Hyvinvointi

Vaihda liikuntalajia

Teksti:
Virve Järvinen

Uusi vuosi, vanhat lajit. Vai sittenkin uudet kuviot ja lisää terveyttä? Vaihtaisitko lajia? Kokeilemme ja esittelemme kevään aikana hauskoja uutuuksia valittavaksesi!

Vaihda liikuntalajia

Maanantaina muokkaus, keskiviikkona kävely, perjantaina pilates. Kun liikunnalle on varattu aika ja paikka kalenteriin, siitä tulee hyvä tapa. Arkea mukavasti rytmittävä rutiini jatkuu monella totuttuna, vaikka vuodet vaihtuvat. Helppoa, muttei aivan harmitonta.

- Elimistö tottuu jatkuvasti samanlaisena toistuvaan liikuntaan, jolloin sen terveyshyödyt jäävät aiempaa vähäisemmiksi. Kunto ei kehity, se saattaa päinvastoin laskea, terveystieteiden tohtori Marjo Rinne UKK-instituutista kertoo.

Painonhallinnan kannalta liikunnan määrä on lajia ja tehoa tärkeämpää, mutta kuntoilulla on muitakin tavoitteita.

- Liikunnalla voidaan parantaa kestävyyttä, lihasvoimaa ja liikehallintaa eli tasapainoa, ketteryyttä, koordinaatio- ja reaktiokykyä – arjessa tarvittavia taitoja kaikki. Jotta kukin näistä kehittyisi, elimistö tarvitsee mahdollisimman monenlaisia ärsykkeitä. Niitä se saa rytminvaihdoksista, aiempaa suuremmasta vastuksesta ja sille uusista lajeista.

Tasapaino tarkaksi

Kestävyyttä parantavat lajit ovat liikuntalukkarin perusta. Elimistön sokeri- ja rasva-aineenvaihdunta pysyvät kuosissa ja verenkiertoelimistö kiittää, kun pumppu pompottaa reippaasti vähintään puoli tuntia päivässä vaikka kävelypolulla tai hiihtoladulla.

Kahdesti viikossa tehtävä lihaskuntotreeni pitää iän myötä lihaksissa tapahtuvat muutokset kurissa. Alaraajojen lihasvoima ja nopeat lihassolut alkavat heiketä 40-50 vuoden välillä. Liian suureksi koitunut kato harmittaa iäkkäänä: alaraajoista kadonnut voima vie usein laitoshoitoon. Lihakset tarvitsevat kehittyäkseen vastusta ja sitä ne saavat turvallisesti kuntosaliharjoittelusta ja erilaisten jumppavälineiden avulla.

Liikehallintataitoja olisi hyvä treenata kahdesti viikossa ja huolehtia siten liikkumisen turvallisuudesta. Puutteelliset liikehallintaidot aiheuttavat virhearviointeja, kaatumisia ja putoamisia – tapaturmia niin töissä kuin liikuntaharrastuksissa. Esimerkiksi tasapaino harjaantuu, jos sitä horjuttaa vaikka erilaisilla yhdellä jalalla seisomisilla. Ketteryys kehittyy jalkapalloilijoille tutuilla ristiaskel- tai tikasjuoksuilla.

Haasteita pihatöistä

- Erilliset liikehallintaharjoitukset voivat tuntua työläiltä ja siksi omaan ohjelmaan kannattaa valita lajeja, jotka kehittävät näitä ominaisuuksia monipuolisesti. Esimerkiksi palloilulajit edellyttävät nopeita liikkeitä, ketteryyttä, suunnanmuutoksia ja koordinaatiota. Tanssi ja hiihto treenaavat tasapainoa, tanssi ja itsepuolustuslajit reaktiokykyä ja ratsastus kehonhallintaa, Rinne luettelee.

Jos intoa lajivalikoiman laajentamiseen ei ole, vaihtelu kehon käyttöön haetaan arjesta.

- Elimistö ei tiedä, ahkeroiko se kävelylenkillä, työpaikalla vai pihatöissä – se kehittyy jokaisella liikkeellä, joka eroaa sen totutuista tavoista. Kävely monipuolistuu, jos tohtii siirtyä pururadalta epätasaiseen maastoon eikä kierrä kaatuneita puita ja ojia. Siirtyminen paikasta toiseen käy lihasvoimatreenistä, kun vaihtaa hissin portaisiin. Lumenluonti haastaa kehon, kun kola vaihtuu välillä lapioon, tai kolaa työntelee aiempaa ripeämmin.

Asiantuntijana: terveystieteiden tohtori Marjo Rinne, UKK-instituutti.

X