Ihmiset ja suhteet

Anoppi kuin äiti

Teksti: Anna.fi

Anoppi ei ole aina paholainen. Hänestä voi olla hyödyksi, iloksi tai jopa ystäväksi asti.

Anoppi kuin äiti

”Kun anoppi myönsi, ettei ole maailman siivousvimmaisin ihminen, käytin heti tilaisuutta hyväkseni, ja sanoin: ah ihanaa, sitten ei miniänkään tarvitse”, Ilona, 33, kertoo. Ilona on myös juonut anoppinsa kanssa viiniä enemmän kuin tarpeeksi. ”Siitäkään hän ei pääse sanomaan, että kylläpä miniälle maistuu, sillä viini maistuu meille yhtä hyvin.”

Anoppi asuu lähistöllä, mutta hänestä ei ole ollut haittaa – päinvastoin. Ilonan lapsi on aika paljon hoidossa isoäidillään.

”Anoppi ja miehensä ovat myös aktiivisia eläkeläisiä ja tarkkoja omista aikatauluistaan. Kunnioitan tätä ja pyrin olemaan vaatimatta heiltä liikaa. Haluan suoda isovanhemmille myös omaa vapaa-aikaa.”

Vastineeksi Ilonan perhe saa liikkumatilaa. Anoppi ei ole kauhu-komedioiden karmaiseva noita, joka hiipii sisään omilla avaimillaan, vaikka hänellä sellaiset onkin.

Samaa sukua olevat hankalat miehet

Kaukana on myös perisuomalainen äiti-malli, jonka lellipojille kaikki naiset ovat liian huonoja. Anoppi ei ole pahemmin puuttunut pojanpoikansa kasvatukseen. Anoppi myös puolustaa miniäänsä hankalaa poikaansa vastaan.

”Samaa sukua olevat hankalat miehet -aihe lähentää meitä. Päivittelemme anopin kanssa miestemme sukuvikoja ja ominaispiirteitä.”

Muutenkin Ilonalla ja anopillansa on samankaltainen maku. ”Häneltä saamamme lahjat ovat, harvinaista kyllä, myös minun makuuni. Niitä ei tarvitse pitää piilossa ja laittaa näytille vain heidän vierailunsa ajaksi.”

Ilona viihtyy anoppinsa seurassa hyvin, mutta on tyytyväinen, ettei joudu näkemään tätä sentään joka päivä.

”Jos emme näe, juttelemme puhelimitse. Olen anopille tärkeä, sillä olen saattanut maailmaan hänen kovasti odotetun lapsenlapsensa. Ja tottakai kerron innoissani lapseni kuulumisia jollekulle kiinnostuneelle!”

Ilona kertoo rakentaneensa tietoisestikin hyvää suhdetta anopin kanssa. Ja anoppi on tullut kiitettävästi vastaan. Ilonan mielestä miniän ei tarvitse hermostua joka kommentista. Hän on oppinut väistämään anopin puheen pienet piikit.

”Kaikki anopin lausunnot, esimerkiksi liian niukasta vaatetuksestani, eivät mieltä nosta, mutta mitäs pienistä. Olen tottunut samoihin kommentteihin äitini suusta”, Ilona selittää kotoisaa tunnettaan.

Olisi pitänyt mennä naimisiin anopin kanssa

”Sanoin joskus anopille, että olisi pitänyt mennä naimisiin sinun kanssasi”, muistelee Jouko, 55, jokin aika sitten edesmennyttä anoppiaan.

Joukon anoppi oli elämäniloinen, huumorintajuinen ja elämässä lujasti kiinni. Jouko muistaa anopin hersyvän naurun.

”Anopista tarttui iloa minuun joka vierailulla. Kunpa vaimoni, anopin vanhin tytär, olisi saanut enemmän tätä vaikutetta äidiltään. Anopin kanssa ei koskaan saanut riitaa aikaiseksi, toisin kuin vaimon.”

Jouko pohtii, että he taisivat olla anopin kanssa aika samanlaisia ihmisiä.

”Myös minä haluan nähdä asioiden positiiviset puolet ja nauttia elämän pienistä iloista. Karamellien, epäterveellisten ruokien syönti ja Jari Sillanpään kuuntelu olivat meille tärkeitä harrastuksia. Emme myöskään harrastaneet liikaa liikuntaa.”

Mikään keskustelunaihe ei ollut anopille salainen tai kielletty, liian vakava tai liian kevyt. Myös nuorten oli helppo keskustella omista murheistaan hänen kanssaan. Anoppi jaksoi sairaudestaan huolimatta kysyä aina myös muiden terveyttä ja vointia.

Jouko ei tavannut anoppiaan enää tämän viimeisinä elinviikkoina oman sairautensa vuoksi.

”Terveisten mukana sain tietää anopin laihtuneen ja kuihtuneen. Painoinkin mieluummin mieleeni anopista sen vähän pyöreän ja iloisen, ikäisekseen vielä tosi hyvännäköisen naisen kuvan.” Jouko kertoo rakastavansa ja kaipaavansa tätä kuvaa loppuelämänsä ja toivoo, että Jumala ottaa anopin ilolla vastaan valtakuntaansa.”No, taivaassa pidot sen kun paranevat, kun anoppi pääsee mukaan.”

Teksti: Niina Rapo-Puustinen

X