Avioero – Itku pitkästä liitosta
Rakkaus repii ja raatelee. Yhä useampi liitto päätyy eroon meillä ja muualla. Miten kitkerä katku jää avioerosta, kuka tekee aloitteen ja miksi? Miksi Afrikan matriarkaatissa erot ovat harvinaisia? Selvitimme eri maiden soidinmenoja ja erokiistoja.p>
Japani – neitsytvaimoja ja hopeaeroja
Keiko, 32, on naimisissa ja yhä neitsyt. Ei mitenkään tavatonta Japanissa. Nuori vaimo ei ole Japanissa erityisen helpossa asemassa. Nuorikkoa ei hellitä liialla rakkaudella tai hellyydellä. ”Miehet rakastavat työtään. He ajattelevat vaimojaan potentiaalisina synnyttäjinä ja äiteinä, eivät seksuaalisina olentoina. Miehien tarpeista vastaa seksiteollisuus ja pornoteollisuus. Naisia varten ei ole juuri mitään. Vastaanotolleni tulevat naiset saattavat olla yhä neitsyitä, seksi mielletään likaiseksi eikä sitä ole välttämättä avioliitossa. Miehet ovat kyvyttömiä vastaamaan vaimonsa tunteisiin. He pelkäävät vaimonsa reaktioita”, kertoo avioneuvoja Makiko.
Avioero ei merkitse enää Japanissa totaalista kasvojen menetystä. Uusi ilmiö on eräänlainen hopeaero, japaniksi jukunen rikon, joka tarkoittaa eroa myöhäisellä iällä. Vuosikymmeniä yhdessä pysynyt pariskunta eroaa kolmenkymmenen aviovuoden jälkeen. Aloitteen tekijänä on useimmiten mieheensä väsynyt vaimo. Miehet ottavat vaimonsa itsestäänselvyyksinä, kodinkoneina, vailla tunteita.
”Mies lähti aamuisin töihin ja valmistin aamiaisen. Puhuimme tuskin koskaan”, kertoo eräskin vaimo vuosista miehen rinnalla. ”Eläkevuosien häämöttäessä vaimo havaitsee, että pariskunnalla oli tuskin mitään yhteistä. He tuskin sietävät toisiaan. Vaimo hakee eroa miehestään. Lisääntynyt elinajan ennuste ja kohtuullinen taloudellinen avustus tekevät erot mahdolliseksi”, sanoo Makiko. ”Useat avioliitot ovat lähinnä kosmeettisia. Pinnan alla ei ole mitään.”
”Jos eroa haetaan lasten löydettyä itselleen puolisot, vaimon on helpompaa löytää itselleen uusi kumppani.” Miksi erota pitkän liiton jälkeen? ”Vaimot ajattelevat tulevia eläkevuosia ja sitä, että sinnittely tuskin siedettävän kumppanin rinnalla ei tee heitä onnellisiksi. Jos naiset olisivat taloudellisesti riippumattomia miehistään, eroja olisi useampia”, kertoo itsekin eronnut Makiko.
Saapasmaan mammanpoikia ja vahvoja tunteita
Italiassa elävät yhä vahvat perhesiteet. ”Poikansa häissä kyynelehtivä äiti ei itke välttämättä ilosta vaan silkasta menetyksestä. Äiti on mustasukkainen uudelle puolisolle ja haluaa pitää langat käsissään. Vanhemmat tukevat lapsiaan taloudellisesti, mutta odottavat vastapalveluksia. Se on Italian sosiaalisessa rakenteessa”, kertoo italialainen psykologian tohtori Annamaria Cassanese.
”Pojat ovat saaneet äideiltään palvontaa, joten he ovat usein epäkypsiä ottamaan vastaan kritiikkiä ja he ovat epävarmoja tunteissaan”, sanoo useita eroja nähnyt tohtori Cassanese. Anoppi saattaa tarjota apuaan lastenhoidossa, ruoanlaitossa ja siivoamisessa. ”Samalla asiat tehdään anopin tavalla. Keittiöstä voi vaivihkaa tulla anopin valtakunta. Riidoissa poika asettuu usein äitinsä puolelle tai liukuu taka-alalle. Kotityöt ovat hänelle tuntematon käsite”, Cassanese sanoo. ”Avioliitto ei ole kahden kauppa, vaan väkevä kahden suvun liitto.”
Eronneen naisen stigma
Monikulttuurisessa Intiassa on useita lakeja riippuen uskonnoista. Hinduilla, muslimeilla ja sikheillä on omat lakinsa avioeron sattuessa. ”Muslimimies voi erota vaimostaan sanomalla tai viestimällä kolme kertaa talaq, ero. Mitään syytä ei tarvitse ilmoittaa ja ero voi tapahtua vaikkapa puhelimessa, tekstiviestinä tai meilinä.”
Eronneet tyttäret palaavat perheensä luokse ja ovat huonoa mainosta perheelle, he vaikeuttavat perheen muiden tyttärien aviointipuuhia ja saattavat perheen huonoon valoon. Eronneen miehen on kustannettava vaimolle mm. lasten koulutus, tämän kauneuden hoidosta tulevat kulut, kuten hiustenkuivaus ja shampoot. Eronneet naiset saavat taloudellista tukea kaupungilta tai kunnalta, mutta näiden palvelujen olemassaolosta ei olla kovin tietoisia.
Intiassa valmistellaan uutta lakia, joka kieltäisi muslimien talaq-erot. Prosessi on kuitenkin pitkä ja siihen menee vuosia. Jätetyt vaimot ovat ongelma pikkukylissä. Hylätty vaimo voi asua vaikka entisen miehen katolla. ”Yläluokan naiset, joilla on koulutus ja varallisuutta voivat erota vapaasti. Köyhille ero on henkinen ja taloudellinen katastrofi”, kertoo eronnut englannin lehtori Elisabeth. Lehdistä voi päivittäin lukea nuorten naisten polttoitsemurhista lieden ääressä. ”Käytännössä ne ovat sulhasen tekemiä murhia. Vaimo surmataan uuden vaimon ja myös tämän myötäjäisten toivossa. Virallisesti naisten myötäjäiset lakkautettiin vuonna 1961, mutta ne vallitsevat yhä tänään”, kertoo Elisabeth.
Indonesiassa muslimivaimon on maksettava miehelle avioerorahat, jos mies on rikkonut avioliittosopimusta. Miksi vaimon on maksettava miehelle, jos tämä on rikkonut avioliittoa? Koska nainen hakee eroa, on hänen maksettava korvaukset kärsineelle miehelleen. Miehellä on eri vapaudet koskien liittoa.
Matriarkaatin voima
Afrikassa Guinea-Bisseaun rannikkovaltiossa vallitsee matriarkaatti. Eroja ei juuri tunneta ja naiset valitsevat miehet. Perinteinen kosimistapa on valmistaa maittava palmuöljyllä voideltu kala-ateria potentiaaliselle sulholle ja viedä herkullinen lautanen valitun miehen eteen. Mies syö aterian mukisematta ja nyökkää hyväksyvästi, kosinnasta kieltäytyminen syöksee hänet ja perheensä vaikeuksiin. Entä jos mies kieltäytyy syömästä? Eivätkö miehet ollenkaan halua valita tulevia vaimojaan?
”Ehei, rakkaus on ensin naisessa. Sitten se pomppaa mieheen. Naiset osaavat valita hyvin. Avioeroja ei ollut ennen, silloin kun naiset tekivät valinnat”, kertoo 60-vuotias herra Alberto Carvalho. Hän muistelee yhä päivää, jolloin hänen tuleva vaimonsa polvistui hänen eteensä kalalautasen kera. ”En ollut rakastunut häneen, mutta syötyäni tiesin, että se on hän”, Carvalho kertoo muistosta vuosikymmenien takaa. Nuoret miehet saattavat juosta naisten perässä, mutta heidän on hyväksyttävä, että kosinnan ja avioliiton ehdot sanelevat naiset. Naisia voi piirittää, mutta vasta höyryävän kala-aterian kanssa ovelle ilmestyvä neito on merkki siitä, että mies on haluttu puoliso. ”Miksi siis rikkoisimme perinteitä?”, Carvalho ihmettelee.
Laura
Kommentit
Kyse ei ole siitä ettei arki sitten olekaan niin ihanaa, vaan siitä ettei ole annettu tarpeeksi aikaa oppiakseen tuntemaan seurustelukumppaninsa niin hyvässä kuin pahassa.
Parin vuoden seurustelun aikana vasta on annettu itsestään mahdollisimman hyvä kuva. On ehkä yritetty miellyttää ja olla huomaavaisia, kunnioittaa jne. Mutta jos se ei ole luontevaa, niin ei se enää viiden vuoden jälkeen onnistu. Kuitenkin ollaan jo naimisissa, ehkä lapsikin löytyy, ja sitten on vain yritettävä tarpoa. Usein naimisiin mennäänuorena, jolloin elämänkokemusta on vain yhdestä tai kahdesta vakavammasta seurustelusta, eikä ehkä lainkaan kokemuksi asiitä millaista on jakaa koko elämänsä toisen kanssa, ja myöhemmin vielä lapsienkin. Pelkkä tahto ei aina riitä jos puoliso yksinkertaisesti tökkii.
Minusta se on kiitettävää, että yrittää. Yrittää ennen avioliittoa ja vielä sen solmittuakin.
Mutta jos ero sitten lopulta koittaa, olisi kummankin syytä olla rehellinen itselleen ja toiselle. Joskus toinen puoiso sulkee silmät todellisuudelta eikä näe sitä ettei heidän liittonsa ollut niin kovin onnellinen kuin pari vuotta.
Parastahan olisi olla oma itsensä heti ensitapaamisesta. Ei niin kovin miehekäs tai ei niin kovin naisellinen, että kumppani oppisi tuntemaan kaikki puolet. Riidellessäänkin tuo pahimmat puolensa esiin jne. Mutta syntyykö repiviä ja loukkaavia riitoja jos todella rakastaa? Riidellessäkin kumppaniaan pitää kunnioittaa. Haukkumiset ja halventava arvostelut eivät kuulu rakkauteen. Kun sille tielle lähtee, tietää olevansa väärällä polulla.
Avioliittoa ennen molemmilla on odotuksia ja oletuksia, joista kaikista ei välttämättä ymmärrä edes puhua, vaan olettaa ”automaattisesti” toisen olevan samaa mieltä. Vasta vuosien kuluessa tärkeimmät eroavaisuudet tulevatkin esiin. Olemme ihmisiä kaikki, emme yliluonnollisia olentoja. Nykyajan ihmisiltä kuitenkin odotetaan täydellisyyttä myös avioliittoon mennessä. Sitä emme kuitenkaan kukaan ole. Tarkoitan, etteikö virhearviota voisi tehdä. Se on inhimillistä. Siksi on typerää syyllistää kaikkia eronneita sillä että ”olisit ajatellut ennen kuin menit naimisiin”.
Olin itse onnekas. 26 vuotta naimisissa ja arkikin on edelleen ihanaa hänen kanssaan. Toisinkin olisi voinut käydä – olenhan myös vain ihminen.
Kommentit
Suomalaisen yhteiskunnan ihmeellisyyksiin kuuluu kuntien sosiaalipuolen aktiivisuus hajottaa perheet lastensuojelulakien turvin. Tähän osallistuu neuvolan koko orkanisaatio kirjoittamalla vääriä lausuntoja, lääkärit joiden pitäisi olla hyvin koulutettua väkeä heidän osallistuvat tähän myös täysin rinnoin. Tulee mieleen että onko tarkoitus kupata maksajalta eli veronmaksajalta aina vain enempi varoja omaan aina paisuvaan systeemiin ja pitää huolta että omat työt ei lopu. Vai onko tämä tapa kostaa naisten ”vuosisatoja kärsimä vääryys” kustannuksista piittaamatta.
OHJE LAPSEN ELATUSAVUN MÄÄRÄÄMISEKSI:
http://www.om.fi/36207.htm
Jaa, että silleen… Eihän ne viranomaiset muuta tee kuin kiusaavat veronmaksajaa (=mies tai nainen). Onneksi edes joku viranomainen huolehtii lapsista eikä katsele liian pitkään kyseenalaista perhe-elämää, jota lapset niin usein saavat elää ”verojamaksavien vanhempien” ylenpalttisessa huolenpidossa(?).
Opiskelisitte miehet itse sosiaalialaa ja menisitte sossuntädeiksi, jos nykyisten naispuolisten tekemät päätökset eivät miellytä. Ainiin, mutta kun ei siitä makseta tarpeeksi, onhan kyseessä naisvaltainen ala. No, kaikkea ei voi saada. Turha kitistä, jos ei ole valmis tekemään mitään asioiden muuttamiseksi.
Ja on syytä narinaan. Kyllä nariana loppuisi jos naiset unohtaisivat koston kirveiden heiluttelun ja paneutuisivat sosiaalipolitiikaan syvällisemmin.
eiköhän harkimonkin tapaus jo osita kuinka lasta voidaan käyttää koston välikappaleena…
Mikä on täysin sairasta ja vastuutonta.
puhumattakaan kansainvälisistä lapsikaappauksista, kuten suomalais-algerialaisesta sabirasta..
Otsikko ja sisältö eivät vastanneet toisiaan.
eräillä on hermot kireällä…ehkä ei viivasuoraan, mutta on suurempiakin vääryksiä.
niinkuin tuo lapsen käyttö avioerossa. Tosi yleistä, että lapsia manipuloidaan esim.isää vastaan.
SUomalaisia avioerolukuja katsellessa herää kysymys; mitä ihmisten päässä liikkuu avioliittoa solmiessa? Käsittämättömät selittelyt ”Me vain jotenkin kasvoimme erilleen” tms ovat täyttä sontaa. Jos kaksi ihmistä on oivaltanut avioliiton olevan loppuelämän juttu, johon sisältyy myös niitä aikoja, jolloin toisen lärvi on vihoviimeinen asia maailmassa, jota jaksisi katsella, ei avioeroja olisi lainkaan. Aina onnellista ja täydellistä avioliittoe ei ole olemassakaan. Vastuutonta toimintaa kaiken kaikkiaan! Pitiäisi miettiä mihin on ryhtymässä ja olla valmis hakemaan apua, jos omat rahkeet eivät riitä ongelmien selvittämiseen. Lapset joutuvat kärsimään vanhempien edesvastuuttomasta käytöksestä ja nykyisestä ”tyydyttäkää minun tarpeeni”-asenteesta. Avioero on nykyajan Suomessa liian helppo juttu! Jos toinen uhkaa henkeä, tilanne on toinen, mutta muuten tunnutaan toimivan mielijohteesta, yhtaälailla kun on toimittu hetkem mielijohteesta avioliittopäätöksen kanssa. KASVAKAA AIKUISIKSI JA KANTAKAA VASTUU VALINNOISTANNE!
Japanin malli ok (neitsyt vaimo) miksi kuormitta väsynyttä ja seksiin kylästynyttä vaimoa? Hoidetaan ”hommat” siellä missä se onnistuu. ja kaikki voi hyvin….vai
Minä vietän hopeahääpäivää 15.5.2007 eli naimisissa 25 vuotta. Kun minä papille vastasin, että niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, niin tarkoitin myös sitä. Olen elänyt Raamatun periaatteiden mukaan ja ne ovat edelleen se ainoa oikea ohje, mitä mies ja vaimo avioliitossa tarvitsevat. Meillä mies on perheen pää ja vaimo alamainen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etten olisi tasa-arvoinen liitossani. Mies kuitenkin tekee meillä suuremmat päätökset ja sitten niistä keskustellaan.
Meillä ei kumpikaan mene esim. kapakkaan yksin eikä firman juhliin. Ei ole tarvetta. Asiat puhutaan aina heti selviksi ja menneitä ei kaiveta esiin. Jos ongelmia on, niin puhukaa, puhukaa ja puhukaa. Se tuntuu olevan tänä päivänä kadoksissa. Pitäkää vaikka viikkopalavereita. Se on hyvä tapa.
Me olemme myös kokeneet molemmat mielenterveysongelman. Minä loppuunpalamisen ja mieheni kolaripsykoosin. Olemme olleet silloin toistemme tukena ja turvana. Aina on kaikista vaikeuksista selvitty.
Viina on tänä päivänä todella suuri syyllinen avioliiton hajoamisiin. Karttakaa sitä.
Harrastamme paljon yhdessä, mutta meillä on myös omat menomme. Alussa olimme kaksi neliskanttista kiveä, mutta nyt alamme olla aika pyöreitä. Olemme hioneet toinen toistamme välillä riidellen ja välillä hellästi.
Meillä ei ole lapsia, koska emme niitä saaneet, mutta naapurin lapset ovat korvanneet senkin puutteen.
Harrastamme moottoripyöräilyä, kalastamista, mökkeilyä eripuolella Suomea ja meillä on aivan ihana kohta 2v vanha Väinö-mopsi.
Nyt 51-vuotiaana olen hakenut artesaani, kivialalle Savonlinnaan ja muutamme sinne, jos pääsen kouluun. Etelä-Suomi alkaa ahdistaa ruuhkineen ja jonoineen.
Meille pappi sanoi, että avioliittoja on vain vaikeita, erittäin vaikeita tai mahdottomia ja sen olen muistanut koko ajan. Luuleeko joku vielä, että avioliitto on helppo. Ehkä rakkaus tai rakastuminen sokaisee sen joka toisen, jonka avioliitto päättyy eroon. Naimisiin mennessä täytyy ottaa maalaisjärki käyttöön ja miettiä tarkasti mitä tekee.
Toivon kaikille jaksamista ja toivon, että kaikki miettisivät avioliiton syvintä tarkoitusta ennenkuin sanovat tahdon!
”Japanin malli ok (neitsyt vaimo) miksi kuormitta väsynyttä ja seksiin kylästynyttä vaimoa? Hoidetaan ”hommat” siellä missä se onnistuu. ja kaikki voi hyvin….vai”
–> miten neitsytvaimo voi olla seksiin kyllästynyt, jos ei ole koskaan saanut edes kokea sen ihanuutta??
itse olen elänyt avoliitossa 15 vuotta joista kihloissa pian 7. Elämä on paiskonut suuntaan jos toiseen. Kaikkien näiden vuosien ja kokemusten jälkeen en silti ole valmis sanomaan AAMEN. Jos sen joskun teen niin vain kerran ja haluan sen kestävän. Nykyään jo vuoden seurustelun jälkeen rynnätään alttarille ja parin vuoden kuluttua, turhan usein, koittaa ero kun ei se arki sitten olekaan niin ihanaa. Tässä kulttuurissa avioliiton arvostus ja yrittäminen on kadonnut, mutta minne? Ruoho vihreämpää aidan toisella puolella?
Kyllä naimisiinmenoa kannattaa harkita perusteellisesti. Niin luulin tehneeni, mutta nyt kohta neljän vuoden avioliiton ja sitä edeltäneen kahden vuoden seurustelun jälkeen olen tullut epävarmaksi. Sekä tästä ratkaisusta että itseni suhteen.
Tuntuu, että murenen päivä päivältä. Puolisoni esittää lannistavia kommentteja hyvää tarkoittavina muistutuksina. Olen tullut suorastaan ihmispeloksi. mitä en ole ollut ennen. Ennen katsoin kotona olevan ihmisen turvapaikan. jossa voi olla oma itsensä. Nyt huomaan pelkääväni kaikkea kanssakäymista hänen kanssaan, koska haluaisin välttyä kommentoinneilta ja kontrollilta.
Olenhan kuitenkin aiemmin osannut yksinhuoltajana hoitaa lapseni, kotini, työni ja itseni. Ollut hyväntuulinen ja uskonut elämään. Ollut hyvissä väleissä lasteni kanssa ja ylläpitänyt ystävyyssuhteita.
Nyt vain on ahdistusta ja pelkoa, mitä vielä tulee. Mies juokin ja epäilen hänen salaavan jotain rahaongelmia. Keskustelemalla hänen kanssaan en osaa saada mitään valmiiksi. Kuulemma työkaverit (naisia – kuis muute…) ovat henkisesti paljon läheisempiä. Taidan siis olla viraton häneen nähden.
Tämän perusteella olen alkanut ajatella, että järkiavioliitto taitaa olla hieno ratkaisu. Olettaen siis että käytännön asiat pelaa hyvin. Mikä tahansa hyvä siihen lisäksi on plussaa päälle.
Mielestäni hyvä avioliitto perustuu sekä järkeilyyn että tunteisiin, ehkä kuitenkin tunne etusijalla. Jos on löytänyt ihmisen jota ARVOSTAA paskempanakin päivänä ja joka vastaa samalla tavalla, arvostuksella ja huomionosoituksilla (huom suomalaismiehet, myönteisillä!) niin siitä kannattaa pitää kiinni ja tehdä työtä suhteen eteen vaikeuksissakin. Ei se leffarakkaus ole sitä aidointa vaikka saattaakin salamoida hetken.. Itse olen 26-vuotias nainen, samassa taloudessa avokkini kanssa parin vuoden ajan, ja harkitsen vieläkin naimisiinmenoa hartaasti, se on iso päätös ja tahdon olla varma että ratkaisu on sitten oikea. Jos olen itse varma valinnastani ja teen parhaani suhteen eteen se on jo palkinto itsessään. Olen uskaltanut ja antanut sen minkä voin, eikä jää mitään kaduttavaa vaikka asiat eivät lopulta luistaisikaan.
Se on surullisinta kun itse olisi onnellinen ja haluaisi jatkaa, mutta toinen sanoo kylmäsi ettei rakasta enää. Muuttaa kotoa ja ilmoittaa tekstiviestillä että on toinen. Parin viikon päästä alkaa vaatia lasta viikonlopuksi koska hänellä on siihen laillinen oikeus. Kaikkea ei voi saada vai mitä? Voiko vaatia enne tapaamisoikeuden sopimista lasta itselleen?
HEHEHEHEH tässäpä näitte feministit!
Artikkelista näkyy selvästi, että missään muualla ei ole sellaista feminatsi paskakulttuuria kuin Suomessa. Muualla mies on mies, jolle ei vaimo ehtoja asettele. Ja btw, ihan naurettavaa tuo matriarkaattikulttuurin sisällyttäminen tähän. Näkee selkeästi, että artikkelin kirjoittaja on itsekin niin itsenäistä ja modernia naista, niin modernia että… Oli sitten pakko ottaa joku täysin marginaalinen kulttuuri mukaan, vaikkei sillä ole kuin kuriositeettimerkitys. Tosiasia on, että muualla nainen menee naimisiin (monissa kulttuureissa vain prostituoidut naiset eivät mene naimisiin), ja on miehelleen mieliksi tai huonosti käy.
pii kaks ja muut,
avioliittoa tulisi kunnioittaa, eikä lähteä yksi kaksi vaan. Käsittääkseni lasta ei voi vaatia itselleen ilman tapaamisoikeutta (jos järjestelyt ovat kesken) mutta pitää ajatella lapsen kannalta, surullista on, jos lapsi jää seilaamaan isän ja äidin välillä ja joutuu riitojen välikappaleeksi. Vrt. Harkimot…
onnea ja voimia,
Feminismillä ja natsismilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Ääriajattelua en hyväksy, mutta en myöskään tällaista yksinkertaistusta. Hyvää vapun jälkeistä elämää toivoo mieheensä aina uudelleen rakastuva feministi!
Jaa, jos on ollut onnellisesti kohta kymmen vuotta naimisissa ja vaimo aloittaa suhteen työkaverinsa kanssa(3kk). Sain myöhemmin tietää siitä ulkopuoliselta.
Nyt heidän suhde on sellaista viestittelyä ja töissä tapaamista ei vakavampaa.
Vaimo haluaisi että kaikki olisi niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, asiasta puhuminen vie kuulema vain taaksepäin. Totta helvetissä se puhuminen on varmaan ikävää mutta ei varmaan niin ikävää kuin kokea olevansa se ”toinen mies”.
Kertokaa millä eväillä tästä jatkaa ”normaalisti” koska en ikinä varmaan unohda sitä valehtelua ja kaunistelua siitä että tietää mitä voi tehdä 😉
Älä ota sitä vakavasti:
http://sexkidsrocknroll.blogspot.com/
Sulle Miten jatkaa! Täysin mahdotonta jatkaa ainakaan asiaa täysin selvittämättä ja ei tuollaista voi sivuuttaa. Jos molemmat oikeasti haluavat vielä jatkaa kyllä asiasta pitää pystyä keskustelemaan, vaikkei se helppoa ole. Onko vastapuoli sinkku? Jos varattu, sinun kannattaisi ottaa yhteyttä hänen vaimoonsa, olettehan samassa veneessä. Kyllä asiat pitää täysin selvittää, muuten ei ole pohjaa mille uutta rakentaa. Voimia sulle ja älä anna vaimosi työntää päätä pensaaseen!
Asiat parisuhteessa eivät voi olla kunnossa jos pidetään jotain peliä selän takana, vaikka viattomaksikin väittäisi.
Kiitos, Miten jatkaa vastauksesta. Olet aivan oikeassa siinä että on mahdotonta jatkaa jos ei saa kokonaan käydyksi asiaa läpi. Vastapuoli on varattu joten sanoin että kerron sen vaimolle, oma vaimo uhkasi lähteä jos kerron;) Joten jotain on ilmeisesti edelleen menossa. Asioita on käyty läpi mutta esim. se miksi pitää laittaa kaikki vaakalaudalle on vielä pimennossa? En tiedä onko järkeä jatkaa mutta yritän vielä, rakkaudesta se hevonenkin potkii.
Nimimerkki Miten jatkaa, mielestäni vaimosi pitäisi miettiä omia vaikuttimiaan. Kyseessä on mitä ilmeisemmin pieni seikkailu, joka voi perustua ihan muihin asioihin, kuin rakkauteen. Tälläisiä malleja on viihde ja televisio täynnä, ei parisuhde ole jatkuvaa seikkailua ja karkkipäivää.
Nimim. Miten jatkaa, neuvon edelleenkin ottamaan yhteyttä vastapuolen kumppaniin. Kerro tietämäsi faktat, hänelläkin voi olla jotain tietoa. Ehkäpä asian selviäminen alkaa siitä. En ymmärrä mihin vaimosi pyrkii tai mitä kuvittelee saavuttavansa erouhkailuillaan. Miksi näin voimakkaasti vastustaa yhteydenottoa että on valmis panemaan kaiken peliin. Tulee mieleen oliko tämä pintaraapaisu vain. Aika vakavalta vaikuttaa jos noin kovat piipussa.
sannamaija voi myös olla oikeassa seikkailuepäilyissään. Suurimmaksi osaksi varmaan ovat niitä. Ei ole tarkoitustakaan perheitä jättää ja yhteistä tulevaisuutta ei haluta. Haetaan vain jotain jännitystä ja seikkailua. Varsinkin kun omaan suhteeseen arki astunut. Ärsyttää nuo median aivopesut siitä että sitä arkea ei saisi tullla, pitäisi olla ikuista kuherruskautta ja kaiken aina niin täydellistä.
Kyllästynyt mies: Ilmeisesti ihannoit tuota Intian naisten polttamiskulttuuria, käyttävät muuten myös happoa, ja muitakin naisia alistavia kulttuureja. Toivottavasti joudut joskus kokemaan samanlaisen kohtalon, niin loppuu naurut. Onneksi meillä on feminismi, niin ei edes tarvitse mennä naimisiin tai välittää kaltaistesi tekemisistä.
meillä ero tulossa yhteisestä sopimuksesta. itse m uutan tuettuun asuntoon, sillä kärsin vakavasta mielenterveyden häiriöstä. asioita en osaa itse hoitaa, mies hoitanut kaiken. lapsia on neljä, jotka jäävät isälleen, ja se on paras vaihtoehto. minulle hankitaan edunvalvoja, joka hoitaa raha asiani, koska raha ei käsissäni pysy(kuuluu taudin kuvaan). asioista emme ole pystyneet puhumaan 3 vuoteen. kommunikoimme tekstareilla. en ole uskaltanut sanoa mielipidettäni asioista, koska pelkäsin hylkäämistä. erosta pystyimme sentään sopimaan, raha asiat vain tuottavat ongelmia. en esim. ole uusia kenkiä saanut 2 vuoteen. miehellä ollut säätöjä toisten naisten kanssa.
nyt yritän aloitella opettelemaan elämää ilman miestä, lapsiani kaipaan, mutta tulemme näkemään 4 krt viikossa. olo on nyt helpottunut, perhe helvetti on ohi, melkein. pelkään miuta ihmisiä ja minun on vaikea solmia sosiaalisia kontakteja ja se on osittain mieheni syytä. hän latisti itsetuntoni nollaan. yhdessä olimme 16 vuotta. nyt olen 33 vee.
Kyse ei ole siitä ettei arki sitten olekaan niin ihanaa, vaan siitä ettei ole annettu tarpeeksi aikaa oppiakseen tuntemaan seurustelukumppaninsa niin hyvässä kuin pahassa.
Parin vuoden seurustelun aikana vasta on annettu itsestään mahdollisimman hyvä kuva. On ehkä yritetty miellyttää ja olla huomaavaisia, kunnioittaa jne. Mutta jos se ei ole luontevaa, niin ei se enää viiden vuoden jälkeen onnistu. Kuitenkin ollaan jo naimisissa, ehkä lapsikin löytyy, ja sitten on vain yritettävä tarpoa. Usein naimisiin mennäänuorena, jolloin elämänkokemusta on vain yhdestä tai kahdesta vakavammasta seurustelusta, eikä ehkä lainkaan kokemuksi asiitä millaista on jakaa koko elämänsä toisen kanssa, ja myöhemmin vielä lapsienkin. Pelkkä tahto ei aina riitä jos puoliso yksinkertaisesti tökkii.
Minusta se on kiitettävää, että yrittää. Yrittää ennen avioliittoa ja vielä sen solmittuakin.
Mutta jos ero sitten lopulta koittaa, olisi kummankin syytä olla rehellinen itselleen ja toiselle. Joskus toinen puoiso sulkee silmät todellisuudelta eikä näe sitä ettei heidän liittonsa ollut niin kovin onnellinen kuin pari vuotta.
Parastahan olisi olla oma itsensä heti ensitapaamisesta. Ei niin kovin miehekäs tai ei niin kovin naisellinen, että kumppani oppisi tuntemaan kaikki puolet. Riidellessäänkin tuo pahimmat puolensa esiin jne. Mutta syntyykö repiviä ja loukkaavia riitoja jos todella rakastaa? Riidellessäkin kumppaniaan pitää kunnioittaa. Haukkumiset ja halventava arvostelut eivät kuulu rakkauteen. Kun sille tielle lähtee, tietää olevansa väärällä polulla.
Avioliittoa ennen molemmilla on odotuksia ja oletuksia, joista kaikista ei välttämättä ymmärrä edes puhua, vaan olettaa ”automaattisesti” toisen olevan samaa mieltä. Vasta vuosien kuluessa tärkeimmät eroavaisuudet tulevatkin esiin. Olemme ihmisiä kaikki, emme yliluonnollisia olentoja. Nykyajan ihmisiltä kuitenkin odotetaan täydellisyyttä myös avioliittoon mennessä. Sitä emme kuitenkaan kukaan ole. Tarkoitan, etteikö virhearviota voisi tehdä. Se on inhimillistä. Siksi on typerää syyllistää kaikkia eronneita sillä että ”olisit ajatellut ennen kuin menit naimisiin”.
Olin itse onnekas. 26 vuotta naimisissa ja arkikin on edelleen ihanaa hänen kanssaan. Toisinkin olisi voinut käydä – olenhan myös vain ihminen.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous