Ihmissuhteet

Akuutti kriisi parisuhteessa voi pahentua sosiaalisessa eristyksessä – kokeile pariterapiaa netissä

Sosiaalinen eristäytyminen saattaa koetella parisuhteita, joissa on ollut ongelmia jo ennen koronaepidemian alkamista. Vaikein tilanne on kuitenkin niillä, joilla on päällä akuutti kriisi. Onneksi saatavilla on myös pariterapiaa netissä.
Teksti: Tyyne Pennanen Kuvat: iStock

Akuutti kriisi parisuhteessa voi olla esimerkiksi pettämisen paljastuminen.

– Hyvin todennäköisesti vaikeudet jatkuvat. Aluksi voi tulla koronatilanteen takia lyhyt pysähdys, mutta on riski, että kriisi eskaloituu pysähdyksen jälkeen, pariterapeutti Jouni Pölönen sanoo.

– Parisuhdekriisissä on tärkeä merkitys sillä, että voi mennä välillä esimerkiksi kuntosalille tai tapaamaan ystäviä. Sillä tavalla saa etäisyyttä tilanteeseen ja kumppaniin, Pölönen sanoo.

Nyt vaihtoehdot ovat rajalliset. Mitä siis tehdä?

Lue myös: Parisuhteessa petetty kokee riittämättömyyttä – mies ja nainen reagoivat uskottomuuteen eri tavoin

Pariterapiaa netissä

Ensinnäkin voi yrittää ajatella myönteisesti. Nyt on ainakin paremmin aikaa työstää kriisiä.

Vakavan kriisin kohdalla kannattaa harkita pariterapiaa, jotta mahdollinen turha ero voitaisiin välttää.

– Jos suinkin on mahdollista ja parin molemmat osapuolet siihen motivoituvat, kannattaa hakeutua pariterapiaan mahdollisimman pian, Pölönen suosittelee.

Tällä hetkellä jotkut terapeutit ottavat vastaan edelleen asiakkaita.

Sitä ei ole toistaiseksi kokonaan kielletty, mutta tarjolla on myös terapiaa ja konsultointia etäyhteyksillä. Sitä voidaan käyttää myös silloin, jos ollaan vaikka toipumassa jo taudista mutta ihmisten ilmoille ei ole asiaa. Sähköiset työkalut toimivat yllättävänkin hyvin, Pölönen sanoo.

Lue myös: Maaret Kallio neuvoo: Näin pettämisestä pääsee yli

Muistakaa antaa tilaa toiselle

Keskusteleminen varsinkin kahden kesken on tärkeää.

–  Mutta molemmilla osapuolilla pitää olla mahdollisuus vetäytyä. Koko ajan ei voi olla käynnissä raskaita keskusteluja. On osattava antaa tilaa toiselle.

Akuuttiin kriisiin kannattaa kokeilla pariterapiaa netissä, jos kasvokkain tapahtuvaan terapiaan on mahdotonta päästä.

Akuuttiin kriisiin kannattaa kokeilla pariterapiaa netissä, jos kasvokkain tapahtuvaan terapiaan on vaikea päästä.

Jos huomataan, että keskustelu kiertää kehää, kannattaa lopettaa.

– Pitää ymmärtää, milloin puhuminen ei johda mihinkään. Erityisesti myöhäisiä illan ajankohtia tulee välttää, jolloin ollaan väsyneitä. Harvoin asiat silloin ratkeavat.

Muista kuunnella toista.  Se ei ole akuutissa kriisissä ihan helppoa, kun tunteet ottavat niin helposti vallan. Silti pitäisi yrittää välttää syyllinen–syytön-akseliin takertumista.

Sen sijaan pitäisi puhua syistä ja seurauksista. Miten me olemme tulleet tähän tilanteeseen? Mitkä tekijät tähän ovat vaikuttaneet? Mitä meidän tulisi muuttaa suhteessamme?

– Pettäjän pitäisi kuitenkin ymmärtää, että petetty osapuoli tarvitsee tilaa ja aikaa tunteidensa käsittelyyn. Jos uskottomuus on tullut ilmi muutamia viikkoja aikaisemmin, petetty osapuoli on luultavasti päässyt jo pahimman tunnekuohun yli, Pölönen sanoo.

Jos tilanne on aivan tuore, on vain edettävä päivä, jopa hetki kerrallaan.

Kriisiytyneessä tilanteessa on hyvä huolehtia mahdollisimman säännöllisestä arkirytmistä ja liikunnasta, Pölönen muistuttaa.

– Täällä harvaan asutussa maassa, ja myös Helsingin seudulla, se on rajoituksista huolimatta mahdollista.

X