Eri-ikäiset naiset kertovat, millaista on elää sinkkuna: ”Rakkaus tulee kohdalleni sitten, kun sen aika on”

Itsensä toteuttamista, taloudellista vapautta ja vahvaksi kasvamista mutta myös halipulaa ja haaveita hyvästä parisuhteesta. Neljä naista kertoo, millaista on olla sinkkuna eri elämänvaiheissa.

Eri-ikäiset naiset kertovat, miltä sinkkuus tuntuu.

Tiina, 62: ”En tarvitse miestä ollakseni onnellinen”

”Parisuhdetarinani on kai melko klassinen. Menin 22-vuotiaana naimisiin ajatellen, että tämän miehen kanssa olen lopun elämäni. Suhteemme kesti lähes 30 vuotta. Minä hain eroa, sillä tajusin, että liitossamme oli asioita, joita ei voinut enää korjata.

Olen ollut sinkkuna avioerostani lähtien, pian 17 vuotta. Olen tapaillut joitakin miehiä, mutta tapailuista ei ole syntynyt mitään vakavampaa. Välillä mietin, olenkohan ollut edellisessä elämässäni nunna, kun viihdyn niin hyvin itsekseni.

En tunne olevani outolintu, sillä noin puolet ystävistäni on sinkkuja. Joukossa on niin eronneita kuin leskiäkin. Olemme tuumanneet, että viisi- ja kuusikymppinen nainen jää helposti näkymättömäksi miesten silmissä. Tuntuu siltä, että ikäiseni miehet etsivät itseään nuorempia, missityyppisiä kaunottaria. Kuusissakymmenissä olevia miehiä on vähemmän vapaana kuin saman ikäisiä naisia.

”Parasta sinkkuudessa on se, että kukaan ei määrää minua.”

En ole silti lainkaan tyytymätön arkeeni sinkkuna, päinvastoin! Nautin täysillä elämästäni, johon kuuluu kolme lasta, yksi lapsenlapsi, monia läheisiä ystäviä ja kuoro-, käsityö-, puutarha- ja lukemisharrastukset. En tarvitse miestä ollakseni onnellinen. Parasta sinkkuudessa on se, että kukaan ei määrää minua. Saan lojua sohvalla katsomassa leffaa ja syömässä suklaata ilman, että kukaan keskeyttää.

Isoveli tulee auttamaan minua sellaisissa kodin askareissa, joissa minulla menee sormi suuhun. Saan apua tarvittaessa myös lapsiltani ja ystäviltäni. Olen onnellinen siitä, että sain lapsia avioliitossani. Ilman heitä elämäni saattaisi tuntua tyhjältä.

Olisi mukavaa löytää aito parisuhde. Yhden yön jutut ja seksisuhteet eivät ole minua varten. Toivon, että mies jakaisi kanssani samanlaiset arvot, olisi turvallinen kumppani ja saisi minut nauramaan. Tässä iässä en enää etsi mitään intohimoista salamarakastumista. Haluaisin löytää ennen kaikkea elämänkumppanin.

En pety, vaikka elämänkumppania ei löytyisikään. Minulle tärkeintä on, että pysyisin terveenä ja että lapseni saisivat rakennettua itselleen onnellisen elämän.”

Tiina , 62, eläkeläinen.

Marjo, 34: ”Yhteisöllisyys on tärkeämpää kuin se, että on oma elämänkumppani”

”Olen ollut sinkkuna noin viisi vuotta. Tarkkaa aikaa on vaikea sanoa, sillä viimeisin suhteeni oli häilyvä. Tämä on pisin aikani sinkkuna. Kaksikymppisenä olin pitkissä parisuhteissa.

Nuorena ajattelin, että elämää tulee suorittaa tietyn kaavan mukaan, johon kuuluu parisuhde. Nyt ymmärrän, että onnellinen voi olla myös yksin. Sinkkuna minusta on tullut rohkeampi ja luottavaisempi. Pyrin tekemään vain asioita, jotka oikeasti tuottavat minulle mielihyvää.

Yksi sinkkuuden parhaista puolista on se, että minulla on aikaa itseni kehittämiseen ja huoltamiseen. Olen nykyään luovempi työssäni, koska minulla on mahdollisuus viettää aikaa yksikseni. Minun ei tarvitse täyttää kalenteriani bailaamisella ja kaikilla mahdollisilla harrastuksilla, sillä osaan myös vain olla.

Tunnen ylpeyttä siitä, että olen pystynyt toteuttamaan sellaisia unelmia, joihin ennen luulin tarvitsevani kumppanin. Olen ostanut oman asunnon ja tulen taloudellisesti hyvin toimeen. Tunnen olevani onnistunut.

Yhteisöllisyys on minusta tärkeämpää kuin se, että on oma elämänkumppani. Saan paljon rakkautta perheeltäni, sisarusteni lapsilta, viideltä kummilapseltani ja ystäviltäni. Minulla on ihana naisporukka, jonka kanssa marssimme kerran jakkupuvuissa pankkiin avaamaan yhteisen ’hupitilin’. Käytämme rahoja matkusteluun.

Kuuntelen mielelläni ystävieni kokemuksia parisuhteista ja lasten syntymästä. Samoin koen, että heitä aidosti kiinnostavat minun kuulumiseni. Erilaiset elämäntilanteet vain rikastuttavat ystävyyssuhteita.

En koe jääväni sinkkuna mistään paitsi. Minua raivostuttaa ajatus, että sinkkua ei kutsuttaisi seurustelevien ihmisten juhliin. Jos näin on, kannattaa hankkia parempia kavereita.

En stressaa kumppanin löytämisestä. Olen onnellinen nyt juuri näin. Uskon, että rakkaus tulee kohdalleni sitten, kun sen aika on. Minulla ei ole paniikkia perheen perustamisesta, sillä omien lapsien hankkiminen ei ole koskaan edes ollut varsinainen haaveeni.”

Marjo , 34.

Tanja, 44: ”Deittailukulttuurin pinnallisuus ärsyttää minua”

”Uskon rakkauteen. Olen varma siitä, että jossain tuolla on joku tyyppi juuri minua varten. Vaikka uskon ja toivon löytäväni kumppanin, en juuri deittaile. Nykyajan deittailukulttuurin pinnallisuus ärsyttää minua.

Erosin lapseni isästä 15 vuotta sitten kymmenen vuotta kestäneen parisuhteen jälkeen. Nykyään asun yhdessä 19-vuotiaan poikani kanssa. Hän elää jo pitkälti omaa elämäänsä. Eron jälkeen minulla ei ole ollut vakavaa seurustelusuhdetta.

Nautin sinkkuudessa eniten riippumattomuudestani. Saan tehdä niitä asioita, joita haluan, silloin kun haluan. Yksi parhaita sinkkuelämän hetkiä ovat viikonloppuaamut. Herään rauhassa, katan pöydän kauniisti ja hemmottelen itseäni herkullisella aamiaisella.

Totta kai on myös hetkiä, jolloin olisi kiva käpertyä jonkun kainaloon tai jutella toiselle aikuiselle päivän kuulumisista. Eniten sinkkuus on taakka juhlapyhinä ja ystävien häissä, joihin olisi ihanaa mennä kavaljeerin kanssa. Joskus tunnen itseni kiintiösinkuksi, joka kutsutaan jouluksi tai juhannukseksi kylään siksi, ettei tämän vain tarvitsisi olla yksin.

44-vuotiaana on siinä mielessä helppoa olla sinkkuna, että oma lapsi on jo tehty eikä biologinen kello tikitä. Hankalaa taas on se, että kaikki hyvät miehet tuntuvat olevan varattuja. Tinderissä ja baareissa kohtaa näitä varattuja miehiä hakemassa satunnaista seuraa. Se on surullista.

Ystävyyssuhteissani sinkkuuteni näkyy lähinnä niin, että minua kysytään helposti mukaan silloin, kun ollaan lähdössä juhlimaan perjantai-iltaisin. Sunnuntaibrunssille tai -kävelylle taas ei juuri tule kutsuja.

Aina välillä joku ottaa asiakseen kommentoida sinkkuuttani. Eräs työkaveri kysyi minulta kerran, olenko lesbo, kun en ole koskaan puhunut miesystävästä. Utelut tuntuvat minusta hassuilta. Enhän minäkään kysy keneltäkään parisuhteessa olevalta, että miksi elät parisuhteessa. Lähipiiriäni ei elämäntapani onneksi ihmetytä.

Välillä mietin, olenko liian nirso miesten suhteen. Parisuhde olisi kiva lisä elämääni. Uskon kuitenkin siihen, että suhteeseen kannattaa lähteä vasta sitten, kun kunnolla kolahtaa.”

Tanja, 44, asiakaspalvelija.

Niina, 29: ”Joskus iltaisin kaipaan kainaloa, johon käpertyä”

”Nautin sinkkuna eniten vapaudestani. Tuntuu hyvältä, etten ole kenellekään tilivelvollinen menemisistäni tai tekemisistäni. Tykkään erityisesti aamuista omassa kodissani. Saan herätä rauhassa ja juoda aamukahvia hiljaisuudessa. Nautin siitä, että minun ei tarvitse heti puhua kenellekään.

Olen ollut sinkkuna nyt puoli vuotta kahdeksan kuukauden seurustelusuhteen päättymisen jälkeen. Pisin parisuhteeni kesti kolme vuotta. Yksin elämisen kurjin puoli on halikaverin puute. Tykkään läheisyydestä, eikä sitä sinkkuna ole tarpeeksi saatavilla. Joskus iltaisin kaipaan kainaloa, johon käpertyä. Selviän läheisyyden puutteesta hyväksymällä asian osaksi elämää ja rapsuttamalla kahta kissaani. Yksinäisyyden yllättäessä ajattelen, että tämä on nyt vain tämän hetken tilanne.

Minulla oli lyhyitä suhteita poikien kanssa ollessani yläasteikäinen. Noin 17-vuotiaana ymmärsin, että tykkäänkin tytöistä. Tulin heti ulos kaapista ja olen ollut siitä lähtien avoimesti lesbo. Perheeni otti asian vastaan hyvin. Muutaman ystävyyssuhteen menetin, koska naispuolinen ystävä pelkäsi, että olen kiinnostunut hänestä. En silti koe, että seksuaalivähemmistöön kuuluminen olisi vaikeaa. Minun on hyvä olla tällaisena kuin olen.

Tapailen silloin tällöin naisia, joihin olen tutustunut Tinderissä. Olen melko huono tekemään aloitetta keskusteluun. Toivon yleensä, että toinen on aktiivisempi.

Toivon löytäväni kumppanin, jonka kanssa voisin muodostaa tasavertaisen parisuhteen. Tärkeitä asioita minulle ovat samankaltainen huumorintaju, rento elämänasenne ja molemminpuolinen kunnioitus.

Tulevaisuudessa haaveilen ennen kaikkea hyvästä parisuhteesta. Minulla ei ole vauvakuumetta. Jos kumppanini haluaisi tulla raskaaksi, uskon, että perheen perustaminen sopisi minulle.

Olen helpottunut siitä, että minun ei tarvitse etsiä kumppania lapsentekomielellä toisin kuin monien heteroystävieni.”

Niina, 29, lähihoitaja.

Artikkeli julkaistu alun perin Anna 29/2018 -numerossa.