Hyvinvointi

Vältä bakteerit kuntosalilla

Teksti:
Anna.fi

Kuntosalillasi vierailee päivittäin satoja ihmisiä. Heidän ansiostaan treenitunnillasi on myös näkymättömiä jumppakavereita.

Kuntosali

Päivän viimeinen bodypump-tunti on lopuillaan. Hikinoro valuu selkääsi pitkin ja vieruskaverisi deodorantti on pettänyt aikaa sitten. Loppuvenyttelyjen jälkeen matka jatkuu suihkuun ja saunaan. Pefletti on unohtunut kotiin ja lauteilla istuvan naisen puuttuva pedikyyri säikäyttäisi kokeneemmankin lääkärin. Aivan oikein, kuntosaleilla viihtyvät myös pöpöt.

”Meillä siivotaan varsin ahkerasti”

Motivus-ketjun yhteyspäällikkö Titta Airaksinen ei ole huolissaan kuntosalien puhtaudesta.

– Öisin tehdään aina perussiivous, ja henkilökunta huolehtii päivän aikana helposti likaantuvista paikoista, esimerkiksi kuntosalilaitteista. Ihan sairaalatasoa siisteys ei tietenkään ole, mutta tosi paljon yritetään.

Myös asiakkaat voivat tehdä osansa.

– Hikipyyhkeiden käyttö estää paljon bakteereiden leviämistä. Meille ei myöskään tulla ulkokengillä sisätiloihin vaan ne jätetään eteiseen. Näin tilat säilyvät puhtaampina.

Airaksisen mielestä asiakkaat ovat harvoin huolissaan bakteerien leviämisestä.

– Eihän sille voi mitään, että ihmiset hikoavat

Sairasta kotona

Airaksisen mukaan flunssa-aikana ei tarvitse kiinnittää lisähuomiota bakteerien torjuntaan.

– Ihmisethän sairastavat kuitenkin ympäri vuoden, lisäksi luotamme siihen, että asiakkaat eivät tule kipeänä salille.

Käsi sydämelle – kuinka moni meistä suunnistaa salille vaikka nenä vähän vuotaakin?

Sairaana kuntoileminen on vaarallista terveydelle, kohtalokkain seuraus on sydänlihaksen tulehdus. Malttamaton toipilas ei kuitenkaan aiheuta terveysriskiä vain itselleen, vaan myös muille basillien levitessä muihin treenaajiin.

Jumppamatto puhtaaksi

Päivän treenaajien jäljiltä jumppamatot ovat kosteina hiestä, lisäksi niillä treenataan usein avojaloin. Voiko bakteereille kuvitella sopivampaa kasvualustaa?

– Meillä matot pestään kerran viikossa, tosin venyttelytilojen alustat pestään päivittäin, Airaksinen kertoo.

Paras tapa säilyttää mattoja on ripustaa ne roikkumaan seinään kiinnitettäviin koukkuihin, silloin ilma pääsee kiertämään niiden ympärillä. Harmillisen usein ne kuitenkin lojuvat edellisten käyttäjien jäljiltä aerobicsalin nurkassa.

Varmin tapa välttää jumppamaton bakteerit, on kuljettaa mukana omaa alustaa. Tosin sekin on muistettava pestä ja tuulettaa säännöllisesti.

– Alusta ja jumppapallo kannattaa pestä silloin tällöin ihan tavallisella pesuainevedellä SOL-pesulapalveluiden kouluttaja Tarja Kalliomäki neuvoo. – Esimerkiksi ihan tavallinen Fairy soveltuu tähän tarkoitukseen loistavasti.

Pesuhuoneessa basillivaara

Kevyenkin kuntoilun jälkeen suihkuun on pakko päästä ja saunassa ihana rentoutua. Märkätiloissa bakteerit kuitenkin leviävät vaivatta.

Sienitaudit, kuten esimerkiksi jalkasilsa, tarttuvat helposti yleisissä pesu- ja pukeutumistiloissa. Tartunnat ehkäiset parhaiten käyttämällä sandaaleja ja huuhtelemalla jalkasi huolellisesti.

Yleisissä saunoissa on tärkeää käyttää peflettiä, sillä et voi koskaan tietää kuka lauteilla on ennen sinua istunut. Muista myös huuhdella seinät ja kaiteet, mikäli sinulla on tapana nojata niihin.

Hiki pinttyy treenivaatteisiin

Vaikka et olisikaan hikoillut vaatteitasi treenin aikana kosteiksi, ne kannattaa silti pestä heti. Jos tähän ei ole mahdollisuutta, ripusta ne kuivumaan ilmavasti.

Kun vaate kostuu treenatessa, kuitujen säikeet aukeavat. Kuona-aineet ja kemikaalit tarttuvat niihin ja vaatteen kuivuessa epäpuhtaudet imeytyvät kankaaseen. Siksi hienhaju pinttyy treenivaatteisiisi ja alkaa tuoksua uudestaan, kun kuitu kostuu.

Myös treenivaatteen materiaalilla on merkitystä. Esimerkiksi puuvilla ja tiheät keinokuidut alkavat haista hieltä helpommin kuin muut materiaalit.

Huolla vaatteet oikein

Pese vaatteesi oikealla ohjelmalla. Valitse pesukoneen hienopesu- tai lyhytohjelma ja vähennä linkouskierroksia 600-700 kierrokseen minuutissa. Jauhemaisen pesuaineen sijaan kannattaa käyttää nestemäistä ainetta, koska se liukenee veteen helpommin. Silloin kuidut puhdistuvat paremmin.

Jos jumppavaatteet silti haisevat hielle, voit kokeilla niiden liottamista vesi-etikka-seoksessa. Mittaa ämpäriin 2/3 vettä ja 1/3 etikaa. Liota vaatteita seoksessa noin puoli tuntia ennen pesua.

Hikitossut raikkaiksi

Kalliomäen mukaan pelkkä tuulettaminen ei poista kengistä bakteereita. Onneksi treenikengätkin voi pestä. ”Linkous vain pois ja ohjelma hienopesulle. Pelkkä vesipesukin usein riittää, mutta esimerkiksi hajusteettomat aineet toimivat hyvin.”

Jumpan jälkeen kenkiin voi työntää esimerkiksi talouspaperia poistamaan kosteutta. ”Suutareilta löytyy myös erilaisia hajun- ja kosteudenpoistajia” Kalliomäki vinkkaa.

Teksti: Hannele Järvelä

X