Ihmiset ja suhteet

Armoton morkkis!

Teksti: Anna.fi

Juhlakausi on takana, mutta morkkis ei. Häpeä nostaa vieläkin punan poskille. Voi, mihin moraalista krapulaa tarvitaan?

Armoton morkkis!

Silmät raottuvat, ruumista särkee ja edellisillan tekoset hiipivät mieleen. Aih, hir-veä morkkis. ”Häävävälä”, sanoo Laura Werner, tutkija käytännöllisen filosofian laitokselta, ja katsoo syvälle silmiin. ”Häävävälä-ääniä päästellään vuoteessa tai suihkussa. Niiden tarkoitus on karkottaa edellisestä illasta mieleen tunkeutuvat muistot”, lainaa Werner Elimäen kootut tarkoitukset -kirjaa, joka etsii sanoja tutuille mutta nimeämättömille asioille.

Kuvaus on osuva, ja kahvilassa istuva tutkija vakuuttava, mutta tämänkö pitäisi lohduttaa? Vuoden vaihteen jälkeen takana on useampi huonosti käyttäydytty pikkujoulu ja pohjanoteerauksena uudenvuoden änkyräkänni. Ämpäritolkulla viinaa, väärien ihmisten suutelua, horjuvaa tanssahtelua ravintolan pöydällä, armotonta tilitystä mitättömistä aiheista tai yleismokailua juhlissa, joissa paikalla olivat Suomen silmäätekevät. Hävettää.

Kunnon morkkista ei pelkkä ääntely peitä, eikä suihku huuhtele. Ei ihmekään, sillä morkkiksen eli moraalisen krapulan juuret ulottuvat kauas kristinuskon historiaan. ”Moraali on oikein tekemistä ja eräänlaisia sisäisiä sääntöjä. Kristinuskon mukaan esimerkiksi vanhatestamentillinen juutalaisuus perustuu ulkoisiin ja kristillisyys sisäisiin sääntöihin. Morkkis taas on sitä, kun tunnistaa ja tunnustaa rikkoneensa näitä itselleen asettamia sääntöjä”, Werner selvittää.

Suomalainen morkkis

Werner ymmärtää morkkiksen lamaannuttamaa. ”Morkkis kuuluu samaan käsiteperheeseen kuin syyllisyys, katumus ja synnintunto. Se on kuitenkin light-versio näistä käsitteistä. Morkkis ei ole niin vakavaa, ja fyysisen krapulan tavoin se menee ohi. Se tuntuu kauhealta – mutta se menee ohi”, hän lohduttaa ja nyökkää sanojen painoksi.

Werner uskoo, että morkkis on osittain kulttuurisidonnaista ja että me suomalaiset olemme siinä erityisen kyvykkäitä, sillä meiltä puuttuu tietynlainen omahyväisyys. ”Ruotsalaisen ystäväni mukaan perusonnelliset ruotsalaiset ajattelevat virheitä tehdessäänkin olevansa oikeassa. Suomalaiset tunnustavat epäonnistumiset, eivätkä pidä itseään täydellisinä.”

Morkkis on jo sanana jokaiselle suomalaiselle tuttu, kun monessa muussa kielessä sen merkitystä on vaikea vangita yhteen sanaan. Eskimoilla on useita sanoja lumelle, suomalaisilla syyllisyydelle. ”Voisin kuvitella, että japanilaiset tuntevat morkkiksen, sillä japanilaista ja suomalaista kulttuuria yhdistää kasvojen menettämisen pelko”, Werner pohtii.

Ystävät armahtavat, kun itse ei pysty

Katolisuudessa synnit tunnustetaan papille rippituolissa. Wernerin mukaan meillä ripittäytymisen korvaa soittokierros kavereille. ”Krapulassahan pahinta on se, kun ei voi oksentaa. Samalla tavalla morkkiksessa tärkeää on se, että vellovan pahanolon saa tunnustaa. Ihmisen on vaikea armahtaa itse itseään, ja armahdus tuleekin ulkopuolelta, joko uskonnosta tai yhteisöstä.”

Ystävän tehtävä on siis arvioida morkkiksen aiheuttanutta tekoa ja ennen kaikkea tyynnytellä katujaa. Joskus morkkiksesta puhuminen voi kuitenkin olla silkkaa teeskentelyä ilman sen kummempaa moraalista pohdintaa. ”Esimerkiksi teininä tuli liioiteltua koulussa edellisen perjantain tapahtumia ja kerskailtua mokailuilla”, Werner muistelee.

Morkkiksesta filosofiaa

Moraalisesta krapulasta voi syntyä muutakin kuin hyviä tarinoita. ”Morkkis on filosofille hyödyllisempi kuin täydellinen itsetyytyväisyys. Itse asiassa morkkiksesta tehdään filosofiaa”, miettii Werner alaansa ja jatkaa: ”Kirkkoisä Augustinus oli varsinainen morkkisfilosofi, joka ei voinut unohtaa nuorena tekemäänsä päärynävarkautta. Sitä hän katui koko ikänsä, mutta samalla tämä tuotti yhä arvokasta pohdintaa moraalista.”

Augustinus taisi olla liioitteluun taipuvainen, ja hänen morkkiksensa tuntuu nykyään ylimitoitetulta. Laura Werner onkin vain pienen morkkiksen kannattaja, sillä se on merkki ihmisen kypsyydestä. ”Elämä vaatii epätäydellisyyden kokemuksia. Epäonnistumiset tulee kohdata, ne tulee myöntää ja elää. Epäröinti, pohdinta ja valinnat ovat ihmiselle hyväksi”, puolustaa hän oikeutta vajavaisuuteen.

Morkkiksen ei siis välttämättä tarvitse muuttaa ihmistä, jos teot voi antaa itselleen anteeksi. Joskus omaan käytökseen kaipaa kuitenkin muutosta. Tutkija Werner antaa esimerkin elämästään: ”Muutama vuosi sitten kävin arki-iltaisin karaokebaarissa, ja seuraavana päivänä väitöskirjan teko oli nihkeää. Morkkishan siitä tuli, joten vähensin käyntejä. Morkkiksen yksi tarkoitus onkin auttaa ihmistä punnitsemaan sitä, miten hän haluaa käyttäytyä ja mikä hänelle on tärkeää.”

Teksti Johanna Laitinen / A4 Media Oy (31.1.2006)

X