Ihmiset ja suhteet

30 vinkkiä onnelliseen avioliittoon

Teksti:
Anna.fi

Pitkä ja onnellinen avioliitto saattaa joskus tuntua lähes rakettitieteeltä. Päivittäiseen onneen voi kuitenkin vaikuttaa lukuisin eri tavoin – lue jutusta, miten!

ihmissuhteet, parisuhteet, avioliitto

Onko avioliitto kutkuttava roolileikki, jossa kaksi ihmistä ujuttautuu yhteen ja jää jännityksellä odottamaan, mitä pinnan alta vielä paljastuukaan? Millaisiin remonttipuuhin tässä vielä saakaan ryhtyä? Vai onko se purjehdusmatka, jossa kahden ihmisen yhteinen päämäärä on saada vene pysymään reitillä?

Alla olevat ajatukset tarjoavat työkaluja siihen, miten saat avioelämäsi kukoistamaan joka päivä.

30 vinkkiä hyvään liittoon

1. Kestävän avioliiton yksi peruspilari on nähdä oma roolinsa kokonaisuudessa – niin hyvässä kuin huonossa. Jos kiistät oman osuutesi vaikuttaa suhteen onnellisuuteen, olet kuin lapsi, joka heittää hiekkaa toisen lapsen päälle ja sanoo, että tuo aloitti. Kun kannat oman vastuusi liitostanne, siteenne muodostuu syväksi ja kestäväksi.

2. Opettele olemaan eri mieltä. Kaksi ihmistä eivät ole kaikesta samaa mieltä, ja se on täysin ok. Samalla on tärkeää, että kumpikin hyväksyy toistensa eriävät mielipiteet.

3. Usein avioliiton iso kompastuskivi on, että liitto nähdään puolison jännittävänä muuttumisleikkinä. Kun yrität muuttaa puolisoasi, välität hänelle viestiä, ettei hän ole riittävän hyvä. Tämä saa vähitellen tunteet viilenemään ja synnyttää välillenne etäisyyttä. Loppujen lopuksi puolisosi ongelmiksi uskomasi asiat voivatkin olla omia ongelmiasi. Anna siis hänen olla kuka hän on ja keskity siihen, mitä asioita voit muuttaa itsessäsi.

4. Älä aloita lauseita muodossa ”sinä” vaan muodossa ”minä”. Jaa ajatustesi sijaan tunteesi.

5. Muista, että kumppanisi tarvitsee omaa aikaa. Kun annat miehellesi riittävästi tilaa, autat häntä samalla löytämään uudelleen ja uudelleen intohimon ja sitoutumisen halun sinua kohtaan.

6. Miehen on tärkeää ymmärtää, miten merkittävää naiselle on se, että hän tulee kuulluksi. Miehen ei tarvitse ratkaista kaikkea, mutta kuunteleminen on jo itsessään vilpitön lahja kumppanille.

7. Tunnista ongelmat – esimerkiksi tylsä seksielämä, keskustelujen puute, kauna – ongelmien oireina ja suhtaudu niihin samalla tavalla kuin suhtautuisit krooniseen sairauteen. Laita itsesi likoon etsiäksesi jokainen mahdollinen parannuskeino. Vaikka keinot tuntuisivatkin oudoilta, niillä on suuri potentiaali toimia.

8. Kun riitelet kumppanisi kanssa, unohda syyttely ja nolaaminen. Näistä rakentuu esteitä, jotka tekevät avoimen keskustelun mahdottomaksi ja synnyttävät katkeruutta, suuttumusta ja turhautumista.

9. Kuuntele kumppaniasi keskeyttämättä ja osoita myötätuntoa.

10. Tutkimusten mukaan kosketuksen määrä vaikuttaa siihen, miten vahva suhde kahden ihmisen välille muodostuu. Ota siis puolisoasi kädestä, hiero hänen hartioitaan, silittele, suutele. Vaikka aikaa olisi vain nopeaam halaukseen, anna sen kestää vähintään kymmenen sekuntia, sillä näin hyvään oloon vaikuttavaa oksitosiinia ehtii vapautua enemmän.

11. Reiluus on asia, joka saattaa vuosien varrella unohtua. Jakautuuko vastuu suhteessanne reilusti vanhemmuudessa, raha-asioissa, tunteista puhumisessa ja toisen kannustamisessa? Jos ei jakaudu, miten tilannetta voisi parantaa?

12. Avioliitossa tärkeintä on miehen ja naisen välinen suhde. Jos urasta ja omista henkilökohtaisista pyrkimyksistä tulee suhdetta tärkeämpiä, ongelmat ovat syntyneet. Jos te kumpikin pidätte avioliittoa ykkösenä, se kukoistaa ja tuo energiaa menestyä muilla elämän alueilla entistä paremmin.

13. Pohdi, pidätkö suhteessanne yllä miellyttävää vai epämiellyttävää vuorovaikutusta? Jos kohtelet kumppaniasi hellästi, kärsivällisesti ja rakastavasti, saat todennäköisesti näitä kaikkia myös takaisin. Hyvään on helppo vastata hyvällä, huonoon huonolla.

14. Lakkaa kritisoimasta ja keskity sen sijaan siihen, mikä on kumppanissasi hyvää. Osoita vilpittömästi ja spontaanisti arvostuksesi hänen hyviä ominaisuuksia kohtaan.

15. Jos sinun on pakko antaa kumppanillesi kritiikkiä jostakin, mainitse yhtä negatiivista asiaa kohti viisi positiivista asiaa.

16. Pidä kumppanisi kanssa säännöllisin väliajoin niin sanottu avioliiton kehityskeskustelu. Lapsista, työstä ja aikatauluista puhuminen on tällöin kiellettyä – puhukaa vain ja ainoastaan parisuhteestanne: mikä on tilanne ja tyytyväisyystasonne nyt ja mihin suuntaan olette menossa?

17. Kun jokin parisuhteenne ulkopuolinen asia suututtaa sinua, ärtymyksesi heijastuu väistämättä puolisoosi. Älä anna hänen luulla, että olet hänelle vihainen vaan selitä, mikä sinua ärsyttää.

18. Kirjoita ylös avioliittosi kolme onnellisinta asiaa. Käytä säännöllisesti muutama minuutti siihen, että palautat ne mieleesi.

19. Luokaa yhteinen visio siitä, miltä haluaisitte tulevaisuutenne näyttävän. On paljon helpompaa saada aikaan paras mahdollinen parisuhde silloin, kun kummankin tarpeet on kuultu ja huomioitu.

20. Muista keskinäisen kunnioituksen merkitys. Vältä solvauksia ja harkitse kymmenen kertaa ennen kuin avaat suuttuneena suusi. Paha tuulesi ei ehkä johdukaan kumppanistasi vaan siitä, että olet stressaantunut, nälkäinen tai väsynyt.

21. Puolisot voivat eksyä toisiltaan kiireisen elämän takia: työ, lapset, tietokoneet ja omat harrastukset vievät suuren lohkon energiasta. Terve ja kestävä avioliitto on toimiva sekoitus omaa aikaa, perheaikaa ja parisuhdeaikaa.

22. Sinulla on kumppaniisi joko kontrolloiva ote tai sinulla on yhteys häneen. Molempia et voi saada, joten panosta yhteyteen!

23. Kiinnitä huomioita siihen, miten ja milloin tuot asioita esiin. Kokeile kiihtyneen töksäyttelyn sijaan lähestymistapaa ”Olen hämmentynyt siitä, miten reagoit viikonlopun suunnitelmiin. Milloin olisi hyvä aika jutella asiasta?”

24. Kun olette viettämässä iltaa kaksin, muista roolisi vaimona ja unohda roolisi kriitikkona. Kun valitat jostakin – olipa kyseessä palvelu, ruoka, väärä elokuva tai mikä tahansa – saat kumppanisi tuntemaan itsensä epäonnistuneeksi, koska sinulla ei olekaan hauskaa. Mies on onnellisimmillaan silloin, kun hän pystyy miellyttämään naistaan.

25. Kun kumppanisi kertoo sinulle jostakin, joka häiritsee häntä toiminnassasi, peilaa hänen tunteensa esimerkiksi muodossa ”sinusta siis tuntuu siltä, että…” Näin välität kumppanillesi tiedon siitä, että hänen viestintä on mennyt perille ja olet oikeasti kiinnostunut siitä, mitä hän haluaa kertoa sinulle.

26. Paras tapa vahvistaa avioliittoa on tukea kumppania siinä, että hän saa itsestään parhaat puolensa esiin. Henkilökohtaiset mielenkiinnon kohteenne eivät aja teitä erilleen vaan ne vahvistavat omaa identiteettiä ja sitä kautta myös parisuhdetta.

27. Kerro kumppanillesi ylenpalttisen kalliiden lahjojen ostamisen sijaan, että rakastat ja kunnioitat häntä.

28. Tuntuuko sinusta, että rakastava puolesi on hukassa? Kirjoittakaa vuorotellen paperille kymmenen asiaa, joita rakastatte toisissanne. Miettikää sen jälkeen kymmenen hauskaa asiaa, jotka olette yhdessä tehneet. Ottakaa näitä hauskoja asioita jälleen to do -listalle.

29. Vahva avioliitto on ennen kaikkea luottamuksen liitto. Luota kumppaniisi kaikessa – taloudelliset päätökset mukaan lukien – ja usko siihen, että hän kyllä kysyy kantaasi niihin asioihin, jotka täytyy päättää yhdessä. Jos et pysty luottamaan häneen, teillä kahdella on ongelmia, jotka on syytä selvittää ennemmin kuin myöhemmin.

30. Elämä, ja toivottavasti myös avioliitto, on pitkä. Vaikka jokin asia sillä hetkellä tuntuisi maailman merkittävimmältä, pitkässä juoksussa se ei todennäköisesti ole sitä. Muista kuumottavalla hetkellä huutamisen ja solvausten sijaan, että tilanne menee kyllä ohi – sitä nopeammin, mitä kiihkottomammin pystyt siihen suhtautumaan. Selvitä asia räyhäämisen sijaan sitten, kun olette kumpikin rauhoittuneet.

Lähde: Yourtango.com
Kuva: Colourbox.com

Lue myös:
7 virhettä, joihin fiksutkin parit sortuvat – Katso sorrutteko te!

Kuusi tapaa tuntea rakkautta – Mikä näistä sopii sinuun?
10 asiaa, joita miehet paheksuvat puolisoissaan

X