Terveys

Vyöhyketerapia pehmittää vatsan

Teksti:
Vuokko Maria Nummi

Laiska vatsa on monen aktiivisesti liikkuvan naisen satunnainen vaiva. Pillereistä on vain hetkellinen apu, mutta vyöhyketerapia lupaa tukea kehon omaa toimintaa luonnollisella tavalla. Soitan tutulle terapeutille!

Vyöhyketerapia

Mikä hoito?

Vyöhyketerapia on kehohoito, jota on harjoitettu ympäri maailmaa ehkä tuhansia vuosia. Amerikkalaiset lääkärit alkoivat kehittää intiaaneilta löytämäänsä hoitoa 1900-luvun alussa. Suomeen lajin toi 1980-luvulla ruotsalainen refleksologi Karl-Axel Lind. Perinteisessä vyöhyketerapiassa ajatellaan ihmisen koko kehon heijastuvan jalkaterään, kämmeneen tai korvaan, joita hoidetaan sormipainalluksin tai hoitopuikolla. Antti Pietiäisen edelleen kehittämässä modernissa vyöhyketerapiassa ihminen nähdään kehon, tunteiden ja mielen kokonaisuutena. Terapeutti hoitaa koko kehoa tai keskittyy tarpeen mukaan jalkoihin, käsiin tai korviin. Hoidon apuna käytetään keskustelua.

Modernin vyöhyketerapian tehon ajatellaan perustuvan energiatukosten avaamiseen päästä varpaisiin kulkevien ratojen hieronnalla ja niitä leikkaavien toimintapisteiden painalluksella. Pisteet sijaitsevat kolmella toimintatasolla, joita ovat mentaaliset eli ajatteluun ja hermotoimintoihin liittyvät, psykososiaaliset eli ihmissuhteisiin ja tunteisiin liittyvät sekä fysiologiset eli aineenvaihduntaan liittyvät tasot. Ihmissuhdestressi voi vaikuttaa aineenvaihduntaan ja aiheuttaa hormonihäiriöitä, kuten PMS:n.

Mihin auttaa?

Vyöhyketerapiaa käytetään paljon stressin hoidossa. Apua hakevat myös unettomat, päänsärystä, selkä- ja niskakivuista, allergiasta ja kuukautisvaivoista kärsivät. Vyöhyketerapeutit hoitavat myös synnytyskipuja ja vauvojen koliikkia.

Vyöhyketerapia sopii kaikenikäisille. Hoidon esteitä ovat esimerkiksi syöpä, vaikea sydänvika, vakavat mielenterveysongelmat, raskauden alkuvaihe, metalliset proteesit ja jotkut lääkkeet. Amalgaamipaikat voivat myös haitata tai estää hoitoa.

Hoidon teho on yksilöllinen. Vyöhyketerapia tukee ihmisen omaa paranemisprosessia. Joskus riittää yksi hoito, joskus tarvitaan useampi hoitokerta ennen kuin ongelman syy alkaa selvitä ja vaiva hellittää.

Miksi?

Olen opiskellut vyöhyketerapiaa ja huomannut, miten monen fyysisen arkivaivan takana voi olla monimutkainen tapahtumien ketju. Kehomme on kuin tietopankki siitä, mitä meille on tapahtunut elämänkaaren 18 ensimmäisen vuoden aikana. Ja kyllä hieronta ainakin rentouttaa.

Millainen?

Kuoriudun Johannan vastaanotolla talvivaatteista ja pujahdan pikkuhoususillani lämpimän peitteen alle selälleni hoitopöydälle. Taustalla ei soi musiikki, hiljaisuus tuntuu hyvältä. Alkuhaastattelussa terapeutti selvittää asiakkaan hoitoon tulemisen syyn, terveydentilan, lääkkeet ja lääkärin diagnoosit, perinnölliset sairaudet ja elämänhistorian pääkohdat hoitosuunnitelman laatimista varten. Nyt menemme suoraan asiaan.

Johanna avaa ensin niskan kevyillä painalluksilla. Päänahan hieronta tuntuu ihanalta. Toiveissa on yhdistää pää (ajattelu) kehoon ja tunteisiin. Yritän muistella, milloin vatsavaivani ovat aikoinaan alkaneet. Mitä silloin tapahtui? Johanna painelee kevyesti korvan suolistoalueen heijasteet ja laittaa korvamagneetit lukkokohtiin pitämään väylät auki. Korvakäsittely viimeistään rentouttaa pakkasen jännittämän kropan ja mielen. Tässä hoidossa ei kuitenkaan nukuta. Terapeutti painelee vielä jalkaterästä suoliston heijastepisteet (auts!) ja hieroo reippain ottein sääret ja reidet. Käsi- ja olkavarsien kipeimpiä pisteitä hän painelee polaarisesti eli kahta pistettä yhtä aikaa. Oikea olkavarsi kertoo isän eli miehen puolen tarinaa ja vasen olkavarsi äidin eli naisen puolen tarinaa.

Laiska suoli voi toki liittyä kilpirauhasen toimintaan, joka monella viisikymppisellä naisella reistailee. Johanna on sen vuoksi käsitellyt myös hormonitoimintaa säätelevien aivolisäkkeen ja hypotalamuksen pisteet korvasta ja isovarpaasta. Hoito rentoutti välittömästi. Parin päivän kuluttua vatsakin heräsi.

Missä voi kokeilla?

Sopivaa terapeuttia voi etsiä vyöhyketerapeuttien kotisivuilta.

Lisätietoja: Johanna Kymäläinen, Vitaliana

X