Terveys

Vulvodynia aiheuttaa polttavaa ja viiltävää tunnetta alapäässä – näin hoidat emättimen alueen kipua

Emättimen alueen kivut voivat johtua monista eri tekijöistä, mutta noin 8–15 prosentissa kyse on vulvodyniasta. Vulvodynia on vaaraton, mutta rajoittava vaiva, joka voi vaikuttaa vahingollisesti parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen.

Teksti:
Mira Hämäläinen, Carla Kuuri-Riutta, Kaire Partti
Kuvat:
Istock

Vulvodynian hoito on haastavaa, mutta mahdollista. Tärkeintä onkin päästä ammattilaisen juttusille ajoissa.

Emättimen alueen kivut voivat johtua monista eri tekijöistä, mutta noin 8–15 prosentissa kyse on vulvodyniasta. Vulvodynia on vaaraton, mutta rajoittava vaiva, joka voi vaikuttaa vahingollisesti parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen.

Vulvodynialla tarkoitetaan yli kolme kuukautta kestänyttä emättimen alueen kipua, jolle ei löydy muuta selitystä.

Kipu voi olla polttava, viiltävä tai aristava tunne emättimen eteisen alueella. Kipu ilmaantuu tyypillisimmin tamponia asetettaessa tai pois otettaessa sekä yhdynnässä.

Koska pitkään jatkunut kipu muokkaa aivojen kipuratoja, on tärkeää saada apua mahdollisimman nopeasti.

Vulvodynia on yleisempää nuorilla naisilla

Vulvodynia ei ole mikään uusi asia – A.J.C. Skene on kuvannut sen oireita ensimmäisen kerran jo yli 100 vuotta sitten. Tällä hetkellä tiedetään, että yli kaksi vuotta jatkunut tai alle 15-vuotiaana aloitettu yhdistelmäehkäisypillereiden käyttö, emättimen alueen toistuvat infektiot, kuten hiiva tai virtsatieinfektio, mielialahäiriöt ja krooniset stressitekijät voivat laukaista vulvodynian.

Vaikka vulvodynian taustalla voivat vaikuttaa myös psykologiset tekijät, on koettu kipu aina todellista.

Vulvodyniaa esiintyy kaiken ikäisillä, vaikka se onkin yleisempää nuorilla naisilla. Nuorilla vulvodynia on oireillut yleensä jo ensimmäisestä tamponin asettamisesta tai yhdynnästä lähtien. Tällaisessa tapauksessa kipu on yleensä helposti paikannettavissa tiettyihin pisteisiin emättimen alueella. On kuitenkin olemassa myös yleistynyttä vulvodyniaa, jossa kipu on heikosti paikannettavaa polttelua, joka ei häiritse nukkumista, mutta voi voimistua iltaa kohti.

Näiden lisäksi vulvodynia voi olla myös sekamuotoista, jossa oirekuva vastaa niin paikallista kuin yleistynyttäkin vulvodyniaa.

Apua vulvodyniaan on saatavissa

Jos epäilet, että saatat kärsiä vulvodyniasta, ota asia esille terveydenhuoltohenkilöstön kanssa. He osaavat ohjata sinut esimerkiksi asiasta enemmän tietävälle lääkärille, jossa suunnitellaan oireiden perusteella yksilöllinen hoitopolku.

Diagnoosi tehdään haastattelun ja vanupuikkotestin avulla. Vanupuikolla painetaan kevyesti klassisia vulvodynian kipukohtia ja katsotaan, onko kiputuntemus suhteettoman suuri toimenpiteeseen nähden.

Normaalisti hoito muodostuu lääkkeellisestä, fysioterapeuttisesta ja seksuaalisesta kuntoutuksesta. Tehokkaan hoidon avulla oireet on mahdollista saada hallintaan ja joskus ne voivat jopa kadota kokonaan.

Jätä alushousut yöksi pois

Myös omilla valinnoillaan voi kokeilla helpottaa oireita. Alushousuiksi kannattaa valita luonnonmateriaaleista valmistettuja tuotteita. Nukkuessa alushousuja ei kannata käyttää, jotta intiimialue saa hengittää ja olla aivan rauhassa.

Intiimialueita pestessä saippua kannattaa unohtaa. Sen sijaan pesun jälkeen ihoalueita voi ajoittain suojata neutraalilla öljyllä, kuten esimerkiksi kookosöljyllä.

Seksiä voi vulvodyniasta huolimatta harrastaa, jos se tuntuu itsestä hyvältä. Apuna kannattaa käyttää hellävaraista liukuvoidetta tai öljyä, joka vähentää hankaamista ja voi vähentää myös kipua. Pahimpia polttoja voi hillitä pitämällä alueella kylmägeelipakkausta.

Kroonisten kiputilojen omahoidossa myös laadukkaalla unella ja terveellisillä elämäntavoilla on kiistattomasti osoitettu olevan suotuisa vaikutus koettuun kipuun.

Tämä artikkeli on osa opinnäytetyötä Vulvodynia fysioterapiassa. Artikkelin on kommentoinut ja tarkistanut Sari Liikka (ohjaavaopettaja) ja Niini Leppänen (työelämänedustaja).

Lue myös: Pitäisikö suostua yhdyntään miehen takia, vaikka vulvodynia aiheuttaa kipua?

X