Abortti – Naiset kertovat
Virpin, 32, raskaus oli vahinko ja yllätys. Virpi koki, ettei olisi jaksanut äitiyden tuomaa haastetta, sillä hänen elämäntilanteensa oli vihdoin asettunut viisitoistavuotisen syömishäiriön jälkeen. Hän oli myös luullut, ettei voi syömishäiriön vuoksi saada lapsia lainkaan. Mahdollisuuksia tulla raskaaksi oli vuosien saatossa ollut monia.
Virpi teki lopullisen päätöksensä kun avomies ilmoitti, että hänelle riittävät edellisestä liitosta olevat lapset.
Aborttilähete hoitui työpaikkalääkärin kautta. ”Lääkäri halusi, että katson ultrakuvaa, mutta en kokenut varsinaista ’taivuttelua’. Sain lähetteen sairaalaan samalla kertaa. Sairaalassa oli hoitajan konsultaatio, jossa varmistettiin, missä vaiheessa raskaus on. Ja että olen edelleen varma ratkaisustani.”
Raskaus oli niin alkuvaiheessa, että abortti hoitui kahdella pillerillä. ”Pidin yhden vapaapäivän töistä, sillä abortin onnistuminen tarkastetaan vastaanonotolla pillerien ottamisen jälkeen. Tapasin hoitajaa sekä ennen että jälkeen toimenpiteen. Kiitin häntä asiallisesta suhtautumisesta ja siitä, ettei hän syyllistänyt, vaikka aihetta olisi ehkä ollut. Pelkäsin kohtaavani negatiivisempaa suhtautumista.”
Myöhemmin Virpi on miettinyt asiaa, mutta on varma, että teki oikean ratkaisun. ”Tajusin mokanneeni tehdessäni abortin 30-vuotiaana ja liitossa elävänä. Olin pahoillani kaikkien niiden ikäisteni puolesta, jotka kovasti haluavat lasta eivätkä saa. Mutta omalta kannaltani asia ei ollut psyykkisesti tai moraalisesti hankala. Kävin sairaalareissunkin yksin. Ehkä olisin operaatioiltana kaivannut mieheltä hieman sympatiaa. Myöhemmin tämä myönsi, ettei osannut kohdata tilannetta vaan oli urheilemassa.”
Varsinaista syyllisyyttä Virpi ei ole kokenut, siitäkään huolimatta, että ystävät syyllistivät Virpiä tämän valinnasta. ”Se oli minulle toimenpide, ei hirveästi enempää. En kuitenkaan mielelläni tuo aborttiasiaa esille, sillä kuten sanoin, moni halukas ei koskaan saa lasta. En voi väittää, että olisin ylpeä tapahtuneesta, mutta elämä on sarja valintoja ja valinta oli minun. En mieti asiaa eli siinä ei ole ylitse pääsemistä. En olisi ollut tarpeeksi hyvä äidiksi. Kun ystäväpiirissä on iloisia perheuutisia, asia saattaa käydä mielessä. Mutta realistina koen, että mennyttä on turha surra. Tiesin mitä tein ja miksi.”
Virpin avomies on steriloinut itsensä tapahtuman jälkeen. Sterilointipäätös ei ollut yhteinen, mutta Virpi hyväksyy sen. Samalla Virpi kuitenkin kuuntelee mahdollista ’biologista kelloaan’. ”Biologisten lasten hankkiminen ei tässä elämäntilanteessa ole mahdollista, koska mies on steriloitu. Äitiys ei myöskään kiinnosta. Mutta en silti sano ehdotonta eitä. Äitini on saanut meidät lapset iäkkäänä, joten koen, että aikaa vielä on. Mieli voi muuttua. Sitä ennen on kuitenkin vaihdettava mies”, Virpi realisoi.
”On myös hyvin mahdollista, etten ikinä hanki omia lapsia. Voin silti tehdä maailman lapsille hyvää, esimerkiksi tukilapsitoiminnan kautta. Maailmaan syntyy koko ajan lapsia, joiden elinolot ovat huonot ja selviämismahdollisuudet rajalliset.”
Susannalle tehtiin abortti 25-vuotiaana. Myös hän eli silloin parisuhteessa. ”Emme käyttäneet ehkäisyä. Se oli jätetty tietoisesti pois. Emme olleet kauheasti puhuneet asiasta, mutta ajatus mahdollisesta raskaudesta tuntui jännittävältä ja luonnolliselta.”
Susanna tuli raskaaksi saman tien. Samoin abortin mahdollisuus. Mies ei ollutkaan valmis vastuuseen ja sitoutumiseen. Mies saattoi Susannan toimenpiteeseen ja tuli hakemaan kukkakimpun kanssa. He menivät puistoon istumaan, söivät jäätelöt ja katselivat merelle. Eivätkä koskaan enää puhuneet asiasta. ”Halusin myös itse painaa asian villaisella, kieltää pettymykseni ja sen tosiasian, ettei mies halunnut kanssani perhettä. Mutta en hetkeäkään pohtinut, että olisin ilman miehen tukea synnyttänyt lapsen. Lapsen koti on vanhempien välinen suhde. Meidän suhteemme olisi ollut hyvin alkeellinen maja.”
Parisuhde ei kestänyt. He erosivat vuosi tapahtuneen jälkeen. Susanna myöntää, että myös hänelle itselleen on ollut yllätys oma kylmän rationaalinen suhtautuminen aborttiinsa. ”Yleensä olen tunteella maailmassa elävä, syvästi asiat kokeva ihminen. Minulla on tarve pohtia kokemiani asioita niin kauan, että ymmärrän mistä niissä on kyse. Tämän asian olen syväjäädyttänyt. En lähde edes käsittelemään asiaa tunnepohjalta.”
”Mutta kyllä suurin tuska sielussa oli aamulla ennen toimenpidettä”, Susanna muistelee 10 vuoden takaista tapahtumaa. Susannan mielestä jokainen nainen on täynnä syyllisyyttä mennessään raskaudenkeskeytykseen.
”Aborttiin sisältyy intiimiä häpeää, sillä siinä on kyse naiseuden ydinkysymysten problematiikasta. Asian kohtaaminen vaatii hoitajilta ammattitaitoa. On henkilökunta mitä mieltä tahansa, sitä ei tulisi ilmeillään paljastaa. Itse olin hyvin herkkänä syyllisyydestäni johtuen. Hain hoitohenkilökunnan katseesta hyväksyvää, rakastavaa ilmettä – että olen vielä olemassa päätöksestäni huolimatta, etten tule maailmalta hylätyksi, etten oikeasti ole paha.”
Mutta tukea tai ymmärrystä ei ollut tarjolla. ”Hoitaja haukkui minut vastuuttomaksi ja kysyi, että tiedänkö, ettei lapsia saada kuin maitotölkkejä kaupasta.”
Nykyään Susannalla on lapsi. ”Jos nyt tulisin raskaaksi suunnittelematta, en kykenisi aborttiin. Lapseen ei voi suhtautua enää pelkkänä ’sikiönä’ vaan ihmislapsena.”
Kommentit
Komppaan tähän ehkäisyhommaan. Itse olen 21 ja olin 3 vuotta edellisen kumppanin kanssa ilman ehkäisyä enkä kertaakaan tullut raskaaksi ja minullaki oli sellainen diagnoosi ettå raskaaksi tulemisen mahdollisuus on pieni. Erosimme ja nykyisen kanssa tulin nyt raskaaksi. En tiedä mitä teen tämän tilanteen kanssa. Enkä syyllistäisi ketään, kaikki teemme omat päätöksemme ja olemme vastuussa niistä. Tuollainen jeesustelu on ihan turhaa.
Kommentit
Kyllä alkoi ärsyttämään noiden naisten takia. Miehensä mielipiteen vuoksi tehneet abortit. Itsekkäitä miehiä. Olen aivan varma, että toi eka nainen katuu jonkun ajan päästä tapahtunutta. Minä vastaavassa tilanteessa en ottaisi miehen mileipidettä vastaan, vaan päätös olisi yksinomaan minun itseni. Mies saa lähteä, jos päätös ei miellytä. Pitäisin lapsen. Sitäpaitsi ne kyllä kääntää kelkkansa kun on nyytti vierellä, että lapsen saanti olikin se oikea päätös.
Olen itse 24 vuotias vakavassa ja hyvässä parisuhteessa oleva nainen. En kuitenkaan voisi kuvitella tulevani äidiksi enkä missään tapauksessa halua vielä perhettä. Hajoisin jos tulisin raskaaksi ja siksi yritän olla tarkka ehkäisyn suhteen. Aborttiin varmaan päätyisin jos tulisin raskaaksi, mutta en tiedä olisiko se minulle ”pelkkä toimenpide”. Olisikin mielenkiintoista tietää miten kroppa tuntee aborttipillereiden käytön, millaisia fyysisiä oireita tulee.
Miten virpi koki abortin fyysisesti?
Ymmärrän Virpiä hyvin. Valitettavasti hänen avomiehensä ei vaikuta hänen arvoiseltaan…
Komppaan edellistä kirjoittajaa. Lisäksi tuntuu kovin tyhmältä että 25-vuotias harrastaa seksiä ilman ehkäisyä jos tavoitteena ei ole tulla raskaaksi. Ei syömishäiriö liioin ole aina tae siitä, etteikö voisi tulla raskaaksi. NAiset ovat selvästi hakeneet syitä sille, että voivat mennä tekemään abrotin…
Tuntuu tosi väärältä että tekee abortin siksi että mies kääntää takkinsa tai tyyliin että ” en arvannut että voisin tulla raskaaksi…”
No helppo tie ei välttämättä ole pitkän päälle se lyhyin tie. Ehkä nämäkin traumat pulpahtavat esille jossain elämän kriisitilanteessa…..
Mielestäni abortti pitäisi tehdä vain mikäli siihen on lääketieteellinen syy.
Puistatukselle:
Vaikka vartalo on naisen, on miehellä myös osuus raskaudessa. Mies ei voi päättää mitä teet, mutta voihan miestä kuunnella ja ratkaista ongelma yhdessä. On tavallaan julmaa, että nainen tulee raskaaksi ja mies iloitsee siitä koska haluaa lapsen juuri tämän naisen kanssa, mutta nainen päättäkin abortoida…
Itse toivon siinä vaiheessa jos tulee abortti-tilanne vastaan, että mieheni tukee minua ja ymmärtää. Tiedän, että abortti voisi helposti tuhota suhteemme.
Tuosta jälkimmäisestä tapauksesta nous kyl` karvat pystyyn. Zeesus! Siinä vaiheessa kun parisuhteessa tietoisesti jätetään ehkäisysysteemit pois, niin luulis, että on ymmärrys siitä, mihin se todennäköisesti johtaa (raskaus) ja on valmis siihen ! Tarkistakaa molempien osapuolten halu vanhemmuuteen ennenku jätätte suojan pois.
Se on nykyään niin helppoa olla huoleton kun jokaiselle annetaan abortti tosta vaan. Keksitään, että ei ollakaan vielä valmiita vanhemmiksi, kolmenkymmenen puolivälissä olevat ihmiset! Toisaalta voi olla parempikin, nykyään monet ihmiset, etenkin naiset, on vielä lähellä 30 ikävuottaan kun jotkin teinit. Tärkeintä on lähinnä bailaaminen jne eikä ole tarkoitustakaan kasvaa aikuiseksi
Ymmärrän, että parikymppinen päätyy aborttiin, jos taloudellinen tilanne on opintolainojen ja pätkätöiden osalta huono, parisuhdekaan ei ehkä ole uutena suhteena kovin vakaalla pohjalla jne.
Sen sijaan kolmekymppisen abortti tuntuu paljon julmemmalta. Ehkä nykyään kolmekymppiset elävät kuin teinit: rahasta ei murehdita, poltetaan ja dokataan vailla ajatustakaan oman kehon tuhoamisesta, harrastetaan irtosuhteita ja koko elämä on pelkkää ”mulle heti nautintoa” -asenteella. Ei osata ottaa vastuuta mistään, ei edes siitä, että osaisi huolehtia ehkäisystään.
Itse käytän ehkäisynä kierukkaa ja satunnaissuhteissa tauteja ehkäisemään lisäksi kondomia. Raskauden riski on siis erittäin minimaalinen.
Olisin varmasti itse kyennyt aborttiin parikymppisenä, kun itselläni ei vielä ollut kokemusta äitiydestä. Jos nyt olisin raskaana, en tekisi aborttia, vaikka nykyinen suhde onkin tuore. Tosin kahta ehkäisyä käyttämällä tällaisen lähes nelikymppisen naisen raskaaksi saattaminen olisi kyllä aika temppu:)
Ihmettelen sitä, että eikö ihmiset ajattele yhtään tulevaisuuttaan. Kymmenen vuoden bailausputki voi olla ihan hauskaa, mutta onko sitä oikeasti ajatellut tekevänsä vielä rollaattoristakin käsin? Ovatko naiset nykyään niin pinnallisia, että elämän tarkoitukseksi riittää trendien seuraaminen, viinan juonti, nainti ja hyvännäköisten miesten bongaus?
Minulle äidiksi tulo oli rankka ja kivulias kokemus, mutta ehdottomasti elämäni paras kokemus. Olen kasvanut ihmisenä niin paljon paremmaksi kuin mitä olin sitä ennen. Tietysti lapsen oikeuksia pitää ajatella eli jos nainen ei edes halua luopua mistään, niin sitten on parempi, että sellainen pysyy lapsettomana. Uskon kuitenkin, että monelle naiselle hiljentyminen, rauhoittuminen ja sen seikan miettiminen, että elämää kolmekymppiselläkin on jäljellä todennäköisesti vielä yli 50 vuotta, joten mihin sen elämänsä käyttää.
Kyllä mielestäni jokaisella on oikeus päättää haluaako lapsia vai ei. Ehkäisyksin voi pettää. Hyväksyn abortin täysin.
Jos ihminen on valmis seksiin, on hän mielestäni valmis myös syvempään parisuhteeseen ja lasten saamiseen. Abortille ei ole mitään perusteluita – se on ihmisalun tappamista, joka takuulla vaikuttaa aborttiin päätyneen ihmisen psyykeeseen myönsi hän sitä tai ei.
Kukaan ei ole arviomaan toisen valintoja elämässä. Maailmassa liian pajon ei-toivottuja lapsia. Jokaisella on oikeus syntyä rakastettuna ja haluttuna.
Kaikki tekee virheitä, ei elämä ole niin yksinkertaista.
Itse sain 23-vuotiaana lapsen, miehen kanssa jonka olin juuri tavannut. Ehkäisynä hövelisti käytetyt kondomit. Ajoitus oli harmittavan huono. Elin omaa etsikkoaikaani pitkän suhteen jälkeen ja lapsi oli se mitä vähiten halusin siinä kohtaa elämääni. Päätimme kuitenkin kantaa vastuumme, mikä meille merkitsi siis lapsen pitämistä. Olisin toiminut näin myös jäädessäni yksin. Kaikki ei todellakaan ole ollut helppoa henkisesti ja ajoittain syyllisyys painaa edelleen (lapsi puolivuotias). Syyllisyys siitä, ettei saattanut maailmaan ns toivottua ja odotettua lasta. Olen jälkeenpäin ihmetellyt omaa vastuutonta käytöstäni ehkäisyn suhteen ja todennut sen johtuneen heikosta itsetunnosta. Kai ajattelin ettei minun elämälläni niin väliä, tapahtukoon mitä tahansa. Nyt kuitenkin harjoittelen olemaan äiti, itsetuntoni on kasvusuhdanteessa ja iloitsen lapsestani. Iloitsen, että hän syntyi. Olemmme lapsen isän kanssa edelleen yhdessä ja pyrimme selviytymään arjen karikoista, sekä yhdistää vanhemmuuden, ja ”nuorena olemisen”.
Ketään en minäkään tuomitse, mutta hivenen mieltä kirpaisi tuo jälkimmäinen teksti, olihan ehkäisy jätetty tarkoituksella ja näin ollen laitettu ”tilaus vetämään”.
Jokin tuossa Virpin jutussa mättää…
Virpi kyllä painottaa, että päätös oli hänen, mutta kuitenkin avomiehensä päätös ratkaisi. Ja kuitenkin tajuaa mokanneensa kolmekymppisenä ja liitossa eläessään. Vaikken miesten vihaaja olekkaan, vihaksi pistää eniten tuo avomies. Hän ilmoittaa ettei tahdo lasta, muttei voinut kohdata kuitenkaan sitä tosiasiaa että Virpi meni aborttiin, vaan lähti ”urheilemaan”? Sinetöi vielä kuitenkin päätöksensä steriloimalla itsensä, vaikkei päätös ollutkaan parin yhteinen. Virpi hyväksyy sen ettei voi saada avomiehensä kanssa lasta ja kuitenkin kuuntelee MAHDOLLISTA biologista kelloaan. Heh, asiahan sillä selvä: MIES VAIHTOON!!!!!! Ei tässä jutussä ole päätä eikä häntää.. -Virpille voimia ja uskoa tulevaisuuteen; -Kuuntele sydäntäsi, Time is running!
Itsekin olen kamppaillut syömishäiriöni ja ruumiskuvani, sekä syömishäiriöstä johtuvan masennuksen kanssa jo toistakymmentä vuotta ja nyt vasta kolmikymppisenä alkavat asiat olla jotenkuten kohdallaan. Lapsi on mielessä, mutta ehkä joidenkin ihmisten mielestä ajattelen itsekkäästi, kun sanon että haluan lopultakin nauttia kropastani ja saavuttamastani elämisen tasapainosta vielä jonkun vuoden ilman lasta. Se, että nainen on vielä kolmikymppisenä lapseton ei hyvänen aika tarkoita missään tapauksessa ensisijaisesti sitä, että on ihminen on pinnallinen ja ulkonäkökeskeinen bilehile! Omalla kohdallani se tarkoittaa sitä, että olen vuosia kamppaillut henkisen tasapainon saavuttamisen kanssa, oman itseni hyväksymisen sekä ahdistuksen ja masennuksen kanssa. Ei minun elämäni ole ollut mikään bailuputki.
Maailma on kova ja elämä sen verran häijyä, että kenenkään ei pitäisi joutua aloittamaan sitä niin surkeista lähtökohdista kuin ”piruako tuonkin piti syntyä”. Jos ei halua lasta, häntä ei saa synnyttää tänne kärvistelemään. Abortti on ei-toivotun lapsen ainut toivo. Aikuisista viis.
Tsemppiä Nauku, ei kaikkien lasten tarvitse olla toivottuja – ihan varmasti iso osa nykyisistä aikuisista on laitettu alulle vahingossa eivätkä äitien ja isien elämäntilanteet ole olleet järjestyksessä. Mitäpä tuosta niin murehtimaan!
Itse olen epätoivottu, äitini olisi halunnut tehdä abortin, mutta isä ei antanut. Äiti oli 36 v, yrittäjä hirveässä uraputkessa ja tulevaisuus näytti hyvältä. Sitten minä ilmoitin tulostani ja äiti päätti, että ei tätä kersaa nyt halua. Varasi ajan aborttiin, mutta isä aivopesi äitini haluamaan minut.
Kasvoin ainoana lapsena ja sain tietää olevani vahinko vasta aikuisiällä. Paljonko tuo nyt sitten on haitannut, etenkin kun kukaan ei sitä minulle lapsena kertonut.
”Ihmettelen sitä, että eikö ihmiset ajattele yhtään tulevaisuuttaan. Kymmenen vuoden bailausputki voi olla ihan hauskaa, mutta onko sitä oikeasti ajatellut tekevänsä vielä rollaattoristakin käsin? Ovatko naiset nykyään niin pinnallisia, että elämän tarkoitukseksi riittää trendien seuraaminen, viinan juonti, nainti ja hyvännäköisten miesten bongaus? ”
En tee mitään noista (juo viina, harrasta irtosuhteita, seuraa trendejä, bailaa) vaikka en aio lapsia koskaan tehdäkään. Kuinka jo äidiksi ehtineellä voi olla niin suppea käsitys maailmasta, ettei ymmärrä ettei lapsettomuus ole sama asia kuin ryyppääminen ja rellestäminen? Tulee mieleen, että oma elämä ennen lapsen tekoa on noin luulevalla ollutkin sitten pelkkää naintia ja juontia.
Vastuuta voi ottaa muutenkin kuin lapsia tekemällä, ja (ikävä) kyllä ne vanhemmiksi ehtineetkin osaavat bailata, liikaakin.
Abortti on ihan ok. Päädyin siihen itse 39-vuotiaana. Takana oli avioero (yksi keskenmeno ja yksi lapsi), raskaus alkoi ehkäisyn pettäessä toivottomassa parisuhteessa, jossa mies oli täysi alkoholisti ja minun mielenterveyteni oli horjumassa pahan ahdistuksen vuoksi. Suhdetta kesti kunnes mies runsaan vuoden kuluttua abortista kuoli viinaan.
Ratkaisu oli ehdottomasti oikea. Eikä mitään moraalisia tms. ongelmia asiasta minulle ole jäänyt.
50senä, kahden keskenmenon jälkeen, ne lapset kun olisivat olleet NIIN toivottuja, että kummaltakin niin mieheltäni kuin minultakin sydän särkyi niiden menetyksten kanssa.
Kadun suunnattomasti noin 20senä tekemääni aborttia, olisin joutunut kyllä kasvattamaan lapsen yksin, vahillä rahoilla jne, mutta sittenkin voi miten toisin nyt ajattelen. Ja kun minulta hyvin raskaiden kuukautisvaivojen tähden poistettiin kohdun limakalvot 40senä ja kun silloin oikein täysin tajusin minä en koskaan saisi omaa lasta…sattui ja vaikka yritimme World Vision kautta kouluttaa ja rahoiyttaa parin tyttölapsen kasvua kehutysmaissa ei se ollut mitenkään verrattavissa siihen että olisi ollut oma lapsi sylissä.
En syytä teitä enkä sano tuomitakseni mutta itse kyllä tarvitsin hyvän ystävän olkapäätä ja myös rukousta noin 6 vuotta aborttini jälkeen päästäkseni anteeksiantoon ja rauhaan kyllin syvältä että sielun parantuminen sai tapahtua, sillä vaikka milä nimellä asiaa nimitämme, onhan kuitenkin niin että olemme valinneet päättää elämän joka meissä oli jo alkanut kasvaa, vaikka ihan pikkuisen vaan, sittenkin asia on niin. Ja aivan kuin kuka tahansa joka ”vie hengen toiselta” joutuu käymään läpi syyllisyyden jne…niin minäkin jouduin,monta vuotta ihan niihin keskenmenoihin asti olin ”turruttanut” asian, mutta sitten se iski. Eli itse olen suuresti vastaan aborttia niinkuin sitä nykyään tarjotaan…en kuitenkaan sano 100% vastaan, sillä kyllä sellaisiakin elämäntilanteita on että ei muuta voi…(raiskaus…lapsi varmasti HIV positiivinen jne…) en niissäkään sano että täytyy tehdä abortti, mutta jos täytyy…
Miettikää hyvät tytöt moneen kertaan ja sen huomioiden että ei todellakaan ole vain kysymys teidän eleämästänne vaan myös sen pienen ihmisenalun elämästä…
Abortti on oikein, jos nainen sen haluaa tehdä.
Mä tulin raskaaksi 24-vuotiaana ”vahingossa”. Ei siis vaan viitsitty huolehtia ehkäisystä. Lisäksi oli syytä epäillä, että mies ei voisi koskaan saadakaan lapsia. Mutta kuinka ollakaan, tulin raskaaksi tosi pian.
Nyt meillä on kohta 1,5-vuotias tyttönen. En olisi voinut kuvitellakaan tekeväni aborttia, koska siihen ei olisi ollut mitään pakottavaa syytä. Näin oli tarkoitus. Tulihan tuossa jo sinkkuaikana mentyä ja elettyä. Luonto päätti, että silloin oli oikea aika ottaa vastuuta vähän muustakin, ku vaan itsestä.
Tuntuu hirvittävän pahalta, että toiset valitsevat abortin kevein perustein. En silti halua tuomita ketään, sillä jokainen elää oman elämänsä ja tekee omat valintansa.
Minulle on tehty kolme hedelmöityshoitoa, joissa kohtuuni on istutettu kaiken kaikkiaan kuusi ihmisenalkua. Pieniä uskomattoman kallisarvoisia soluja, jotka oli tuskalla ja vaivalla saatu aikaiseksi.Piinallisen odotuksen jälkeen aina sama lopputulos, tyhjä syli.
Kunpa jokainen ymmärtäisi, miten kallisarvoinen on ihmiselämä. 32-vuotiaana ei kannata enää ”odotella” biologista kelloa. Valitettavan moni odottelija on jäänyt asemalle – minä mukaan lukien.
Sinulle nimimerkki ”abortti on murha”: Suomessa tietääkseni yli 12 viikkoisen sikiön saa abortoida vain erityisen painavin perustein. Kirjoituksesi oli tarpeettoman groteski, sillä on niitäkin lukijoita, jotka ovat harkinnan jälkeen päätyneet aborttiin siksi, että syntyvällä lapsella olisi ollut vaikea kromosomipoikkeavuus (ei siis mikään lievä kehitysvamma).
Lapsellakin on oikeus olla syntyä rakastettuna ja haluttuna. Hänellä on oikeus syntyä tasapainoiseen ja onnelliseen perheeseen. Lapsella on oikeus myös olla syntymättä epäsuotuisiin olosuhteisiin. Tällöin tosin ratkaisu jää vanhemmille. Useimmat uskovat oman ratkaisunsa olevan paras.
Ja tuskin kukaan tekee aborttia kevein perustein. Abortti tehdään vastuusta. Mielestäni tässä yhteydessä vastuun pakoilemis -ajattelu on aikansa elänyttä. Maailma ei ole mustavalkoinen. Siinä missä toinen kantaa vastuuta tekemällä lapsen, jota ei alunperin halunnut tms., kantaa toinen vastuunsa abortoimalla sikiön, jota ei halua.
Minusta on hienoa, että nykyään naisella on edes mahdollisuus valita.
p.s. Ja sitä paitsi. Jos lasten oikeuksista aletaan puhua, niin tarkastellessa asiaa globaalisti, voidaan todeta ettei lapsilla todellisuudessa ole oikeuksia siitäkään huolimatta, että niitä syntyy koko ajan.
En pidä lapsista enkä halua niitä koskaan saadakaan. Jos minulla kuitenkin olisi oma lapsi, uskon, että rakastaisin sitä yli kaiken. Mutta nyt kun niitä ei ole, ei niitä osaa kaivatakaan. Kun näen pikkulapsen, minussa ei herää ns. äidillisiä tunteita, enkä näe pikkulapsia mitenkään suloisina palleroina. Sitävastoin eläinlapset herättävät minussa suojelunhalua. Tämän vuoksi en koe mitään syyllisyyttä; meitä on monenlaisia ihmisiä ja se mielestäni sallittakoon. Olen seurustellut jo monta vuotta, mutta asumme käytönnön syistä toistaiseksi eri paikkakunnilla. Jos tulisin nyt raskaaksi, tekisin abortin. Miesystäväni haluaisi varmaan pitää lapsen jos tulisin raskaaksi ehkäisystä huolimatta. Katson kuitenkin, että tässä tapauksessa vastuu lapsesta olisi kuitenkin minulla ja tätä taustaa vasten myös suurin osa päätösvallasta olisi minulla. Jokaisella on oikeus tehdä oma valintansa. Moralistiksi tunnustautuva voi katsoa peiliin ja miettiä onko itse täydellinen ihminen. Tuskin….
Kyllä Virpi voi vielä saada lapsen avomiehensä kanssa,mieheltä otetaan siittiö ja se istutetaan munasoluun ,toimenpide onnistuu,kokemusta on!
Sellainen nainenhan se vasta itsekäs onkin joka viis veisaa toisten mielipiteistä ja tekee abortin jos siltä tuntuu ja jos taas haluaa saada lapsen niin senkun pyöräyttää sen maailmaan. Uusia saa aina mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Vakituisessa suhteessa elävät ovat tosin eri asia, heillä tuskin on mitään järkevää perustetta tehdä aborttia jos lapsen jossain vaiheessa kuitenkin hankkivat.
”Minulle äidiksi tulo oli rankka ja kivulias kokemus, mutta ehdottomasti elämäni paras kokemus. Olen kasvanut ihmisenä niin paljon paremmaksi kuin mitä olin sitä ennen. Tietysti lapsen oikeuksia pitää ajatella eli jos nainen ei edes halua luopua mistään, niin sitten on parempi, että sellainen pysyy lapsettomana. Uskon kuitenkin, että monelle naiselle hiljentyminen, rauhoittuminen ja sen seikan miettiminen, että elämää kolmekymppiselläkin on jäljellä todennäköisesti vielä yli 50 vuotta, joten mihin sen elämänsä käyttää.”
En ymmärrä kirjoitustasi. Luuletko tosiaan, että hiljentyminen ja rauhoittuminen on lapsesta kiinni? Onko mielestäsi jokaisen naisen velvollisuus tehdä lapsia ja ”rauhoittua?” Naiskuvasi on kovin suppea. Tulee väkisin sellainen olo, että elät lapsesi kautta. Että olisit jotenkin arvoton ilman sitä. Suurin palvelus mitä ihminen voisi maapallolle tehdä on olla synnyttämättä tänne enää yhtään lasta liikakansoittamaan ja saastuttamaan.
En tuomitse naisia (iästä riippumatta) jotka haluavat tehdä abortin. Itse en aborttia tekisi. Kuulun vähemmistöön veriryhmäni vuoksi (n. 4% Suomen naisista). Minun pitäisi löytää sopiva mies joka pystyisi hedelmöittämään munasoluni jotta tulisin raskaaksi. Elän parisuhteessa ja rakastan miestäni. Molemmat haluaisimme kovasti lapsia, mutta….
se on jokaisen oma ratkaisu tekeekö abortin vai pitääkö lapsen. itse hyväksyn kyllä abortin… Jos on sellaiset syyt että lapsi ei nyt ole hyvä ratkaisu. Jokainen itehän sen asian kanssa elää ja ei sitä tuntemattomat ihmiset voi syyllistää, jos ei kerta tunne kyseistä ihmistä ollenkaan!
Olen samaa mieltä siitä, että abortti on jokaisen henkilökohtainen, oma ratkaisu. Pöyristyttävää, kuinka ulkopuoliset voivat syyllistää abortista; siihen on kuitenkin yleensä aina joku syy tai peruste. Tässä maailmassa on paljon ei-toivottuja lapsia. Joskus tilanne on sellainen, ettei muuta vaihtoehtoa ole, eikä silloin syyllistäminen auta.
Miten se voi olla ”jokaisen oma ratkaisu” kun tekijöitäkin on kaksi, ja tuloksena kolmas elämä??!!
Ja vielä sitten tämä ”oma ratkaisija” nukutetaan ja lääkäreistä jotka ovat tehneet valan että suojelevat elämää, nyt tehdäänkin niitä jotka joutuvat tekemään sen ”tuhoamisen”…
Aina kannattaa pysähtyä hetkeksi ja ajatella ei todellakaan ole kyse ”yksilön” oikeuksista yksin!
Ja jos todellakaan et voi lasta pitää, niin miten monia pariskuntia on suomessakin ja euroopassa jne jotka aivan valtavalla kiitollisuudella antavat adoptio vauvalle kodin.
Ei ole pakko ”tappaa” vaikka valitsisikin ”oman tien”…
No joo..Se on niin henkilökohtainen asia. Mutta, entä jos paikallinen kätilö potee työnpuutetta ja holhoomisen tarvetta ja kannustaa jokaikistä alaikäistä ym, josta ei ikinä tule kykenevää äitiä ja vastuunkantajaa… Mitä mieltä ootte siitä?
niinpä….. ja kukaan ei kommentoi, ei kritisoi eikä syyllistä osallisena olleita miehiä, niille osallistumispakko aborttiin(erityisesti niihin hoitohenkilökunnan kritisointeihin), jos sitä haluaa ja huoltamispakko kaikilla tasoilla, jos lapsen haluaa vastoin naisen tahtoa-itse abortoin, kun tuleva isä tartutti taudin, joka olisi ollut lapsellekin riski – nyt ajattelen, että mun olis pitänyt tappaa se vastuuton mies( tai vastuuton itseni – olis pitänyt varmistaa taudittomuus ensin)
näitä kadun en aborttia
Kyllä jokaisella on oikeus päättää omista asioistaan. 18-vuotiaana päädyin aborttiin, ratkaisu oli pohdittu yhdessä miehen kanssa. Reilu parikymppisenä halusimme molemmat kovasti lasta mutta minä laitoin ikäni takia kapuloita rattaisiin, kun viimein päätimme että lapsi saa tulla jouduimme odottamaan vuoden kunnes tärppäsi. Lapsi oli ja on edelleen erittäin haluttu ja rakastettu.
Esikoisen ollessa 1½vuotias päätimme antaa toiselle vauvalle mahdollisuuden, oletin, että joudumme odottamaan taas ainakin vuoden. Pieleen meni! Vauva ilmoitti tulostaan välittömästi. Kuopuksen syntymän jälkeen masennuin ja toipuminen on edelleen kesken vaikka aikaa on kulunut jo 2 vuotta. Jos nyt tulisin raskaaksi olisi päätös valmiina-> ABORTTI. Kun omat voimat on rajalliset on ajateltava jo olemassa olevaa.
Kolmannelle lapselle ei olla ehdottomasti sanottu EI, sen aika ei vain ole nyt, syitä on monia. Vauva tavarat olen hävittänyt mutta ehkä se iltatähti vielä, vaikka 5 vuoden kuluttua jos biologinen kello vielä käy.
”Abortti on murha” -nimimerkki voisi hillitä tarinankerrontaansa. Tuollaisia sairaalalegendoja kertovat yleensä ne, joilla ei itsellään tai lähipiirissään ole mitään kokemusta asiasta ja voivat itse olla niin (teko)pyhiä. Syyllistäminen on helppoa, mutta tukeminen ei – ei edes aviopuolisolle, jonka pitäisi olla tukena. Abortti on ratkaisu siinä kuin lapsen pitäminen – molempiin pitää olla valmis ja molempiin on naisella oikeus. Kumma, että erityisesti meidän miehien on helppoa esittää jyrkkäkin mielipiteemme asiasta, vaikka meille sitä aborttia ei tehdä tai me emme kanna raskautta 9 kuukautta.
Sen sijaan ehkäisyn tarkituksella poisjättäminen parisuhteessa 25-vuotiaana ei ole riittävä syy – se on aivottomuutta tai pään pensaaseen laittamista!
Jos avopuolisoni tulisi ehkäisystä huolimatta raskaaksi, pitäisimme varmasti lapsen. Mutta vakava kehityshäiriö saisi kyllä miettimään aborttiakin. Toisaalta jotkut pitävät lapsen siitä huolimatta ja varmasti rakastavat lastaan.
On tämäkin sanottava tässä kun itsellekkin niin on käynyt, silloin nuorena kävin läpi abortin…meni vuosia ennenkuin syyllisyys siittä iski, mutta onneksi noina välivuosina olin tullut uskoon Jeesukseen, ja yhden viisaan kivan rukoilevan rouvan avulla sitten sain vastaanottaa anteeksiannon ja myos siäisen ehetymisen sen myötä että annoin nimen syntymättömälle vaavilleni ja kun vielä sain pyytää siltä tässä armon ilmapiirissä anteeksi taas päästiin elämässä eteenpäin.
On mahdollisuus anteeksi antoon ja armoon, ettei tarvitse kaikkea kivuliasta kantaa kokoelämän ajan. (kysy apua seurakunnista jos koet syyllisyyttä.)
Ja niille nuorille naisille jotka olette tehneet rohkean päätöksen pitää lapsen ja selvitä, toivotan teille kaikkea hyvää ja Herra teitä auttakoon ja siunatkoon.
Tällaiset jutut on ihan täyttä propagandaa. Niillä yritetään saada kaikki ne murtumaan, jotka ovat oikean tiedon puutteessa murtuakseen. Heikot sortuu elon tiellä, jopa tappamaan lapsensa, näköjään.
Voi kettu mitä kirjoituksia!
Kärsin lapsettomuudesta, olen lapsettomuushoidoissa mieheni kanssa ja kyllä minuakin välillä arveluttaa onko minusta äidiksi.
Abortoikaa, naikaa ilman ehkäisyä, mutta älkää he…ssä puhuko siitä ääneen ja hakeko teoillenne oikeutusta.
Jo ala-asteella koulun bilsan tunneilla kerrotaan mistä lapset tulee – miten aikuiset voi olla noin tyhmiä.
Itselläkin kieltämättä nousee karvat pystyyn kun 25-vuotias toteaa että jättivät poikaystävän kanssa ehkäisyn pois ja sitten raskaaksi tultuaan päätyivätkin aborttiin. Missä on näiden kahden ihmisen oma järki? Tosin, tulee aina muistaa millaiseen kotiin lapsia synnyttää, millaiseen elintilanteeseen jne, ei niinkään itsensä kannalta vaan lapsen.
Naisella on oikeus päättää omasta kehostaan ja lapsen synnyttämisestä, synnyttämättä jättämisestä. Olisi aivan käsittämätöntä mikäli abortti kiellettäisiin nyt 2000-luvulla. Tuhannet naiset kuitenkin abortoisivat vaikka laittomastikin, ja monet heitä kuolisivat näihin toimenpiteisiin. Miehet voisivat ”paeta” ilman vastuuta. Toisaalta, jos taas nämä haluttomat ihmiset päätyisivät vanhemmiksi, tuskin heidän lapsensa kovin hyvää kotia saisi.
Mutta, ajatelkaa nyt vähän te kaikki yli 20-vuotiaat niitä omia tekojanne ennen kuin vahinkoja tapahtuu, ja hoitakaa se ehkäisy kuntoon! Kaikkien miesten vastuullisuuteen on tässä asiassa valitettavasti välillä turha luottaa. (Jotkut heistä ottavat kondominkin pois kesken yhdynnän kertomatta naiselle) Ikävä totuus on, että naisen keho on naisen keho, naisen kohtu on naisen kohtu, ja naiset joutuvat aina kantamaan seuraukset ehkäisyn poisjäämisestä, miehet vain toisinaan. Pitäkää siis itsestänne huolta.
Itse olin 25 tullessani raskaaksi puolivahingossa – siis ehkäisyä oli käytetty, mutta sen petettyä en hakenut jälkiehkäisyä, katsoin vain kalenterista että ei kai tässä mitään hätää.
Olin hankkinut ammatin, olin vakituisessa työpaikassa, pienellä palkalla, asuntoni oli pieni vuokrayksiö. Silti pelkäsin aborttia enemmän. Ehkä aiemmin olisin siihen päätynytkin… ehkä. Varmasti jokainen käy valinnan edessä läpi enemmän ajatuksia mitä yhteen kolumniin saa mahtumaan. Mitäpä sitä selittelemään. Mutta ihan joka tapauksessa ei ole minun tehtäväni antaa myötätuntoa abortin tehneelle.
Siinä sinisiä viivoja tikussa tiiratessani päässä löi tyhjää. Ensimmäinen ajatus, joka mieleen nousi, oli ”ihmiset on sanoneet, että tämä on parasta mitä heille on tapahtunut”. (Nauku, tämä sinulle.)
Ja sain lapsen, jolla ei ole juridista isää.
Lapsen kautta löytyi rohkeus rakentaa parisuhde, pitää siitä kiinni (lapsen siittäjän kanssa en nähnyt todellista tulevaisuutta vaikka ihan OK kaveri olikin) löytyi rohkeus rakentaa elämää ja tehdä esikoiselle sisaruksia.
Ei tämä helppoa ole ja välillä kadehdin itseltäni sitä aikaa, jolloin saatoin vain maata kirjaa lukien ja tuskaillen tekemisen puutetta. Mutta yllätysraskaus (kieltäydyn sanomasta ihanaa lastani vahingoksi) on ollut parasta mitä minulle on tapahtunut!
Niin että ensin sählätään vastuuttomasti ja sitten vaan käydään ratkaisemassa harmillinen tilanne sairaalassa ja taas mennään…(Terveydelliset syyt on eri asia). Mitä lie luonto ajatellut, kun rakensi ihmisen ala- ja yläpään kypsymään niin eri aikaan. Uskomattomia tarinoita. Ehkäisyyn suhtaudutaan järkyttävän leväperäisesti. Jos olisi kysymys 15-vuotiaista, niin en ihmettelisi, mutta kyseessä on aikuiset ihmiset, ilmeisen itsekeskeiset ja hiekkalaatikkotasoiset kylläkin! Lapsia ei tänä päivänä enää tule vahingossa, tyhmyydestä kyllä. Jos lasta ei haluta, niin sitä ei laiteta alulle. Vai on ei-toivotulle lapselle parempi tulla abortoiduksi, siis tapetuksi! Ja sitten vielä annetaan miehen pompottaa ja käyttäytyä kuinka törkeästi tahansa. Eikö teillä nykynaisilla ole lainkaan omia aivoja?
eläkää ihmisiksi älkääkä olko tyhmiä.minustakin abortti on murhaa!
No ei se nyt ihan niinkään ole, että kaikki ei-toivotut raskaudet aiheutuisivat tyhmyydestä. Esim. pillereitä syötäessä riittää, että unohtaa yhden ainoan pillerin. Tai voi jopa olla, että seksin jälkeen tulee jostain syystä huono olo ja pilleri menee yrjön mukana ja samalla ehkäisysuoja, vaikka pillerin olisikin muistanut ottaa. Tai kondomi menee rikki. Tai mies vetäisee sen toisiaan pois. Tai nainen raiskataan tai tai tai…
Mikään ehkäisyväline ei anna sataprosenttista suojaa, ja minusta osoittaa pikemminkin kypsyyttä, jos tietää, että ei kykene olemaan lapselle äiti. Maailmassa on jo nyt ihan liikaa lapsia, jotka on saatu ihan vain sen takia, niitä muka kuuluu tehdä, ja joista ei sitten välitetäkään. Ei äidinrakkaus mikään luonnonlaki ole.
kovasti täällä näyttää olevan tuomitsevia kannanottoja: ”abortti on murha”. minun mielestäni on elävänä kiduttamista se, että vastuuttomasti synnytetään maailmaan lapsia, joista ei olla halukkaita/ kykeneviä pitämään huolta! se on kuulkaa 20-50 vuoden sopimus se äitiys ja isyys.
ja sitä paitsi miehien on varsinkin helppo tuomita, äitien kasvatettavaksi ja elätettäväksi ne erolapsetkin jäävät. ei miehen tarvitse aborttia pohtia tai kokea. ei muuta kuin pukille vaan -seurauksista viis!
Itse myös kerran abortin kokeneena pystyn samaistumaan jutun kirjoittajiin.
Omalla kohdalla kyse oli silkasta tyhmyydestä, lopetin hormonaalisen ehkäisyn
käytön pidemmän suhteen karituessa 23 vuotiaana ja puoli vuotta myöhemmin sitten tapasin miehen joka vei jalat alta. Jonkin aikaa tapailtuamme päädyimme sitten punkkaan ilman kondomia. Selityksiä ei vastuuttomuudelle ole.
Raskaaksihan sitä tultiin ja vaikka suhdetta oli kestänyt vain muutama kuukausi, mies olisi kernaasti alkanut isäksi. Oma päätökseni oli kuitenkin että koulun ollessa kesken ja suhteen ollessa nuori en lasta halunnut.
Halusin olla varma siitä että kun lapsen päätän tehdä niin suhde on se ”real thing” jossa lasta kasvatetaan yhdessä eikä isä lähde läppäisemään heti kuten monien yh-ystävieni tilanteessa. Lisäksi halusin valmistua ammattiin ja löytää työpaikan jotta lapsella olisi turvallista kasvaa.
Itsekin suhtauduin aikoinaan aborttiin hyvinkin järkevästi ja ilman tunnetta. Ehkä se on puolustusmekanismi. Myöhemmin on alkanut pelottaa esim se että onko abortin jälkeen sitten enää niin helppoa saada lapsia (ehkä vain urbaanilegenda nykyään)…
Vaikka tapahtunutta ei saa enää tekemättömäksi voin kuitenkin sanoa että saman miehen kanssa olen vielä kolme vuotta myöhemmin. Opiskelen edelleen ja ehkäisystä pidän tiukasti kiinni!
Vakavaa asiaa! Kerronpa nyt minäkin tarinani. Ollessani 17-vuotias seurustelin ns. ”vakavasti” itseäni 2 vuotta vanhemman abi-pojan kanssa. Rikki menneen kortsun seurauksella tulin raskaaksi. Elämä oikeasti vasta alkamassa. Rohkeasti keskustelin asiasta poika-ystäväni kanssa, mutta myös äitini. Poika-ystäväni halusi että pitäisimme lapsen, itse kuitenkin epäröin, tunsin olevani vielä liian nuori ja suoraan sanottuna en tuntenut olevani kypsä äidiksi. Oma äitini lupasi olla tukena ja turvana jos lapsen pitäisimme, mutta teki myös selväksi että loppupeleissä kuitenkin nainen määrää omasta ruumiistaan ja kehotti minua miettimään todella tarkasti asiaa. Tein päätöksen hakeutua aborttiin. Poika-ystäväni ei tykännyt päätöksestäni, mutta hyväksyi sen kuitenkin, kun asiasta tarpeeksi juteltiin. Hänellä oli jotenkin romanttinen ajatus koko asiasta, itselläni oli kuitenkin tulloin 2,5 vutias pikku-veli ja olin kotonani nähnyt että lapsi todella vaatii vanhemmiltaan täyden huomion ja huolenpidon, vähän poika-ystäväni vielä yritti että olisihan lapsella iso-vanhemmatkin, mutta minä olin kuitenkin sitä mieltä, että itselleenhän niitä lapsia tehdään, eikä iso-vanhemmille. Poikastäväni lopulta kuitenkin tuli myös kanssani toimenpiteeseen ja oli tukenani myös lääärin vastaan otolla, lääkäri oli n.50-v nainen ja hän oli hyvillään että olimme kuitenkin niin ”rehtejä” että yhdessä tulimme paikalle, tämä täti myös kirjoitti minulle pilleri reseptin, jota en oman paikkakuntani e-neuvolasta saanut. suhteemme kesti vielä noin vuoden ajan ja kaatui lähinnä siihen että opiskelupaikkamme sijaitsivat liian kaukana toisistaan ja houkutuksia molemmilla liikaa ympärillä. Eli ei se sitten ollut edes oikeaa, sitä elämän kestävää rakkautta!! Molemmat löysi uuden kumppanin ja jatkoi elämää tahoillaan. Ollessani 23-vuotias synnyti esikoiseni, joka oli todella tehty tähän maailmaan. Elämä oli ihanan seesteistä vaikka rahaa olikin todella niukasti, lama oli syvimmillään ja vain miehelläni oli työ paikka. esikoisen ollessa vajaan 2-v, tulin uudestaan raskaaksi. Mieheni joka oli oppinut elämässään pääsemään niin helpolla(vanhempien avustuksella), oli sitä mieltä että elämä menee vaikeaksi, ja kysyi että ”Onko meillä sitäpaitsi edes varaa tehdä toinen lapsi” Kyllä silloin kipinät sinkoili, ja otettiin yhteen. Jälleen äitini muistutti että nainen määrää omasta ruumiistaan, tämä mielessäni alon keskustella mieheni kanssa ja kerroin hänelle että minulle on aiemmin elämässäni abortti tehty, ja mitkä perusteeni ovat silloin olleet, nyt kuitenkin tilanne oli aivan eri, ja sanoin että kunhan rakkautta riittää, sillä pärjää pitkälle. Tämän uskalsin luvata, mutta silloin 17-v, en todellakaan. Asiasta keskusteltiin paljon ja se ei todellakaan ollut mikään läpihuuto juttu. sain kuitenkin miehenikin vakuutettua että kyllä pärjätään ja kyllä elämä sujuu siinä kuin tähänkin asti. Tosi asia on, että lapsi tarvitsee aikuista elämänsä alkuvuosina niin paljon, itseasiassa jatkuvasti. en ole katunut aborttiani, koska tiesin silloin ja nyt olen varma, että minusta ei silloin olisi kunnolliseksi äidiksi ollut, ja kuinka paljon lehdistä luetaan väsyneiden iso-vanhempien valituksia siitä kun lapsenlapset lähes asuvat iso-vanhemmillaan. lLapselle kuuluu lapsuus, ja vanhempien kuuluu heistä huolehtia! Tämä oli minun mielipiteeni, ja tiedän; mielipiteitä on monia!
Heippa!
Sain lapsen onnettomassa jo eroon tuomitussa avioliitossa. En kadu pätkääkään. Kadun sitä, että ajattelin abortin mahdollisuuttakaan. Lapseni on kaunis, arvokas ja minä olin täydellisessä iässä tulla äidiksi, työssä käyvä ja terveet elintavat omaava. Abortti olisi särkenyt koko elämäni ja syyllisyys olisi jatkunut hautaan asti.
Olen eronnut kun lapsi oli muutaman kuukauden ikäinen. Nyt hän on leikki-ikäinen ja ehdottomasti elämäni ykkösasia. Parisuhde ja mies eivät mene lapsen edelle, eikä miehen mielipide saisi minua pyörtämään päätäni.
Lapsi pystyy elämään hyvän elämän vaikka syntysi onnettomaan liittoon, jos toinen vanhemmista edes osaa toimia lapsen edun mukaan. Nyt elän parisuhteessa jälleen, tällä kertaa terveessä sellaisessa ja lapsellani on todella hyvä miehen malli! Ja vaikke näin olisikaan, hän saisi miehen mallia kummisedältään, paapaltaan jne..eihän elämässä voi kaikki palat aina loksahtaa paikoilleen.
Lapseni on parasta mitä on tapahtunut minulle. Abortti on itsekästä. Pidän sitä murhana.
> Lapseni on parasta mitä on tapahtunut minulle. Abortti on itsekästä. Pidän sitä murhana.
Ok, hyvä että sinulla on niin. Mutta kaikilla ei ole samat prioriteetit, ja jos heidän elämässään on tärkeämpiä asioita, niin eikö ole hyvä, että he voivat toimia sydämensä mukaan. Monesta pakosta syntyneestäkin lapsesta kyllä huolehditaan, mutta ei itseään voi pakottaa rakastamaan sitä. Ja rakkaudetta varttuminen on varmasti pahimpia asioita, mitä ihmiselle voi tapahtua.
Jokaisella abortin tekijällä on varmasti omat syynsä, joita me ulkopuoliset ei voida tietää. Ja näin ollen ei ole meidän paikkamme syyllistää eikä arvostella ketään. Itsekään en aborttia voisi tehdä, mutta en osoittaisi sormella toista naista joka sen tekisi. Ystäväni on sen tehnyt, ja se oli hänen valintansa, olin hänen tukenaan, vaikka itse ajattelin asiasta toisin. Mutta hänen, kuten kaikkien muidenkin, olosuhteet ovat erilaiset. Suuresti kyllä hämmästelen jälkimmäisessä kertomuksessa olevan sairaanhoitajan käytöstä. Ei todellakaan ammatillista kritisoida asiakkaan päätöksiä. Työhönsä leipääntynyt varmaan. Joutaisi eläkkeelle tai siirtymään muihin tehtäviin.
Nimimerkille ”vaikeita kysymyksiä joihin ei ole ratkaisua” voin vaan sanoa, että kannattaa kysyä aborttilääkäriltä tai hoitajalta miten abortti tehdään. Jos se ei pidä paikkaansa, että osa joudutaan paloittelemaan tai että kokonaisena otettu sikiö alkaa sätkiä niin sittenhän se kaikki on onneksi vaan legendaa ja nainen voi hyvällä omallatunnolla tehdä abortin. Vai voiko…?
Tämä sätkimisjuttu on tosi ja sen kertoi erään seurakunnan saarnaaja. Saarnaajan vastaanotolle tuli hysteerisesti itkevä sairaanhoitaja joka oli työharjoittelun tms. takia joutunut seuraamaan abortin tekoa. Lääkäri oli käskenyt hänen taittaa sikiön niskan kun sätkiminen ei roskiksessa loppunut. Hoitaja ei kyennyt tätä toimenpidettä tekemään. Saarnaaja oli joutunut pitkään rauhoittelemaan hoitajaa jonka maailmankuva ainakin eräiltä osin oli romahtanut.
Jos abortti on aivan ookoo niin miksi sitten niin monen naisen omatunto soimaa??? En halua syyttää enkä syyllistää ketään abortin tehnyttä naista, mutta väitän, että vain Jeesuksen veri voi antaa rauhan syyttävälle omalletunnolle.
Ja mitä hyötyä on keskustella täällä abortista jos kaikkien pitää päätyä mielipiteeseen, että abortti on ookoo??? Millaista keskustelua se on jos ei sallita toisenlaista näkemystä? Millaista keskustelua on sellainen keskustelu jos tosiasioista ei saa puhua vaan asioita pitää kaunistella??
Omalata osaltani päätän keskustelun tähän.
Tämä paljon puhuttu asia; pitäisikö abortti sallia vai ei on taas niitä asioita johon on monta kantaa olemassa, eikä ainutta yhtä oikeaa vastausta. Ihmisillä on erilaiset elämäntilanteet ja taustat ja ne tulisi ottaa huomioon, ennen kuin aletaan tuomitsemaan. Loppukädessä se on jokaisen oma päätös, johon ei saisi päätyä kenenkään painostuksesta. (Mutta sitäkin valitettavasti vain tapahtuu…)
voisitko tappaa kissanpennun? tai koiran penikan?
Voisitko taittaa linnulta niskan?
joo julmia ajatuksia, mutta jos ottaa pillerin tai on nukutettu kun ei itse joudu tuho työtä tekeen niin sitten voi?
olen pahoillani että sanani voivat satuttaa niitä joilla jo ehkä on syytöksiä jne, tarkoitukseni ei ole tuomita, jos teko on jo tehty, silloin kyllä kannattaa vain yrittää löytää rauha jne mutta te jotka ehkä olette tämän päätoksen teon edessä…jos ei ole ihan pakko älä päätä riistää sikiön oikeutta elää!
eikä ole kyse ”yksilön” päätöksestä, kun se sikiökin on yksilö, ja kaksihan siitä tulee vähintään…+ehkä myös se isä?
Toivon että monet päättävät pitää vauva eikä ”päästä siittä eroon!”
Nimimerkille: vain yksi elämä…
Tuo kyllä kuulostaa täysin urbaanilegendalta, kyllä meidänkin seurakunnan saarnamies kertoi näitä juttuja joskus ripariaikaan, laimeampina versioina vain. Tarkoituksena pelottaa paska housuun nuorilta ihmisiltä etteivät vaan mene harrastamaan seksiä.
Pelottelu (tai pikemminkin ällötyksen tuotto) taitaa olla sinullakin mielessä. Mene saarnaamaan muualle. Tuskin kannattaa tulla tänne tuottamaan vielä pahempaa oloa niille jotka sen ovat joutuneet syystä tai toisesta kokemaan. Mitäs ne uskovaiset sanoivatkaan niistä jotka sen ensimmäisen kiven nakkaa…
Abortti ei ole hyvä asia, myönnän sen, mutta sen nyt tietävät kaikki jo tähän maailman aikaan ja suurin osa ihmisistä osaakin jo hoitaa ehkäisynsä kunnialla. Ainoa mitä tähän voi sanoa on Shit happens, ja siitä myös oppii.
Voiko joku teistä hihhuleista kertoa että millä perusteella pidätte sikiötä ihmisenä ja millä perusteella pidätte mahdollisen tulevan lapsen tulevaa elämää elävän naisen elämää tärkeämpänä. Joillekin lapsen olemassolo on maailman mahtavin asia; sikiön olemassaolo on hieman toinen juttu. Suomessa raskauksia (ilman hyvää syytä) voi tehdä vain ensimmäisen 3 kkn aikana ja silloin sikiö ei tiedä kyllä mistään mitään.
Te kaikki jotka pidätte naisen tärkeimpänä tehtävänä ja ihanimpana aisana maan päällä lapsen tekoa, miettikäähän kuinka paljon lapsia maailmassa on ja kuinka paljon paremmin monet naiset voivat aikansa käyttää – ne naiset jotka kokevat lapsen olevan väärä vaihtoehto. Synnytys ei ole ainut luonnollinen vaihtoehto! Joillekin abortti on paljon fiksumpi ratkaisu.
Olen 25 vuotias nainen ja vielä esim. pari vuotta sitten ajattelin, että ”jos nyt tulisin raskaaksi, joutuisin valitsemaan abortin”. Olin jo silloin parisuhteessa, jossa olen edelleen. Ajattelin vain, etten mitenkään olisi valmis äidiksi ja koin itseni aivan lapseksi ja elämäni masennuksen kanssa oli hankalaa. No, tilanne ei ole juurikaan muuttunut, en edelleenkään koe olevani lainkaan valmis äidiksi ja kärsin edelleen masennuksesta eikä elämästäni ole tullut millään tavoin yhtään ”valmiimpaa”. Tuon vahinkoraskauden suhteen olen kuitenkin muuttanut mieleni totaalisesti. Noin vuosi sitten todettu endometrioosi ja laparoskopian yhteydessä todetut viat värkeissä (kaksi kohtua, mutta vain yksi toimiva munanjohdin) saivat minut kuin nyrkin iskusta tajuamaan sen tosiasian, että lasten hankintaa/saamista ei voi missään määrin suunnitella. En haluaisi lasta vielä vuosikausiin, mutta en voisi kuvitellakaan, että vahingon sattuessa tekisin abortin, siksi ettei lapsi sovi aikatauluuni ja tilanteeseeni. Se voisi olla se ainoa kerta kun nappaa. Eli ajattelen nykyään niin, että kyllä se raskaus sitten valmistaa sitä lasta varten, joka olisi ajankohdasta huolimatta suuri lahja.
Mieheni yritti saada minua tekemään abortin lupaamalla minulle housupuvun siinä kuitenkaan onnistumatta.Nyt tuo” housupuku”. on aikuinen .Toisella kerralla hän onnistui pakottaen minut aborttiin kaipa hänellä oli jo uusi katsottuna.Syyllisyys siitä tuli viiveellä eikä ole poistunut sen kanssa on vain elettävä.
En ikinä hyväksyisi vaimokseni sellaista halveksuttavaa naiseläjää, joka murhaa oman lapsensa mahastaan.
mies 24v Senköhän takia mieheni ei hyväksynyt minua enää vaimokseen kun pakotti minut aborttiin uhkailemalla ja tekemällä elämästäni helvetin oli aivan pakko murhata oman lapseni mahastani Hei haloo herää henkiin Mies 24v et vielä ole mies lopeta tuo uskovaisten höpinä ja ala elää kun voit äitis oli fiksu eikä isäs pakottanut äitiäs aborttiin.
En ikinä hyväksyisi vaimokseni sellaista halveksuttavaa naiseläjää, joka murhaa oman lapsensa mahastaan.
6.11.2006 klo 23.29, Mies 24v (vierailija)
Ja mitähköhän sinä Mies 24v. sitten sanot, kun yksinhuoltajana kasvatat ja elätät yksin vastasyntyneestä lähtien pienen lapsen ilman tukea keneltäkään?”” Se on pitkä projekti. Olisikohan sinusta siihen?
Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan..
suski312 Sinä se osaat syyllistää sinun kaksi silmää y.m.Sinunkaltaisten kannattais pysyä raamattukerhossa eikä tulla ollenkaan ”KAAPISTA”ulos.Olet jo aikas elänyt ihmistyyppi.Muista yksi tosiasia,että Sinä et ole se joka tuomitset.Törkeyden huippu.Antaisit olla.Et ole itsekään täydellinen ja oletko varma ettei sinun vanhempasi miettineet aborttia sinun kohdallasi???
Tekisi mieli sanoa tuommoisille kuin suski312 suorat sanat.Et ole jumala etkä ensi yönä saa kunnon unta jos noin pahasti loukkasit.Toivottavasti et ole herkkä mutta minulla on joskus valtaa häiritä ihmisten yöunia ja nyt sanonkin sinulle ,että tulet näkemään aika pahoja unia niin kauan kunnes perut puheesi. Älä koskaan ikinä syyllistä ketään kun et tiedä taustoja.Onko selvä.
luettuani kommentteja, meillä on yhtä monta mielipidettä ja eri näkökulmaa kuin on kommentoijiakin. itse olen ollut ehdoton abortin vastustaja, tällä hetkellä neljän lapsen äiti. jotenkin aikojen kuluessa olen alkanut ymmärtämään abortin tärkeyttä.vaikka ihmisellä, kenelläkään ei ole oikeutta päättää kuka saa elää ja kuka ei, niin meidän pienten ihmisten kohtalot ja tilanteet ovat huisin erilaisia.mieluummin hyväksyn abortin, äidin kohdalla, joka ei koe olevansa valmis kohtaamaan vastuuta kuin että tämä pieni ihmisen alku kärsisi elämässään, koska aikuiset tahtomattaan kostavat tavalla tai toisella lapselleen pettymyksensä ja menetyksensä.huomioiden tässä ne onnelliset syntyneet lapset, hyviin, vastuunsa tunteviin perheisiin, joissa isi ja äiti ”tahtomattaan” kasvattavat lapsistaan hyviä jalkapalloilijoita tai balleriinoja tavalla tai toisella…ja nämä abortin tehneet kantavat kuitenkin vastuunsa,koko elämän..kuinkahan monella ihmisellä on varaa tunnustaa olevansa kykenemätön, voimaton kantamaan vastuuta tässä vastuullisen,tehokkuuden ja tuottavuuden aikaisessa maailmassa.hyväksyttävää tai ei,toisen ihmisen puolesta ei voida elää eikä tarkoin hänen ajatusmaailmaakaan tuntea, joten tärkeintä minusta kuitenkin on että annamme tukemme toinen toisillemme, koska sitä me itse kukin joskus tarvitsemme..tsemppiä niin puolesta kuin vastaankin eläjille!
Minä annan kyllä kaiken sympatian niille naisille, jotka ovat uskaltaneet tehdä abortin. Ei lasta kannata tähän maailmaan tuoda, jos sitä ei pysty kunnolla huolehtimaan tai rakastamaan. Kaikkien lapsien pitäisi olla huolella suunniteltuja ja toivottuja eikä vahinkolaukauksia.
Naisen joka ei halua lapsia on hyvä panostaa ehkäisyyn. Se on kaiken A ja O. Itse hankkiudun eroon kyvystäni saada lasta heti, kun se on laillisesti mahdollista eli käyn katkaisemassa piuhani. Siihen asti käytän tubla-ehkäisyä. Olen miettinyt sitäkin mahdollisuutta, että jos kaikesta huolimatta tulen raskaaksi, niin olen valmis abortiin, koska en halua koskaan äidiksi.
Tiedän, että siitä tulee varmasti huono-omatunto ja syyllisyys. Mutta parempi niin kuin se, että inhoisin lastani elämäni pilaamisesta.
Minä en kaipaa toisten hyväksyntää omalle päätökselleni, asiastahan on jo vuosia. TE SYYLLISTÄJÄT HOI! Luuletteko, että mikään, mitä te sanotte, on pahempaa kuin se, mitä jo itse olen itsestäni ajatellut???? Te ette tiedä, miksi tein mitä tein ja kuinka olen sen vuoksi kärsinyt, vaikka päätös kuinka oli ainoa mahdollinen silloin. Tänäkin päivänä tekisin siinä tilanteessa saman uudelleen.
Minä en ainakaan halua syyllistää ketään, ken abortin on joutunut elämässään tekemään. Olen vain tavattoman surullinen niiden ihmisten puolesta.. Toki, jos he itse tietävät oikein tehneensä, on se silloin varmasti ollutkin oikein.. Mutta kyllä suskikin on oikeassa.. Minä olisin täti, jos eräs mies ei olisi painostanut siskoani aborttiin. Kyllä minä kaipaan sitä syntymätöntä lasta. Uskon ja tiedän sydämessäni, että niin siskonikin. Mutta siitä asiasta ei puhuta. Sitä ei ole tapahtunut..
Tekisin varmaan kyllä itsekin abortin, jos se olisi entisen miesystäväni siittämä, eli raiskaamalla tehty. Tekisin hyvin todennäköisesti. Tekisin abortin myös, jos säästäisin sillä lasta liian kovilta koettelemuksilta. Vielä siinä vaiheessa kun se olisi sikiö, ei vielä ihminen. Mutta toivon etten koskaan joudu abortin eteen, eikä kukaan muukaan joutuisi. Eikö voitaisi kaikki pitää vain ehkäisystä visusti huoli, jos emme ole vielä varmoja? Mutta jos se on silti tullakseen niin ehkä niin on tarkoitus. Siihen pitää vain sopeutua..Niin äidin, isän, kuin lapsenkin.
täällä vähän nyt poiketaan alkuperäisistä kummenteista,mutta ei se mitään. eli niinkuin moni on koittanut sanoa että ihmettelee ALKUPERÄISEN kirjoittajan(olikohan se virpi) tekoa.
eli jos TIETOISESTI on ehkäisy jätetty pois niin miksi sitten tehdä abortti? abortti ei ole mikään ehkäisy keino!!!
tosiaan asia on aivan eri jos tulee raiskatuksi, kondomo pettää,lapsi olisi vaikeasti vammainen ym, silloin ymmärrän abortin tekemisen.
Suomessa ollaan kyllä jo niin hyvin perillä ehkäisy asiosta(tai pitäisi olla)että kyllä sellainen ihminen on tyhmä joka sanoo :”no mä aattelin et en mä nyt raskaaks tule” ärrr……..
KÄYTTÄKÄÄ HYVÄT IHMISET KONDOMIA!
25.11 2006asioilla on kaksipuolta
On hirveän helppo sanoa, että miehen mielipiteellä ei ole mitään väliä, jos ei itse ole ollut siinä tilanteessa. Itse on nyt raskaana ja mietin mitä tehdä. Olen yksinhuoltaja ja opiskelija eli rahantilanteella ei voi kehua. Pinnalla olevat tunteet ovat suru, pettymys ja viha. En haluaisi loukata poikaystävääni kävelemällä täysin hänen ylitseen. Toisaalta tekee mieli rankaista häntä typeryydestä ja itsekkyydestä. En minä tätä lasta tilannut enkä sitä myöskään yksin alullesaattanut. Hävettää, että poikaystäväni on niin lapsellinen, että kehtaa vaatia aborttia, josta hänellä ei muuten ollut mitään käsitystä ennen kuin käskin nettiin tutustumaan aiheeseen edes jotenkin.
Ymmärrän, että miestä(kin) pelottaa. Mutta miehille juuri niin tyypillisellä itsekkyydellä pystytään näkemään vain se oma (muutos)pelko eikä mitään muuta. Se, että on olemassa yksi asia, johon miehellä ei ole kuin nimellistä valtaa juridisestikin, taitaa olla iso pala nieltäväksi. Jos voisin siirtää raskauden ja päätöksen toiselle osapuolelle tekisin sen ilomielin ja katselisin sivusta vahingoniloisena.
Ymmärrän niitä, jotka päätyvät aborttiin. Kunnioitankin. Minusta vaan ei tosiaan taida olla siihen. Miten abortin kanssa pystyy elämään? Miten sen oikeuttaa itselleen, jos todellisia syitä ei ole? Alaikäisyys, Yli-ikäisyys ja lääketiede on syitä, mutta se, ettei ole valmis on paskapuhetta (mun mielestä).
Ihan pieni vihje 25-vuotiaille, jotka eivät koe olevansa valmiita: Paras biologinen synnytysikä meni jo… 23-vuotias on optimaalinen ikä synnyttää. 25v ylöspäin on vain rapistumista ja asioiden vaikeutumista. Tämä aika on aidosti sairas, kun ollaan niin itsekkäitä ja lapsellisia, että halutaan olla ”nuoria ja vapaita” nelikymppisiksi. On väärin myös lasta kohtaan lisääntyä pitkälti päälle kolmikymmpisenä.
Abortti on murha. Ne, jotka muuta väittävät pettävät vain itseään. Minä en näe mitään eroa sille, että tappaako kuukauden ikäisen sikiön vai vastasyntyneen lapsen. Jos abortti kerran on sallittu niin miksi siinä on aikaraja. Kyllä vastasyntyneenkin voi tappaa satuttamatta sitä. En kuitenkaan tarkoita sitä, että missään tapauksessa ei saisi aborttia tehdä. Kannatan armomurhaa. Mielestäni ihmisen pitäisi harrastaa seksiä vasta sitten, kun on valmis saamaan lapsen. Itse olen ainakin toiminut niin. Ja huom, en ole uskovainen enkä naimisissa ja olen aina poikaystäville sanonut suoraan, että pidän lapsen, jos tulen raskaaksi. Että hekin ovat tienneet minkä kanssa ovat tekemisissä. Ja aina olen vastaukseksi saanut, että kyllä he haluavat omasta lapsestaan huolta pitää, silloinkin jos itse olisivat abortin kannalla olleet.
Eli poikaystävä on aina harrastaessaan kanssani seksiä tiennyt tulevansa isäksi jos ehkäisy pettää! Mielestäni tällaiset asiat pitää keskustella etukäteen. En tosin ole koskaan ollut raskaana, vaikka olisin halunnutkin. Poikaystävän pyynnöstä syön kuitenkin edelleen ehkäisypillereitä. Lapsen himo ei ole kasvanut niin suureksi, että vielä olisin valmis hankkimaan sitä ilman isää. Tosin sellainenkin aika voi vielä koittaa – toivottavasti ei tarvitse!
Tietysti joskus miehet vain puhuvat ja tositilanteessa eli raskauden sattuessa toimivat ihan eri tavalla kuin ovat luvanneet. Onneksi minulle ei ole käynyt niin, sitähän ei koskaan voi etukäteen tietää. Krhm, tosin elämän ollessa sekaisin voi joskus erehtyä harrastamaan seksiä ihmisen kanssa, josta ei haluakaan lapselleen isää. Minulle on kerran käynyt niin, silloin olisin ehkä päätynyt aborttiin, jos olisin tullut raskaaksi. Mutta murha se olisi silti ollut. Mutta, jos ihminen on henkisesti itse kunnossa niin mitään syytä aborttille ei pitäisi olla. Ja jos tietää, että ei ksokasan tule haluamaan lapsia, niin ei sitten harrasta seksiä ennen kuin on steriloinnin saanut tai antanut ne 3 vai 4 lasta adoptoitavaksi.
Jotkut ne sanoo että aportti on murha, ja jotain höpinöitä jumalan laeista.
Jumala on ottanut luoksensa varmasti paljon enemmän niitä sikiöitä joille se itse ei antanut mahdollisuuttakaan syntyä, vaikka koko suku olisi ollut tukena ja iloineet uudesta tulokaasta. Maailmassa kuolee miljoonia lapsia siis jo syntyneitä ja jonkin verran elämään ehtineitäkin, kaiken maailman tauteihin ja sairauksiin, onnetomuuksiin,sotiin ja oikeisiinkin murhiin.
Miksi te uskovat ette kyseenalaista jumalanne tekoja ja sanoja, kun joka tapauksessa jumala on yksin syyllinen kaikkeen mitä elävässä elämässä tapahtuu, sehän kaiken loi, vai? Kaikki tietäväkin kun vielä on.
Tein abortin 15-vuotiaana vanhempieni painostuksesta. Ehkä se oli paras vaihtoehto sen ikäisenä ja siinä talanteessa, mutta nykyään kaduttaa. Seurustelin silloin 20-vuotiaan miehen kanssa suhde kariutui kolme kuukautta abortin jälkeen.
Hyväksyn abortin täysin, mutta itse en siihen enää kykenisi. Liikaa henkistä tuskaa.
Kyllä on monelaisia mielipiteitä kyseisestä aiheesta……………Monaasti asiaan tehdään päätöksiä hyvinkin helposti ja käännytään aborttiin, koska lapsi on kuitenkin olemassa koko elämän. Mutta itse jokaisen tulisi kuitenkin saada päättää, vaikka asia on vaikeakin, mitä tekee asialle…………
Oma raskas tarinani………………
Kun odottaa lasta jo kuudennella kuukaudella ja lääkäri ilmoittaa sinulle, että lapsi on ”elinkelvoton”. Mitäs teet? Sinulla ei ole vaihtoehtoa annettu jatkaa raskautta ja päätös on tehty sinun puolesta, se on keskeytettävä.On luvattu, että keskeytys tapahtuu kahden viikon sisällä.
Melkoisen shokin kokeneena, näin jälkeen päin olisi pitänyt olla mahdollisuus antaa myös jatkaa raskautta, vaikka lapsi olisikin ollut vammainen.
Vammaisillakin lapsilla on oltava mahdollisuus elää tässä täydellisessä yhteiskunnassa, tasa-arvoisena ihmisenä, johon tänäpäivänä on pyrkiminen. Esteettömyys on heille oltava saavutettavissa ….
Mutta raskauden keskeyttäminen on suuri asia, jota kantaa läpi koko elämän ja syyllistää itseään monella eri tapaa, oli kyseessä terve tai vammainen lapsi.
Asia pikku hiljaa haalistui vuosien edetessä, kunnessa itse olin obduktiossa mukana ja kyselin asiaa avustajalta, mutta hän ei tiennyt, että asia koskee minua utseäni.. Mihin laitetaan tuossa vaiheessa keskeytetyt lapset, kun minulle kerrottiin, että ne poltetaan ja hävitetään?
Vastaus oli, että niille tehdään ruumiinavaus ja sen jälkeen laitetaan sairaalan yhteiseen hautapaikkaan.Tehdään lääketieteellisiä tutkimuksia, vaikka lupaa ei ollut kysettykään minulta moiseen asiaa.
Minulle on melkoinen yllätys moinen asia, kun itse en saanut haudata omaa pienokaistani, joka oli jo lapsen näköinen ja pieni kokoinen , mutta aikkaan nähden normaali kokoinen. Ulkoisesti lapsen näköinen……………….
Kaikki haavat minulta revittiin auki jälleen ja nyt sitten olisikin seuraava askel elämässä asian loppuun saattamiseen, mennä ja etsiä lapseni hautapaikka, jotta voin alkaa jatkamaan elämääni eteenpäin.Tietäen minne hänet on haudattu.
Koskaan asiaa ei voi unohtaa, mutta sen kanssa on elettävä.
Toivon, että asia mietityttää ja kenellekään toiselle ei käy samalla tavalla, lapsi oli toivottu.
Asian kanssa on raskasta oikeesti elää
Abortti on hyväksyttävää ja tekisin sen heti, jos vain tulisin paksuksi. Ei siinä tapeta ketään, sillä ei se möykky mahassa vielä mikään ihminen ole. Tuskin olisin mikään hyvä äitikään, koska se pidä lapsista ollenkaan ja niiden kanssa leikkiminen yms näyttää todella oksettavalta touhulta.
Minun elämän tehtäväni tai tarkoitukseni ei ainakaan ole lapsien teko. En tulisi siitä sen onnellisemmaksi. Haluan käyttää aikani ja rahani itseeni ja mieheeni, en tarvitse siihen ketään ylimääräistä.
Nainen siitä abortista viimekädessä päättää, hänhän on se, joka raskauden kärsii ja perseensä repii.
Minua koskettaa tämä aihe juuri tällä hetkellä sillä olen menossa tekemään abortin. ikinä en uskonut että tämän tekisin mutta nyt olen asiaa pohtinut paljon ja koen että tämä nyt vain on tehtävä olin aiheesta mitä tahansa mieltä. Olen jo 30v ja kolmen pienen lapsen äiti. Olen naimisissa ja miehelle aika varattuna sterilisaatioon. Ehkäisynä tässä ollut kondomi jonka mies kerran unohti laittaa enkä itsekkään siinä tajunnut sanoa että hei jotain puuttuu vaan meni ajatuksella että mullahan on just menkat että ei kai tuo haittaa. Hölmöä mutta siinä tiimellyksessä vaan nyt kävi noin. Ja tietysti tulin raskaaksi. Ensimmäinen ajatus oli että tottakai pidän lapsen ja miehellekin sanoin että en halua keskeyttää. Mies on halunnut keskeytystä alusta asti. Asiaa nyt pohdittuani olen kuitenkin muuttanut mieltäni sillä kolme pientä lastamme ovat täysin minun vastuulla ja rahatilanteemme on todella surkea eli minun pitäisi mennä pian töihin. Olen nyt hoitovapaalla mutta haen koko ajan töitä. Vanhimmalla lapsellamme on oppimisvaikeuksia ja hänen kanssaan juostaan terapioissa jne ja keskimmäisellä on allergioita ja hankala luonne eli kiukuttelua kaiken päivää. Itse olen ollut kipeänä koko talven ja omat voimat ovat todella vähissä tällä hetkellä. Pohdittuani asiaa joka kulmasta päädyin tekemään vaikean ratkaisun ja hakemaan aborttia. Asia kovasti itkettää ja vaivaa jo näin etukäteen mutta vaikka kuinka mietin niin en näe muuta ratkaisua tilanteeseen. meillä ei vain kerta kaikkiaan ole resursseja vielä yhteen lapseen jos haluamme taata jo olemassa oleville lapsille hyvät elämän edellytykset sillä että heillä on äiti joka heidät jaksaa hoitaa ja vanhemmat joilla on varaa elättää heidät. Ehkä olen itsekäs ja väärässä ratkaisuni kanssa mutta ratkaisu on minun ja minä sen kanssa elän. Syyttämisiä en kaipaa yhtään sillä poden jo valmiiksi huonoa omaatuntoa asiasta tiedän että minulle abortti ei ole vain toimenpide vaan joudun mahdollisesti pitkänkin suruprosessin läpikäymään. Jos elämäntilanne olisi toinen ratkaisu olisi varmasti toinen mutta tilanne on nyt tämä ja sen mukaan on mentävä.
Miehenä haluan sanoa asiasta muutaman sanan. Mikään ei ole täysin mustavalkoista, mutta ehkäisykeinona en hyväksy aborttia. Tietysti vahinkoja voi sattua, jos ehkäisy pettää. Raiskauksen uhreille abortti on tietysti paikallaan, jos he ovat tulleet rikoksen yhteydessä raskaiksi. Sama koskee henkilöitä, jotka eivät itse kykene vastamaan tekemisistään.
Miehillä on yhtä lailla vastuu ehkäisystä kuin naisillakaan. Usein valitettavasti ”hässitään” humalassa ja ehkäisy unohtuu. Seuraukset saa kantaakseen nainen.
”Suru sydämmessä” tarina sai minut miettimään noita vähiä vaihtoehtoja. Ei aporttia pidä siksi tehdä että ei näe metsää puilta, vaan olisi haettava vaihtoehtoja, mielestäni hyvä ajatus olisi vaikka antaa lapsi jollekkin tarvitsevalle. Sillä muutenhan ne ostaa sen vaikka Kenian torilta.
Jos kuitenkin syystä tai toisetasataa päätyy tekemään aportin, on se osattava antaa itselleen anteeksi. Silloin osaa antaa anteeksi muillekkin jotka ovat joutuneet tekemään myös huonoja valintoja.
Niitä tuomitsijoita kyllä tuntuu piisaavan kuin Vilkkilässä kissoja ja ei maailma ole heidän silmin kovin rapia paikka kun aina täytyy tuomita ja hakea virheitä.
Toivon sydämestäni että voisit elää kivutta valitsemiesi tekojen jälkeen, sillä ei elämä ole mitenkään oikeuden mukainen ei kohtuulinen.
Olen lukenut tästä aiheesta ympäri nettiä nyt paljon, ja yksi asia on yhteistä lähes kaikille kommenteille oli ne sitten puolesta tai vastaan: Kauheasti jossittelua ja kuvittelua, esim. ” olisin tuntenut loppuelämäni syyllisyyttä ” tai ” minulla olisi nyt sen ja sen ikäinen lapsi ” tai ” olisin katunut ”. Itse olin vielä eilen aamulla raskaana ja tänään voin aivan hyvin ja olen helpottunut. Pohtiessani keskeytystä, jossittelin ja kuvittelin myöskin kaikenlaista ja ehkä hyvä niin, että tuli kaikki mahdolliset skenaariot pohdituksi läpi etukäteen. Käsitin kuitenkin siinä vaiheessa kun 24/7 asian pohtiminen alkoi riittää, että oikeasti kukaan meistä ei tiedä mitä elämässä tulee tapahtumaan. Vaihtoehtoja on hyvä pohtia, mutta päätöksen jälkeen ja kun jokin asia on tehty, on aivan turha jäädä sitä jossittelemaan ja pyörittelemään loputtomiin. Ja vielä hullumpaa on, että täysin vieraat ihmiset jää spekuloimaan. Se ei hyödytä ketään. Mietin myös sitä, että entä jos en saakaan myöhemmin lapsia, mutta sitten tajusin, että haloo, ei toisen elämä ole mua varten! Ihan naurettava ajatus, että ” tehdään tämä nyt varmuuden vuoksi ”. Minusta se on itsekkäämpää. Sen tajusin hyvin kirkkaasti, että jos toisen ihmisen tänne synnytän, vastuu on mun. Ja mä ajattelisin niin, vaikka antaisin lapsen pois: Miettisin koko ajan, mitä jos sillä ei olekaan asiat hyvin. En pystyis edes luopumalla oikeuksistani lapseen vapautumaan henkisestä vastuuntunnosta. En vaan vois antaa omaa lasta pois. Ylipäänsä raskaus ainakin mulle oli heti alusta lähtien sitä, että tunsin valtavaa pelkoa ja huolta miettiessäni sen pitämistä: Kuinka voisin pitää huolta. Tajusin, että nyt en voi ainakaan. Tajusin, ettei mulla ollut yhtäkään syytä miksi pitää lasta, paitsi korkeintaan epämääräinen halu tulla joskus äidiksi. Ei se riitä, lapsi on tärkein. Raskaus oli hyvin alussa, eikä mulla jäänyt sen päättämisestä mitään traumaa eikä jossiteltavaa. Uskon, että elämässä kaikki tapahtuu niin kuin on tarkoitettu. Kriisi on mahdollisuus kehittyä ja mennä eteenpäin. Esim. olen ollut hieman ehkä laiska omien urasuunnitelmieni kanssa jotka olivat yksi painavimmista syistä etten jatkanut raskautta. Nyt on todellakin aika panostaa niihin täysillä, kun kerran luovuin äitiydestäkin niiden takia. Yksi yhteiskunnallinen syy miksi en nyt äidiksi ryhtynyt: Minusta pitäisi kyllä velvoittaa lapsen isä hoitamaan lasta eikä ainoastaan maksamaan elatusmaksuja. Ja mikäli isä ei siihen kertakaikkisesti kykene, pitäisi tarjolla olla ilmaista hoitoapua yhteiskunnan puolelta. Järjestäjinä voisivat olla nämä abortin vastustajat! Lopettakaa ihmisten syyllistäminen ja alkakaa elämään sitä omaa elämäänne.
Aborttikysymys on aika yksinkertainen, mutta usein tehdään monimutkaiseksi. Loppujen lopuksi kysymys on: onko sikiö ihminen vai ei?
Koska jos on ihminen, miten voimme tehdä päätös elämästään?
Oikeus elämään -ryhmän jäsenenä osallistun keskusteluun kirjoittamalla http://oikeuselamaan.org sivuissa. Lääkärinä tiedän mitä tiede osoittaa alkio on ihminen, koska hänen DNA on ihmisen DNA ja hän elää. Ei voi olla elävä eläin jolla on inhimillinen DNA ja ei olisi ihminen, tämä on selvä. Myös on selvä että sikiö ei ole äidin ruumiin osa, koska hän on ainutlaatuinen. Miten voi olla ruumiin osa, kun usein hänellä on eri sukupuoli kuin äidillä?
Jos haluat tietoa abortista, ehdotan käymään aborttiwiki.oikeuselamaan.org sivuissa.
Aiotko tehdä abortin? Ennen käythän aborttivaiei.oikeuselamaan.org sivustossa!
TIETO EI VOI TEHDÄ PAHAA!
Lähetän uudestaan 2 linkkiä. Unohdin kirjoittaa http alussa!
http://aborttiwiki.oikeuselamaan.org
http://aborttivaiei.oikeuselamaan.org
ja kai:
http://oikeuselamaan.org
Abortti on vaikeita kysymys, johon ON ratkaisu. Asia on tosi selvä:
a)jos sikiö on ihminen abortti on murha, ja pitäisi olla kielletty,
b)jos sikiö ei ole ihminen: mitä se ole? Voimmeko tappaa tietyistä syistä?
Vastaus on aika selvä: sikiö (alkio, hedelmöitetty munasolu) ON ihminen, koska hänellä on ainutlatuinen ihmis- DNA ja hän on elossa.
Emme voi sanoa että on osa äidin ruumiista koska ei ole (hänellä on oma DNA ja elimet).
Haluatko tietää lisää? Käythän katsomassa: http://oikeuselamaan.org ja http://aborttivaiei.oikeuselamaan.org
On se jännä että 25-vuotias nainen saatikka 30-nainen ei osaa olla vastuuntuntoinen ihminen. Tottakai ehkäisy on tärkeää jos ei halua sitä vauvaa mahaansa. sen takia kondoomit on keksitty. Syömishäiriö on äärimmäisen huono syy abortin tekoon. 25-vuotiaalla susannalla perustelu vielä huonompi. aikuistukaa naiset.
Itse olen 20 vuotias ja tehnyt kolme aborttia. Se tuntuu pahalta, tunnen syyllistyyttä ja häpeää niitä ihmisiä kohtaan, jotka lapsia yrittävät monta vuotta. Harkitsin myös lapsen antamista adoptioon mutta se olisi tuntunut varmasti pahemmalta. Ensimmäisellä kerralla ei ollut ehkäisyä käytössä, kahdella toisella se petti. Olen käyttänyt pillereitä, ehkäsy renkaita sekä kondomia. Mielestäni on väärin suoralta kädeltä alkaa tuomitsemaan naisia, jotka ovat abortin tehneet. Varsinkaan sellaisten ihmisten, joilla ei ole asiasta kokemusta. Itse olen ensimmäisen vahingon jälkeen ollut ehkäisystä tarkka, ja se on kuitenkin pettänyt. En koe olevani valmis äidiksi, ja kyseessä ei todellakaan ole bilettäminen ynnä muu, vaan elämän tilanne yleensä. Opiskelut, työnteko sekä taloudellinen tilanne. En halua saattaa lasta tähän maailmaan jossa minulla ei ole tarjota sille kunnon elämää. Tunnen silti suurta syyllisyyttä päätöksistäni ja samalla koen että se on väärin. Poikaystäväni ei tukenut minua aluksi vaan koki vain koko asian itselleen raskaaksi, mikä sinällään on ymmärrettävää. Minä kärsin myös. Osa syy miksi en edes miettinyt muuta ratkaisua oli pelko siitä, että hän lähtisi ja jäisin yksin. Tiedän ettei hän halua lasta, edes vahingossa jos tilanne uusiutuisi. Neljännen kerran. Muiden pitäisi ymmärtää ettei tuomitseminen auta asiaa mitenkään. Se vain pahentaa tilannetta johon on jo valmiiksi päätynyt haluamattaan. Ja voin kertoa, jos käyttää ehkäisyä, ja se pettää se todellakin on omanikin lääkärini sanoin ”helvetin huonoa tuuria”.
Hoitajana näen asian työni tuomasta perspektiivistä. Ensinnäkin koko termi ”raskauden keskeytys” on tarkoitushakuisesti harhaanjohtava. Kun kohdussa oleva lapsi tapetaan, on tietenkin selvää, että raskaus keskeytyy. Naivi mutta osuva vertaus olisi, jos ekaluokkalainen ”lopetetaan” koulunkäynti todellakin keskeytyy. 12 viikon raskauden toimenpideraja on ”hatusta vedetty”, se nyt vain on täytynyt johonkin vetää. Jos vaikka mietit 95v. vanhusta, on hän, niinkuin sinäkin, käynyt ihmisenä kaikki kehitysvaiheet solun ensijakautumisesta aina tähän hetkeen. Hän on ollut aina täysi ihminen. Mikä on ihminen? 12 viikkoa kohdussa kypsynyt? 95 v vanhus? Määrittely on täysin mielivaltaista.
Olen usein ajatellut, että naisten oikeus aborttiin toteutuu 100%:sti vasta sitten, kun hän i t s e suorittaa terminoivan toimenpiteen. ts. hoitohenkilökunta valmistelisi esim. kanyyliin kohdussa olevan lapsen suoneen ja antaisi myrkkyä sisältävän injektioneulan äidille, joka i t s e annostelisi myrkun lapseen. Henkilökunta poistuisi tuoksi aikaa huoneesta.
Näin henkinen vastuu tappamisesta siirtyy sen suorittajalle. Tämä vähentäisi eettistä ja moraalista painetta sairaalahenkilökunnassa sekä toteuttaisi naisen oikeuden raskauden keskeyttämiseen 100%:sti.
Kokisin myös, että astuisimme kansakuntana sivistyksen ja ihmisyyden polulla pitkän matkan eteenpäin, jos lapsi nimettäisiin ennen tappamista sekä aborttilakiin sisällytettäisiin vanhempien velvollisuudeksi järjestää lapsen hautaus parhaaksi näkemällään tavalla. Yhdenkään ihnmistaimen arvonmukaista ei ole päättää päiväänsä aborttijätteeksi nimettynä sairaalaan jäte krematoriossa.
jos tämä kirjoitus herättää lukijassa tunteita, se on hyvä, mutta ei sinänsä ota kantaa naisen mahdollisuuteen saada aborttia, vaan siihen todellisuuteen, miten elämää kunnoittamattomasti ne tänään sairaaloissamme suoritetaan
Olen lukenut kaikki kommentit tässä keskustelussa ja minusta tunttuu pahalta lukea miten jotkut ihmiset tuomitsevat abortit, toki se on jonkun mielipide eikä sitä sovi tyrmätä. Itse olen nyt 16- vuotias tyttö, juuri lopettanut peruskoulun ja siirtynyt ammattiopinnoille. Minä ja poikaystäväni olemme ollet hyvin varovaisia seksin ja ehkäisyn kanssa. Kondoomia on käytetty, mutta nyt se petti, joku käytti termiä ”helvetin huono tuuri”. Olen siis raskaana. Pitäisikö minun siis pitää tämä lapsi? Millä minä hänet elättäisin, peruskoulu tutkinnolla, kun ammattikoulu on vielä kesken? Pitäisikö lapsi jättää vanhempieni huolehdittavaksi ja näin kuormittaa heidän elämäänsä. Eihän tämä ole heidän ”ongelmansa”. Olen toki pahoillani niiden ihmisten puolesta jotka eivät lapsia voi saada, vaikka en tunnetta voi käsittää, enhän ole itse sitä joutunut kokemaan ja kaikista eniten suren niiden ihmisten puolesta jotka joutuvat abortit tekemään, mutta ettekö te itse valinneet oman ammattinne? Toki kuka minä olen arvostelemaan muiden ihmisten elämää ja päätöksiä…
Mutta sen haluaisin vain sanoa, ketään tuomitsematta tai neuvomatta, että olkaa hyvät ihmiset fiksuja, ettei käy kuin minulle.
http://koti.phnet.fi/petripaavola/abortti.html
itse tein abortin tasan viikko sitten… päätös oli todella raskas, raskaus oli vahinko tai no periaaatteessa syytän itseäni siitä,jäi kortsu pari kertaa pois ,ja se patrikertaa riittikin VAIKKA olin varma että kuulun siihen ryhmään joka ei helpolla tule raskaaksi sillä olisin voinut monena muunakin kertana voinut tulla paksusksi mahdollisuuksia olsii ollut,.. olen tehnyt abortin ekaa kertaa 8 v sitten ja olin 17v silloin tsoin abortti oli itselleni ainut vaihto ehto nuoren iän ja koulujen takia.mutta tämä toinen raskauteni oli hyvin vaikea päätös jota mietin tarkkaan ja pitkään olen 24v ja juuri pääsemässä jaloilleni masennukseta jota on ollut,ja koin että minun täytyy hoitaa itseni ensin ja olla valmis perheen perustamiseen,mieheni olsii ollut tukeneni mitä ikinä olisinkaan päättänyt,mutta päädyin aborttiin vaikka oma vauva kävi mielessäni useaan kertaan ,sillä tahdonhan minä joskus lapsia mutta sitten kun olen siihen itse valmis! emme ole edes kauaan seurustelleet ja mieheni joutumassa vankilaankin hetkeski… tunnen kovaa syyllisyyttä ja itse inhoa vaikka tiedän että tein oikean ratkaisun,mutta silti mietin paljon lastani josta päätin ”luopua” <3 tulen loppu elämäni kantamaan sitä taakkaa harteillani,ja olen sen ansainnutkin että tunnen syyllistyttä ja pahaa oloa välillä se on se hinta minkä maksan tästä! vaikkakin tiedän että tein oikean päätöksen! se joka on abortin joutunut tekemään voi vain ymmärtää mitä se on,.,se ei ole helppoa varsinkaan jos on epävarma ja joutuu harkitsemaan tarkkaan,sillä 17vuotiaana tekemäni abortti ei tuntunut näin kamalalta,olin lähinnä pelissani kun raskaus selvisi ja olinhan sne verran nuorikin MUTTA vieläkin joskus meitin sitä että minulla voisi olla nyt juuri koulut aloittanut poika tai tyttö ,mutta ei ollut sen aika olinhan lapsi veilä itsekkin. abortti on OMA PÄÄTÖS jota pitäisi hakita tarkkaan,ei ektään voi tulla tuomitsemaan siitä. lapsen pitää saada rakkautta ja hyvä koti ja vanhemmat jotka ovat valmiita vastuuseen!!!
Kummallista tuo jatkuva hokeminen, että ei saa tuomita aborttia! Ja kuitenkin abortin tekemällä/teettämällä tuomitaan lapsi kuolemaan!
Tämä aihe on vakava asia. Oman tarinani voisin jakaa kanssanne lyhyesti.
Olin 16-vuotta ja yhtäkkiä tajusin olevani raskaana kun menkat jäivät tulematta. Tämän tajuttuani riensin apteekkiin ja ostin eräänkin raskaustestin. Testasin kaikki ja jokaikinen tulos positiivinen. Seuraava siirto oli varata tk:sta aika, vielä uusi raskaustesti ja siihen positiiviseen tulokseen heräsin vasta, että oikeasti olin raskaana.
Silloisen poikaystäväni kanssa keskustelimme aiheesta pitää vai eikö pidä lasta, no eihän siitä mitään tullut kun ei tuo toinen osapuoli pystynyt tähän keskusteluun.
Tämä henkilö oli tosiaankin aikalailla alkoholiin ja pilveen menevä ja peliriippuvainen(ei todellakaan hyvä isähahmo). Ja minä, opiskelija ikää 16v, ei rahaa, ei mitään. En halunnut tälle lapselle sellaista elämää. Päädyin pitkän harkinnan jälkeen aborttiin. Tein päätöksen yksin, olin koko asiassa yksin.
Menin sairaalaan toimenpiteeseen (lääkkeellinen keskeytys) poikaystäväni tuli kyllä veljensä kanssa mukaan, mutta hyvin nopeasti hän häipyi.
Toimenpide oli muutenkin rankka, kesto 3h, kivut hirvittävät, sattui niin paljon, että joko nukahdin tai tahu lähti, en tiedä. Herätessäni vieressäni oli vain poikaystäväni veli. Pääsin lähtemään puoltatoista tuntia myöhemmin, eikä asiasta keskusteltu enää ikinä. Haudoin hautomistaan asiaa sisälläni, koska minulla ei ollut ketään kelle puhua. Poikaystäväni veljelle ja hänen tyttöystävälleen puhuin asiasta kerran. Siihen se jäi. Asiasta ei vain puhuttu. Olin yksin.
Puoli vuotta tämän jälkeen erosin poikaystävästäni. Asiat menivät huonoksi abortin jälkeen ja aina tiukassa humalassa hän syytti minua murhasta, taposta ja hänen elämänsä pilaamisesta, että abortti syynä juomiseen ynnä muuhun. Vaikka nämä ongelmat olivat jo olemassa ja kovaa tahtia ottamassa valtaa jo kun aloimme seurustelemaan. Välillä hän kännissä yritti puhua minulle, mutta aina se meni siihen, että olen hänen mielestään pahuuden perikuva, murjaaha ja joskus jopa nyrkki heilahti.
Tällöin lähdin pois tästä suhteesta. Soitin isälleni joka haki minut ja kotiin päästyäni puhuimme tästä aiheesta vanhempieni kanssa kolmenkesken. Silloin sain ensimmisen kerran tukea ja ymmärrystä vähän yli puoleen vuoteen. Se oli mahtava tunne.
Nyt, tänä päivänä, melkein 4 vuotta myöhemmin en kadu päätöstäni. Lapsi ei ollut ansainnut sellaista elämää. Näin oli parempi. Mutta nyt jos tulisin raskaaksi, en tekisi aborttia mistään hinnasta, pitäisin lapsen, rakastaisin häntä ja antaisin kaikkeni hänelle. Rahaa edelleen hyvin niukasti, mutta nykyinen mieheni on erittäin mahtava, en vaihtaisi mihinkään. Neljä vuotta sitten en olisi uskonut olevani tässä ja että asiat olisivat näin hyvin.
Mielestäni ei ole oikeaa vastausta onko abortti oikein vai väärin. Jokainen tekee omat päätöksensä. Ei painostuksesta vaan ihan itse. Vaikka valitettavasti jotkut painostuksen alla murtuvat ja tekevät kuten muut haluavat. Mutta tärkein : JOKAINEN TARVITSEE TUKEA ! Auttakaa älkääkä jättäkö ketään yksin !
Jo nyt on kumma jos ei ihmisen muka saa antaa valita, kuten monet ovat sanoneet, lapsen pitäisi syntyä toivottuna ja hyvään perheeseen jossa on enemmän valmiuksia lapsen hoitamiseen ja elättämiseen. Jos asia häiritsee, muuttakaa vaikka Saudi-Arabiaan yms maahan jossa ei vahingossakaan saa edes ajatella aborttia, kun se on niin ”hirveä murha”.
Menen itse huomenna aborttiin koska olen vasta 20 ja työtön, enkä halua äidiksi. Koko sana on minulle vieras. Minulla ei edes itselläni ole äitiä, miksi yrittäisin väkisin ryhtyä sellaiseksi? Mitä pahaa on siinä jos tahtoo vain olla se mukava täti sisarusten ja ystävien kakruille?
Maailmassa on niin paljon heitteillä olevia lapsia, että itse kunkin kannattaisi harkita adoptiota. Parantaisipa tämän yli kansoittuneen planeetan oloja edes vähän. Minusta te lapsen hankkijat olette itsekkäitä, ei päin vastoin!!
Komppaan tähän ehkäisyhommaan. Itse olen 21 ja olin 3 vuotta edellisen kumppanin kanssa ilman ehkäisyä enkä kertaakaan tullut raskaaksi ja minullaki oli sellainen diagnoosi ettå raskaaksi tulemisen mahdollisuus on pieni. Erosimme ja nykyisen kanssa tulin nyt raskaaksi. En tiedä mitä teen tämän tilanteen kanssa. Enkä syyllistäisi ketään, kaikki teemme omat päätöksemme ja olemme vastuussa niistä. Tuollainen jeesustelu on ihan turhaa.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous