Ihmiset ja suhteet

Curling-vanhemmat – pelkkää porkkanaa, ei keppiä

20.10.2005 Teksti: Anna.fi

Tanskalainen psykologi Bent Hougaard on hyvin vihainen. Hougaardin vihan kohteena ovat vanhemmat, jotka antavat liikaa valtaa lapsille. Curling-vanhemmat haluavat raivata jokaisen pettymyksen lapsen tieltä, mutta tekevät tälle samalla karhunpalveluksen.

Curling-vanhemmat - pelkkää porkkanaa, ei keppiä

Psykologi Bent Hougaardin käsite curling-vanhemmuus tuli kuin taivaanmannana monille neuvottomille kasvattajille, jotka tasapainoilevat koulun sääntöjen ja vanhempien mielipiteiden välillä. Curling-vanhemmuus tarkoittaa sitä, että vanhemmat tasoittavat lapsien tien kehdosta kouluun, ja ryhtyvät näiden laupeiksi kotisamarialaisiksi, palkatta. Koti on viihdytyskeskus, jossa määrää alle kouluikäinen. Lasten elämä on kuin sileää curling-rataa, elo suojaisa kuin munankeltuaisella. Hougaardin mukaan curling-lapsista kasvaa röyhkeitä aikuisia, jotka eivät kestä vastoinkäymisiä.

”Ope, hei, voit sä väistää, kun mä en näe taululle”, sanoo eturivin tyttö nyreästi. Jos kirjoitan taululle, en voi samalla väistellä lapsen tieltä. Opettajana en voi huutaa tytölle, että kai minulla on oikeus käyttää taulua. Samankaltaiseen tilanteeseen joutui lastenpsykologi Bent Hougaard. Hän näki noin viisi vuotiaan pojan heittävän hiekkaa hiekkalaatikolla, ja pyysi tätä lopettamaan. ”Paska vanha setä, et sä mua määrää”, poika huusi. Bent Hougaard laski mielessään viiteen, ja alkoi pohtia ongelmaa. Syntyi käsite curling-vanhemmuus, joka Hougaardin mukaan on keskiluokan ongelma. Lapsille ei aseteta rajoja, ja he saavat tehdä valintoja aivan itse. Aivan liian varhain. Vanhempien syyllisyys aikapulasta ajaa heitä ahdinkoon.

Minä ensin -asenne alkaa Hougaardin mukaan hiekkalaatikolla. Bent Hougaard syntyi 1940-luvulla, ja kuuluu ikäpolveen, jolle vitsa vinkui rehtorinkansliassa. Hougaard ihannoi sitä, että lapsi ja opettaja tiesivät molemmat paikkansa. Opettavaa aikuista oli toteltava. 1970-luvun lapsena muistan taas oppineeni tarhassa, että kaikkien kanssa tulee leikkiä. Opin pelkäämään ydinvoimaa ja askartelin DDR:stä tuotettujen lastenohjelmien malliin.

Rakkautta ja substraalia

Hougaard kutsuu ”psyykkiseksi substraaliksi” myönteistä vaikutusta, jolla vanhemmat haluavat antaa lapsille parhaat elämisen mahdollisuudet. Hougaard on kriittinen sen suhteen, että lapsille ikään kuin annostellaan ravinteita oikeassa suhteessa. Lapsilta
kysytään koko ajan, mitä tämä haluaa. Tämä on hänen mielestään yhteydessä yhteiskunnan yleiseen macdonaldisaatioon. Macdonaldisaatio tarkoittaa automatisoituvaa maailmaa, jossa laatu ei ratkaise, vaan määrä, nopeus, edullisuus, tehokkuus ja helppous. On helpompi antaa lapselle karkkipussi, kuin inttää vastaan. Easy come, easy go.

Hougaardin mukaan on muistettava, että lapset eivät ole ystäviämme. Heillä on kykyjä, mutta he eivät ole kyllin kyvykkäitä. Lapsille annetaan aivan liian pitkiä vastauksia. Lapsipsykologian Hougaard leimaa höpölöpöksi, jolta lapset tulisi säästää. Aikuisen on yhä asetettava rajat, Hougaard toteaa. Luottamusta ja kannustusta olisi annettava sopivassa suhteessa.

Ei saa olla erilainen, täytyy olla samanlainen

Käsitys vanhemmuudesta on muuttunut. Lapset ovat ennen kaikkea projekteja, kirjoittaa Hougaard. Itse hän vei vaimonsa vihille, kun tämä tuli raskaaksi. Lapset eivät enää osallistu perheen elämään, vaan heille koti on viihdytyskeskus. Curling -vanhemmat ovat koulutettuja ja hyvää tarkoittavia. He ovat kuitenkin kyvyttömiä näkemään, että
pikku kullannuput ovat samalla osa yhteisöä, koulussa ja kaveripiirissä. Curling -vanhemmuus tuottaa aikuisia, jotka eivät tunne häpeää.

Hougaard vastustaa myös sitä, että kaikkien tulisi olla samanlaisia. Sosiaalisuutta ja ulospäin suuntautuneisuutta ihaillaan. Jos lapsi on syrjään vetäytyvä, hän saa myös rauhassa olla sitä, Hougaard ärjäisee. Hougaard ei ymmärrä puhetta ”rajojen rikkomisesta”. Ei pieni lapsi mitään rajoista ymmärrä, hän kirjoittaa. Lapsi korkeintaan ylittää annetut rajat.

Hougaard on omien sanojensa mukaan ”äksy vanha setä”, ja hänen teesinsä ovatkin herättäneet vastarintaa. Kysymykseen kepistä vai porkkanasta Hougaard vastaa yksiulotteisesti, keppiä! Esimerkiksi ruotsalainen kasvatusguru Anna Wahlgren älähti pahan kerran Hougaardin ajatuksista lapsen rankaisemisesta. Keskustelevaa ruotsalaista tyyliä kannattava Wahlgren on sitä mieltä, että lasta on ohjattava keskustelemalla, kun taas Hougaardin mukaan turha lässytys on unohdettava.

Lapsuus pelkkää puuhamaata?

Hougaard antaa kahdeksan teesiä, jolla lapsen käyttäytymistä voidaan muuttaa. Aikuinen voi hänen mukaansa esimerkiksi liioitella lapsen kiukkua ja matkia tätä. Hän voi mennä maahan makaamaan ja huutaa suoraa huutoa.

Vanhemmuus on eittämättä murroksessa, puulelujen ja koivuvitsojen aika ohi. Hougaardin kärkevin kritiikki lienee naminami- kulttuurissa, jossa kaikilla pitää olla kivaa ja kellään ei paha mieli. Curling -vanhemmat ovat sisäistäneet 1980-luvun individualismin teesit. Lapsille ei toki tarvitse luvata ainaista karkkipäivää ja puuhamaata, mutta liian saneleva kasvatus tukahduttaa. Tästä ovat ääriesimerkki puritaanisen luterilaisen kasvatuksen saaneet, mm. elokuvaohjaaja Ingmar Bergman.

Kärjistäen Hougaard painottaa vanhaa kurimusta ”joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa”. Lapset eivät kuitenkaan katoa minäminä -maahan, vaikkei heille vitsa vinkuisikaan. Toisaalta, ajan henki on kilpailullinen ja yksilön kykyjä korostava. Hougaardin kanssa on helppo olla samaa mieltä siitä, että kielikylpypäiväkodit ja kehittävät harrastukset eivät ole oikotie lapsen myöhempään menestykseen ja onneen, eikä lapsi edes osaa niitä välttämättä arvostaa. Toisaalta Hougaard unohtaa, että lapset pitävät ystävällisestä keskustelusta, jossa he saavat olla aikuisen kanssa jos eivät tasavertaisia, niin ainakin järkevinä yksilöinä kohdeltuja.

Hougaardin kahdeksan kategoriaa lapsen käyttäytymisen muuttamiseksi:

1. Lapsen ”nitistäminen”. Lapsen poistaminen paikalta.

2. Rankaiseminen. Saavutettujen etujen poistaminen.

3. Pikarangaistus. Välitön reaktio.

4. Sammuttaminen – Huomiotta jättäminen. Neutraali suhtautuminen.

5. Hienovaraiset harhautukset. Tartutaan ikävän tilanteen positiivisiin tai rakentaviin ulottuvuuksiin.

6. Ongelman paisuttaminen. Lapsen yllyttäminen liioittelemaan käytöstään. Peilaaminen.

7. Positiivinen palaute toivotusta käytöksestä. Ota lapsi kiinni teosta, kun hän toimii oikein.

8. Muuta motivaatiota. Vältä vaikeat tilanteet ennen syntymistä. Puhu tilanteista ennen kuin ne ovat päällä.

Lähteet :
Bent Hougaard : Curling- vanhemmat ja lapsityrannit. Järkevän
kasvattajan käsikirja. WSOY. Juva. 2005.

Teksti: Laura Parkkinen / A4 Media Oy (21.10.2005)