Hyvinvointi

Voimauttava valokuva

Teksti: Anna.fi

Amerikansuomalaisen muotokuvaajan Lady Ostapeckin talossa tapahtuu ihmeitä: kynnyksen ylitettyään arasta tulee rohkea ja rumakin muuttuu kauniiksi.

Voimauttava valokuva

”Eräänä syyskuun päivänä 1990 Nukke- ja pukumuseon ovikello soi. Menin avaamaan oven, jonka takana seisoi iätön naishenkilö ruudullisine ponchoineen, hippipuseroineen, useine hamekerroksineen, Stetson hattuineen ja suurine mappeineen. Naisessa oli jotain hypnoottista ja taianomaista. En silloin aavistanut, mitä tulevaisuus toisi tullessaan.”

Näin kerrotaan tamperelaisen Museokeskus Vapriikin opasteessa, joka johdattelee amerikansuomalaisen valokuvaajan ja keräilijän Lady Ostapeckin, 93, elämäntyötä esittelevään näyttelyyn.

Tekstin takaa löytyy Haiharan museosäätiön johtaja Marketta Franck, jonka ensitapaaminen Lady Ostapeckin kanssa johti siihen, että keräilijä päätti lahjoittaa Haiharaan merkittävän osan New Yorkissa tekemistään kirpputorilöydöistä; vintagekenkiä, iltalaukkuja, sulkaviuhkoja, vanhoja pitsejä ja koruja sekä käsinkirjailtuja juhla-asuja, joista vanhimmat ovat 1800-luvun alkupuolelta.

Esillä on myös Lady Ostapeckin ottamia muotokuvia, joille on ominaista kuvattavan vahva läsnäolo ja menneen maailman levollinen, pysähtynyt tunnelma.

- Kun otan muotokuvan, minulle on tärkeintä, että siinä näkyy ihmisen sielu, korostaa Lady Ostapeck, joka lensi Yhdysvalloista näyttelynsä avajaisiin tuttu naapuri tukenaan.

Lady löysi kutsumuksensa keski-iässä ostettuaan hetken mielijohteesta vanhan 1900-luvun alun paljekameran Pelastusarmeijan kirpputorilta. Opittuaan käyttämään kameravanhusta, hän alkoi ottaa viktoriaanisia muotokuvia, joissa kuvattava on puettuna hänen persoonaansa ilmentävään asuun, jonka Lady valitsi eri aikakausilta peräisin olevista kirpputorilöydöistään.

- Saadakseni aikaan oikean tunnelman saatan pyytää kuvattavaa ajattelemaan henkilöä, joka on hänelle rakas. Joskus pyydän ihmistä katsomaan ikkunasta puron toiselle puolelle ja kuvittelemaan, että siellä seisoo valkoinen hevonen ja prinssi, joka on tulossa pyytämään isältäsi kättäsi. Se toimii, sillä eräs nainen todella näki prinssin ja hevosen… Lady vakuuttaa.

Ei ihme, että jotkut Ladyn mallina toimineet ihmiset ovat pysäyttäneet hänet myöhemmin kadulla, ja kertoneet, että Ladyn kanssa työskentely oli yksi heidän elämänsä hauskimmista päivistä.

Lady kuvaa vaistollaan

Ladyn suomalainen ystävä kuvaa häntä ihmiseksi, jolla on ihmeellinen kyky huomata arat ja syrjään vetäytyvät ihmiset. Hän saa heihin helposti myös kontaktin, ja on yllättävää kuulla, että monet ladyn muotokuvien upeista yläluokkaisista ruhtinaista ja ruhtinattarista ovat tavallisia ”maan hiljaisia” Ladyn naapurustosta.

Ladyn kyvyt on huomannut myös newyorkilainen psykiatri, joka lähettää hänen luokseen potilaitaan, jotka kärsivät huonosta itsetunnosta.

- Kyse ei ole minun taidoistani. Olen saanut lahjan, joka on annettu minulle ylhäältäpäin, sanoo Lady, jonka missio on saada ihmiset ymmärtämään, kuinka ihana jokainen meistä on.

Energinen Lady uskoo, että Luojan kädenjälki näkyy kaikessa kauniissa.

- Tykkään kaikesta kauniista – hajuvesistä, ikoneista ja kauniista kirkonmenoista. Siksi ortodoksikirkko sopii minulle. Käyn Suomen-vierailuillani usein Uudessa Valamossa, jossa minulla on ystäviä.

Lady kuvaa kotiaan taikataloksi, sillä kaikki kynnyksen yli astuvat ihmiset muuttuvat kauniiksi.

- Muotokuvan ottamiseen menee usein koko päivä, sillä juttelen pitkään kuvattavani kanssa, jotta hän rentoutuisi. Sanat ovat tärkeitä, ja niiden vaikutus on valtava. Kertoessani ihmiselle, miten kaunis hän on, hänen ryhtinsä suoristuu, ja katse muuttuu lempeäksi. Jos sanoisin kuvattavalleni, että herranen aika, oletpa sinä ruma, sanat jäisivät välillemme – ei, en pystyisi sellaista edes tekemään.

Lady toimii kuvaustilanteissa aina vaistonvaraisesti ja toivoo, että ihmiset muutenkin luottaisivat enemmän intuitioonsa.
- Jokaisella ihmisellä on vaisto, mutta vain harva uskaltaa päästää sen esiin, puhumattakaan, että antaisi vaiston päättää järjen sijasta. Nykyään käydään kouluja, joissa kaikki oppivat ottamaan samanlaisia valokuvia. Tiedossa sinänsä ei ole mitään pahaa, mutta kuvatessa opit pitää unohtaa, ja päästää irti oma intuitio.

Elämän kohokohta

Yhdysvaltojen itä-rannikolla syntynyt Lady sanoo kiittävänsä Jumalaa elämästään joka päivä, vaikka se on ollut alusta alkaen kaikkea muuta kuin helppoa. Ladyn suomalaiset vanhemmat olivat muuttaneet Amerikkaan leveämmän leivän toivossa, ja hän oli vain viiden päivän ikäinen, kun hänen äitinsä kuoli. Almaksi kastettu vastasyntynyt lähetettiin suomalaisessa yhdyskunnassa asuvalle tädilleen, koska isä ei kyennyt huolehtimaan lapsestaan yksin. Pian tätikin kuoli, sillä suomalainen mies tappoi hänet kirveellä ja kaikki lähistöllä asuvat ihmiset.

Pieni tyttövauva säästyi kuin ihmeen kaupalla ja suomalainen Betty Jansson, joka oli menettänyt miehensä ja kolme lastaan, otti lapsen omakseen.

- Sain kasvattiäidiltäni kaiken sen rakkauden, jonka hän olisi antanut omille lapsilleen. Mama Janssonilla riitti rakkautta muillekin. Olen kuullut, että jotkut itsemurhaa hautoneet nuoret naiset olivat luopuneet aikeistaan keskusteltuaan kasvattiäitini kanssa, Lady kertoo.

Lady sai suomalaisen kasvatuksen, sillä Kuortaneelta kotoisin olevan Betty Janssonin kodissa luettiin paljon ja vaalittiin muutenkin vanhan kotimaan tapoja.

- Mama lauloi aina suomalaisia lauluja, muistelee Lady, joka itse kuuntelee mielellään Viktor Klimenkoa.
Ennen valokuvaajaksi ryhtymistä Lady työskenteli pitkään valokuvaamossa, missä hän retusoi valokuvia, vaikka hän oli kouluttautunut pukusuunnittelijaksi.

- Suurkaupungin kiire ja hälinä alkoivat olla minulle liikaa ja aloin uupua. Päätin jättää 70-luvulla turvallisen työpaikkani ja muutin pieneen Fly Creekin maalaiskylään parinsadan kilometrin päähän New Yorkista.

Takana oli myös lyhyt avioliitto ukrainalaisen Ostapeck-nimisen miehen kanssa. Lady viihtyi enimmäkseen yksin, ja kyläläiset alkoivat kutsua itsenäistä suomalaisnaista ladyksi. Koska nimi kuulosti mukavalta, lady päätti muuttua virallisestikin Ladyksi.
Lady korostaa, että kyky olla yksin on sekin lahjaa.

- Vaikka olen paljon yksin, en ole yksinäinen. Ilman yksinoloa minusta ei olisi tullut tällaista.

Tyytyväisyyttä säteilevä Lady jutteli vilkkaasti Vapriikin näyttelynsä avajaisissa eikä mikään hänen olemuksessaan kertonut, että Suomen matka oli vähällä peruuntua sairastelun takia. Kun hän palasi kotiinsa rapakon taakse, amerikkalainen paikallislehti Freemans Journal teki hänen Suomen-matkastaan jutun. Siinä kerrotaan, että lämmin ja innostunut vastaanotto Vapriikissa oli ylittänyt Ladyn villeimmätkin odotukset: ”Näyttelyn ajavaiset olivat elämäni kohokohta. Nyt olen valmis kuolemaan.”

Teksti: Helena Hyvärinen

X