Autisminkirjon diagnoosi toi tasapainon Mikko Ijäksen ja Maija Kaunismaan parisuhteeseen, ja riitelykin väheni: ”Aiemmin sitä aina ajatteli, että toinen muuttuu”

Säveltäjä Maija Kaunismaan ja puoliso Mikko Ijäksen elämä muuttui Mikon saatua autismin kirjon diagnoosin. Parisuhde parani, kun Maija luopui yrityksistään muuttaa Mikkoa, ja yhteinen meditaatioharrastus johdatti myös Maijan oivaltamaan omat erityispiirteensä.

Uuden kodin pihassa Helsingin Vuosaaressa kasvaa 60-­vuotiaita mäntyjä, tutkija, kuvataiteilija Mikko Ijäs esittelee. Pitkällä, kapealla parvekkeella voi kasvattaa tomaatteja ja paprikoita.

– Viihdymme ihan älyttömän hyvin. Keskustaan on vain vartin matka metrolla. On uskomatonta, että meillä on nyt asuntovelaton koti, kertoo vaimo, muusikko Maija Kaunismaa.

Kun kolmen hengen perhe – Mikko, Maija ja Oskar, 10 – muutti vuosi sitten keskustakaksiosta pienempään asuntoon kaupungin laidalle, he saivat ratkaisustaan ihmettelyä osakseen.

– Kukaan ei oleta, että joku muuttaisi pienempään asuntoon. On totuttu siihen, että seuraavaksi ostetaan aina isompi asunto ja kivutaan urapolkua ylöspäin.

Päätös syntyi viiden vuoden prosessin lopputuloksena. Kimmokkeen antoi Maijan työuupumus.

– Koin 2014 loppuunpalamisen. Oli pakko lähteä rakentamaan uutta tapaa elää ja tehdä työtä.

Maija teki viimeiset työnsä Kansallisteatteriin, jossa hän oli ehtinyt työskennellä neljä vuotta säveltäjänä, kapellimestarina ja näyttelijänä.

– Olin unelmatyössäni, mutta jokin siinä kuviossa ei toiminut. Koin työnteon silloin raskaana. En saanut rauhoitettua itseäni vapaallakaan, vaan nukuin huonosti.

– Nykyään tunnen mieleni jo paremmin – tiedän, että minulla on keskittymishäiriö. Ylisosiaalisuus, joka kuuluu teatterin tekemiseen, ei tehnyt minulle hyvää.

Myös Mikko sanoo oivaltaneensa viime vuosina paljon omasta mielestään ja omasta tavastaan katsoa maailmaa.

– Olemme kumpikin oppineet itsestämme uusia asioita. Olemme olleet aina hyvä tiimi, mutta nykyään osaamme entistä paremmin ottaa toisen huomioon.

”Nykyään tiedän, että minulla on keskittymishäiriö. Ylisosiaalisuus, joka kuuluu teatterin tekemiseen, ei tehnyt minulle hyvää.”

”Mikko avasi minulle ihan uuden maailman”

Pariskunta tapasi Jyväskylässä vappuna 1998. Mikon isoveli oli Maijan koulututtuja.

– Heti kun aloimme jutella, tiesin, että meidät oli tarkoitettu yhteen. Olimme saman tien viikon yhdessä ja teimme kaiken kimpassa, Mikko kertoo.

Pari sulkeutui Mikon kämpille. He kuuntelivat toistensa lempimusiikit, katsoivat lempileffat ja tekivät yhdessä ruokaa.

Seuraavalla tapaamisella Mikko antoi Maijalle käteen ruskean kirjekuoren ja sanoi: ”Pidä minusta huolta.” Hän oli lopettanut pankkitilinsä ja laittanut kaikki säästönsä käteisenä kuoreen.

– En ole koskaan hahmottanut rahaa. Edelleen Maija hoitaa meidän raha-asiat, Mikko sanoo ja virnistää.

Maijalle sopi yhteinen tili. Pari muutti yhteen. Jo jouluna vietettiin kihlajaisia ja parin vuoden päästä syyshäitä. Mikko opiskeli kuvankäsittelyä ammattikoulussa, Maija musiikinopettajaksi yliopistossa.

– Mikko avasi minulle ihan uuden maailman. Olin elänyt siihen asti keskiluokkaista, keskisuomalaista perusmusiikkiopistolapsen elämää, mutta Mikon kautta pääsin mukaan teatteripiireihin.

Mikko oli toiminut aktiivisesti Juha Hurmeen teatteriryhmässä. Hän valokuvasi, teki julisteita, toimi äänimiehenä ja puvustajana.

Pian Maija sai ensimmäisen tilauksensa säveltäjänä ja teki musiikin Jyväskylän kaupunginteatterin esitykseen.

– Ensimmäistä kertaa sain kiinni siitä, mikä minua oikeasti kiinnostaa. Se oli ratkaisevaa sen kannalta, että löysin ammattini.

Pari muutti Turkuun Mikon taideakatemiaopintojen perässä ja pari vuotta myöhemmin Helsinkiin, jossa Maija alkoi täysipäiväiseksi säveltäjäksi. Hän teki töitä freelancerina muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa ja Kansallisteatterissa. Mikon tie vei Aalto-yliopistoon. 2010 perhe kasvoi: syntyi Oskar.

”Juostessa huomasin, että mieleni rauhoittui”

Keväällä 2014 Maija kamppaili työuupumuksen kanssa. Hän oli alkanut miettiä teatteritöiden jättämistä. Hän tiesi, että Mikko haluaisi kuvata väitöskirjaansa liittyen mykkäelokuvan alkuperäiskansojen metsästystavoista. Mikon tutkimus käsitteli taiteen syntyä varhaisten metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa. Maija ehdotti puolisolleen elokuvan toteuttamista yhdessä.

– Innostuin ideasta, mutta saman tien lausuin ääneen epäilyni omista projektinhallintakyvyistäni. Tiesin, ettei minusta olisi lupa-asioiden hoitajaksi tai rahoitusneuvottelijaksi. Maija on ollut aina meidän perheen optimistinen moottori, mutta kokoillan elokuva olisi tosi iso kakku.

Maija tarttui projektiin energisesti, ja pian alkoi tapahtua. Ensimmäinen kuvausmatka Namibiaan toteutui jo seuraavana syksynä. Pariskunta asui viikon Kalaharin autiomaassa san-heimon luona.

– Teimme ensimmäistä kertaa töitä yhdessä. Se osoittautui mahtavaksi. Minä toimin muun muassa valaisijana, Mikko käsikirjoitti, eikä kummallakaan meistä ollut kokemusta näistä hommista.

Kaiken kaikkiaan The Origins -elokuvaa kuvattiin kahdeksassa eri maassa, ja projekti kesti yhteensä viisi vuotta.

Maija huomasi, että uusi työkuvio teki hänelle hyvää. Voimat alkoivat palautua. Uudenlaista energiaa antoi myös tuore juoksuharrastus – Mikko oli alkanut harrastaa paljasjalkajuoksua, koska hän halusi sukeltaa syvemmälle alkuperäiskansojen perinteisiin metsästystapoihin, ja nyt Maijakin halusi testata lajia.

– Juostessa huomasin, että mieleni rauhoittui, Maija sanoo.

”Meditointi olikin ihan tuttu tila – samaa olin tehnyt pikkutytöstä asti”

Mikolla oli myös toinen uusi harrastus: hän oli alkanut meditoida. Maijaa touhu oudoksutti.

– Muistan hyvin, kun Maija kokeili istumista ekan kerran. Hän oli hetken tyynyllä vieressäni, tuijotti seinään ja repesi nauramaan: ”Idioottimaista touhua!”

Mikko oli törmännyt näyttelijä Jeff Bridgesin ja kuuluisan zenopettajan Bernie Glassmanin kirjaan Dude ja zenmestari, ja häntä oli alkanut kiinnostaa, miten meditaatio onnistuu perheolosuhteissa, ilman vetäytymistä luostariin.

Meni kolme vuotta, ennen kuin Maija kokeili meditaatiota uudestaan. Tällä kertaa palaset loksahtivat paikoilleen.

– Yhtäkkiä sainkin kiinni jutusta: meditointi olikin ihan tuttu tila. Samaa olin tehnyt pikkutytöstä asti, kun minulla oli koulun jälkeen tapana mennä pianon ääreen ja rauhoitella villisti sinkoileviani ajatuksiani säveltämällä. Koin koulupäivät stressaavina.

– Olen tosi onnellinen, että Maija lopulta lähti mukaan meditointiin. Se lähensi meitä.

Nykyään kummallakin on oma zenopettaja, jonka he ovat löytäneet kansainvälisen Zen Peacemakers -yhteisön kautta. Maijan opettaja asuu Los Angelesissa, Mikon Belgiassa. Kummallakin on viikoittain videoyhteys opettajaansa. Muina päivinä harjoituksia tehdään itsenäisesti.

”Olin alkanut ymmärtää, että mieleni toimii eri lailla kuin muilla”

Puolitoista vuotta sitten Mikolla diagnosoitiin laaja-alainen autismin kirjon kehityshäiriö.

– Hakeuduin lääkäriin, koska olin alkanut ymmärtää, että mieleni toimii eri lailla kuin muilla. Ilman meditaatiota en olisi saanut tätä oivallusta.

Jo Aalto-yliopistossa työskennellessään Mikko oli alkanut huomata, että jotkut asiat olivat hänelle raskaampia kuin muille. Hän esimerkiksi saattoi välillä jännittää kokouksia. Hänellä oli myös masennuskausia.

– Diagnoosi helpotti. Tämä on neurologinen häiriö, johon ei ole lääkkeitä, mutta nyt voin tehdä tietoisempia päätöksiä ja välttää työskentelyolosuhteita, jotka eivät sovi minulle.

Mikko tietää nyt entistä selvemmin kaipaavansa paljon yksinoloa. Tiivis työyhteisö, jossa muut odottavat häneltä asioita, kuulostaa hänestä painajaiselta.

Nykyään tutkijalla on työhuone Helsingin yliopiston geotieteiden laitoksella. Hän voi mennä sinne kirjoittamaan ja työskentelemään aina halutessaan, mutta muita velvollisuuksia ei ole.

– Minulle loma-ajat ovat rankkoja. Jos en voi tehdä perusrutiinejani omassa tahdissani – herätä aikaisin ja meditoida, käydä lenkillä, syödä aamupalaa rauhassa ja ruveta töihin – tasapainoni alkaa heilua. Vaikka nautin kesästä ja perheajasta, oli helpotus, kun koululaisen lukukausi taas pyörähti käyntiin.

Parisuhteelle diagnoosi oli positiivinen mullistus

Parisuhteelle Mikon diagnoosi oli mullistus – positiivinen sellainen.

– Ehkä siihen asti sitä aina ajatteli, että toinen muuttuu. Nyt se kaikki jäi pois, Maija sanoo.

Enää ei tarvinnut ihmetellä, miksi aviomies unohti matkalaukkunsa junaan tai miksi hän otti väärän passin aamulla lähties­sään työmatkalle. Tai miksi hän oli ajoittain poissaoleva tai itsepäinen.

– Joskus aikaisemmin yritin delegoida Mikolle jotain, esimerkiksi kirjastokirjojen palautuksen, ja turhauduin, kun hän ei muistanut. Nyt ymmärrän, että on helpointa hoitaa tietyt asiat itse.

”Minulle loma-ajat ovat rankkoja. Jos en voi tehdä perusrutiinejani omassa tahdissani, tasapainoni alkaa heilua.”

Myös riitelyä on nykyään vähemmän. Pariskunnalla on käytössä kymmenen minuutin sääntö. Jos toinen argumentoi omaa näkökulmaansa jossain kiistassa, toinen kuuntelee hiljaa kymmenen minuuttia. Vasta sitten on aika kertoa, mitä itse ajattelee asiasta.

– Minulle isoin oivallus diagnoosissa oli, että meillä kaikilla on oma mieli, emmekä voi koskaan täysin tietää, mistä näkökulmasta muut katsovat maailmaa. Kun kerromme jotain, toinen kuuntelee asian omista lähtökohdistaan käsin. Vaikka tunnen Maijan, en voi silti koskaan täysin tietää, miten hän kokee maailman.

Alusta asti Mikko on halunnut puhua avoimesti diagnoosistaan. Hän toivoo, että avoimuus auttaisi muita. On väärin ja turhaa, että neuropoikkeavuus edelleen stigmatisoi ihmisiä.

– Moni kärsii burnouteista, masennuksista ja huonoista unista ja kuvittelee, että ne ovat lopullisia, vaikkei niiden tarvitsisi olla. On ok, että alkaa kuunnella oman mielensä tarpeita.

– Toivon, että alkaisimme nähdä eri lailla toimivat mielet rikkautena. On upeaa, ettemme ole kaikki tismalleen samanlaisia. Ihminen, joka ei ole neurologisesti tyypillinen, voi olla tosi lahjakas jossain jutussa.

”Olen alkanut hyväksyä sen, että olenkin mieleltäni erilainen kuin luulin”

Viime vuonna Maijakin hakeutui lääkärin puheille. Myös hän oli alkanut ymmärtää meditaation ansiosta paremmin omaa mieltään. Hän käy parhaillaan ADD-tutkimuksissa HYKSissä.

– Minua kiinnostaa tietää, miksi olen juuri tällainen: miksi usein väsytän itseni ja miksi mieleni on välillä liian nopea, niin että turhaudun kanssakäymisessä.

Maija tietää, että monelle muullekin meditaatiopolku on toiminut samoin ja käsitys itsestä mennyt uusiksi. Ihminen alkaa kyseenalaistaa sen, mitä kuvitteli itsestään.

– Olen alkanut hyväksyä sen, että olenkin mieleltäni erilainen kuin luulin ja että omat taitoni ovatkin ehkä muualla kuin missä kuvittelin niiden olevan.

Maija opiskelee uutta tutkintoa. Hänestä tulee Estill EMT-sertifioitu äänivalmentaja.

– Se, että meillä molemmilla on keskittymishäiriö, on viimeistään saanut meidät ymmärtämään, että kannattaa käyttää voimansa sellaisten asioiden tekemiseen, jotka tuntuvat merkityksellisiltä. Onneksi asuntovelattomuus antaa tähän myös mahdollisuuden.

Lapsen syntymä käynnisti Maijassa itsensä tutkimisprosessin

Juuri tällä hetkellä Maijaa kiinnostaa ääni. Kesäkuussa ilmestyi hänen sooloalbuminsa, jonka hän kirjoitti Los Angelesissa – paikallinen Zen Center, jossa Maijan opettaja asuu, on myöntänyt suomalaislaulajalle taiteilijastipendin, joka kattaa lennot Yhdysvaltoihin ja asunnon keskuksessa aina, kun Maijalla on tarvetta irtiottoon tai opiskeluun. Laulajan ääni soi levyllä voimakkaana ja vahvana, musiikissa on toiveikas sävy.

– Olen onnellinen. Meillä on ihan hirveän kivaa Mikon kanssa. Niinä päivinä, kun en mene Sörnäisiin työhuoneelleni, voimme lähteä yhdessä lenkille keskellä päivää ja laittaa sitten lounasta yhdessä. Joskus lähdemme yhdessä hakemaan Oskua koulusta ja sitten menemme tekemään jotain kivaa koko porukalla.

The Pine House Songs -levyn kannessa on omistuskirjoitus Oskarille: ”Ilman sinua näitä lauluja ei olisi olemassa.”

– Nyt kun katson isoa kuvaa, tajuan, että kaikki lähti Oskusta. En olisi alkanut tutkia itseäni ilman häntä. Luulin tuntevani itseni, mutta nyt kun tiedän paremmin, tajuan, etten tiennyt oman mieleni toiminnasta oikeas­taan mitään.

Oskarin synnytys oli dramaattinen. Maijalle tehtiin lopulta hätäsektio. Tuoretta äitiä ravisteli ajatus siitä, miten ohut säie meidät erottaa kuolemasta.

– Päätin, että haluan elää loppuelämäni niin hyvin kuin osaan. Vanhemmaksi tulo on aina sitä, että saamme mahdollisuuden valita, muutummeko vai emme. Minä päätin muuttua.