora yhteys verenpaineen alentamiseen.

Lähteet ja lisätietoa:
Biovita.fi

Tohtori.fi

Teksti: Sanna Mönkkönen / tuuli.net 17.8.2005

X