Akateeminen ja ei-akateeminen deiteillä
Yksi internetin deitti-ilmojen vakiovaatimuksista on akateemisuus. Varsinkin naiset hakevat usein yksinomaan akateemista seuraa. Ei-akateemiset ihmiset eivät tietenkään rajauksesta pidä. Heidän mielestään koulutus on pinnallinen ominaisuus, joka ei kerro meistä mitään aidosti tärkeää elämänkumppaneina. Mutta oikeasti akateemisuus voi näkyä jo ensideiteillä paljon enemmän kuin uskotaankaan.
Miten ero näkyy?
Tuloistahan ei enää ole kyse. Korkeakouluihin otetaan nykyään niin paljon ihmisiä, ettei kaikille yksinkertaisesti riitä poikkeuksellisen hyvin palkattua työtä. Pätkätöiden maailma tarkoittaa myös sitä, ettei rahantulon jatkuvuudesta ole varmuutta. Tulotason saa paremmin selville kysymällä ammattia tai katsomalla yksinkertaisesti joillain deittisivuilla olevaa tulot-saraketta.
Ei-akateemiset ihmiset kuvittelevat erottuvansa akateemisista lähinnä tiedon määrässä. Ajatellaan, että akateemisen ja ei-akateemisen merkittävin ero on pärjääminen Trivial Pursuitissa.
Itse en kuitenkaan muista juuri mitään edes lukion reaaliaineista. En silmän eri osia, en Ruotsin sotia, enkä sähkön syntyä. Hyvin todennäköisesti häviäisin Trivial Pursuit -ottelun monia parempimuistisia ei-akateemisia kavereitani vastaan.
Mutta korkeakouluissa ei olekaan kyse vain tiedonhankinnasta. Korkeakoulut ovat paikkoja, joissa opitaan puhumaan ja kirjoittamaan tietyllä tavalla. Enkä tarkoita tällä niinkään oman alan perussanastoa. Ennen kaikkea korkeakouluissa perustellaan, argumentoidaan, analysoidaan viileästi, kehitellään ideoita, yritetään ymmärtää toisen pointteja, kokeillaan teorioita ja tehdään ajatusleikkejä, usein mihinkään konkreettiseen päätymättä.
Ei puheen asiasisältö vaan puhumisen tapa erottaa akateemiset ja ei-akateemiset.
Perustele se!
Yliopistoissa vaaditaan jatkuvasti näkemysten perustelemista. Koko kansan nettipalstoilla tulee hyvin nopeasti vastaan klassinen repliikki ”No se nyt on vaan mun mielipide!”. Juuri tätä ei seminaarissa koskaan sanota.
Eikä mieluusti kotibileissäkään. Akateemiset ystäväni valittavat usein ei-akateemisten tavasta pelkästään hihkaista oma mielipide, ilman mitään perusteluja tai analyysejä. Siitä on vaikea jatkaa keskustelua minnekkään.
Muistan yhden deittini sanoneen, että seurustelukumppanilla saa olla melkein mitä mielipiteitä tahansa, kunhan vain perustelee ne vain tarpeeksi hyvin. Deitilleni tärkeää ei ollut yksimielisyys politiikasta, kulttuurista tai elämänfilosofiasta, vaan keskusteluyhteys toisen kanssa.
Pelkkä mielipide ilman mitään muuta ei anna toiselle kovin paljon. Huumekauppiaat pitäisi panna linnaan. Gootit on tympeitä. Lapsen pitää kasvaa lähellä luontoa. Pakolaiset rikastuttavat kulttuuriamme. Ketä kiinnostaa?
Ironiaa eikä moralisointia
Kun mainitsin aiheen naispuoliselle akateemiselle ystävälleni, hän kertoi heti käymästään deittikeskustelusta, jollaista hän ei uskoisi voivan syntyä ei-akateemisen miehen kanssa.
Aiheena oli jätteiden kierrätys ja lajittelu. Kumpikin kertoi kierrättävänsä laiskasti ja potevansa huonoa omatuntoa asiasta. Aloimme ystäväni kanssa kelailemaan, mikä tästä teki tyypillisesti yliopistolaisten keskustelun.
Ensiksikin, kumpikin puhui omista huonoista puolistaan ja ylipäänsä analysoi omaa käyttäytymistään. Myös huono omatunto kierrättämättä jättämisestä sopii tunteena koulutetulle ihmiselle. Ei-akateeminen olisi voinut ihmetellä, että jos kerran tunnet jotain, niin miksi et tee niin.
Toisekseen, koko keskustelussa oli lievästi itseironinen ja itselleen hymähtelevä sävy, jollaista on vaikea saada aikaan ei-akateemisten miesten kanssa. Kun kouluttamaton mies puhuu moraalisia, tuloksena on yleensä suorasukaisia kannanottoja, kuten ”minä en semmoista hyväksy” tai ”se on sen ihan oma asia”.
Juuri tiukat moraaliset kannat ovat deittikeskustelujen kannalta kaikkein hedelmättömiä. Itse olen esimerkiksi muutamilla deiteillä ottanut esiin sen, miten Suomesta puuttuu kunnon sarjamurhaajatraditio.Täällä ei ole anglo-amerikkalaisia, Uhrilampaat-tyyppisiä psykopaattisia sarjamurhaajia. Vähemmän koulutetun ihmisen kanssa puheenaihe olisi riski, koska hänen automaattireaktionsa saattaisi olla ”Sarjamurhaaminenhan on väärin!” tai ”Et kai sä sitten ole mikään sarjamurhaaja?”. Ylipäänsä ei-akateemiset ihmiset eivät ymmärrä lämpimikseen puhumisen arvoa.
Yleistää täytyy
Usein kun aletaan puhua tämänkaltaisesta aiheesta, joku pomppaa esiin ja ilmoittaa jotain tyyliin ”Ei koulutustasolla ole väliä, tärkeintä millainen se ihminen on!”
Ja juuri tuossa kommentissa näyttäytyy korkeakoulutuksen luoma ero. Kyky puhua yleistyksin, esittää näkemyksiä jostain ihmisryhmästä noin yleensä, syntyy korkeakoulussa opiskellessa. Teoreettisempien asioiden opiskelu vaatii juuri yleistämistä ja yhteenvetoja.
Toisin kuin luullaan, yleistäminen luo rikkautta. Jos emme koskaan sanoisi mitään akateemisista/ kalliolaisista/ indiepopin kuuntelijoista/ naisista, meidän keskusteluistamme tulisi aika lailla köyhempiä.
Yleistys, jäsennys, analyysi, argumentointi – kuullostaa ehkä liian älylliseltä noin deittailuun. Mutta vaikka deittiä ei toki pidä muuttaa seminaariksi, niin kannattaa ehdottomasti puhua joskus muustakin kuin lapsuudesta, tunteista ja suosikkidrinkeistä. Jos halua tuntea toisen, pitää tutustua myös hänen älyynsä.
Ehkä voisi olla hyvä taktiikka poistaa ilmoituksesta sana akateeminen, mutta yrittää ottaa selvää toisen ajattelusta muulla tavoin. Itse ainakin olen tavannut netitse varsin älykkäitä ei-akateemisia ihmisiä.
Muistetaan myös poikkeukset
Kaikki edellä kerrottu sopii tietysti erityisen hyvin humanistisen ja valtsikan opiskelijoihin. Ihan samalla tavoin asiat eivät välttämättä ole asiat maatalouden tai lääketieteen opiskelijoiden kohdalla. Mutta vaikka opiskelu sinänsä ei auttaisi keskustelijana kehittymisessä, niin kyllähän jo opiskeluseurallakin on vaikutusta.
Toisaalta ironinen helsinkiläinen viestinnän tai grafiikan ammattikorkeakouluopiskelija on epäilemättä maussaan, puhetavassaan ja ajatuksissaan monin verroin lähempänä akateemisuutta kuin joku Joensuussa matematiikkaa opiskeleva Kummeli-fani. Kysy ensin mitä lehtiä ihminen lukee ja vasta sitten mitä hän opiskelee.
Kyösti Niemelä
Neuvoja deitteihin akateemisten kanssa:
1. Perustele mielipiteesi.
2. Älä moralisoi liiaksi. Keksi muitakin näkökulmia kuin tuomitseva.
3. Muista ironia.
4. Älä pelkää osoittaa älykkyyttäsi ja tietojasi.
5. Ei ole kiellettyä omaksua keskustelun ajaksi jotain näkemystä vain siksi että keskustelusta tulisi parempi ja sinusta itsestäsi kiinnostavampi.
Akateemista tai vähemmän akateemista seuraa voi etsiä Sinkuista!
Kommentit
Artikkelin aihe on hyvä ja kiinnostava, mutta sitä leimaavat aika paljon kirjoittajan omat mielipiteet. Kuinka montaa ihmistä oikeasti kiinnostaa keskustella arkisen elämän kannalta turhista asioista kuten sarjamurhaajista Suomessa? Artikkelin kirjoittaja vaatii, että siitä keskusteleminen kiinnostaa kaikkia, ketkä ovat kykeneviä akateemiseen keskusteluun. Se on totta, että tässä juttuyhteydessä mainittu ei-akateeminen voisi vastata aiheeseen yhdellä lauseella tynkäisten koko keskustelun, mutta niin tekisin minäkin. Mielestäni aihe on turha eikä ansaitse perusteltuja mielipiteitä.
Akateeminen ja ei-akateeminen alkoivat termeinä olla tämän jutun yhteydessä omia sanojaan, jotka eivät liity mitenkään akateemiseen opiskeluun vaan ihmisen keskustelukykyihin. Eikö sitä varten oltaisi voitu keksiä uusia sanoja, jotta sekä ei-akateemiset akateemikot että wannabe akateemiset ei-akateemikot eivät sekottaisi pasmojaan?
Kiitos mielenkiintoisesta artikkelista. On hyvä, että ihmiset saavat kritiikkiä ja vinkkejä arkiseen käyttäytymiseensä, jossa voisi ottaa kanssamatkustaja huomioon!
Kommentit
Olipa hyvä juttu, nyt kun tarkemmin aloin miettimään niin ehkä tämä on tosiaan yksi se syy miksi saatan ihastua keneen tahansa, mutta rakastun vain älykkääseen. Jos pahasti sanotaan niin ei ollut todellakaan helppoa seurustella ”ei niin koulutetun kanssa” kun asioista keskustelusta ei tullut mitään.
Itse uskon kuitenkin, että älykkyys ja koulutustaso ei _aina_ ole käsi kädessä, koska melkein kuka tahansa voi yliopistoon päästä, jos näkee tarpeeksi vaivaa jo lapsena.
”Kuulostaa” -sana kirjoitetaan yhdellä L-kirjaimella, tiedoksi vain überkouluttautuneelle Kyöstille.
Itse olen opiskellut ihan jokaisella opintasolla ammattikoulua ja yliopistoa myöten (ikuinen opiskelijako, en kai…), enkä kyllä allekirjoita ihmisten jakamista akateemisten ja ei-akateemisten suhteen. Jokaikisessä opinahjossa on keskustelutaitoisia ja siihen kykenemättömiä, matemaattisesti enemmän ja vähemmän lahjakkaita, sellaisia joiden kanssa viihtyy ja joiden ei. Yleistäminen voi kuulua tieteellisten johtopäätösten tekemiseen, mutta ei ihmisten arvottamiseen eri kategorioihin. Jos joku hakee nimenomaan akateemista seuraa, kertoo se enemmän hakijasta itsestään kuin ei-akateemisista.
Nyt opiskelen siis yliopistossa valmistuakseni köyhäksi humanistiksi. Päivääkään en opintohistoriassani kadu, en paljon parjattuja humanistiopintojakaan, ja missä viihdyinkään kaikkein eniten? No, siellä ammattikoulutasoisessa maatalousoppilaitoksessa, jossa vietin ihanien ihmisten kanssa elämäni onnellisimmat nuoruusvuodet. Kiitos heille siitä, ikävä on!
Lisäyksenä vielä, seurustelen myös ei-akateemisen, älykkään ja keskustelutaitoisen miehen kanssa. :o)
Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että ystäväpiiriini kuuluu erittäin mukavia ja maanläheisiä akateemisesti koulutettuja. He ovat ylpeitä koulutuksestaan ja nykyisistä työpaikoistaan, mutta heiltä en ole koskaan kuullut Kyöstin kirjoituksen kaltaista ylimielistä roskaa. Onko vain yliopistossa opiskelleet kouluttautuneita ja loput kouluttamattomia? Onko älykkyys varattu vain akateemisille? Eivätkö muka muut kuin akateemiset joudu perustelemaan mielipiteitään työssä tai vapaa-ajalla?
Arvostan koulutusta, mutta minun on vaikea löytää mitään sympatiaa Kyöstin kaltaiselle kapea-alaiselle, lähes rasistiselle ajattelulle.
Olihan tämä koko juttu vain vitsi, olihan?
Olen itse akateemisesti koulutettu ja ainoa ajatus, jonka juttu herätti oli se, että se on täyttä … Itse olen sortunut moiseen ajatteluun yläasteella, jolloin pidin ammattikouluun menijöitä aivan luusereina, koska valitettavasti en tuntenut yhtään ammattikoululaista tuolloin! Ajatusmaailma on onneksi teinivuosien jälkeen laajentunut, samoin ystäväpiiri =) Ystävissäni on sekä akateemisia että ei-akateemisia ja voin sanoa, että koulutuksen suhteen ei voi vetää mitään johtopäätöksiä keskustelutaidoista. Se riippuu kyllä persoonasta ja siitä millaiset kiinnostuksen aiheet kullakin ovat. Että näin. Kyösti taitaa vaan jotenkin olla katkeroitunut…
Yksinkertaisinta on etsiä juttuseuraa itsevarmoista, analyyttisistä ja huumorintajuisista ihmisistä ja unohtaa tällaiset jaot akateemisiin ja ei-akateemisiin. Miksi äly muuten edes vaatii instituution? Ajatuksen lento ja ideointi voi olla luontoretken, tiskivuoron tai hyvän kirjan päässä. Minusta tällaiset kirjoitukset juuri luovat turhia paineita hakea yliopistoon opiskelemaan itsensä ”fiksuksi” kun muuten on ”ei-akateeminen” eli rivien välistä luettuna tyhmä. Kuinka moni kehtaa myöntää hakeneensa yliopistoon juuri tutkinnon statuksen vuoksi? Leimaamalla ja palkitsemalla ihmiset voivat kivasti kontrolloida toisiaan, jepujee.
”3X kult4 0o $ii$tii Q m3 ollaa nii fiXur4Xui?!
Erinomainen huono esimerkki akateemisuudesta on poliitikko Jari Vilénin gradu muistaakseni reilun kymmenen vuoden takaa. Sivuja gradussa oli noin 40 ja niistäkin puolet plagioitu. Pahimmassa tapauksessa joillakin akateemisilla aloilla riittää, että on näppärä internetin käyttäjä, josta voi kopioida tietoa ja lisäillä joukkoon vähän omiaan.
Minusta akateemisuudella ei ole mitään tekemistä avarakatseisuuden ja suvaitsevaisuuden kanssa. Akateeminen mies ja ammattikoulun käynyt mies saattavat olla ihan yhtä suvaitsemattomia, rasistisia ja ennakkoluuloisia. Kyse on nimenomaan kasvatuksesta.
Minua ainakin hirvittää se tulevaisuuden näkymä, että akateemisesti koulutetut isi ja äiti paahtavat uraa ja sillä aikaa heidän rakkautensa hedelmät saavat mitä he tahtovat vanhemmiltaan. Perheessä käy siivooja, joten lapset eivät opi edes omia jälkiään siivoamaan. Sen sijaan pojilta sujuu konsolipelien pelaaminen, nettipokeri ja nettipornon katselu sekä tytöiltä shoppailu idoliaan Paris Hiltonia matkien.
Avomieheni on muuten ammattikoulun käynyt. Hän lukee tosi paljon ja on kiinnostunut matkailusta, kulttuureista, historiasta jne. Häneltä ehkä puuttuu kyky arvioida lukemiaan tekstejä analyyttisesti ja referoida tekstejä ulkopuoliselle, koska hänellä ei ole siitä kokemusta, mutta se ei tee hänestä tyhmempää, sillä hän opiskelee tietoa itseään varten, ei muita varten. Oma veljeni on korkeakoulusta hyvin arvosanoin valmistunut ja hänen lukeminen rajoittuu ammattikirjallisuuteen ja Aku Ankkoihin. Voitte arvata ihan rauhassa, kumpi pärjää Trivial Pursuitissa tai telkkarin tietokilpailuissa paremmin…:/
Itse ei-akateeminen, ja mielelläni olen miesystäväni valinnut nimenomaan ei-akateemisista myös. Kokemusta kyllä akateemisista, mutta valitsen ennemmin tällaisen ”elämänmakuisen” vaikka putkimiehen, ennenkuin tylsän teoreettisen dippainssin (sori!).
Mitä tuohon mielipiteiden perusteluun, niin olen kyllä sitä mieltä, että sillä ei ole mitään tekemistä koulutuksen kanssa. Syster on fil maisteri, ja häneltä et saa perustelua mihinkään kun kysyt miksi teet näin ja näin. Tulee kivahtava vastaus vain: No se nyt vain on näin!
Yksi syy (kokemuksen kautta opittu) miksi otan mielellään ei-akateemisen, on se, että monesti nämä akateemiset kuvittelevat olevansa jotain yli-ihmisiä tällaisen ”duunarin” rinnalla. Sitä eivät todella ole!
Artikkelin aihe on hyvä ja kiinnostava, mutta sitä leimaavat aika paljon kirjoittajan omat mielipiteet. Kuinka montaa ihmistä oikeasti kiinnostaa keskustella arkisen elämän kannalta turhista asioista kuten sarjamurhaajista Suomessa? Artikkelin kirjoittaja vaatii, että siitä keskusteleminen kiinnostaa kaikkia, ketkä ovat kykeneviä akateemiseen keskusteluun. Se on totta, että tässä juttuyhteydessä mainittu ei-akateeminen voisi vastata aiheeseen yhdellä lauseella tynkäisten koko keskustelun, mutta niin tekisin minäkin. Mielestäni aihe on turha eikä ansaitse perusteltuja mielipiteitä.
Akateeminen ja ei-akateeminen alkoivat termeinä olla tämän jutun yhteydessä omia sanojaan, jotka eivät liity mitenkään akateemiseen opiskeluun vaan ihmisen keskustelukykyihin. Eikö sitä varten oltaisi voitu keksiä uusia sanoja, jotta sekä ei-akateemiset akateemikot että wannabe akateemiset ei-akateemikot eivät sekottaisi pasmojaan?
Kiitos mielenkiintoisesta artikkelista. On hyvä, että ihmiset saavat kritiikkiä ja vinkkejä arkiseen käyttäytymiseensä, jossa voisi ottaa kanssamatkustaja huomioon!
En ole akateeminen, enkä luokittele ihmisiä sen mukaan. Tämä kirjoitus oli kuitenkin hyvin ärsyttävä. Jos koulutuksen tarkoitus on sivistämisen sijasta jollain tavalla latistaa värittömään, mihinkään johtamattomaan höpöttelyyn, opettaa puhumaan lämpimikseen, ja saada unohtamaan tiukka mielipiteellisyys, niin voin kertoa että valitsen BMW 760:seni. Olen tehnyt rahani ilman koulutusta, ollut aina tiukasti jotain mieltä ja herättänyt arvostusta kaikissa paitsi akateemisissa – usein – luusereissa. Älä maleksi tohtori mun rahoilla. Meidän äiti tekee sun rahat.
Aika vähän on keskustelutaitoa ja Kyöstin kuvaamia ominaisuuksia löytynyt Dippa-insselitä joita olen deittaillut ;D
Ammattikorkeakoulussa opiskelevana minua ärsyttää se ylemmyydentunne jota yliopisto-opiskelijat tai yliopistossa opiskelleet osoittavat amk-opiskelijoita kohtaan (vrt. kirjoituksen viimeinen kappale.)
Ammattikorkeakoulu ei ole mikään vapaamatkustajalinja teoreettisia opintoja kaihtaville, vaan amk:ssa pitää lukea, väitellä ja perustella ihan samalla tavalla kuin yliopistossa. Omaan ajatteluun ja sen kehittämiseen kannustetaan. Kaiken teoreettisuuden lisäksi on käytännön opintoja. Kyse ei siis ole joko-tai-asettelusta.
Omaan oppilaitokseeni valikoituu sisään viikon mittaisten pääsykokeiden jälkeen kahdeksan prosenttia hakijoista ja sinne on huomattavasti vaikeampi päästä kuin moniin tiedekuntiin. Kouluun päässeet ovat tiedonhaluista ja jo valmiiksi sivistynyttä väkeä, joka näkyy koulun ilmapiirissä. Koulu toimii myös ponnahduslautana yliopistoon ja moni jatkaakin opintojaan siellä suoritaakseen lopulta akateemisen tutkinnon.
Epäilen, ettei kouluni ole ainoa lajissaan tässä asiassa.
Ja toisaalta, kouluni edustamalla luovalla alalla ihmiset suhtautuvat jokaiseen yksilöön koulutuksesta ja sosioekonomisesta taustasta huolimatta avoimen uteliaasti, sillä jos olisimme vain omissa pikku karsinoissamme, paljon luovaa jäisi meiltä tekemättä.
Kirjoittajalla ei taida olla kovin laajaa käsitystä siitä millaista ammattikorkeakouluopiskelu on. Emme ole hankkineet sivistystämme mediasta, kuten kirjoittaja ironisesti (?) viittasi.
Voisin myöskin huomauttaa itse törmänneeni usein ilmiöön, että jonkin asian perusteluksi riittää se että sanojana on maisteri.
Tämä meni hieman aiheen vierestä, mutta tällaista kepeäksi ironiaksi naamioitua asenteellista kärjistystä on vaikea ohittaa kommentoimatta.
Sivistyneisyys on muutakin kuin vertailua akateemisuuden ja ei-akateemisuuden välillä. Sivistyneisyys ei ole myöskään sidoksissa älykkyyteen. Ehkäpä akateemisen ja ylikorostuneen egon kannattaisi tutustua joskus ”hiljaisempaan” tietoon, joka ei niin paljon tuo omia saavutuksiaan esille vaan kuuntelee turhat pullistelut ja perustelut ja lopulta viisailla ajatuksillaan hiljentää akateemisenkin näkemään uusia ajatuspolkuja.
Akateemisena naisena voisin todeta, etta ei-akateemisilla miehilla tuntuu olevan usein alemmuuskompleksi (yleistys, tietysti, ei kai tata keskustelua voi jatkaa, jos pitaa luetella kaikki poikkeukset:-D)
esimerkki.
Baarissa mies kysyy mita opiskelet/tyota teet. Vastauksen jalkeen toteaa
a) sa olet varmasti tosialykas, ma nyt en tee mitaan noin kiinnostavaa (alistunut)
b) ai yliopistossa, no joo (pettynyt)
c) wau, sa olet aivan ihmeellinen (koiramaisen ihastunut -aivan liian nopeasti)
Ongelma ei siis ollut, ettei mies olisi voinut olla kiinnostava, vaan etta han oletti olevansa jotenkin huonompi. Ei ehka paras ensivaikutelma…
En ole humanisti, vaan luonnontieteilija.
Ihan hyvä kirjoitus. Useat täällä kommentoineet henkilöt eivät ilmeisestikään lukeneet tekstiä kovinkaan tarkasti. Tietysti on totta, kuten kirjoittajakin totesi, ettei esitetyt asiat päde kaikkiin akateemisiin tai ei-akateemisiin. Analyyttisesti asiaa pohdiskellen voi kuitenkin todeta, että kyseinen yleistys (joskin varsin voimas sellainen) on oikeutettu. Tekstin pointtina onkin, että ei-akateemiset ovat KESKIMÄÄRIN vähemmän analyyttisiä ja argumentointitaitoisia (ja -haluisia). Tästä on helppo olla samaa mieltä. Analyyttisesti, ilman ylemmyyden tunnetta tai ei-akateemisten pitämistä vähempiarvoisina kansalaisina. Argumentteja en tässä yhteydessä lähde toistamaan, onhan niitä esitetty tässäkin keskustelussa runsaasti.
Se mihin kirjoituksessa ei otettu kantaa on erilaisten ihmisten ihmisarvo. Kirjoituksessa ei sanottu, että toiset ihmiset ovat parempia kuin toiset. Itse koin tekstin yrityksenä selittää mahdollisia syitä, miksi yhteiset kiinnostuksen kohteet ja toimintatavat sekä näiden erot voivat jossain määrin korreloida koulutuksen välillä. KESKIMÄÄRIN. Ja vielä lopuksi ihan asiasta kolmanteen. Joitain kommentoijia suunattomasti ärsyttää se, miten akateemisesti koulutetut tuntevat ylemmyyden tunnetta ammattikorkeakoulun käyneitä kohtaan. Minua suunnattomasti ärsyttää se, miten ammattikorkekoulun opiskelijoilla KESKIMÄÄRIN ärsyttää se, että ”me akateemisesti koulutetut” tunnemme ylemmyyden tunnetta heitä kohtaan. Omassa tuttavapiiristäni ei löydy kovinkaan montaa ylemmyyden tuntoista akateemisesti koulutettua, joten ko. ennakkoasenteiden kohteeksi joutuminen on suoraan sanottuna p******tä
”Ja vielä lopuksi ihan asiasta kolmanteen. Joitain kommentoijia suunattomasti ärsyttää se, miten akateemisesti koulutetut tuntevat ylemmyyden tunnetta ammattikorkeakoulun käyneitä kohtaan. Minua suunnattomasti ärsyttää se, miten ammattikorkekoulun opiskelijoilla KESKIMÄÄRIN ärsyttää se, että ”me akateemisesti koulutetut” tunnemme ylemmyyden tunnetta heitä kohtaan. Omassa tuttavapiiristäni ei löydy kovinkaan montaa ylemmyyden tuntoista akateemisesti koulutettua, joten ko. ennakkoasenteiden kohteeksi joutuminen on suoraan sanottuna p******tä”
Tämä johtuukin usein kateudesta ja pelosta, joita nuoressa oppilaitoksessa opiskelevat kokevat väkisinkin. Valmistumisen vaatimukset ammattikorkeissa ovat mielestäni usein teoreettisesti alemmalla tasolla, mutta käytännössä paljon vaativampaa johtuen myös mm. läsnäolopakoista ja opiskelun tehokkuudesta kuten monesta muusta asiasta. Se ei ole huonompaa opiskelua vaan erilaista. Kaikki eivät sisäistä tätä ja yrittävät todistella itselleen ja muille, joiden luullaan sekoavan tässä samassa asiassa, että AMK:ssa opiskellaan ihan yhtä paljon, vaikka tähän ei olisi tarvetta. Ei mikään ihme, että sinua ärsyttää 😉
(kolmannesta asiasta edelleen)
Niin, eikö se ollut ammattikorkean idea alun perin, että opiskelu olisi käytännönläheisempää, eikä niin teoreettista kuin yliopistossa. Usen yliopisto valmentaa väitöskirjan tekemiseen paremmin kuin ”varsinaiseen työelämään”.
Ammattikoulussa opitaan ammatti. Yliopistossa ideana on enemmänkin saada perusteet , joita voi sitten soveltaa töissä (alasta riippuen). Ammattikorkea sijoittunee sinne väliin.
Kyse ei ole siitä ettäkö amk:ssa opiskelevilla olisi jokin tarve todistella itselleen ja muille amk-opiskelun laatua.
Olen törmännyt monessa paikassa (riittää, kun menee keskustelupalstalle joka tituleeraa itseään ”Suomen suosituimmaksi”) avoimeen ammattikorkeakoululaisten ylenkatsomiseen.
Ilmeisesti ”nuoren oppilaitoksen” periaate ei vain ole kaikille selvä.
Ja täytyy muistaa, että amk:ssa on tarjolla monia sellaisia aloja joita ei ole mahdollista opiskella suomalaisissa yliopistoissa. Omassa koulussanikin on tällaisia linjoja. Amk:sta valmistuneet eivät siis tunne kateutta tai pelkoa yliopistoista valmistuneita kohtaan, vaan se, mikä tulkitaan peloksi, on ylimielisestä asenteesta johtuvaa ärtymystä.
Tietysti koulujen tasokin vaihtelee paikkakunnittain, mutta on kaikilla sentään jotkin standardit täytettävänä.
Minusta koko amk-laitos on muuten siinä suhteessa idioottimainen, että sieltä valmistuu ”melkein kandeja.” Moni ulkomailla vaihdossa ollut ystäväni on kokenut tukalia hetkiä yrittäessään selittää ettei ole Suomessa yliopisto-opiskelija, vaikka onkin sillä hetkellä vaihto-opiskelijana yliopistossa. Myös ulkomaille jatko-opintoihin lähdettäessä opintojen vastaavuuden kanssa on ollut ongelmia juuri siksi, ettei ulkomailla tunneta käsitettä ”Bachelor (AMK)”
Miksei ainakin osaa amk-tutkinnoista voida muuttaa sellaisiksi että niistä saisi täysin vastaavat kandin paperit? Varsinkin, kun useilla aloilla ( kuten omallani) sisältö on lähes täysin yliopiston kandin tutkintoon tarvittavia opintoja vastaava.
Miksi pitää yllä koulutusmuotoa, jolle on kansainvälisesti tarkastellessa vaikeaa löytää verrokkia?
18,
Mielestäni asia on aikalailla kuten sanoit.
On tainnut Kyöstiltä ja nimimerkiltä hmmmm jäädä jotain tutkimusmenetelmien kursseilta oppimatta: ette voi yleistää ettekä todeta ”keskimäärin” tai mitään vastaavaa kuin tekemällä empiirisen tutkimuksen, joka täyttää tieteelliset kriteerit. Ilmeisesti kumpikaan ei ole sitä tehnyt, joten tuollainen perusteeton yleistäminen vain ylläpitää jokseenkin rasistisia ajatusmalleja.
Olenko rodultani ajattelija?
Jos ihminen joutuu määrittelemään itsensä tutkintonsa perusteella on itsetunto hukassa.
Opiskelun ohessa sitä tulee hankittua erilaisia taitoja, tai taitoja tulee hiottua. AMKlla ja YOlla ei ole eroa. Riippuu ihan henkilöstä viihtyykö hän kirjojen parissa vai haluaako hän käytännön oppia. Yliopistolla ainoastaan osa ”linjoista” ovat todella hyviä, loput ovat keskivertoa minne pääsee kuka tahansa joka muistaa kirjan sisällön ulkoa. AMKssa on myös huonoja ”löysiä” linjoja, mutta myös niitä jotka päihittävät monet YO linjat.
Ihminen joka tarvitsee tiedon toisen koulutuksesta päättääkseen voiko tätä deittailla on ehkä itse itsetunnon pönkityksen tarpeessa. Onko sillä merkitystä mitä toinen on opiskellut jos juttu luistaa, toinen vaikuttaa mielenkiintoiselta, on mielipiteitä ja on yleissivistynyt?
Tutkinto ei tee kenestäkään mielenkiintoista. Sosiaaliset taidot, kyky ajatella itsenäisesti, kiinnostus ympäristöön (tapahtumiin) ja itsevarmuus ovat asioita jotka tekevät toisesta kiinnostavan. Olit sitten puutarhuri tai diploomi-insinööri.
Kyöstin kirjoitus oli kuin suoraan 50-luvulta. Mikä ihme saa ihmisen kirjoittaman tällaista? Epäonnistuneet treffit, krapula vai yksinkertaisesti lapsellinen omahyväisyys? Kyöstillä ei taida olla paljon ikää, kirjoituksesta suorastaan vyöryy päälle kokemattomuus.
No, kyllä se on vain niin on, että amk on polkaistu ihan tyhjästä, opistotaso
vain on lisätty ja sitten sitä yritetään olla akateemisia. Voi, voi!
Kyllä se joku tolkku olla pitää- Ja sitten näillä amk:n opettajilla on ihan mahdottomat palkat! Kyllä Suomen koulutustaso laskee. Pitäisi laittaa oppikoulun pääsykokeet, lukion pääsykokeet ja jne.
Tässä kirjoituksessa ei ole päätä eikä häntää. Teksti on TÄYNNÄ kirjoitusvirheitä eikä siitä saa mitään selvää mitä yrität sanoa. Aihe on mielenkiintoinen mutta voi miten siitä olisi saanut paljon enemmän irti.
Voi Kyösti, Kyösti…eihän asioita voi yleistää?! Ihmisen persoona muodostuu kokonaisuudesta-ei oppiarvoista.Oletko koskaan kuullut,että vastakohdat voivat täydentää toisiaan.Akateemisesti sivistyneenä(?)saan loputtomiin kuunnella pitkäpiimäisiä esitelmiä ja analyysejä ja loputtomia argumenttejä.
Kun sitten tapaan miehen,joka on kätevä käsistään,omaa tervettä järkeä ja saa naisensa tuntemaan itsensä naiseksi petipuolellakin,ilman estoja ja turhanpäiväistä sivistystä, olen onnellinen ja arvostan miehessäni juuri tuota tervehenkistä käytännöllisyyttä ja jalat maassa seisomista-puhumattakaan siitä kolmannen jalan terhakkaasta seisomisesta…
Ja kun tarpeeksi pitkälle lukee, niin ei jaksa tälläiset asiat yhtään kiinnostaa.
Ahaa, siis amk ei ole akateeminen? Oletin että on… Eipä ole tullut koskaan otettua selvää, vaikka amk-opiskelija olenkin.
Mutta aiheeseen: itse ainakin arvostan miehessä fiksuutta enemmän kuin mitään teoriatietoja. Fiksuus käsittäen esimerksi uteliaisuuden, avoimuuden, suvaitsevuuden, omat mielipiteet asioista ja niiden perustelemisen, kriittisyyden ja maalaisjärjen. Varmasti noita ominaisuuksia löytyy amiksista, mutta usein ihmiset hakeutuvat sille koulutusasteelle, mihin kyvyt ja tahto tietää asioista ajaa, joten eiköhän niitä ”fiksuja” löydy enemmän koulutetusta porukasta.
Btw, onko olemassa akateeminen maku ja puhetapa!? Onneksi en siis ole akateeminen, saan puhua vaikka murretta!
Ei ole ihme kun erot ovat niin tavallisia, kun pannaan raha ainoaksi parisuhteen perustaksi. Naiset painottaa seksissä rakkauden merkitystä, onko raha, valta ja rakkaus sama asia. Tälläinen toiminta vaikuttaa ihan
maksettujen naisten idealta, tavarasta paras hinta.
Jutussa oli mielestäni keskeistä se, että ei-akateeminen ja akateeminen eroavat toisistaan keskustelutavoiltaan ja kenties keskustelun aiheiltaankin keskimäärin. Tekstissä ei juuri laitettu Amk:ta ja yliopistoa vastatusten, vaan ehkä enemmänkin perusduunaria ja akateemisesti koulutettua. Keskustelutapojen erilaisuuteen on useita syitä mm. opiskelupaikka ja tuttavapiiri, joka ainakin osittain muotoutuu opiskelujen myötä. Aina löytyy erilaisia yksilöitä ja tuskin Kyösti sitä halusi kiistääkään. Kommentit juttuun olivat suuremmilta osin aivan yhtä stereotyyppisiä kuin itse juttukin vrt. tylsä DI vastaan hauska putkimies. Erot yksilöiden välillä ovat aina suurempia kuin keskimääräiset yleistykset.
Itse olen 26-vuotias nainen. Koulutukseltani olen DI ja olen työskennelleyt kohta pari vuotta vakituisesti koulutustani vastaavassa työpaikassa. En koe olevani mikään yli-ihminen AMK:n käyneisiin nähden, mutta kyllä ajoittain minua huvittaa suuresti se, miten AMK-tutkinnon suorittaneet arvostavat itse omaa ”restonomi-, tradenomi- hoitsu- tai etc.tutkintoaan”. Ilmeisesti AMK:ssa tärkein oppi on se, että ”arvostaa omaa tutkintoaan”, mitä ei ainakaan minulle yliopistossa opetettu… Opin vaan ajattelumalleja, joista on apua työelämässä. Ihmisenä olen samanarvoinen kuin muutkin.
Esimerkkinä olkoon muutaman viikon takaiset treffit miehen kanssa, joka oli koulutukseltaan tradenomi. Ensikohtaamisessa mies kehui itseään korkeastikoulutetuksi. Kun lopulta kerroin oman koulutukseni, mies oli juuri koiramaisen ihastunut… Lähinnä todella koomista, koska sen jälkeen mies alkoi esittää oikein älykästä ja keskustelutaitoista. Jos hän olisi ollut oma itsensä ja jättänyt ”sivistyssanat” pois jutuistaan, olisin ehkä kiinnostunut. Ei enemmistö meistä yliopistotutkinnon suorittajista pidä sitä akateemisuutta minään saavutuksena. Tavallisia ihmisiä mekin olemme – uskokaa tai älkää.
Aiempi kommentti oli asiaa:
”esimerkki.
Baarissa mies kysyy mita opiskelet/tyota teet. Vastauksen jalkeen toteaa
a) sa olet varmasti tosialykas, ma nyt en tee mitaan noin kiinnostavaa (alistunut)
b) ai yliopistossa, no joo (pettynyt)
c) wau, sa olet aivan ihmeellinen (koiramaisen ihastunut -aivan liian nopeasti)”
Kannattanee huomata, että vaikka ammattikorkeakoulu ja korkeakoulu eivät kenties eroa toisistaan akateemisuudessaan (sanahelinää sekin), ne eroavat kuitenkin opiskelutavoitteidensa ja -menetelmienstä perusteella. Joku jo fiksusti mainitsikin, miten ammattikorkeakoulussa opiskellaan erilaisin menetelmin kuin korkeakoulussa.
Korkeakouluopiskeluun kuuluvat erilaiset seminaarit, aineiston lukemiseen ja ryhmän keskinäiseen keskusteluun pohjautuvat kurssit ja laajat kirjoitustehtävät, jotka vaativat kaikki analyysia, tulkintaa ja kykyä saatujen tulosten hyvää perusteluun. Tämä harjoittaa väistämättä luupäisintäkin opiskelijaa aloittajan viittaamaan argumentoivaan ja kyseenalaistavan ajattelutapaan. Ammattikorkeakoulussa ei ole aikaa moiseen.
Ammattikorkeakoulussa opintopisteitä on tietty määrä/kurssi, ja opetuksen aika on pakko käyttää siten, että opintokokonaisuuteen liittyvät käytännön asiat, joita opiskelija tulee varmasti tulevassa ammatissaan tarvitsemaan, tulevat selvitetyiksi ja harjotelluiksi. Opiskelijoilla olisi kenties halua muuhunkin, mutta valitettavasti kunkin alan opetussuunnitelmat eivät millään veny enempään. Kannattaa myös huomata, että ns. elinkeino, eli ammatikorkeakoulujen opiskelijoiden tulevat työnantajayritykset, painostavat oppilaitoksia koko ajan käytännönläheisempään opetukseen, jossa edes perus- ja lukio-opetuksesta tutuille opetuskeskusteluille ei ole paikkaa.
Kaikelle on paikkansa ja aikansa ja kaikenlaisia tulevia työntekijöitä tarvitaan(klisee, klisee). Tuntuu siis vaikealta ymmärtää, miksi ammattikorkeakoulun ja korkeakoulun välillä oleva juopa ei kuluvista vuosista huolimatta ota umpeutuakseen, mistään nuoresta koulutusasteesta kun ei miestäni enää ole kyse. Toisen asteen koulutuksen käyneet lienevät kuitenkin tyytyväisia; ammatillista pohjaa kukaan ei enää kyseenalaista tai pidä akateemista huonompana, päinvastoin;) Riitapukarit ovat vallan unohtaneet kolmannen vaihtoehdot, duunarihommat, ja samalla hyvän ja varman työpaikan.
Ymmärrän siis aloittajan pointin, myös sen, ettei keskustelunaloituksen tarkoitus ollut mitata koulutustasojen paremmuutta, vaan kertoa nimenomaan puhetapojen eroavaisuudesta (ei niiden keskinäisestä paremmuudesta).
(Miksi katson tietäväni aiheesta mitään? Opetan monialaisessa ammattikorkeakoulussa monessa eri koulutusohjelmassa.)
Minä akateeminen olen neljättä vuotta avoliitossa ei-akateemisen kanssa. Aluksi ajattelin, ettei koulutus vaikuta suhteeseen, mutta näiden vuosien saatossa olen tullut toisiin ajatuksiin. Otetaan esimerkiksi suhde uutisiin; minä pyrin saamaan yleisen kuvan maailman tapahtumista, kun kumppanini lukee vain onnettomuusuutiset ja urheilun. Minä luen paljon kirjoja (ns. hömppää ja arvostettua kirjallisuutta vuorotellen), kun kumppanini keskittyy Aku Ankkaan. Minä pyrin luomaan laajan kuvan asioista, kumppanini näkee vain sen yhden ja ainoan näkökulman. Joskus olisi mukava analysoida elokuvaa, mutta kumppanini ei oikeasti osaa analysoida. Minä olen se, joka ulkomaan reissuilla hoitaa asioiden järjestelyt,koska kumppanini ei osaa kuin muutaman sanan englantia. Voiko näitä yksittäisiä, subjektiivisia kokemuksiani yleistää koskemaan muita samankaltaisia suhteita? No, tähän en ota kantaa. Kysehän voi olla vaikka persoonallisuuden eroista eikä suinkaan koulutuksesta.
Jos toinen ei kykene abstraktiin ajatteluun ja seuraa oman elinpiirinsä ulkopuolisia asioita ja toinen näin tekee, alkaa eroja syntyä.
Tälläisen ajattelumaailmojen eron huomaa hyvin kun keskustelee sellaisten vanhusten kanssa, joilla on elämänkokemusta, mutta jotka eivät ole matkustelleet Suomen ulkopuolella ja eivät ymmärrä yhtään kieliä. Kyse on osittain eri maailmoissa elävistä ihmisistä. Eikä pelkästään iän puolesta.
Toisten elämä ja ajatukset pyörivät välittömissä ja käsillä olevissa asioissa.
Heidän voi olla vaikea ja epämukava osallistua keskusteluihin asioista, joista heillä ei ole mitään hajua. Akateemisella tai laajan yleissivistyksen omaavalla on yleensä jonkin verran tietoa kaikesta.
Esimerkiksi kiinnostus historiaan ja taiteisiin jakaa paljon ihmisiä. Toinen ryhmä on urheiluihmiset. Kaikki edellä mainitut eivät keskustele sujuvasti keskenään.
Väitän, että suurin ero tulee siitä lukeeko ihminen kirjallisuutta vai ei. Se on se ylemmän tason tekijä, joka on tässä asiassa akateemisuuttakin merkittävämpi.
Ainoa ”virallinen” opinnäytteeni on kansakoulu, kävin sitä viisi vuotta. Silti ihmettelen koko keskustelua joka on täynnä kuvitteellisia eroja ihmisryhmien välillä. Milloinkaan ei ole tullut etukäteen mieleeni kumarrella pelkän oppiarvon perään. Se jää nähtäväksi tutustumisen jälkeen, vaikka annankin arvoa koulutukselle. Monesti ”akateeminen” ottaa holhoavan asenteen kun joutuu tekemisiin kouluja käymättömän kanssa, sekaantuu työtehtävään ja alkaa miettiä prosessia,tehdä yksinkertaisen asian monimutkaiseksi, koska vain hänellä on edellytyksiä ”analysoida ja ajatella” unohtaen sen, että toisella vuosikymmenien kokemus tilanteesta ,joka tälle oppineelle on uusi. Se että puhuuko virheetöntä kirjakieltä tai murteella höystettyä, on aivan merkityksetöntä keskustelussa. Elämänkokemusta hankkinut ihminen voi keskustella joustavasti professorin kanssa, perustella kantansa jos on aihetta,olla eri- tai samaa mieltä, eikä tarvitse alistua pelkän nyökkääjän ja ihailijan asemaan, vaikka oppinäytteenä on supistettu kansakoulu.
,,
Minä olen tradenomi ja kohta valtiotieteenmaisteri. Ammattikoulussa ei tarvinnut tehdä loistaviinkaan arvosanoihin yhtään mitään ja meininki oli kuin melkoisesta pissislandiasta. Yliopoistoihmisten ylenkatse amk-opiskelijoita kohtaan on kurjaa, mutta sille on kivikovat perusteet. Valitettavasti. Kädentaidot ovat asia erikseen ja arvostankin taas partureita, puuseppiä jne ihan valtavasti. AMK on aika surullinen instanssa (poislukien ehkä esim sairaanhoitajat jotka keinotekoisesti nostettu amk:ksi) jonka opiskelijoista suurin osa on joko liian laiskoja hakeakseen yliopistoon (kuten minä ensin) tai liian tyhmiä sinne päästäkseen.
Minäkin olen tavannut varsin älykkäitä akateemisia ihmisiä, mutta näin ei akateemisesti yleistäen, suurinosa lienee kuulunut, niihin 98% ihmisistä joiden älyssä ja kyvyssä analyyttiseen ajatteluun ei liene hurraamista.
Erno Paasilinna sanoi suunnilleen näin: oppineet ovat opetettuja, itseoppineet ovat oikeita oppineita.
Tekisi mieleni selittää tätä hienoa ajatusta, mutta kun kestustelijat tuntuvat olevan fiksua väkeä niin yrittäkööt itse.
Ainoa oppinut on itseoppinut,muut ovat opetettuja ,muistelen Paasilinnan tai kuka fiksu nyt olikaan,sanoneen.Kaikki tässä ollaan samassa veneessä,toisilla on sivistystä jo syntymässä saatua,toisilla ei.Elämä on elettävä kunkin laillaan,loppu on kaikilla sama!
Meitä ihmisiä on erilaisia. Itselläni on akateemisiakin ihmisiä ystävinä, eniten kuitenkin ei akateemisia. Ja kaikkien näiden ihmisten keskellä olen huomannut että älykkyyttä (oli sitten akateeminent tai ei) on niin monenlaista. Toiset ovat matemaattisesti, toiset sosiaalisesti, toiset verbaalisesti, jne… Hyvä että niin on. Erilaisuus on hyväksi, ilman sitä ei synny keskustelujakaan ja tekoa ja toimintaa.
Yx, ei akateeminen
Joku tuossa moitti puolisoaan, joka tykkää lukea Aku Ankkaa, osaa vain pari sanaa englantia ja lukee urheilu-uutisia, ja oli itse akateemisena niin fiksua, että ei meinaan ovista ulos mahtua egonsa kanssa.
Minua huvittaa hieman. Tunnen näitä kaikenkarvaisia humanisteja, jotka eivät osaa edes omia raha-asioitaan hoitaa! Sekös onkin sitten niin fiksua ja filmaattista. Ennemmin otan sen Akua lukevan bussikuskin, joka osaa hoitaa taloutensa, ja hänen kanssaan rakennamme omakotitalot, käymme matkoilla jne jne. Jääköön teille muille sitten se kirjaviisas historiaa lukeva akateemikko, jolla ei ole edes autoa varaa pitää.
Mielipiteessäni oli paljon yleistystä ja karrikointia, mutta niin oli Kyöstinkin mietteissä.
Lisäksi olen huomannut eron akateemisen ja ei-akateemisen miesten petipuuhakäyttäytymisessä vissin eron. Jääköön sanomatta kumman osapuolen eduksi.
Jotkut ovat tosissaan vetässeet herneen nenään tästä sinänsä mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Itselläni on paljon sekä akateemisia että ei-akateemisia kavereita, ja kaikkien kanssa saadaan mielenkiintoisia keskusteluja aikaiseksi. Siitä huolimatta allekirjoitan Kyöstin yleistyksen argumentointitaidoista ja laaja-/kapea-alaisuudesta. Minä ainakin keskustelen ei-akateemisten tuttavieni kanssa hieman pinnallisemmin kuin akateemisten kanssa, ja yhteisissä illanvietoissa silloin tällöin huomaa, että ei-akateemiset saattavat jossain vaiheessa tipahtaa keskustelusta. En vain voi ymmärtää, mitä aihetta suuttumukseen tässä yleistyksessä on.
Satunnaiselle vierailijalle; varmasti ei- akateemiset saattavat pudota jossain vaiheessa keskustelusta jos monta saman alan akateemista keskustelee keskenään, sehän on selvä. Itse monen akateemisen ja ei- akateemisen henkilön esimiehenä en pysty erottelemaan ihmisiä koulutuksen mukaan. Muutamaa insinööriä olen puolestani hämmästellyt vajavaisesta kirjoitustaidosta. Saman koulukunnan käyneet ovat myös erittäin lapsellisia ja huonosti käyttäytyviä pikku porsaita, lienee teekkariaikana opittua? Kyllä ihmisen ns. sydämen sivistys lähtee ihan muualta kuin koulun penkiltä.
Miksiköhän muuten lentokapteenit ovat hyvin suosittuja ja arvostettuja vaikka heiltä puuttuu akateeminen koulutus, hehän ovat amislaisia.
Kommentti no 43:ssa oli mielenkiintoinen pointti, joka mielestäni on aivan tosi, mutta vain kapeakatseisesti tai sanotaanko yksipuolisesti kirjoitettu, koska ainakin minä, ei-akateeminen, koin lukemani niin.
Lainaus:
”Minä ainakin keskustelen ei-akateemisten tuttavieni kanssa hieman pinnallisemmin kuin akateemisten kanssa, ja yhteisissä illanvietoissa silloin tällöin huomaa, että ei-akateemiset saattavat jossain vaiheessa tipahtaa keskustelusta.”
Hehän voivat kokea ihan samoin, että keskustelevat sinun kanssasi hieman pinnallisemmin, koska, kuten annoit ymmärtää, taustat ovat erilaiset, niin juttujen aiheetkin ovat erilaiset, kuin myös niiden käsitteleminen.
Jos taas ei-akateemiset, kutsuisin heitä(meitä) sanalla käytännönläheisemmät, puhuisivat itselleen läheisimmistä aiheista, jossain vaiheessa sinä saattaisit pudota kelkasta.
En tiedä, olenko ”erilainen nuori” ei-akateemistenkin keskuudessa, mutta olen joskus pudottautunut akateemisesta keskustelusta, koska koin sen pitkästyttäväksi jaaritteluksi. Ehkä syy on sitten se, että minulla ei ole taitoja/älyä tarpeeksi pysyä mukana?
Joskus olen kyllä ajatellut hiljaa itsekseni, mitähän tapahtuisi jos näille ilmoitettaisiin, että nyt joudut kokeilemaan yrittäjän ”ammattia”. 1000 € käteistä, ei sossuapuja, ei mitään, koeta pärjätä seuraava vuosi. Kuinkahan moni kuolisi nälkään? (Tämä pätee kyllä kaikkiin kansanryhmiin.)
Siinä saattaisi nälkä näppiä ovella, kun asioita vielä tarkasteltaisiin laaja-alaisemmin eri näkökulmista mahdollisen epäonnistumisen varalta.
Kuten sanoin, minä olen juuri niitä, jotka eivät välttämättä osaa keskustella akteemisten ihmisten kanssa, koska olen enemmän käytännön ja toiminnan mies.
Mutta, eivät hekään osaa keskustella minun kanssani:)
Olen samaa mieltä, kuten täällä on yksi sun toinen on jo sanonut, että molemmista ryhmistä löytyy erilaisia ihmisiä.
Koulutus ei tee meistä parempia ihmisiä, vaan antaa eväitä erilaisiin asioihin sekä erilaisia taitoja.
”Tää ny vaan oli mun mielipide.”
Jaa-a…minulla on suunnilleen yhtä paljon ei-akateemisia kuin akateemisia ystäviä ja molemmissa ryhmissä on tyyppejä, joiden kanssa keskustelu voi muodostua antoisaksi. Tässä omat (ei kuitenkaan yleistämiseen oikeuttavat) kokemukseni akateemisista ja ei-akateemisista miehistä:
Olen seurustellut akateemisen ja ei-akateemisen kanssa.
Akateemisen kanssa ongelmana oli, että hän tutkaili kaikkea ympärillään olevaa (ei tietenkään itseään!) kylmän analyyttisesti, ylirehellisesti. Pian alkoi rakkaus rakoilla, kun mies katsoi älyn varjolla voivansa solvata minua miten sattuu. ”Minä kerron vain totuuden” tai ”haluan olla sinulle rehellinen”, saattoi olla argumentti, kun kysyin miksi piti ylikriittisesti kommentoida kaikkea olemistani. Akateeminen kriittinen analyysi on oikein kiva juttu, kunhan se kohdistuu myös itseen ja kun sillä ei yritetä polkea muita itseään alemmas. Lisäksi tämä akateeminen oli työtön, moraaliton pummi, joka käytti (akateemista) älyänsä lähinnä keinotteluun ja moraalittomien tekojensa puolusteluun. Todella uskottavasti osasi muuntaa sanoillaan pirunsarvet sädekehäksi.
Ei-akateeminen exäni taas todellakin oli juntti, jolla ei ollut mitään älykästä sanottavaa mihinkään. Jos tutkin itseäni itsekriittisesti ääneen, sain vastaukseksi artikkelissakin mainitun: ”mikset tee asialle jotain”. Lisäksi oli tuhat asiaa, joista ei saanut puhua ääneen. Hän ei halunnut kuulla esimerkiksi lapsuusmuistojani, mitään entisistä heiloista (edes nimeä), asioista keskusteleminen pelotti häntä. Toisin sanoen, hän ei halunnut tutustua minuun ollenkaan, vaan nauttia ainoastaan pinnallisista ja lihallisista antimistani. Aloin seurustella tyypin kanssa, koska tavallaan vihaan analyyttista puoltani, haluaisin olla maanläheisempi, vähemmän neuroottinen ja tasapainoisempi…ajattelin että tuollaisen jalat maassa olevan jurottajan kanssa olisi jalat lähempänä maata ja tasapainoisempaa kuin toisen analyyttisen ihmisen kanssa. Lopulta kuitenkin jouduin ottamaan etäisyyttä, koska pelkäsin nyrkin ja hellan väliin joutumista ja henkistä lamaantumista. Edelleenkin pelkään, että se apina odottaa kouriensa kanssa jossain rappukäytävässä kun tulen illalla kotiin.
Nyt olen rakastunut akateemiseen mieheen. Hän on todellakin ensimmäinen mies, jonka kanssa keskustelu sujuu ilman että kumpikaan katkaisee toisen lauseet tyhjentävällä kommentilla tai yrittää nujertaa toisen sanoin. On ihanaa kun saa jonkun seurassa antaa ajatuksen muodostua vapaasti sanoiksi. Johtuneeko sitten minun ei-akateemisuudestani vai mistä, että tämä elämäni mies ei kuitenkaan kelpuuta minua seurustelukumppanikseen :/
Olen ironinen (en tosin helsinkiläinen) viestinnän/grafiikan ammattikorkeakouluopiskelija.
Itsellani ei ole ollut ei-akateemisia poikaystavia, mutta ystavia toki ”kummaltakin puolelta”, onneksi.
Minulla on aina ollut halu tietaa asioista: mita, miksi, milloin, kuka. Enka tarkoita nayttelijoiden, laulajien tai turhien julkkisten yksityiselaman paljastuksia, vaan maailmaa, biologiaa, historiaa. Uteliaisuus, kiinnostus, tiedonhalu, siina ominaisuuksia, jotka minusta vaikuttavat paljon keskustelun tasoon. En tarkoita, etta aina pitaisi puhua ”vakavista aiheista”, todellakaan. Mutta poikaystavan kanssa haluan keskustella kaikenlaisista aiheista, kommentoida uutisia, lukea lehtea yhdessa. Enka halua luennoida, esitelmoida tai hehkuttaa tiedoillani, vaan oppia itsekin lisaa.
Nyt suuri yleistys. Keskimaarin tiedohalun voi yhdistaa akateemiseen koulutukseen . Mika ei tarkoita, etta yliopisto olisi taynna ihmisia, joita kiinnostaa maailman meno, ei nimittain ole. Mutta todennakoisyys loytaa sellainen ihminen on suurempi kuin muualla.
Näitä viestejä kun lukee, niin ehdottomimmat ja kapea-alaisimmat mielipiteet ovat tulleet akateemisiksi itseään väittäviltä. Aika hupaisaa. Se siitä laajasta näkemyksestä…
Lapsellisimmat ja myötähäpeää eniten aiheuttaneet satunnaistuttavuudet ovat pääsääntöisesti olleet akateemisesta maailmasta. Käsitykseni on vahvistunut näitä kommentteja lukiessani.
”Kyky puhua yleistyksin, esittää näkemyksiä jostain ihmisryhmästä noin yleensä, syntyy korkeakoulussa opiskellessa.”
Jotenkin luulin että tuo enemmänkin tyhmien ihmisten ”taito”, ”kaikki pitkätukat on homoi!”.
”5. Ei ole kiellettyä omaksua keskustelun ajaksi jotain näkemystä vain siksi että keskustelusta tulisi parempi ja sinusta itsestäsi kiinnostavampi.”
Eli omaksi hyvikseen voi puhua ei-totta? Miksikäs tuota sanottiinkaan, ainiin, valehteluksi!
No, minähän en olekkaan akateeminen enkä moisista hienoista jutuista ymmärrä:)
Mika
Tuolla keskivaiheilla joku selitti opiskelevansa AMK:ssa, jonne olisi huomattavasti vaikeampi päästä kuin yliopistoon. Tällaiset väitteet olisi hyvä perustella jollain tavalla.
Yleensä tällaisten väitteiden perusteina yritetään käyttää sitä, että jos esim. 20% pääsee toiseen ja 10% toiseen paikkaan, jälkimmäiseen on tuplasti vaikeampi päästä ja siellä on näin ollen tuplasti vaikeampaa kuin edellisessä. Onko tämä toive- vai arvausmatematiikkaa?
Tällä logiikalla esimerkiksi vieraskieliset alakoulut on luettava vaikeapääsyisimpiin paikkoihin, mitä Suomesta löytyy. Tekeekö tämä niistä korkeimman koulutuksen tyyssijoja eli yliopistotasoisia laitoksia? Onko ammattikorkeakouluun viestintää opiskelemaan päässyt ihan varmasti rinnastettavissa lääketieteelliseen päässeen kanssa?
Arvioidaanko koulutuksen laatu opintopisteiden määrällä? Vai onko mittarina se, että kahdessa laitoksessa saattaa olla samannimisiä kursseja? Olisiko eräs tapaamani työnhakija (ei siis työnsaaja) ollutkin oikeassa kertoessaan, että kyllä hän oli niin paljon opiskellut työväenopistoissa ja avoimessa yliopistossa, että hakemukseen merkitty HuK oli ihan pätevä titteli?
Kuinka muuten niin moni ammattikorkeakoululainen pyrkii tai haluaisi pyrkiä yliopistoon, mutta yliopistosta ollaan aniharvoin tulossa AMK:n suuntaan – ja silloinkin opiskelutyyliin sopeutumattomuuden tai uupumuksen vuoksi? Miksi niin moni ammattikorkeakoululainen väittää kirkkain silmin olevansa ”akateeminen” – etenkin vastakkaista sukupuolta hamutessaan – mutta yliopisto-opiskelijat eivät useinkaan edes vahingossa ruksaa itseään opistotasoisiksi?
Jos opistoista olisi ollut tarkoitus tehdä yliopistoja, niistä olisi siis tehty yliopistoja eikä hämärästi määriteltyjä ja tahallaan sekä opiskelijoita että ulkopuolisia harhaan johtavia, koulujen ja tutkintojen nimillä kikkailevia ammattikorkeakouluja.
Jos tuntuu siltä, että pystyy opiskelemaan korkeimmalla mahdollisella tasolla, mars yliopistoon. Jollei riitä äly, motivaatio, kantti, sitkeys eivätkä edes perslihakset, ei pidä ruikuttaa sitä, että kyllä yliopiston pitäisi tulla vastaan.
Numero 29 sanoo näin: ”Ahaa, siis amk ei ole akateeminen? Oletin että on… Eipä ole tullut koskaan otettua selvää, vaikka amk-opiskelija olenkin.” Vitsiksi tämä on huono, provoksi tyhmä ja tosissaan sanottuna kertoo kyllä paljon sanojan yleissivistyksestä – hänen ammatintuntemuksestaan sitten puhumattakaan.
Kommenttiin nro 50. on pakko puuttua sen verran, että vaikka vanhoja opistoasteen oppilaitoksia ei tiedekorkeakouluihin voi rinnastaakaan, ne luokitellaan korkea-asteen oppilaitoksiksi, jolloin AMK- tutkinto voidaan rinnastaa alempaan korkeakoulututkintoon (kandi), joka kyllä on akateeminen tutkinto.
Niin tai näin, olisiko kuitenkin syytä ottaa ihmiset ihmisinä, molemmista leireistä kun löytyy uskomattomia typeryksiä ja toisaalta taas hienoja helmiä.
Alkuperäisen tekstin kirjoittajaa Kyöstiä voi odottaa kulman takana se kuuluisa Siperia, joka opettaa katselemaan asioita vähän toisestakin näkökulmasta.
Elämänkokemuksen myötä tulee katsottua ihmistä ihmisenä: kuka sinä olet? Ei kysytä koulutusta, ei pelasta varallisuus. Vain persoonallisuus on tärkeää. Työpaikkahakemukset ovat asia erikseen, mutta todellisien ystävien/kumppaneiden kanssa ei ratkaise koulutus. Älkääkä aloittako taas jankutusta, että samalla lailla koulutetut sopivat parhaiten yhteen, se on turhaa ja lapsekasta juupas-eipäs -väittelyä. Aikuisten ihmisten pitäisi se ymmärtää.
Hyvä Kyösti,
kiitos kirjoituksestasi, täkyvaikutus oli tehokas. Kiitos myös kaikille akateemisille ja ei-akateemisille kommenteistanne, osa teistä oli sydämensä asialla, mutta joukossa lienee ollut myös muutamia hyviä härnejä.
On hieno asia, että ihmiset ottavat kantaa ja keskustelevat asioista tämänkaltaisissakin foorumeissa, keskustelu ja hyvät väittelyt ovat loistavia (tietenkin perusteltuina! Hymiö).
Itsekin juuri uusiosinkuksi päätyneenäni olen pannut merkille, että koulutustasoa kysellään perustiedoissa. En sano, että se on huono asia, mutta joissakin tapauksissa ennakkoluulot ”väärää” koulutustasoa kohtaan saattavat johtaa siihen, että se HELMI jää löytämättä.
Luultavasti korkeampi koulutus ja etenkin oman itsensä kehittäminen, lukemalla ja maailmaa sekä ihmisiä seuraamalla, antavat laajemman pohjan erilaisille keskustelunaiheille kenen tahansa kanssa, tästä ei liene epäselvyyttä.
Kuitenkin – ja lisäksi – sellaiset muualta kuin koulun penkiltä opitut asiat, kuten SYDÄMEN SIVISTYS, TUNNEÄLY ja SOSIAALINEN FIKSUUS, takaavat pomminvarmasti hyvän lopputuloksen deittimaailmassa.
Monissa maissa ei ole rinnakkaista järjestelmää kuten nyt Suomessa, ja esimerkiksi Yhdysvalloissa sairaanhoitajat valmistuvat collegesta eli ovat kandidaatteja. Tämän takia monesti vaihtoon lähteneet opiskelevat ulkomailla yliopistoissa.
Pitkän ajan kokemus usemmasta kaupungista Suomessa kertoo karua kieltä: usein amk-opiskelija määrittelee itsensä akateemiseksi ja pahimmillaan lopputyö on muuttunut graduksi…Vaikka tarkempi keskustelu paljastaa heti, että amk:n lopputyöllä ja gradulla on eroa kuin yöllä ja päivällä. Kuten opiskelullakin, mikä tulee ilmi lähestulkoon kaikkien niiden taholta, jotka ovat kummassakin oppilaitoksessa opiskelleet. Tämä ei tarkoita toisen huonoutta tai etenkään ihmisarvon menetystä, mutta siinä kun amk-opiskelijat valittavat yliopisto-opiskelijoiden ylemmyydentunnetta, niin voisi samalla pohtia, mistä tarve nostaa omat opinnot samalle tasolle juontuu? Ammattilainen on aina ammattilainen, oli koulutus mikä tahansa, ja suurin osa akateemisista ystävistäni on harvinaisen samaa mieltä. Mutta siltikään ei ymmärretä, että omat tunteet toisen ylemmyydentunnosta voivat olla heijastusta vain omista tunteista ja ajatuksista…Ja toki maisteri saa olla ylpeä itsestään jaksettuaan kituuttaa opiskelijaelämää 4-9 vuotta, ja puskettuaan 40-120 sivuisen gradun läpi (riippuu alasta, joissakin vieläkin lyhyempiä tai pidempiä). Tämä ei ole keneltäkään pois, ja mikäli tradenomi/sairaanhoitaja/tms on tyytyväinen itseensä ja valitsemaansa alaan, niin tätä ristiriitaa harvemmin tulee.
Koulutus yksin ei riitä, ja senhän kirjoittaja itsekin toi ilmi (viimeisen kappaleen esimerkit). Silti voi yleistää, mitä tässä keskustelussa tunnutaan vastustavan osittain henkeen ja vereen. Monet valtiovallan päätöksistäkin nojaavat tilastoihin ja yleistyksiin, koska muutoin miljoonan yksittäistapauksen läpikäyminen olisi työlästä ja hankalaa – ja sen nojalta vielä vaikeampi tehdä päätöksiä. Mutta akateemisesti koulutettu tiedostaa (yleensä) varsin hyvin, että on myös poikkeustapauksia eikä siksi laita kaikkia koko ajan samoihin kategorioihin.
Miksi ei saisi tehdä ajatusleikkiä esim. koskien juuri sarjamurhaajia? Mikä olisi kirjallisuuden määrä ja taso (elokuvista ja tv-sarjoista puhumattakaan), mikäli tämä olisi pahasta? Suurin osahan näistä lähtee liikkeelle yhden (tai kahden/kolmen) ihmisen ajatusleikistä ja mielikuvituksesta? Sen lisäksi se voi olla varsin mukavaa ajankulua, ja yllättävää kyllä, kehittää jopa empatiakykyä ja sydämensivistystä, joiden perään tässäkin keskustelussa on huudettu. Sehän on asettumista, aiheesta riippuen, toisen ihmisen asemaan ja elämäntilanteeseen. Akateeminen ihminen yleistää kyllä, mutta ei ole ehdoton. Ja toki on poikkeuksia… (jotta kukaan ei taas hermostu sanoista yleensä, yleistys, keskimäärin jne.)
Ja tosiaan, sisäänpääsyprosentteja kannattaa myös pohtia kriittisesti. Eiköhän etenkin tietyllä amk-taide- ja viestintälinjoille ole suhteessa enemmän hakijoita kuin esimerkiksi lääketieteelliseen, ja sisäänpäsyprosentti siten pienempi – mutta kertooko tämä oikeasti opiskelun yms vaikeudesta vai onko vain seurausta siitä, että useampi jättää hakematta lääketieteelliseen, koska tietää, ettei pääse…
Ja tiedoksi: olen tavannut eirttäin fiksuja amk-opiskelijoita siinä kuin erittäin kapea-alaisia ja sivistymättömiä ja sama pätee myös akateemisiin. Kuitenkin tuntuu olevan enemmän tuolla amk-puolella suhteessa korkeakouluihin…Ja nyt en laske mukaan taideaineita, sillä niissä maailmanseuraaminen on melkoinen edellytyts.
Vielä lyhyesti itseoppineisuuteen liittyen. Olen tavannut näitäkin, ja ikävä sanoa tätä, mutta usein tällöin on jossakin perusasiassakin tullut väärinkäsitys tms, koska kukaan ei ole ollut korjaamassa (esimerkiksi vieras kieli, musiikki tms.). Lahjakas voi päästä pitkälle itsekseenkin, mutta ilman opetusta ja kriittistä palautetta harvoin syntyy neroa tai jalokiveä (pätee jopa Daliin ja Picassoon, molemmat saivat perusteellisen perusopetuksen kuvataiteissa ennen lähtemistä omille teilleen). Itsekseen voi opiskella, mutta miten verrata itsekseen kaikkeen muuhun tietoon ja kokemukseen, jota on jo olemassa, jos kukaan ei hiukan opasta matkan varrella?
”Eiköhän etenkin tietyllä amk-taide- ja viestintälinjoille ole suhteessa enemmän hakijoita kuin esimerkiksi lääketieteelliseen, ja sisäänpäsyprosentti siten pienempi – mutta kertooko tämä oikeasti opiskelun yms vaikeudesta vai onko vain seurausta siitä, että useampi jättää hakematta lääketieteelliseen, koska tietää, ettei pääse…”
Helsingin lääkikseen hakijat/sisäänpäässeet v. 2006 1024/120 =12%, Kuopion lääkikseen 646/132=20%. Lahteen viestintälinjalle (amk) 515/42=8%, kuvataidelinjalle (amk) 102/12=12%. Evtekin viestintään (amk) 457/36=8%.
Mutta tosiaan, ihan turha hakijoiden ja sisäänpäässeiden määrää tuijottaa, kunhan kuriositeettina laitoin tuohon tilastotietoa. Aika erilaista lahjakkuutta vaatii ko. alat, epäilen, ettei moni kulttuurialan opiskelija pärjäisi lääkiksessä tai lääkäri amk:n kulttuurialalla. Eikä se sisäänpääsy vielä mitään merkkaa, enemmän merkkaa opinnoissa menestyminen ja työelämään sijoittuminen.
Innostuin etsimään vielä lisää tilastotietoa aiheesta 🙂 Löysin artikkelin, jossa mainittiin seuraavaa:
Vuonna 2007 yliopistoon haki 69 000 henkilöä, ammattikorkeisiin 76 200. Hakijoista 17% pääsi molempiin. Yliopistoissa on 22 000 aloituspaikkaa, ammattikorkeissa 31 000.
Lähde: Opetushallitus
Näin ollen yliopistoihin pääsee 32% hakijoista, ammattikorkeisiin 41%.
Edit: hakijoista 17 % PYRKI molempiin, ei siis päässyt (välttämättä), sori.
Itse opiskelen lääkiksessä, ja olen huomannut valtavan ero meidän kurssilaisten ja muiden akaateemisten kanssa. Lääkishän onkin ammattikoulu. Tuntuu välillä että bileissäkin valtiotieteilijät ja humanistit keskustelevat ns. city-kieltä (itse kehitetty termi jolla tarkoitan; nuoria, ylikoulutettuja, ylimielisiä akateemisia opiskelijoita jotka puhuvat ironisesti, sarkastisesti, taiteellisesti ja moniulotteisesti maailman globaalis-moraalisista ongelmista). Eli puhutaan näin suomeksi sanottuna paskaa.
Taas joskus olen viettänyt iltaa ammattikoulutuksen saaneiden kanssa, on sekin kyllä hirveää. Olen yrittänyt noudattaa tälloin omaa periaatetta; ”keep it simple”. Ei siinä voi kyllä kovin syvällisiä puhua, näin se vaan on. Tosin käytännönläheiset usein pärjäävät paremmin tässä maailmassa. Kuinka moni akaateeminen osaa taloa rakentaa, tai säätää sitä auton kaasaria kun meinaa auto sammua risteyksissä. Laskin juuri että putkimiehillä on keskimäärin sama palkka kuin lääkäreillä.
Aika karua jaotella ihmisiä koulutuksen perusteella. Tosin ehkä taas yleistäen kyllähän se jotakin ihmisisestä kertoo. Jokainen hakekoon koulutuksesta riippumatta oman henkistä seuraa. Niin ja ei tää kirjoittaja kyllä naisia noilla sarjamurhaaja-puheilla saa, ei.
Vanhempani eivät kumpikaan ole akateemisesti kouluttautuneita, mutta minä ja sisareni olemme. Taustani vuoksi arvostan suuresti sekä ei-akateemisten alojen että akateemisten alojen ihmisiä. On rankkaa istua vuosikausia teoreettisen tutkimuksen parissa, ja on rankkaa olla fyysisessä kolmivuorotyössä.
Keskustelun anti rakentuu mielestäni henkilökemialle sekä nk. sydämensivistykselle, johon lukeutuvat hyvät käytöstavat, toisen kunnioittaminen sekä avoin asenne erilaisuutta kohtaan. Olen keskustellut akateemisten ja ei-akateemisten ihmisten kanssa, ja voin sanoa, että on ihmisiä, joilla ei ole sydämensivistystä. Onnekseni olen tavannut enemmän niitä, joilla kyseistä sivistystä on.
Intouduin sitten niinikään kaivamaan tilastoja, osa jäi ajan puutteen vuoksi arvioiksi, mutta ei heitä kovinkaan paljon.
Viestintäaloille (koulutusnetin linkkien kautta) pääsee n. 700-750 opiskelijaa ammattikorkeakouluihin, joita on 15 suomenkielistä. Tässä kaikki eri linjat. Yliopistojen -joissa vain kuudessa suomenkielisessä linjat- vastaaville koulutusaloille otetaan vuodessa n. 200 uutta opiskelijaa. Lääkikseen otetaan n. 650 uutta opiskelijaa maanlaajuisesti, joista enintään 5% ruotsinkielisiä (eli 32-33). Yksittäisillä linjoilla voi olla suurtakin heittoa, mutta eiköhän silti viestintääkin ole keskimäärin vaikeampi päästä yliopistotasolla. Turkuun pääsi madiatutkimukseen melkein kolmasosa pääsykokeissa käyneistä, Tampereella tiedotusoppiin vain 10,3%
Ja edelleen kysyn: kuka hakee minne ja millä perusteilla? Tämä kun vaikuttaa hakijamääriin ja sitä kautta myös sisäänpääsyprosenttiin…
Jade2: laitoit väärää tietoa. En tiedä mistä tuon luvun 700-750 repäisit…?
Ammattikorkeaan taidetta tai viestintää haki opiskelemaan vuonna 2007 2021 opiskelijaa, joista 219 (eli 11%) hyväksyttiin sisään. Tämä tieto löytyy osoitteesta (http://www.koulutusnetti.fi/index.php?file=276) ja sieltä linkki ”koulutusaloittain”. Viestintä kuuluu siis kulttuurialan piiriin.
Ota huomioon, että vaikka viestintää opetetaan monessa amk:ssa, yhden koulun yhdellä vuosikurssilla saattaa olla vain 14 henkilöä.
Totta on, että kulttuurialan yliopistoihin on vieläkin vaikeampi päästä eikä niitä ole Suomessa kuin Helsingissä ja Rovaniemellä + Teak Tampereella. En jaksa etsiä prosenttilukuja, mutta tiedän että on paljon vaikeampi päästä ja kovempi taso.
”kuka hakee minne ja millä perusteilla? ”
Nämä nyt ekana tuli mieleen:
– kiinnostuksen kohteet
– kutsumus
– lahjakkuuden laji (esim. onko matemaattisesti, visuaalisesti, kielellisesti lahjakas…)
– teoreettinen vai käytännönläheinen oppija
– opintojen kesto
– valintakokeiden kesto (esim.kulttuurialan valintakokeet kestävät 2-6 päivää)
– koulun sijainti
– alan palkkaus
– kunnianhimo/status/arvostus
Oho, taas editiä: tein mokan, katsoin tilastot kevään enkä syksyn kohdalta. 21,44% pääsee siis amk:n kulttuurialoille, eli aika paljon. Hävettää kun yritin päteä 😉 Sori vaan.
Ja sama 21,44% taulukko kertoo senkin, että syksyllä 2006 2970 uutta amk-opiskelijaa aloitti kulttuurialan opinnot. Tuo n.700-750 viestinnän alan paikan arvio pohjautuu koulujen omiin ilmoituksiin sisäänotosta ko. linjoille. Ja minimäärä/linja näillä oli 23 ja maksimimäärä 80.
Yliopistoihin luonnontieteelliseen tai teknillisiin korkeakouluhuin päässeiden suurta määrää ei kannata ihmetellä: näihin harvemmin pyrkii ihminen, joka ei sinne usko pääsevänsä kuten vain pakolliset fysiikan, kemian ja matematiikan kurssit suorittanut.
”Toisaalta ironinen helsinkiläinen viestinnän tai grafiikan ammattikorkeakouluopiskelija on epäilemättä maussaan, puhetavassaan ja ajatuksissaan monin verroin lähempänä akateemisuutta kuin joku Joensuussa matematiikkaa opiskeleva Kummeli-fani.”
Huomaa, että Kyösti on oman koulutuksensa hankkinut pääkaupunkiseudulla. Hieman lyhytnäköistä yleistystä. Todella naurettava kirjoitus, koska referoidusti krjoittajan elämänkokemus muista ihmisistä näyttää olevan jokseenkin rajoittunutta. Joitakin pointteja oli, joista olen samaa mieltä, mutta todellakin voi sanoa ettei kumpikaan ääripää ole sen parempi. Pahimpia ovat ne, jotka ovat suoraan lukiosta menneet yliopistoon ja yhden yliopistovuoden jälkeen luullaan että ollaan akateemisia.
Hei Kyösti,
hyvin provosoitu, onnittelut:) Jokaisella kun tuntuu olevan oma sanansa sanottavana tähän sinänsä täysin turhaan aiheeseen.
Sitä tietoa ja elämänkokemusta ei opiskellen saa minkä minäkin olen elämässä saanut ja kokenut.
Jos akateeminen ei halua deitata minua, on se minulle loppujen lopuksi aivan sama. Hyvä etten itse ole yhtä pinnallinen.
Jokainen ammatti on tärkeä, luulisi tämän korkeastikoulutetun ymmärtävän.
Kirjoittaja ei ottanut kantaa ammattien ’paremmuuteen’ tai tärkeysjärjestykseen saati ihmisarvokysymykseen. Aiheena oli keskustelutyylien erilaisuus, ja miten koulutus osaltaan tähän kenties vaikuttaa – ja jopa tästä antoi poikkeustapausten esimerkkejä.
50. Vierestä asian.
Et ilmeisesti tunne asiaa yhtään.
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen synty on hyvinkin yhteneväinen.
Opistoista on tehty suuri osa Suomen korkeakouluista – sekä yliopistoista että ammattikorkeakouluista.
Polytekninen opisto -> Teknillinen korkeakoulu
Suomen Liikemiesten Kauppaopiston ylioppilaslinja -> Helsingin kauppakorkeakoulu
Helsingin musiikkiopisto -> Sibelius-Akatemia
Taideteollinen oppilaitos -> Taideteollinen korkeakoulu
Samalla tavalla opistoista ja opistojen ylioppilaslinjoista tehtiin ammattikorkeakouluja.
On hauska lukea ammatti-ihmisten mielipiteitä sellaisista asioista?!!, joilla ei ehkä riitä koulutus semmoiseen asiaan kuin `” elämän koulu.” Olen tapaillut akateemisia ja ei akateemisia, mutta yksi asia erottaa akateemisen siitä,: huonot ruokailutavat, ylimielinen käytös ja omakeskeisyys. Perustelut tulee myöhemmin jos tarve vaatii.
Korkeakoulutkin on toki pitänyt perustaa joskus. Yliopistot on itse asiassa lähes poikkeuksetta aloitettukin korkeakouluina, Turun yliopisto akatemia- nimellä jo 1640. Muuttaminen taas on tapahtunut aiemmin (esim. Teknillinen korkeakoulu 1908), jolloin ylioppilaaksi pääsy on ollut huomattavasti harvinaisempaa kuin nykyään. Samalla opintojen pituus on pidentynyt, ja tutkintoja (tai ainakin nimikkeitä) on yhtenäistetty kansainvälisen käytännön mukaan.
Yliopistot ovat korkeakouluja kuten Sibelius-Akatemia, TaiK, TeaK, Teknilliset korkeakoulut jne. Mutta ammattikorkeakoulut eivät kuulu korekakouluhuihin eikä niissä voi suorittaa korkeakoulututkintoja. Ammattikorkeakoulut perustettiin vastaamaan työelämän lisääntyneitä vaatimuksia monilla aloilla koskien esimerkiki kielitaitoa ja ATK-taitoja. Lisäksi ylioppilaaksi kirjoittaminen oli yleistynyt huomattavasti (aika monessa länsimaassa peruskoulutuksen pituus on 12 vuotta eikä 9). Näin ollen opintoihin kuluu hiukan pidempi aika kuin aiemmin, mutta kuitenkin lyhyempi kuin korkeakouluopintoihin. Tavoite on sinänsä eri kuin korkeakouluilla, vaikka tätä yritetään hämärtää koko ajan.
Yllättävän monella akateemisella on ainakin vanhemmalla iällä (+30v) myös sitä elämänkoulua, ja usein vieläpä useammasta eri maasta. Kokemukset voivat olla varsin rankkojakin tarinoita selviytymisyrityksistä vieraalla kielellä täysin vieraassa ympäristössä, josta ei tunne ketään etukäteen…Ja kyllä keskimäärin ruokailutavatkin ovat ihan hyvin hallussa eikä haarukoiden yms valinnassa arvota. Ruokailuliinankin käyttäminen sujuu.
Huh, olipa mielipiteitä laidasta laitaan. Minä en osaa kieliä, en osaa analysoida kirjoja ja elokuvia. Mutta, mutta, olen opiskellut työnohessa ammatin, luen paljon kirjoja, hömpästä -tietokirjoihin ja olen ylen utelias ja kiinnostunut maailman menosta. Mikä minä olen? Akateemisesti koulutettu ystäväpariskunta tietää kaiken omasta alastaan mutta ei muusta arkipäivän hallintaan liittyvästä, minä valistan heitä arkipäivän asioiden hoidossa useinkin mm. rakennuslupa-asiat, poliittiset päätökset ym. Minä saan heiltä apua mm. jos minulla on ongelmia vieraan kielen kääntämisessä. Miestä en ole akateemisista piireistä onnistunut löytämään (empä tainnut edes etsiä muuta kuin mieluisen miehen) , mieheni on duunari, ajaa hyvällä autolla, käy urheilukilpailuissa ja lukee vain urheilusivut. Keskustelunaiheita ei meillä revitä kirjallisuudesta eikä taiteesta vaikka minä niistä kiinnostunut olen, se rasaa välillä. Puolensa kullakin väella ja kaikkia meitä tarvitaan.
Kylläpä oli tollo ajatus tuosta sarjamurhaamisesta. Jos nainen ottaa treffeillä puheeksi että ”Suomesta puuttuu kunnon sarjamurhaajatraditio” – niin taitaa jäädä seuraavat treffit syntymättä. Vaikka tohtoriksi väitellyt olenkin.
Kyllä akateemisillakin joku moraali- ja oikeuskäsitys on.
Minäkin luin Kyöstin ensin naiseksi – vasta toisten kommenteissa toistunut nimi herätti: äijäpä tämä!
Nämä kaksi nostin useidenkin hyvien pointtien joukosta talteen:
1) Ihminen joka tarvitsee tiedon toisen koulutuksesta päättääkseen voiko tätä deittailla on ehkä itse itsetunnon pönkityksen tarpeessa.
2) Itse opiskelen lääkiksessä, ja olen huomannut valtavan ero meidän kurssilaisten ja muiden akaateemisten kanssa. Lääkishän onkin ammattikoulu. Tuntuu välillä että bileissäkin valtiotieteilijät ja humanistit keskustelevat ns. city-kieltä (itse kehitetty termi jolla tarkoitan; nuoria, ylikoulutettuja, ylimielisiä akateemisia opiskelijoita jotka puhuvat ironisesti, sarkastisesti, taiteellisesti ja moniulotteisesti maailman globaalis-moraalisista ongelmista). Eli puhutaan näin suomeksi sanottuna paskaa.
Aah, tämä keskustelu kannatti lukea kokonaan! Teki hyvää myös havaita akateemisilla lukilukihäiriöitä – ihmisiähän arvioidaan ilmaisun perusteella (ja foneemiseen ilmaisuun kiteytyy vaikkapa brittien luokkajako, ah, niin tiukasti) ja ja ja ja … Nyt, kun wannabe akateeminen lukihäiriöi, se kuitataan nerojen tautina, kun amislainen kirjoittaa yhdyssanat väärin, se kertoo hänen ”tyhmyydestään”.
Mutta korkeakouluissa ei olekaan kyse vain tiedonhankinnasta. Korkeakoulut ovat paikkoja, joissa opitaan puhumaan ja kirjoittamaan tietyllä tavalla.
Aijaa..no sinä et tiedä ainakaan aiheesta yhtään mitään.
Juu, lääkis on ammattikoulu – jo pelkästään sen perusteella, että muiden akateemisten alojen opiskelijoiden suusta harvemmin kuulee samanlaisia vitsejä, jotka yleensä vastaavat tasoltaan yläasteikäisten poikien huumorintajua…
Moraali ja etiikka ja tiettyjen arvojen perusteella eläminen on hiukan eri asia kuin pohtia, miksi jokin asia on Suomessa eri tavalla kuin jossakin muualla. Sarjamurhaajatraditiosta puhuminen ei todellakaan tarkoita halua sellaiseksi ryhtyä, vaan kyse voi olla aivan muusta asioiden pohdinnasta – ja tohtorin tulisi kyllä ymmärtää ero keskustelunaiheiden valinnassa ja oman elämän peruspilarien valinnassa. Jos asiasta ei puhuta, niin sittenhän sitä ei ainakaan ole olemassa ja sitten ei ainakaan tarvitse tehdä mitään, niinkö? Ymmärtäminen/syiden hakeminen ja hyväksyminen ovat myös kaksi eri asiaa, vaikka tuntuvatkin sekoittuvat usein.
Itseäni ei voisi kiinnostaa sen vähempää missä toinen opiskelee. Jo pienen juttutuokion jälkeen selviää paljon ihmisen olemuksesta ja siitä mitä on yhteistä ja mitä ei. Jos ei ole yhteistä jonkun kanssa, eikä tule silloin toimeen hänen kanssaan ok, ei ole pakko. Mutta kannattaa muistaa, että koko syy ei ole toisessa. Ajattelumalli, että omat tavat olisivat ”the right ones” on hyvin lapsellinen ja kehittymätön.
Olen varmaan poikkeus säännössä sillä minuun kolahtaisi tuollainen hieman hätkähdyttävä kommentti anglo-amerikkalaisen sarjamurhaajakulttuurin puuttumisesta. En itse lainkaan arvioi ihmistä koulutuksen perusteella vaan nimenomaan tunneälyn ja keskustelutaidon perusteella. Kirjanoppineisuus sinänsä ei riitä mutta ei myöskään se että on kiva muttei koskaan kykeneväinen verbaaliseen kommunikointiin muutamaa sanaa pidemmälle. Itse en ole akateeminen mutta voisin ihan yhtä hyvin olla jos muu elämä ei olisi houkutellut puoleensa. Pitkäaikainen exäni on työläisoloista itsensä kivisen polun kautta akateemiseksi kouluttautunut ja seurasin tätä prosessia alusta loppuun ja olen hänestä ylpeä. Ja kyllä, huomaan että yleensä korkeammin koulutettujen kanssa minulla riittää jutun juurta enemmän kuin ihan perusduunarin kanssa. Ylimieliset ihmiset sen sijaan eivät kiehdo minua millään lailla, oli koulutus mikä tahansa ja joskus huomaa nimenomaan korkeasti koulutettujan omaavan tämän epämiellyttävän piirteen. En itsekään pidä yleistämisestä mutta kuten Kyösti sanoi, on vaikea keskustella asioista laajemmalla tasolla tekemättä niin. Ja peräänkuuluttaisin myös keskustelemista asioista ilman että ottaa itseensä siitä että joku on eri mieltä. Siitähän se vasta mielenkiintoinen keskustelu alkaakin kun voi avartaa omia katsantokantojaan ottamalla selvää miksi toinen ajattelee eri tavoin. Omalta kohdalta suhde kaatuu hyvin nopeasti jos huomaan että ei ole mitään puhuttavaa.
Kirjoittajaa vaivaa itsetunto-ongelma. Syynä saattaa olla pätkätöiden aiheuttama ahdistus yhdistettynä putkimiesten kohonneisiin palkkoihin. Toisaalta, Kyösti ”Sofokleen näytelmä” Niemelä on myös saattanut yksinkertaisesti jäädä ilman äidin rakkautta.
Kun kulkee julkisella liikenteellä, ei voi mitenkään olla huomaamatta erilaisten ihmisten keksustelujen tasoeroja. Lievästi ylöspäin kaareutuviin silmälaseihin sekä jakkupukuun pukeutunut nainen kertoo Milanon matkastaan(selitettyään ensin tietysti kuinka Stig-Ingmar juuri edellisenä iltana vei perheen kakkosauton korjaamolle). ”Siel oli siis vaan niin kertakaikkisen upeeta ja ihanaa”. Huivipäinen mummo kertoo iskiaksen aiheuttamista vaivoistaan ja siitä kuinka juuri osti lapsenlapsilleen Tobleronepakkaukset ruotsinristeilyltä. Rakennusliikkeen haalareihin sonnustautunut nuorimies selittää kaverilleen(kuviteltua tai ainakin vahvasti liioiteltua) kaatoaan. ”Sit mä kato vittu sanoin sil et vittu käänny…”
Tällainen on järkyttävää kanssamatkustajien terrorisointia. Puolin ja toisin. ”Vittu et mua muuten kiinnostaa ton muijan Milanon matka”. Sitä seuraava silmien ”vaivihkainen” pyörittely ja(sivistyneen kohtelias) kuiskaus ystävätterelle; ”siirrytääks hei kuule tonne vähän peremmälle”
Esittäisinkin pääkaupungin raitiovaunulinjojen jakamista kahteen luokkaan; academic only sekä non-academic.
On tietenkin myös olemassa tämä kastijako hyvinpalkattuihin ja ei-hyvinpalkattuihin akateemisiin aloihin. Eräs humanistiystäväni kokee huonommuudentunnetta ”kauppis-oikis-lääkis-teekkari”-sektorin rinnalla.
Kun on puolestaan alalla, jossa on mahdollisuudet tyydyttävään tulotasoon, jotkut tutkijaorientoituneemmat pörhistelevät höyheniään kavereilleen, jotka juuri ostivat uuden urheiluauton ja asunnon Kruunuhaasta:
”kun minä olen NIIN akateeminen/korkeastikoulutettu” ”hän on kyllä sellainen ihminen, jolla ei olisi pitkäjänteisyyttä akateemisen uran luomiseen”
Käytännössähän urat, joissa pääsee sydämensä kyllyydestä harjoittamaan akateemisia hyveitä ovat erittäin huonosti palkattuja ainakin uran alkuvuosilta. Joten eikö ole suorastaan julmaa jos joku sydämeltään sivistynyt putkimies, joka nauttii med1-tasoista palkkaa, vie tältä nälkään nääntyvältä tutkijalta hänen viimeisimmänkin ylpeyden aiheensa?
Menee vähän off-topiciksi…
Smithenson postauksessa 11 ihmettelee, ketä kiinnostaa keskustella arkisen elämän kannalta turhista asioista kuten sarjamurhaajista Suomessa.
Pari kuukautta hänen postauksen jälkeen kaikki keskustelee sarjamurhaajasta Suomessa.
Akateemista paskanjauhantaa koko juttu.
Nimim. akateeminen 1 tutkinto suoritettu ja toinen menossa.
muu! muu! maa! maa! kansa seisoo tien molemmilla puolilla ja huutaa: maa! maa! muu! muu! kyösti seisoo tiellä ja polttaa tupakkaa, vaikka äiti kieltää. miksi kyösti poltat? sanomistako tahdot?
meidän talossa asuu vanhus. ”yleistäkää, yleistäkää!”, vaatii kyösti. meidän talossa asustaa vain vanhuksia. ”yleistäkää, yleistäkää!”, vaatii kyösti. meidän kaupungissa asuu vain vanhuksia. ”yleistäkää, yleistäkää!”, vaatii kyösti. meidän maassa asuu vain vanhuksia. ”hurraa!”, huutaa kyösti.
miettikää ihmiset sitä.
Voi Kyösti Kyösti! Sääliksi käy sinun juttusi. Ei sinun ”fiksuutesi” ainakaan tuosta kyhäelmästäsi mihinkään loista. Ei se koulutus ja akateemisuus näemmä ihan kovin syvälle kaikilla uppoa… 🙂 Olisiko jopa niin, että Kyöstin kohdalla on mennyt vallan hukkaan se persuksien kuluttaminen opiston penkillä. Kepeät mullat sulle vaan Köpä!
Itselleni ei ole koulutuksella suurtakaan merkitystä, vaikka akateemisesti koulutettu olenkin. Suurempi merkitys on sillä miten asioista ajattelee ja miten näkemyksensä muodostaa.
Ilmeisesti akateemisissa piireissä väittely on yleisempää. Itseäni ärsyttää miten useimpien ihmisten kanssa ei voi väitellä. Nämä ihmiset ottavat usein asian liian henkilökohtaisesti ja pitävät mielipiteensä ’häviämistä’ loukkaavana.
Itse pidän artikkelista esitettyä kevyemmistä väittelyistä. Aluksi kaksi kilpailevaa mielipidettä. Mielipiteitä voi esittää argumentteina, mutta mielipide pitää erottaa perustellummasta teoriasta.
Kun joku huomauttaa yleistämisestä niin silloin yleensä yleistyksen tekijä on yleistänyt liikaa. Usein liikaa yleistäminen vie keskustelusta maun. Yleistyksiäkin voi täsmentää. Voidaan kertoa mitä ominaisuuksia kyseisellä yleistyksellä pyritään hakemaan jos asia ei välttämättä ole molemmille selvä. Tämän ei pitäisi vielä viedä keskustelusta makua.
Peruskoulu meni perselleen. Ammattikoulussa opin rakentamaan talon. Kävin hetken lukiota, opinnot meni hyvin, mutta keskeytin koska tulin raskaaksi. Pääsin opistotasolle opiskelemaan muotoilijaksi. Myöhemmin valmistuin luokanopettajaksi. Nyt teen tutkintoa kuvataidekasvatuksesta. Mieheni on ei-akateeminen ja ystäväni akateemisia. Tuhosiko koulutus alkuperäisen peruskykyni ’tehdä käsillä’ ja veikö se luovuuteni tai kykyni etsiä, esittää ja arvioida tietoa? Enkö voi olla sydämmeltäni sivistynyt. Onko koulutus tuonut minuun mitään positiivista lisää? Onko akateemisen opin ja ei-akateenisen mieheni aiheuttama onnen tunne vain harhaa?
Voi sinua raukkaa kuplautunutta ja näkemyksetöntä.. En jaksa edes lukea juttuasi kokonaan koska se on jo ensisilmäyksellä täysin turhaa, katteetonta ja yleistävää sanahelinää. Kopioin sensijaan tähän tekstin yhden FB- kaverini seinältä, koskien juuri tätä samaa tekstiäsi.. Olen suurinpiirtein hänen kanssaan samoilla linjoilla, joskin paljon enemmänkin vielä voisin sanoa. Esimerkiksi siitä tympeästä kaikentietävyyden naamiosta, jonka sisään on mahdotonta murtautua, ellei tosiaan omaa täysin samoja mielipiteitä ja koulutushistorioita kuin te opetetut. En nyt vain kertakaikkiaan jaksa..
”Täydellistä kuplapuhetta, nautinto lukea tekstejä, jotka perustelevat yliopiston rahoituksen pudottamisen ihan omalla voimallaan. Ja entäs tämä: ”Ennen kaikkea korkeakouluissa perustellaan, argumentoidaan, analysoidaan viileästi, kehitellään ideoita, yritetään ymmärtää toisen pointteja, kokeillaan teorioita ja tehdään ajatusleikkejä.” Jaaha, missäs korkeakoulussa näin tapahtuu. Minun tuntemani korkeakoulun käyneet ovat kaikkein ahtaimpia kannoissa, vahvimpia uskossaan ja täysin kyekenemättömiä näkemään toisten pointteja. Yliopisto-opiskelu kaventaa maailmankuvaa ja ajattelua ellei ihminen ole poikkeuksellisen lahjakas, ja harvempi on. Yliopisto on ideologinen kasvatuslaitos.”
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous