Hyvinvointi

Kun Ullasta kuoriutui ulkoilmaihminen, luonto muutti koko elämän – ”Aloin hymyillä niin paljon, että läheiseni huomauttelivat asiasta”

Luonnon helmassa – siellä on älyttömän hyvä olla. Pärskeet kasvoilla, kallio selän alla, sormet mullassa. Hanna-Mari, Ulla ja Pilvi kertovat omasta lempipaikastaan luonnossa.

Teksti:
Virve Järvinen
Kuvat:
Sara Pihlaja, Sampo Korhonen, Suvi Elo, Om-Arkisto, Wikimedia Commons

Ulla Myllyniemi on vakuuttunut, että luonto on kaunis kaikkina vuorokauden aikoina.

Luonnon helmassa – siellä on älyttömän hyvä olla. Pärskeet kasvoilla, kallio selän alla, sormet mullassa. Hanna-Mari, Ulla ja Pilvi kertovat omasta lempipaikastaan luonnossa.

Sateinen metsä on satumetsä

Ulla Myllyniemi, 56, Vihti:

”Vähän sateinen metsä on ihana paikka. Puut suojaavat isommilta pisaroilta, ilma on raikasta hengittää ja vihreä hohkaa kirkkaana. Siellä minä kuuntelen, katselen, haistelen ja tunnustelen. Välillä etenen reippaammin, mutta yhtä usein hidastelen ympärilleni katsellen. Metsässä minulla ei ole kiire, sillä kiireessä en ehtisi nähdä ja kokea. Sateinen metsä on satumetsä, joka yllättää kauneudellaan joka kerta.

Sisäilmaongelmat tekivät minusta ulkoilmaihmisen. Olin aiemmin luokanopettaja-erityisopettaja, ja koulun sisäilma laukaisi minulla astman. Siirryin parantelemaan keuhkojani vuodeksi opintovapaalle ja opiskelin erä- ja luonto-oppaaksi. Sinä vuonna hymyilin niin paljon, että läheiseni alkoivat huomautella asiasta.

Voin silloin paremmin kuin koskaan ja päätin, että tästä eteenpäin luonto tulee olemaan osa päivittäistä elämääni. Palasin opettajaksi, mutta aloin opettaa oppilaita ulkona. Nykyään koulutan ympäristökasvattajia.

Minun on päästävä ulos joka päivä – myös vapaa-aikanani. Luonnossa liikkuminen on omaa aikaani, ja liikun siellä usein yksin.

Arkena piipahdan vaikka iltauinnilla metsälammella. Viikonloppuna suunnistan kauemmas.

Kohde voi olla tuttu ja silti uusi, sillä luonnossa tapahtuu koko ajan.

”Luonto ylittää aina odotukseni”

Valitsen viikonloppukohteeni usein kasvien kukinta- ja lintujen muuttoaikataulujen mukaan. Tiedän, minne menen katsomaan lintujen kevätmuuttoa ja mistä löydän täällä harvinaisen, kukkivan suomukan.

Olen valtavan onnellinen, jos osun paikalle oikeaan aikaan. Eikä se haittaa, vaikka kukat ja linnut pysyttelisivät piilossa. Luonto ylittää aina odotukseni.

Viikonloppureissuilla yövyn metsässä. Hakeudun veden äärelle. Istun rantakalliolla ja katselen tyyntä veden pintaa ja paikalle kenties tulleita vesilintuja. Minulla on siinä älyttömän hyvä olla. Imen itseeni tätä hetkeä ja ajattelen, kuinka onnellinen olenkaan.

Kun minua alkaa väsyttää, levitän makuualustan kalliolle tai kiinnitän riippumaton puihin. Vedän hyttysverkon päälleni ja nukahdan lintujen ääniin.

Sydänyöllä havahdun hetkeksi hereille. Sydänyö on hetki, jolloin linnut vetävät henkeä. Silloin on niin hiljaista, että voin melkein kuulla omat sydämenlyöntini.

Ulla Myllyniemi nukkuu metsässä, jos malttaa, ja tähtikirkkaina öinä se on vaikeaa.

Loppukesän pilvettöminä öinä ja kevättalvella en aina malta jatkaa uniani, vaan jään ihastelemaan tähtitaivasta: tuikkivaa avaruutta katsellessa mieli lepää. Vaikka unet jäisivät retkilläni lyhyiksi, olen kotiin palatessani virkeämpi kuin lähteissäni. Saan luonnosta voimaa.”

Merellä olen heti perillä

Hanna-Mari Malmberg, 62, Turku:

”En haluaisi viettää enää yhtään kaunista kesäpäivää autossa. Kun erosin ensimmäisestä miehestäni 30 vuotta sitten, päätin, että karavaanarielämä ja autossa kököttäminen saisi olla sitten siinä. Kaipasin merelle ja luontoon: halusin oppia purjehtimaan.

Pääsin puolitutulle kesäksi oppipojaksi ja talvella täydentelin opintojani saaristolaivurikurssilla. Seuraavana kesänä kipparoin jo vuokravenettä, kun seilasimme kolmen naisen, kahden lapsen ja yhden koiran kokoonpanolla ristiin rastiin Saaristomerta.

Hanna-Mari Malmberg
Luonnosta saa nauttia. – Kun vene on saatu maihin, uidaan, saunotaan, syödään hyvin ja otetaan lasit kuohuvaa, Hanna-Mari Malmberg kertoo.

Meri on purjehtijalle vaativa paikka. Tuulet ovat voimakkaita, aallokko pääsee kasvamaan isoksi ja rantautumispaikkoja on harkittava huolella. Jos lähden viikonloppuna vesille, alan tiistaina seurata sääennusteita ja suunnitella reittejä. Vastatuuli hidastaa vauhtia, mikä lyhentää päivämatkoja. Minua se ei haittaa, sillä merellä olen perillä, kun köydet irtoavat laiturista. Purjeveneessä olen lähellä luontoa ja tunnen olevani osa sitä.

”Olen purjeveneessä luonnon armoilla”

Paras päivä merellä on aurinkoinen. Tuulta on kuudesta seitsemään metriä sekunnissa. Se on sivumyötäistä, jolloin ison purjeen puomia ei tarvitse kääntää pitkään aikaan. Silloin istun, nautin maisemista, kuuntelen veden kohinaa ja seuraan vesilintuja. Kun tuuli kuljettaa minua, unohdan kaiken muun ja nautin. Tunnen itseni vapaaksi.

Seuraavana päivänä voi tuulla miljoonaa, vesi lentää ja vene tutista ja kulkea vinossa. Silloin olen purjeveneessä luonnon armoilla, enkä voi tehdä muuta kuin keskittyä veneen hallintaan, mutta sekin tuntuu hyvältä. Olen luotsannut veneeni kotiin hankalistakin oloista. Luotan itseeni veneessä, kuten myös sen ulkopuolella. Uskon, että selviän vastoinkäymisistä.

Kotiliesi.fi: Mitä tehdä kesällä? Yli 90 inspiroivaa ideaa suven ihanimpiin hetkiin

Koen, että olen etuoikeutettu, koska saan kulkea vesillä omalla veneellä. Voin lähteä arki-iltana Turun edustalle purjehtimaan ja ihastelemaan vaaleanpunaiseksi värjäytyvää taivasta. Viikonloppuna haluan välillä herätä niin aikaisin, että näen auringonnousun.

En purjehdi yksin, vaan haluan avukseni ainakin yhden osaavan käsiparin nauttimaan kanssani merestä. Toistaiseksi minun ei ole tarvinnut kuulutella miehistöä, sillä aina on löytynyt joku, joka haluaa lähteä mukaan. Toisinaan mukana on myös ensikertalaisia. Jos he haluavat, opetan heille samoja asioita, joita konkaripurjehtija opetti minulle vuosikymmeniä sitten.

Opetan heitä liikkumaan vesillä ja kunnioittamaan luontoa ja siellä liikkuvien eläinten ja ihmisten rauhaa.”

Puutarhaan ehtii aina

Pilvi Pekkola, 33, Hämeenlinna

”Puutarhassa tapahtuu päivässä paljon. Kun kotiudun töistä, teen kierroksen kotipihassani, ja näen ja koen joka kerta uutta. Kun yksi kukka lakastuu, toinen aloittelee kukintaansa. Mullasta kurottelee lisää vihreää, tomaatin kylki alkaa punertaa ja köynnökseen on tullut mittaa.

Liikun luonnossa, vaellan ja retkeilen. Arkena en ehdi metsään vaeltamaan, mutta puutarhaan ehdin aina – ja se on henkireikäni. Nyppään rikkaruohon sieltä, toisen täältä. Kuopsutan ja kuohkeutan maata, leikkelen kasveja ja pentukoiran katkomia kukkavarsia, ja joskus vaihtelen kasvien paikkaa.

Pilvi Pekkola
Parturi-kampaaja Pilvi Pekkolan valkoinen kukkameri on täydellistä vastapainoa työlle sävyjen runsauden parissa. Pilvin puutarhaa voi ihastella Insta­gramissa @valkoinenpuutarha.

Piha ei ole koskaan valmis, mikä on vain hyvä asia. Kaipaan käsilleni tekemistä, ja rentoudun, kun kädet ovat liikkeessä. Puutarhassa on helppo päästä flow-tilaan, jossa ajantaju katoaa. Enkä todellakaan uurasta täällä koko aikaa: välillä istun puuportaille, katselen kukkapenkkejä ja hengitän syvään. Keväällä puutarhassa tuoksuu tuomi, alkukesällä syreeni ja myöhemmin jasmike.

Nautin, kun saan aikaan kaunista. Puutarhassa kaunis tarkoittaa minulle valkoista, ja siksi valitsen pihaani vain valkoisena kukkivia kasveja. Olen ammatiltani parturi-kampaaja ja teen töitä värien kanssa. Valkoinen on neutraali väri, joka rauhoittaa ja tasapainottaa työtä ja vapaa-aikaa.

”Kasvit opettavat kotitarhuria”

Muutin puolisoni kanssa kerrostalosta omakotitaloon neljä vuotta sitten. Kerrostalokodissa ei ollut edes parveketta, enkä pitänyt itseäni puutarhaihmisenä. Uusi kotimme on tuhannen neliön tontilla, ja tontti oli aivan laittamaton. Otin pihan haasteena ja aloin rakentaa sinne erilaisia huoneita, kasveilla reunustettuja tiloja.

Sitä mukaa kun työ eteni, taitoni kasvoivat. Kasvit opettavat kotitarhuria: ne näyttävät kyllä, missä ne viihtyvät ja missä eivät. Esimerkiksi maissit kasvavat mieluummin kukkapenkissä kuin lavatarhassa. Hutiostokset myyn eteenpäin, kuten erään pionin, joka parin vuoden odottelun jälkeen päätti kukkia, mutta pinkkinä.

En rakenna pihaani vain itseäni varten. Olen istuttanut tänne paljon puita ja rakentanut suojaisia paikkoja linnuille. Olen valinnut myös kasveja, jotka keräävät pölyttäjiä. Vaikka pidän siististä näkymistä, pihassani on myös hyönteisille ja lahottajille sopivia piilopaikkoja, kuten risuaita. Monimuotoinen puutarha kutsuu pihaan elämää. Se saattaa tuoda terveyttä pihassa puuhasteleville ihmisille. Kasvit hoitavat hoitajaansa. Minä voin puutarhaihmisenä paremmin kuin ennen.”

Lue myös: Kokeilisitko metsäjoogaa? Lajissa yhdistyvät luonnon ja hathajoogan rauhoittavat voimat

X